Ukrainan konflikti/sota

Ot varoitus.

Kävin reilu 10 vuotta sitten Budapestissa, tuolloin Orbanin aika oli vasta alussa. Opas esitteli muuria, jossa näkyi vuoden 56 kranaattien ja luotien jälkiä. Eräässä museossa vanhempi herrasmies kuullessaan meidän olevan suomesta näytti sodan aikaisia laitospäiväkirjoja ja muistutti, että Helsinki oli Lontoon ja Moskovan ohella ainut eurooppalainen sotaan osallistuneiden maiden pääkaupunki jota ei valloitettu. Ja ryssäantipatia oli syvällä. Kyllä siellä omilla aivoillaan ajatteleviakin löytyy. Toivottavasti tilanne Unkarissa muuttuu.
OT:ta tämäkin. Taustoista sen verran, että tunnen Unkarin hyvin viimeisen 17 vuoden ajalta, kävin asumassakin siellä muutaman vuoden ja puhun kieltä.

Kerran vein putkiradion Budapestissa huoltoon vanhalle korjaajamestarille. Seinällä olevassa diplomissa näkyi syntymäaika, jonka perusteella mies oli ollut 10-vuotias vuonna 1956. Kysyin että muistaako hän kansannousun tapahtumia. Mies vastasi muistavansa todella elävästi, kertoi nähneensä venäläisiä panssarivaunuja, taistelupaikkoja ym. Sitten hän kysyi minulta, että Suomestakos sinä olet. Vastasin myöntävästi. Miehen kasvoille nousi hymynkare, hän katsoi minua silmiin ja sanoi: ”Te suomalaiset teitte sodassa niin kuin kuuluu. Ajoitte RYSSÄN VITTUUN. Meillä ei 1956 onnistunut ihan niin hyvin.” Tätä keskustelutuokiota en unohda :D

Oman näkemykseni mukaan Unkarissa USAn ja lännen syyttäminen Ukrainan tilanteesta on huomattavasti yleisempää, kuin Suomessa. Kuitenkin omasta tuttavapiiristäni lähes 100% on Ukrainan puolella ja he pitävät Orbánin toimintaa häpeällisenä.

Ehkä tärkein syy Orbánin vallassa pysymiselle on ollut halpaan venäläiseen kaasuun perustuva energiapolitiikka. Siksi hänen päänsä on syvällä Putinin persauksissa. Ehkä kulisseissa Putin on myös luvannut maakaistaletta Unkarille, jos Ukraina olisi kaatunut.
 
Sotimisesta kieltäytyneitä pidetään vankeina karuissa olosuhteissa.


Ymmärrän että ekassa ja tokassa isossa rähinässä tällä tavalla saatiin tykinruokaa ihmisaaltoihin. Mutta eihän tässä rysyjen toiminnassa ole taaskaan mitään järkeä nykyaikana. En usko että kukaan meistä haluaisi omaan joukko-osastoonsa näännyttämällä ja hakkaamalla pakotettuja. Hyötyhän näistä olisi vain miinusmerkkinen. Huoh, näitä rysyjä…

Niin kuin UA on sanonut, ”We are lucky that they are so stupid!”
 
Joukkojen siirtoon menee oma aikansa sekä tietysti tarvitaan jonkinlainen lepuutus (ainakin osalle).

Vaihtoehtoja on tosiaan useita:

- Ukraina on nopeampi siirtämään joukkoja joten Svatovon suunnalla lienee nopein hyöty saatavissa jos joukot vietäisiin sinne

- toisaalta ryssä siirtänee Khersonista vapautuneet joukot Zaporizzjan ja Donetskin väliselle alueelle joten niitä vastaan tarvittaneen osa puolustuksen tuekzi

- Bakhmutin paljon kärsineet puolustajat tarvisivat apua myös

En silti ole muuttanut mielipidettä: Krimin silta ei ole ikuisesti pois pelistä joten siellä on vaikea tilanne huollon kannalta. Miten kauan sitä jatkuu? Ensi kesään? Mielellään näkisi maasillan katkaisun yrityksen eli isku Melitopoliin. Jos voimaa riittää, sen jälkeen kohti Krimiä.

Tuota melitopolin (tai melitopol-mariupol) iskua olen itsekin pyöritellyt mielessä. Riskinä on huomattavat tappiot ja kahden tulen väliin joutuminen. Toisaalta jotenkin tuo on pakko saada haltuun...

Itse olen pyöritellyt mahdollisuutta lähteä työntämään kiilaa kohti melitopolia siten, ettei suorana tavoitteena edes olisi rantaan asti pääseminen. Eli jos saataisiin pienemmällä voimalla ei niin syvä murtokohta, mutta murtokohta kuitenkin. Tällä tavoin saataisiin ryssää liikkeelle, eli huonompiin asemiin, ja kuten tunnettua, ryssä ei ole etevä liikkuvassa tilanteessa. Eli toisin sanoen tarkoitus olisi työntää "piikkiä lihaan" sen verran, että päästäisiin itse puolustamaan ja ryssä tekemään vastahyökkäyksiä.

Lyhemmän piston etuina olivat ainakin seuraavat seikat:
-sivustat helpompi suojata.
- helpompi huoltaa
-oma tykistö voi tukea turvalliselta alueelta
- alkuperäisen rintamalinjan taakse jäisi reserviä, jota voi käyttää tarpeen mukaan. Esim tehdä vasemmalta tai oikealta koukun viereen.
-taistelut käytäisiin alueella, jossa oma huolto pelaa, mutta ryssän huoltoreitit ovat pitkät, ja ainakin osittain oman tulen alla

Ymmärrän, että em. Temppu ei ole niin yksinkertainen. Mutta kiilan vieminen kerralla meren rantaan asti ei ole sekään mikään pikku juttu.
 
Nostan tähän vielä alkuperäisen twiitin, jossa näkyy kartalla missä ilmeisesti nyt tapahtuu.

Meneepä jännäksi.

Google mapsissa on hyvin kuvia alueesta. Harva tieverkosto

Tässä ilmapanoraamakuva nimen kärjestä


Alueella paljon matalaia lampia

 
Mielenkiintoista.
Itse siinä uskossa ettei niillä USA:lta saaduilla partioveneillä mitään maihinnousua tehdä ja että toi niemimaa olisi aika suo tyyppistä eli hankalaa maastoa.
Näyttää googlemapsissa lähinnä hiekkasärkältä, monin paikoin näyttää vähän kun Lohtajan hietikoilta. Loppu on sitten sellaista "salt marsh" suolarämettä? hietikolla.

Vasylivka näyttää olevan ei-minkään kokoinen kyläpahanen jossa on ehkä 30 taloa ja 50 asukasta.
 
Aluksi koulutettiin puolustustaistelua. Nyt ukrainalaisia opetetaan hyökkäämään.


Tämä on kyllä hienoa puhetta...

Heillä on uskomaton motivaatio, oppimisen nälkä ja voittamisen tahto, sanoo brittiläinen everstiluutnantti Harris. Hän johtaa salaisessa paikassa 200 ukrainalaisen siviilin taistelijan peruskoulutusta.

Nämä ihmiset olivat kaksi viikkoa sitten bussinkuljettajia, juristeja, lääkäreitä ja it-ohjelmoijia. Kun he saapuvat tänne, heistä koulutetaan sotilaita viidessä viikossa. Koulutus on todella intensiivistä. Korkeasta motivaatiosta on heille suuri etu, Harris korostaa.

Olen ollut sotilas 20 vuotta. Vihaan sitä, kun joudun katsomaan nuorten miesten ja naisten lähtöä taistelukentälle taistelemaan venäläisiä vastaan ja puolustamaan Eurooppaa, hän sanoo.

Harris haluaisi nousta samaan kuljetuskoneeseen.

– Tunnen oloni surulliseksi, mutta tiedän samalla, että päätös ei ole minun.

Harrisia motivoi tietoisuus siitä, että Britanniassa koulutetut ja varustetut joukot menestyvät taisteluissa.

Tämä on toiseksi paras asia, jota voimme sotilaina tehdä, hän painottaa.

Lähtöseremonian huipennuksena everstiluutnantti Harris lausuu aina kaksi sanaa.


– Slava Ukraini.

Vastapuolella on äärimmäisen heikosti aseistettuja, koulutettuja ja motivoituneita resupekkoja jotka haluaisivat olla jossain ihan muualla kun missä ovat jos pakkomielteistä pesukoneiden ryöstelyä ei lasketa mukaan. Jossain vaiheessa örkit lamaantuvat ihan kokonaan ja samalla taitaa tipahtaa Putinin pää koriin joka on sekin luultavasti täynnä paskaa kun venäläiset tuntuvat paskantavan ihan minne sattuu aina kun hätä pääsee yllättämään :ROFLMAO:
 
Viimeksi muokattu:
Tuota melitopolin (tai melitopol-mariupol) iskua olen itsekin pyöritellyt mielessä. Riskinä on huomattavat tappiot ja kahden tulen väliin joutuminen. Toisaalta jotenkin tuo on pakko saada haltuun...

Itse olen pyöritellyt mahdollisuutta lähteä työntämään kiilaa kohti melitopolia siten, ettei suorana tavoitteena edes olisi rantaan asti pääseminen. Eli jos saataisiin pienemmällä voimalla ei niin syvä murtokohta, mutta murtokohta kuitenkin. Tällä tavoin saataisiin ryssää liikkeelle, eli huonompiin asemiin, ja kuten tunnettua, ryssä ei ole etevä liikkuvassa tilanteessa. Eli toisin sanoen tarkoitus olisi työntää "piikkiä lihaan" sen verran, että päästäisiin itse puolustamaan ja ryssä tekemään vastahyökkäyksiä.

Lyhemmän piston etuina olivat ainakin seuraavat seikat:
-sivustat helpompi suojata.
- helpompi huoltaa
-oma tykistö voi tukea turvalliselta alueelta
- alkuperäisen rintamalinjan taakse jäisi reserviä, jota voi käyttää tarpeen mukaan. Esim tehdä vasemmalta tai oikealta koukun viereen.
-taistelut käytäisiin alueella, jossa oma huolto pelaa, mutta ryssän huoltoreitit ovat pitkät, ja ainakin osittain oman tulen alla

Ymmärrän, että em. Temppu ei ole niin yksinkertainen. Mutta kiilan vieminen kerralla meren rantaan asti ei ole sekään mikään pikku juttu.
Johtavana nojatuolikenraalina myönnän teille tästä 1. luokan papukaijamerkin katajanoksilla. :salut:
 
Nostan tähän vielä alkuperäisen twiitin, jossa näkyy kartalla missä ilmeisesti nyt tapahtuu.

Aika mielenkiintoisen paikan valinneet, eihän tuolla ole juuri mitään. Asukaslukukin tuolla "nenänkarvassa" on vain 1450 niissä muutamassa (kolmessa) kylässä. Eteläosa näyttää pirun rikkonaiselta mutta muutenhan siellä on metsää.

Mutta pakottaahan tuo Venäjän "jotain tekemään" eli siirtämään sinne jotakin, tai muuten siellä on kohta ukrainalaisia enemmänkin. Jos sinne enemmän siirretään venäläisiä, niin ne vielä joen toisella puolella olevat ukrainalaiset voivat saada hassuja ajatuksia joen ylittämisestä... ;)

"rikkonaisella" tarkotan tällaista.
kinburn (Small).png
 
Meneepä jännäksi.

Google mapsissa on hyvin kuvia alueesta. Harva tieverkosto

Tässä ilmapanoraamakuva nimen kärjestä


Alueella paljon matalaia lampia

Näyttäisi olevan hiekkamaata ja rannat pelkkää hiekkaa, voiko parempaa paikkaa toivoa maihinnousulle?
Tässä jotain venevideota yöltä, tiedä sitten kuinka paljon on ihan huttua:
 
Back
Top