Ukrainan konflikti/sota

1 miljardi ei Saksan kaltaisessa maassa tunnu juuri missään. Suomelle se jo tuntuu jossain ja Ukrainallekin sillä on iso merkitys.

Korona on aiheuttanut paljon kuluja, mutta siihen ei todellakaan ole törsätty 40 miljardia, valtion budjetin ollessa reilu 60 miljardia. Isot luvut on hankalampia hahmottaa.

Pelkkä testaus suomessa oli jo miljardeja, siitä oli paljon juttua. Lisäksi kaikki muu. Se on monessa lähteessä laskettu että tullut maksamaan noin 40miljardia. Toki voi olla että ei ole aivan tuota märää, en osaa itse näitä laskea enkä ala inttämään. Aivan hirveitä rahoja kuitenkin tuollaiseen, mutta tosiaan silloin raha oli ilmaista. Jos sulla on parempaa faktaa niin laita vaan mutta eri ketjuun. Ei enempää tästä täällä.
 
Viimeksi muokattu:
En lähtisi aliarvioimaan Ukrainan mahdollisuuksia pelkän lisääntymisen kautta.
Ei tietenkään pelkän, mutta jos tulevaisuus on sitä, että maa on täynnä baabuskoja, niin sillä ei hirvittävän pitkälle pötkitä talouden saralla.

Siis tietenkin pätee se, että nyky-Ukrainaa on pitänyt paikoillaan massiivinen korruptio ja jos se saadaan kitkettyä pois, niin se tulee nopeasti nousemaan nykytasoltaan (ostovoimakorjattuna jotain 1/10 Suomen tasosta) ylöspäin, mutta siitä on edelleen pitkä matka korkean teknologian vientimaaksi. Siis kyllä maa tulee jälleenrakentamisen ansiosta nousemaan nykytasoltaan, mutta siitä on vielä pitkä matka Euroopan Saksaksi, Ranskaksi tai Britanniaksi, etenkin jos väestö on laskusuunnassa.
 
Tässä ei nyt enää ihan suolakaivoksen vuosituotantokaan riitä mutta mainitaan nyt kuitenkin, useempi kanava väittää et uket olis hyökkäämässä vesiteitse Kinburnin niemimaalle (?!?). Henk koht en näe tässä kyllä pienintäkään järkee ukejen näkökulmasta mutta on tässä sodassa ihmeellisempiäki asioita nähty.

"Venäjän Telegram-kanavat puhuvat venäläisten vetäytymisestä #Kinburnista"

Kartan perusteella ukrainan puolelta ylettyy tuonne hyvin tykistöllä. Vastaavasti myös tuolta varsin hankalasti operoitavalta Kinburin niemimaalta ylettyy myös tykistöllä aika syvälle ukrainaan. Logistisesti tuo niemimaa on ilmeisesti niin hyökkääjälle, kuin puolustajalle varsin haastava. Tuskin tuo niemimaa ryssien puolustuksen painopistealueita on. Sitä emme tosin pysty arvioimaan, mikä hyökkäyksen tarkoitus on? Sitoa ryssien joukkoja? Synnyttää sillanpääasema vai onko tämäkin harhautus?
 
Jos muistini palvelee oikein, oli tuo niemimaa viimeisiä alueita, joilta Ukraina vetäytyi etelästä. Kokonaisuudessaan tuo laajempi niemimaakin pysyi pitkään ukrainan hallussa.
En usko että tuota kautta lähdetään rakentamaan mitään isoa, mutta ryssä on pakotettu tulppaamaan tuon isosti, varsinkin jos Ukraina pääsee tuonne laajemmalle osalle niemimaata. Tuolle laajemmalle osalle mahtuu jo syöttämään armeijaakin, eli jalansijaa olisi riittävästi. Tuosta kapeasta hiekkasärkästä ei ole vielä kuin varpaansijaksi.

Ukrainalla on kyllä vankka peruste tuon kapeankin kannaksen takaisin ottamiselle ja se juurikin tuo Mykolaevin suojaaminen.
 
Tässä ei nyt enää ihan suolakaivoksen vuosituotantokaan riitä mutta mainitaan nyt kuitenkin, useempi kanava väittää et uket olis hyökkäämässä vesiteitse Kinburnin niemimaalle (?!?). Henk koht en näe tässä kyllä pienintäkään järkee ukejen näkökulmasta mutta on tässä sodassa ihmeellisempiäki asioita nähty.

Siinä olisi paljonkin järkeä...

1668289980468.jpeg

Olenkin jo miettinyt että missä vaiheessa ja millä tavalla ne sinne menevät. Olisi kyllä rohkea peliliike mennä sinne vesistöä pitkin mutta voi hyvinkin olla että siellä ei ole tällä hetkellä juuri minkäänlaista puolustusta kun Venäjän huomio on ollut ihan muualla.
 
Siinä olisi paljonkin järkeä...

Katso liite: 70521

Rohkea peliliikehän tuo on. Itse olen sitä mieltä, että tämän kaltaisten operaatioiden "jännitys" on alentunut murto-osaan siitä mitä se on joskus männä vuosina ollut. Nimittäin nykyään alue ja sillä olevat joukot voidaan tiedustella pilkun tarkasti. Jos vihollinen ei ole millään muotoa taistelukosketuksessa, niin alueella voisi kuvitella olevan tietyt "rutiinit" jotka saadaan nekin tiedustelulla selville. Ennen kaikkea tiedetään tarkka vihollisen määrä ja sijainti..

Koska luotan, että tuollainen alue voidaan tiedustella pilkun tarkasti, niin operaatiokin voidaan suunnitella esim. Siten, että isketään useaan eri kohtaan ja tavallaan motitetaan niemi. Siinäpä uniltaan heräilevät ryssät sitten alkavat pohtia, että mihin suuntaan ja ketä pitäisi ampua..
 
sinne vesistöä pitkin mutta voi hyvinkin olla että siellä ei ole tällä hetkellä juuri minkäänlaista puolustusta kun Venäjän huomio on ollut ihan muualla.

Siinä olisi paljonkin järkeä...

Katso liite: 70521

Olenkin jo miettinyt että missä vaiheessa ja millä tavalla ne sinne menevät. Olisi kyllä rohkea peliliike mennä sinne vesistöä pitkin mutta voi hyvinkin olla että siellä ei ole tällä hetkellä juuri minkäänlaista puolustusta kun Venäjän huomio on ollut ihan muualla.
v_stus vihjailee myös tästä nyt.

The Armed Forces of Ukraine are working hard against the occupiers on the left bank of the Dnieper in the Kherson region The liberation of Kherson does not mean that our soldiers will stop there
It seems that there will still be a gray zone along the left bank at a depth of 10-15 km. But there are certain things. But let's not guess anything

Tässä ei nyt enää ihan suolakaivoksen vuosituotantokaan riitä mutta mainitaan nyt kuitenkin, useempi kanava väittää et uket olis hyökkäämässä vesiteitse Kinburnin niemimaalle (?!?). Henk koht en näe tässä kyllä pienintäkään järkee ukejen näkökulmasta mutta on tässä sodassa ihmeellisempiäki asioita nähty.

"Venäjän Telegram-kanavat puhuvat venäläisten vetäytymisestä #Kinburnista"
Jaa-a.. jos nyt ajatellaan positiivisia puolia, niin se on verrattain helposti puolustettavissa, sillä Odesan suunnalta voi paukutella veneitä ja tykistö että HIMARS voi paukutella vastahyökkäykseen ryhtyviä venäläisiä kapealla kaistaleella. Miinuksena on, että ryssäkin voi paukutella tykistöllä, joskin moni niistä on alttiina vastatykistötulelle ja sitten on vielä se HIMARS. Ison joen ylitys puolestaan olisi hyvin vaikeaa ja huolto olisi jatkuvasti ja hyvin pitkään alttiina kaikenmoiselle jäynälle. Tuonne niemenkärkeen voi paljon vapaammin saada huollon toimimaan. Sinällään ihan sama, ylittääkö joen vai meren niemenkärkeen, koska perushaasteet ovat samat ilman vihollistakin. Vihollinen taas on helpompi paukutella pois niemenkärjestä.
 
Tämä Kinburnin kuvio saattaa osoittautua merkittäväksi jutuksi. Tuo niemimaa on etäisyyksien puolesta paljon lähempänä Ukrainan vaikutuspiiriä kuin ryssän, jos ajattelee rakennettua ympäristöä joissa joukkoja on helppo pitää. Sinne saadaan ehkä luotua pieni pysyvä sillanpää, joka on ikävä piikki lihassa ja uhka ryssille koko ajan. Parhaimmillaan tullaan näkemään jotain operatiivisia oivalluksia tämän suhteen.
 
Back
Top