Ukrainan konflikti/sota

Sepä niistä mielenosoituksista, kuten ajattelinkin. Pro-Russia mielenosoitukset kerää sitten oikeasti porukkaa. Tämä sota menee päätyyn asti.
Aika aneemiselta näyttää lystinpito. Dronekuva rajattu tiukasti ja liput annettu käteen fsb:n pakusta. Menevät roskiin jo ennen keikan loppumista, luulisin.

Edes ryssä ei nyt riemuitse. Tai ehkä sittenkin, ei tuon kansan pään sisään edes halua kurkistaa.
 
Örkkien hylätyistä asemista tulee yleensä mieleen puistokemistien asumukset. Nyt kun näkee mitä porukkaa sinne ollaan lähettämässä, olen vakuuttunut että niitähän ne on.

Ei ole ensimmäinen siviilistä otettu sotajoukko, jonka retki muistuttaa enemmän äijien ryyppyreissua kuin sotilasoperaatiota.

Tosin, näiden sodat ovat harvoin olleet voittoisia.
 
Venäläisistä tuntuu että suomalaiset haluavat mahdollisimman monen joutuvan armeijan riveihin ja kuolemaan Ukrainassa.
*lainausta lyhennetty*
Ensimmäinen viesti foorumille, tullut seurattua jo keväästä ja vasta hetki sitten nimimerkki luotu. Isot kiitokset kirjoittajille, teette huikeaa duunia seurannan suhteen!

No totta helvetissä, mikä muu on parempaa kuin kuollut ryssä? Ei ne ehkä ihan niin tyhmiä sitten ole, kun tajuavat että normaali suomalainen toivoo niiden kuolevan (ja tuossa verbissä määrä korvaa laadun).
Anteeksi OT. Poistun taakse ja jatkan seurantaa.
 
Mobilisaatio on seurausta täydellisestä miehistöpulasta. Vakinaisesta armeijasta alkoi olla luut jäljellä. Loppuvuoden aikana olisi hyvinkin voinut tapahtua täydellinen romahdus osalla rintamista. Tykinruoka auttaa jonkin verran, vapauttaa varsinaisia joukkoja selustasta tms. Paljon riippuu siitä, pystytäänkö tätä mobilisaatiota mitenkään järkevästi toteuttamaan.

EDIT: tarkennan vielä, että romahdus olisi voinut tapahtua puhtaasti miehistöpulan takia. Edelleenkin se voi tapahtua UA:n toiminnan ansiosta.

Tässä hihamerkkejä Izyumista, siinä on kolme kappaletta strategisten ohjusjoukkojen koulutuskeskuksen merkkejä. Tykinruokaa on kaavittu kaikista varuskunnista ja koulutuskeskuksista.

 
Viimeksi muokattu:
Kun katsoo tuota biomassaa mitä itänaapuri lähettää tykinruuaksi niin näen ne ensialkuun haitaksi. Kuluttavat valtavasti huollon resursseja, ovat kännissä ja heikosti motivoituneita, osaaminen lähes mihin tahansa sotilaalliseen toimeen on likimain nolla ja ennenkaikkea somekuri on olematon. Tästä syntyy se vakavin riski niille etulinjan jo jotakuinkin osaaville joukoille kun sekaan tuodaan näitä vatipäitä, jotka somettavat varmasti vartiovuorossakin ja kertovat joukostaan sekä kokemuksistaan kotirintamalle älyämättä, että SBU kuuntelee. Venäjä on menettänyt niin paljon upseereita ja aliupseereita, että noita vahtimaan ja koulimaan ei ole ketään laittaa. Heikosti motivoituneet todennäköisesti myös karkaavat vahtivuorollaan, joten ne muodostavat kuoleman vaaran muille. Odotettavissa lisää sisäistä kähinää.

Sellainen myös kävi mielessä, että tuovatkohan ihan etulinjoille saakka noissa NL aikaisissa linja-autoissa nuo mobilisoidut? Olisi näkemisen arvoinen kun ajaisivat pari-kolme bussia possujunassa sellaiseen erikoisjoukkojen AK/PKM/RPK + muutama Claymore & sinko väijytykseen.
 

Tämä on huolestuttava uutinen, jos pitää paikkansa.

Edes venäjällä näiden myrkkyjen saatavuus ja levittäminen droneilla ei onnistu ilman käskyä ylhäältä.

Pienellä iskulla selvitetään reaktiota abc arsenaaliin siirtymiselle. Jos vastareaktiota ei synny niin temppu toistetaan hieman isompana. Tätä toistetaan kunnes raja tulee vastaan.


Toistaiseksi sodassa ei ole näyttöä kemiallisten käytöstä. Huhtikuussa oli useita epäilyjä Mariupolista, mutta näille ei saatu vahvistusta vaikka asiaa ehdittiin pikaisesti tutkia. Oireet johtuivat oletettavasti tuhoutuneen lannoitetehtaan palokaasuista.

 
Taas kuvaa ajatollahin droneista. Tässä isketään Odessan satamaan. Ihan rynkyillä ne näitä yrittää pudottaa. Voisiko tuonne nyt lähettää vaikka sergeitä! Miten on edes mahdollista että satamaa ei ole suojattu kunnollisella IT:llä?


Pelkkä oletus, mutta satamassa ilmapuolustus rakentuu kaukoilmatorjuntaan painopisteenä ohjustorjunta. Näillä ei pientä lennokkia tuhota. Ammuspohjainen lähi-ilmatorjunta on siirretty sinne missä sitä enemmän tarvitaan eli rintamalle. Nyt kun droneuhka on todellinen niin paikalle tulee varmasti sopivaa kalustoa jos kohde on arvokas.
 
Taas kuvaa ajatollahin droneista. Tässä isketään Odessan satamaan. Ihan rynkyillä ne näitä yrittää pudottaa. Voisiko tuonne nyt lähettää vaikka sergeitä! Miten on edes mahdollista että satamaa ei ole suojattu kunnollisella IT:llä?

Venäjän omat dronet eivät olleet vastaava uhka ja Iranin kaupat tuli yllätyksenä -> ruuti-IT puuttuu, koska sillä ei tee mitään ohjuksia vastaan. Kalliita oppirahoja valitettavasti :(
 
No tuo elämä on ohi häneltä, hänelle tarjoutui nyt tilaisuus tulla "tosimieheksi". :p
On melko todennäköistä, että siltä on kohta kaikki muukin elämä ohi. Kaiken varalta olisi hyvä laittaa auringonkukansiemeniä taskut täyteen, niin olisi edes jotenkin hyödyksi. Toki voi koittaa antautua, jos tulee tilaisuus, niin pääsisi vankien vaihtoon.
 
En kyllä tiedä mikä käsitys ihmisillä on historian tapahtumisesta - ehkä on jäänyt mielikuva siitä, että joku Neuvostoliitto romahti viidessä minuutissa (ei romahtanut). Liikekannallepanon seuraukset näkyvät ajan myötä, mitä ne sitten ovatkaan, ei ensimmäisistä päivistä voi päätellä juuri mitään - paitsi nyt sen ettei ihan taida mennä kuin Strömsössä. Se lienee tämän twitter-ajan kirous, kun jatkuva seuranta suurin piirtein minuutti minuutilta menee ihan eri tahdissa kuin itse tapahtumat, joita yleensä mitataan vähintään viikoissa ja kuukausissa.
Tämä kärsivällisyyden puute nykyajassa on muuten erittäin terävä havainto. Olen tämän sodan kuluessa jäänyt itse itselleni kiinni lukuisia kertoja siitä, että en ole malttanut odottaa. Olettamani jutut ovat tähän asti kutakuinkin tapahtuneet, mutta aika ja paikka ovat olleet lähes aina toiset.
 
Pietarissa ja Moskovassa ollaan paniikissa kun kukaan ei tiedä kuka joutuu sotaan ja millä perusteilla mutta jos kutsu tulee niin se tulee yöllä ja lähtö on heti. Miehiä värvätään myös suoraan kaduilta ja mielenosoituksista. Voisi helposti sanoa että nyt osui paska pietarilaisen ja moskovalaisen hipsterin tuulettimeen :ROFLMAO: Sodan tuulet ei kyllä tuolla joukolla Ukrainassa käänny vaikka niitä olisi siellä miljoona.

Saa sitten nähdä romahtaako armeija ihan kokonaan kun ukrainalaiset sitä riittävän kauan murjovat. Olisi jo eräänläinen saavutus sekin jos se pysyisi kasassa kun eturintamassa on lähinnä sodan vastustajia ja niiden takana paremmin varustetut teloitusjoukot. Edes Venäjä ei voi sotia tuolla systeemillä loputtomiin vaikka sillä on siihen pitkät perinteet.

Neuvostoliitto ja Suuri Suunnitelma ovat tekemässä nopeaa paluuta...

Kirjeitä Venäjältä -sarjassa Helsingin Sanomiin kirjoittaa Pietarista toimittaja Mihail...

Isäni on niin vanha, ettei hänellä taida olla pelkoa kutsunnasta. Hän on riittävän vanha nähdäkseen tässä kaikessa yhteyden Neuvostoliittoon.

Siksi hän pelkää pahinta. Hän on varma, että palvelukseen ei lopulta määrätä reserviläisiä iän, kokemuksen tai sotilasarvon perusteella. Tärkeintä on toimeenpanna Suuri Suunnitelma.

Pienen vapauden ajan kokenut Venäjä taantuu Neuvostoliitoksi
, hän sanoo. Armeija toimii neuvostomalliin. Ensisijaista ei ole järjen käyttö eikä tehokkuus. Ainoa tavoite on suunnitelman toimeenpano.

Isäni uskoo, että kuka tahansa voi joutua sotimaan. ”He tarrautuvat mihin sattuu tajutessaan, että suunnitelman toteutuminen on vaarassa. Se aika tulee pian.”

Isäni ohje tulee tässä: ”Häivy tästä maasta, kun siihen vielä on jonkinlainen mahdollisuus.”
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan totuudenmukaista sisältöä? En taaskaan ihmettelisi, jos on.

Suomi mainittu. Siitä on väitelty, olisiko talvisota voitu välttää, ja jos olisi, mitä siitä olisi seurannut. Vähemmälle huomiolle on jäänyt kysymys, oliko kuitenkin paras, että raskaat sodat käytiin silloin kun käytiin, vaikka menetykset olivat ankarat, vaikka sodalta olisi voitu välttyä. Sodan muisto itärajan kummallakin puolella on mielestäni ollut meille monella tavalla arvokas voimavara vaikeina kylmän sodan vuosina ja vielä tänä päivänä.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top