Ukrainan konflikti/sota

Tuo pikavippi on silti monella örkillä nyt murheista pienimpiä . Tosin mahtavatko sitä itse ymmärtää.
Lainaajan kannalta melko riskialtista bisnestä. Vähän sellaista mihin joku suomalainen valtionyhtiö voisi osallistua.

Tuon ketjun mukaan velat peritään tarvittaessa perheeltä, suvulta, työnantajalta tai miltä tahansa muulta lainanottajan lähipiiriin edes etäisesti kuuluvalta, mikäli perintä ei onnistu häneltä itseltään. Lainanottajan kuolema ei siis ole syy jättää velat perimättä.

Kuulostaa aika matalariskiseltä toiminnalta: aina löytyy joku syytön keneltä voidaan viedä rahat.
 
Venäjän viranomainen Kirill Stremousov kommentoi "kaiken olevan hallinnassa" miehitetyllä alueella. Hän lupasi viranomaisten pitävän huolta "Venäjän federaation kansalaisista" ja totesi miehitetyn alueen olevan nyt osa Venäjää, joten "kaikki tulee olemaan hyvin"

main-qimg-04c5d69da54c667b5726993051cd772e-lq


Reutersin mukaan Venäjän televisiossa on kuitenkin jo myönnetty, että Ukraina saa jalansijaa alueella.
 
Tuon ketjun mukaan velat peritään tarvittaessa perheeltä, suvulta, työnantajalta tai miltä tahansa muulta lainanottajan lähipiiriin edes etäisesti kuuluvalta, mikäli perintä ei onnistu häneltä itseltään. Lainanottajan kuolema ei siis ole syy jättää velat perimättä.

Kuulostaa aika matalariskiseltä toiminnalta: aina löytyy joku syytön keneltä voidaan viedä rahat.
Koitetaan nyt ymmärtää että suurin osa ryssän bisneksestö on valtion hyväksymän mafian omistamaa. Pikavipit kuuluu taatusti tähän lokeroon.
 
Back
Top