Ukrainan konflikti/sota

Tästä on ehkä ollut jo, mutta...

– Vaikka kuulemme uutisia siviilien siirroista, niin ei ole mitään syytä uskoa, että Venäjä luopuisi Hersonista ilman vastarintaa. Päinvastoin, he ovat keskittäneet merkittäviä joukkoja alueelle, enemmän kuin yhden armeijakunnan, Igor Kopotin toteaa.

Venäjän 22. armeijakunnan lisäksi aluetta puolustaa pienempiä taktisia osastoja, joiden joukossa on myös maahanlaskujoukkoja. Kopotin viittaa arvioihin, joiden mukaan Venäjän parhaat joukot ovat nyt Hersonissa. Lisää:

Niin, kuvat tyhjenevästä kaupungista ja nyssäköine ja koirine liikkeellä olevista evakuoitavista luovat mielikuvaa kiireellä tyhjennettävästä kaupungista, mutta tämä viikkokausia jatkunut "tapahtuminen" ei ole näkynyt juuri mitenkään Hersonin alueen rintamalinjoissa.

On kyllä mielenkiintoista: Hersonin pohjoisosan lukko venäläisittäin on Snihurivka, joka on kolmelta suunnalta rintaman ympäröimä.

Luulisi sen ja sen huollon olevan helisemässä tykki- ja rakettitulessa, mutta viimeisen kahden kuukauden aikana Ukrainan ilmavoimat on tehnyt yhden kelpo ilmaiskun ja ryssä räjäytti Inhulets-joen yli menevän jalankulkusillan, mikä estää ukralaisjoukkoja pääsemästä toistensa luo..

...kun ei nyt vaan sit poltettaisi maailman AMRAAM-varastojakin iranilaisten halpamassalennokkien tuhoamiseen.. Pitäisi saada ne tuhottua lähtöalueella tai rahdissa, eikä vasta maalialueella. Nopeammat maalit sen sijaan alkaa toivottavasti kohta käydä jo vähiin.
Edelleenkin olisi kustannustehokkaampaa torjua noita ammusilmatorjunnalla. Eikä siis pelkkää veivisergeitä vaan jotain modernimpaa. En kyllä tiedä näkyykö noi tutkassa tai lämpökameroissa kuinka hyvin? Sitä kun 1000 perseensuristinta tulee ilmoja pitkin ja niihin käytetään 1000+ kallista modernia puikkoa, niin siinä pelissä voittaa vain ryssä pääsi se suristin maaliin asti tai ei.

Noiden suristimien pitää tulla tiettyjä reittejä pitkin Kiovaan, Odessaan jne. Ne reitit sitten tarkempaan syynäykseen ja ilmavalvonta kuntoon. Gebardit jne sitten sopiviin paikkoihin ja sitä veivisergeitä paikkaamaan. Jos saa ilmavalvonnan ja siis ihan perinteisen silmät ja korvat tyylisen ratkaisun kaiken muun päälle, niin etenkin nuo Iranin suristimet kuuluu ja näkyy kauan ennen kuin ovat kohteessa ja niihin ehditään reagoida muullakin kuin sillä suurimmalla ja kalleimmalla puikolla. Sitten kun tiedetään ne tärkeät kohteet joita halutaan suojata viimeiseen saakka, niin kyllähän ne luulisi voivan kyllästää sellaisella määrällä putkea, että mikään Iskender kepappia hitaampi ei tule läpi. Ei ainakaan 120kmh suristin.

Saksalaiset suojasivat toisen ison loppuaikoina omat ME-262 kenttänsä sellaisella määrällä IT-putkea, että liittoutuneet kielsivät koneitaan menemästä kenttien lähelle. Ei luulisi Sergeit, itkot ja kevyemmät putket tuolta loppuvan ja jos loppuu, niin pyytää vaikka 500 Sergeitä joiden tilalle jenkit voi lähettää vaikka 100 Avengeria.
 
Sinne on lupeissa niitä L3Harrisin Vampire dronen torjuntaohjuksia, joiden kappalehinnaksi löytyy noin 27000 taalaa per puikko, 4 kpl per laukaisulaite. Tosin vasta ensivuoden puolella alkaa saapumaan. Ne on enemmän kuin sopivia noiden mopojen pudotukseen. Jää arvokkaammat puikot sitten ohjuksia ja lentokoneita varten.

Härmässä voisi olla käyttöä vastaavalle Tekan ja Hiluxin / Sisu GTP:n kyydissä eritoten taistelevien joukkojen omasuojana, sen verran köyhiä ollaan, että dronetorjuntaan tarvitaan halvin toimiva ratkaisu. Kun kysyntä nousee niin tuon ohjuksen hinta tullee varmasti vielä alaspäin kun massamaisesti alkavat valmistaa.
 
Twitterissä oli juttua, että starlink pois pelistä kokonaan itärintamalla? Löytyykö tähän vahvistusta. Tämä ilmeisesti haittaa voimakkaasti hyökkäyksen etenemistä.

Aristovich kommentoi asiaa juuri näin. Voi olla että tuolla on se ongelma, että laitteet ei toimi liian lähellä rajalinjaa.

"According to CNN, 1.3 thousand Starlink terminals out of 25K in UA are disabled. Arestovych confirmed that some terminals are disconnected for reasons that cannot be disclosed (not due to financial reasons as stated by CNN). "
 
Pavlivkan suunnalla on venäläisellä niin kiire hyökkäämään, että ukot tippuu rynnäkköpanssarin (?) kyydistä (kohdassa 0.02, 0.05, 0.06 ja 0.08 vielä pari ukkoa) .. ei vaiskaan, taitaa olla tuo osittainen Stuhnan osuma, joka ukot tipauttaa o_O

Miten ei tämäkään taktiikka oikein vakuuta..puoli joukkuetta kiireellä hortoilemaan jonnekin autiotalojen keskelle.
Tämä on tuo sama mutka, josta muitakin videoita. Nyt näitä videoita ymmärtää vähän paremmin kun on lukenut selostukset taisteluista.

Ukrainalaiset on kilsan-parin päässä mäen päällä Vuhledarissa. Jo itsessään 50 m korkeammalla, mutta ryssien selostuksen perusteella vielä siellä olevien kerrostalojen katoilla. Ryssät valitteli, kun taloja ei oltu ammuttu kasaan. No ei onnistunut kun osumatarkkuus (mobilikki?)tykäreillä on 500m suuntaansa eikä tulitukea ollut muutenkaan riittävästi.

Ei muuta kuin lisää samaa.
 
Tästä näkee missä kunnossa ajoneuvo sisältä
Läpäisynhän tuo ontelo on ilmeisesti saanut aikaan, kun on noin iso reikä näkyvissä. Onko nyt kuitekin niin, että nuo häkit saavat panoksen räjähtämään irti panssarista ja painevaikutus jää pienemmäksi. Sinällään tämän toimivuus olisi outoa, koska esim. NLAW räjähtää kymmenien senttien etäisyydellä panssarista ja silti tekee tuhoa.
 
Tähän on tullut törmättyä youtubessa hyvin usein. Ei siis alokkaan nöyryytykseen vaan tuohon ylettömään homoilun ja pyllyreiän jumalointiin. Yleisin kommentti, kun natsismista ja satanismista on päästy, on lännen homorakkaus. Ryssä pelkää homokaasua enemmän kuin laskeumaa. Näitä videoita katsellessa ymmärtää tämän helposti: normaalipopulaatiossa homoja on 3% väestä. Ryssänarmeijassa luku näyttäisi olevan 77%. Ilmanko sitä alkaa vähän kauhistuttamaan, kun Kirill kertoo homojen ansaitsevan kivityksen (isis anyone?) Ja toisaalta himottaa naapuripedin igor niin kovasti, että jos en siltä kikkiä saa, niin ainakin pakotan sille objekteja ryppyreikään aseella uhaten.

Jos mua uhattais aseella ni mustikka supistuis niin suppuun, ettei sinne kyllä pulloa sisään saisi. Tätä tietoa olisi syytä jakaa näille suuren motherlandin motherfuckkereille..
 
v_stus kommentoi Hersonin suuntaa. Vahvistaa käsitystä siitä että osaavimpia joukkoja vedetään pois tai ainakin lähemmäksi Hersonin kaupunkia.

The right bank of the Dnieper
Fighting continues in the direction of Snigurivka, Tamarino and south of Dudchan
The armed forces are gradually pushing the defense of the invaders, but due to the large number of chmobikes, the successes are not yet what you would like to see
Staff orcs are decreasing every day, and chmobs are increasing

Muutaman viestin perusteella taistelut Pavlivkan lähellä jatkuvat yhä.

v_stus

The occupiers near Pavlivka...
Well you got it
This is some special form of perversion - after receiving powerful kicks, again drive the infantry to slaughter 5 days ago there were 5 BTGr orcs.
Now, after replenishment, there are also 5. But there is a nuance

Sitten tuore kommentti 72. prikaatin puhemieheltä tms. Löytyy myös aiemmilta päiviltä kommentteja samalta mieheltä

Päätin samalla tutkia mitä Mariupolin hautuumaille kuuluu. Koko kasvanut parissa kuukaudessa taas usealla rivillä.
Merkkasin tähän punaisella hautuumaan laajentumisen viimeisen 2kk aikana. Ja kuvasta huomaa mikä on tämän vuoden aikaista hautuumaalaajennosta. Se on tuo vaaleampi maaosuus.
Kyseessä TÄMÄ hautausmaa.
Katso liite: 69527

Azovstalia ympäröivät jätemaakasat ovat kasvaneet myös huomattavasti -> raivaustyöt käynnissä.

Ei tuosta muuta johtopäätöstä voi vetää kuin sen, että raunioita käydään edelleen johonkin tahtiin läpi ja ruumiita (tai niiden jäänteitä) vielä löytyy roppakaupalla...
Naulan kantaan... :/
 
Back
Top