Ukrainan konflikti/sota

Nuo mahdollisesti kerätyt joukot tuolla tekee kolmea asiaa:

a) rantalomailevat, voivat hyvinkin olla lepovuorossa olevaa joukkoa rintamalta
b) sitovat pelkällä paikallaan ololla ryssää
c) odottavat tilaisuutta jos ryssä alkaa kaapia etulinjasta joukkoja reserviksi muualle

Muiden rintamien huomioista tärkein on se että etulijan jälkeen ei näytä olevan yhtään ryssää reservissä. Kaikki on kiinni aktiivisessa etulinjassa. Ukrainalla sensiaan näyttää olevan varsinkin kevyen jalkaväen varustetta vaikka muille jakaa, satunnaisissa kuvissa jo takavarmistajillakin alkaa olla joka toisella pimeänäkövehkeitä myöten kaikki. Näin tuolla voi olla koulutusjoukkoa, näitä lomavuorolaisia tai sitten viimeisen päälle koulutettua kärkeä odottelemassa oikeaa hetkeä.

Ukrainan joukkojen varustus ja koulutustahti tuntuu olevan nyt sellainen yksi hyökkäyskykyinen armeija/kk. Ensimmäinen valmistui ja aloitti loppusotansa Itä-Ukrainassa, seuraava Khersonissa niin omien laskujen mukaan kolmannen pitäisi olla kohta höökikunnossa. Jos siis mennään samalla tahdilla. Tämän perustan siihen että Ukrainalla ei ole puutetta innokkaista ja hyväkuntoisista tekijöistä eikä jalkaväen varusteista. Raskas on sitten se kysymysmerkki. Kaipa siellä alkaa tulla Puola-Tzekki akselilta huollettua sotasaalista. Puolasta kadonneet tankithan ilmeisesti löytyi Khersonista.

Voi hyvin olla, selasin eilistä viestihistoriaa ja lähde minun muistelulle on tämä JR2:


Hän lukee ja kääntää venäläisiä lähteitä, joten juoruja ja tiedonmurusia ovat. Tässäkin hyvä huomata sanavalinnat "being prepared" eli työ kesken? Kootaan kiireesti rippeistä ja haavoittuneista?

-

Samalta tililtä pari tuoreempaa juoruilua:



Tässäkin sanotaan "no comms" mikä vihjaa siitä että Ukraina saa häirittyä tehokkaasti heidän viestiyhteyksiä. Samaa sanottu jo aikaisemmin, tosin voihan olla saman lähteen toistamista.

Poimin myös yhden mieltäylentävän juorun tuosta: "hastily preparing defence lines in Svatovo, Rubezhnoye, Kremenna & Starobelsk"

Puolustusasemia valmistellaan hätäisesti / kiireisesti Svatovossa, Rubezhnoyessa, Kreminnassa ja Starobelskissa. Eli tämän voi lukea niin ettei näiden kaupunkien puolustusta ole suunniteltu tai ainakaan valmisteltu aikaisemmin? Nyt sitten isolla kiirellä kun Ukrainan joukot lähestyvät? Mikäli DefMon spekulaatio osoittautuu oikeaksi, voi käydä niin että Ukraina ei edes yritä hyökätä suoraan näihin vaan kiertää kaupungit ja pyrkii saartamaan ne. Toki ennemmin tai myöhemmin hivuttaudutaan kaupunkiin, todennäköisimmin jalkaväen ja erikoisjoukkojen toimesta.

Toisaalta puolustuslinjoja voidaan valmistella "kaupunkien seudulle" eli lähestymisreiteille ja sen ohittavien teiden varsille. Silti sana "hastily" kertoo että tämä hätä on suuri. Miten kauan tällainen puolustus kestää? Khersonin suunnalta on kerrottu että Dudchany kesti kaksi päivää, kunnes olivat pakotettuja vetäytymään, tosin muutaman lähteen mukaan eivät kestäneet kuin vajaan päivän. Huonosti ja hätäisesti valmisteltu puolustusasema tuskin kestää kauaa kun vastassa on hyvin johdettu ja varustettu vahva joukko.
 
Viimeksi muokattu:
A family of drones designed to operate against extremist groups is proving effective against the Russian military, and their manufacturer is quickly working to upgrade them with information from the Ukrainian troops putting them to use. But even company officials caution that drones won’t serve as a substitute for the larger weapons Ukraine needs.

Cyprus drone-maker Swarmly has already sent about 50 drones to Ukraine, a company official told Defense One. The smaller is the Poseidon H10 with a 3.5-meter wingspan, two-hour endurance, and 8-pound payload. The larger is the Poseidon H6, a gasoline/electric propulsion hybrid with a five-meter wingspan, 7-hour endurance, and 50-pound payload.

All 50 were purchased with private donations.
 
A mass brawl has broken out between new recruits and established soldiers at a Russian army base near Moscow, media reports said on Monday.

The Kremlin’s call for more troops for the war on Ukraine have led many potential conscripts to try to flee Russia, while now tensions appear to have boiled over inside the armed forces themselves.

“The newcomers were not welcomed there with bread and salt. On the contrary, the soldiers serving there demanded the newcomers’ clothes and cell phones,” the Internet portal Baza reported.
 
The Pentagon’s international affairs chief said Monday that Russia’s new losses in the strategic southern Kherson region are about to spiral into a “major defeat” that would give Ukraine a defensive position amid “hot fighting” expected this winter.

After news that Ukrainian forces broke through Moscow’s defenses in Kherson, which Moscow saw as the gateway to Odessa, Assistant Defense Secretary for International Security Affairs Celeste Wallander said the Ukrainians were on the verge of pushing back the main Russian bridgehead across the Dnipro River.

“That would be a major defeat for Russia because it pushes back even more Russia’s ambition to take Odessa, which was one of the stated objectives earlier this year,” Wallander said at a Center for Strategic and International Studies event.

“It gives Ukraine another defensive position to ride out what probably will be hot fighting over the winter,” Wallander said, adding that in spite of Ukraine’s recent strategic successes, the U.S. and international community must continue to supply Ukraine with aid.
 
Joku lainasi jo aikaisemmin tämän Dmitrin käännöksen venäläisen Telegram-kanavan viestistä, mutta hyvä poimia koko teksti (nämä viestit on julkaistu eilen eli 3.10.2022):

LIMAN-Flint. FLYING SQUAD OF THE APU.
THE ENEMY SKILLLY IMPROVISES

Correctly, Zhenya Poddubny says that the Ukrainians Liman and other villages do not take head-on. There are forests and swamps around. They operate in maneuverable groups, up to a platoon, three jeeps, one "Cossack" (something in between our "Typhoon" and "Tiger"). Everything.

And there are many such groups going forward. There is no big collective goal, they do not accumulate. Their management is reliable (stable closed communication between groups and headquarters, participation of large and small UAVs). They inspire fear with their appearance (who knows, maybe this is already a regiment of the Armed Forces of Ukraine).

These groups envelop the villages, block them. So the militants in August 1996 took Grozny. They entered the city by "goat paths", blocked checkpoints in small groups, and that's it, then the main forces entered, the city of Grozny was taken by militants.

Everything from the fact that we lock ourselves in our bases, do not pierce the entire space around with tentacles, do not have the active defense initiative, give it to the enemy. Here in Chechnya (these wars cannot be compared, I understand) if the regiment stood in the mountains, and its intelligence did not rummage around for the required 5 km, that’s all, the militants blocked this regiment, strangled it. This is my vision of the process.

If there is a city in front of the Armed Forces of Ukraine, and operational space around, they will go the same way, in front of the “Cossack patrol” then large groups, but also enveloping the city. And then, figuratively speaking, “the bend of the arm behind the back, followed by strangulation” (who remembers the physio in VU).

What to do? Calm down. Who is really interested in the real situation, you will not find the nuances in the TG and the Web. I believe that we are doing everything right. TODAY, TO NOT TURN THE COUNTRY INTO A THEATER OF WAR, IT IS NECESSARY TO TURN IT INTO A POLYGON. We are moving towards this.

https://t.me/epoddubny/12719

-

Tuosta "polygon" sanasta kommentoitiin vastauksissa näin, nämä on poimittu Dmitrin viestin vastauksista:

Poligon in Polish and i think in Russian language means closed military training ground.

"To not turn the country in a theater of war, we need to turn it into a training ground"... what does that even mean?

Yksi arvio:

He is saying, basically, that it is not possible to change their training strategy prior to deployment, so they have to train people when they arrive. Which history proves will not work (fear overtakes reason when under fire) and time is not on their side.

Toinen (tosin ehkä vähän sensaatiomainen ja siksi epäilyttävä tulkinta):

"poligon" seems used in the meaning "a place to test nukes", than "training ground"

-

Ylle lainattu viesti viittaa toiseen Telegram-viestiin, lainaan sen alle:

The actions of the enemy both in the Kharkiv region and near Liman, and now in the south, they say that the General Staff of the Armed Forces of Ukraine has abandoned assault operations in settlements in the forehead. First of all, enemy units attack communications, operate with coverage, make breakthroughs, disrupt logistics, try to isolate the database area, and only after that they pile on the settlement. And no, this is not NATO tactics, this is the old Soviet school using Western weapons and modern reconnaissance equipment.

Now enemy artillery is calmly preventing our forces from gaining a foothold on the new line, they are hitting the city to scare civilians, they are also striking at Kremennaya's life support infrastructure.

-

Tässä myös osuva kommentti kuvatusta taktiikasta: ei varsinaisesti mitään uutta ja erikoista sodankäynnissä mutta näyttää purevan hyvin Venäjän armeijaan.

Oma lisäys: koska etulinjan takana ei ole juurikaan reservejä mitä heittää läpimurron tulppaamiseksi?


-

Kaikki tämä kuulostaa hyvin loogiselta: Ukraina on saanut lahjoituksina suuren määrän erilaisia kevyesti panssaroituja pyöräajoneuvoja. Ne ovat yleensä luoti- ja sirpalesuojattuja, osa myös miinasuojattuja joten näillä on nopea liikkua pieninä ryhminä suuria ja pieniä teitä pitkin. Jalkaväkeä heillä on reilusti, samoin jalkaväen lähi-it ja pst-ohjuksia, joten kykenevät vaikuttamaan vaikka vastassa olisi raskaampi vihollisen yksikkö. Toki tällainen pumppu ei kestä kovassa puristuksessa, minkä takia arvaan että erityisesti Khersonin suunnassa läpimurron tekivät raskaat panssaroidut ja mekanisoidut joukot.

Kharkovan suunnalta muistan kuulleeni että alkuperäisen läpimurron tekivät raskaat joukot ja kun reikä aukesi, siitä syöksyi läpi suuri määrä tällaisia kevyitä "tiedusteluryhmiä". Vaikka niiden vaikutuskyky on rajallinen, nopea liike varmasti aiheuttaa paniikkia vihollisessa. Lisäksi mietin edelleen tiedustelua ennen hyökkäystä: jos tiedetään kohtuullisella tarkkuudella, mitä joukkoja vihollisella on ja missä, niin silloin tiedetään myös "tyhjät alueet". Tällaiselle "tyhjälle alueelle" on helppo hyökätä vaikka täysin panssaroimattomilla ajoneuvoilla, jos tiedetään että vastarintaa ei ole tai se olisi hyvin kevyttä. Nopea alueen valtaus, puolustusasemien otto ja raskaammat, hitaammat yksiköt seuraavat perässä. Pitkien etäisyyksiä ja suuren pinta-alan maassa nopea liikkuminen on varmasti eduksi (tosin ei kaikkialla, muistetaan Khersonin suunta).

Ukraina on koko sodan ajan sanonut että tarvitsee lisää panssarivaunuja, se pitää epäilemättä paikkansa, mutta uskon myös että nämä nykyiset hyökkäykset eivät ole pelkästään "tehdään parhaamme niillä resursseilla joita meillä on" vaan tarkkaan suunniteltuja ja harkittuja toimia. Heillä on varmasti ollut selvä ajatus siitä, mikä määrä ja miten varustettuja joukkoja tarvitsevat. Hyökkäykset aloitettiin, kun koettiin että "määrä eli voima on riittävä". En usko että Ukrainan armeija on kohdannut poliittista painostusta "tehdä jotain".

Jos muistellaan Ukrainan tiedustelupalvelun johtajan puheita alkukesältä, hän sanoi että vastahyökkäys alkaa syksyllä (alunperin taisi puhua elokuusta mutta siirsi aikataulu myöhemmin) ja sanoi silloin että sota on ohi vuodenvaihteeseen mennessä (tämäkin aikataulu siirtyi myöhemmin, en muista mitä sanoi - olikohan ensi vuoden kesä?). Suuri suunnitelma on muhinut jo pidemmän aikaa ja nyt sen toteutus nähdään käytännössä?
 
Viimeksi muokattu:
A new mission is being established at U.S. European Command’s headquarters in Germany to oversee how the U.S. trains and equips Ukrainian troops, according to a report by the New York Times.

The plan for a formal structure in Wiesbaden, Germany, for the U.S. efforts to aid Ukraine following the Russian invasion in February was presented by EUCOM commander Gen. Christopher Cavoli to Defense Secretary Lloyd Austin in late September, according to the Times.

Citing an unnamed source within the U.S. military and Biden administration, the Times reported that the new command would include approximately 300 personnel, and would likely report to Cavoli. While the command’s headquarters would be situated in Wiesbaden, training would likely take place at other U.S. bases in Germany, such as Grafenwoehr or Hohenfels, where the Army has large ranges.

A final decision on the command is expected within the next few weeks.

“In close coordination with our Allies and partners, we continue to take steps to align our support to the Ukrainian Armed Forces in a more unified manner in order to aid the Ukrainians with their most urgent needs on the battlefield against the Russian invading force,” EUCOM spokesman Lt. Cmdr. Daniel Day told Military Times in a statement. “At this time, any additional changes or moves to improve our ability to support the Ukrainians are pre-decisional, but as previously stated, we continue to take steps to better align our support.”

Signs of a potential re-structuring have been seen in recent weeks, as a multi-national logistics cell — the International Donor Coordination Center — moved from Stuttgart to Wiesbaden earlier this summer.

“The co-location with the U.S. Army Europe and Africa headquarters, as well as XVIII Airborne Corps increases the ability of the organization to rapidly support Ukraine operations,” EUCOM said in a statement regarding the Aug. 6 move.
 
Imagery has emerged on social media recently that shows one or more Russian trains carrying a number of rare 4x4 BPM-97 Vystrel light armored vehicles fitted with turrets armed with 30mm cannons. The movement of the BPM-97s has garnered unique interest as they may be associated with the Russian military's 12th Main Directorate, which oversees the country's nuclear arsenal. These observations come amid growing threats from Russian President Vladimir Putin and other officials in Russia about the potential use of nuclear weapons as Ukrainian forces continue regaining territory. As such, they seem to have led to some startling headlines that seem unsubstantiated. The fact is that while such a deployment could very well point to a more ominous nuclear operation in the works, there are many other reasons, some of them glaring, for such a movement, in addition to just normal training operations.

A video and a picture of what may be the same train carrying the BPM-97s, as well as other trucks, first appeared online yesterday, but it's not immediately clear where or when it was taken. Geolocation of the video by open-source intelligence enthusiasts appears to show that it was taken in Sergiyev Posad, a Russian city northeast of Moscow, and that the train itself was moving in a southwesterly direction. Though we cannot say with absolute certainty that the still picture is of the same train as is seen in the video, it seems very possible as the same types of vehicles are visible in both.
 
Russian lines in the Kherson region, which has been a scene of fierce fighting as of late, are being compromised by rapidly advancing Ukrainian units, including those sporting heavy armor.

The counteroffensive has reportedly liberated a number of towns that make up parts of the four areas Russian President Vladimir Putin has been in the process of illegally annexing through sham referendums held over the past couple of weeks. The lower house of Russia's parliament, or Duma, has now written the results of these heavily manipulated elections into annexation treaties, which will be reviewed by the upper house tomorrow, claiming that the Kherson, Zaporizhzhia, Donetsk, and Luhansk territories now belong to Russia. However, it is now widely reported that Russian lines near Kherson and Luhansk especially are facing heavy pressure.

Selkeesti jotkut karttojen ylläpitäjät eivät pysy perässä kun kummatkin kyljistä luhistuu samaan aikaan. Staattinen sota oli helpompi.
 
Tällä Tuiterolla sama havainto/johtopäätös, mihin olen tullut itsekin viimeisen kuukauden aikana: venäläisillä ei tunnu olevan rintaman takana syvyyttä laisinkaan, eikä taistelulinjan takana kunnollista tuettua selustaa, jossa olisi taistelukelpoisia varustettuja miehiä reservissä heitettäväksi läpimurtoon?

1/1. The further UKR advances, the fewer Russian units it encounters and the less combat capability it encounters. It is what progress has in the rear. Link to Rybar Tweet 1.


Kun rintama pettää, se pettää heti syvälle saakka ja sitten saamme lukea, miten Venäjä yrittää siirtää ressuja tukemaan jo romahtanutt rintamaa. Kummallista.
Kun suorittaa pieniä laskutoimituksia, ei tuo kovin suuri ihme ole. Oletetaan, että venäläisillä on Ukrainassa noin 200 tuhatta ukkoa. Noista voidaan arvioida BTGn rakenteen perusteella olevan jalkaväkeä noin neljännes, eli 50 tuhatta. Rintamaa on noin 1000 kilometriä. Tekee 50 jalkaväkimiestä kilometrille. Ei noilla kovin tiivistä linjaa useampaan portaasen tehdä vaikka miten yrittäisi.
 
Back
Top