Ukrainan konflikti/sota

Kh/X-55 kehitettiin alunperin vain taktisten 50kt ytimien kantamiseen. Sellaisen taistelukärki on pieni eikä paljoa paina (alle 100kg). Jos tuollainen on kiire modata konventionaaliksi kantamaan joku 400-500kg tavanomainen paukku, niin se paukku sijoittuu aikalailla keskelle ja ottaa tilaa polttoainesäiliöltä, jonka massaa on varaa pienentää koska ei tarvita alkuperäistä toimintasädettä (>2000km). Puikon kärjessä voi hyvinkin olla joku mockup sinkkiämpäri ytimen tilalla, jo ihan siksi että itse kärki saattoi toimittaa roolia myös runkoa vahvistavan osana, tai välittää jotain signaaleja ohjuksen muiden osien välillä.

Spekulointia toki kaikki, alkper uutinenkin voi olla tuubaa, mutta ei sellaista joka olisi suoralta kädeltä mahdottomuus. Mutta täytyy lopettaa aiheesta ja mennä töihin, muuten on taas illalla musta surunauha nimessä :cool:
Eikös tuossa twiitissä sanottu, että ydinlatauksen tilalle oli laitettu tyhjä kuori, eli mitään modauksia ei olisi tehty? Jos ydinpuikosta oltaisiin tekemässä normi räjähde puikkoa, niin eiköhän sisuskalut menisi aikatavalla uusiksi. En ole ohjusekspertti, mutta jotenkin tuntuu että tuollainen modaus, jossa puututaan polttoainepuolen ja kuormapuolen kokoon ja painojakaumaan olisi aika iso juttu. Eli avioniikassa olisi erilaiset asetukset. Jos sisuskaluja aletaan uusimaan, menisi puikko isosti uusiksi.
Pidän todennäköisempänä että tuossa vain jätettiin ydinlataus asentamatta ja jätettiin placeholderi paikoilleen.

Sen verran tulee mieleen, että voihan se olla, että noita ammutaan ydinpelotevaikutuksesta muistuttamisen sijaan ilmapuolustuksen saturoimiseksi pakallisesti. Eli ensin tulee räjähteettömiä paukkuja ja toisessa aallossa räjähteelliset, kun torjuntapuikot on käytetty. Epätoivoista, jos näin on.

Risteilyohjus ydinkärjen toimittamiseksi Ukrainaan on kyllä tuhoon tuomittu ajatus, joten voi olla, että puikot on tuomittu romuraudaksi ja ammutaan pois. Onhan niissä todennäköisesti aikatavalla polttoainetta jäljellä kineettisen iskun lisäksi.
 
Ryssä tulee nyt roiskimaan kaikenlaisia ohjuksia mitä laaristaan löytää. Myös näitä onttoja ydinlavetteja. Tarkoituksena kuluttaa loppuun Ukrainan arvokkaat länsimaiset it ohjukset. Sääennuste antaa varmaan vihiä seuraavasta suuremmasta ohjusiskusta. Ajoittuu pakkasjakson yhteyteen.
 
Eikös tuossa twiitissä sanottu, että ydinlatauksen tilalle oli laitettu tyhjä kuori, eli mitään modauksia ei olisi tehty? Jos ydinpuikosta oltaisiin tekemässä normi räjähde puikkoa, niin eiköhän sisuskalut menisi aikatavalla uusiksi. En ole ohjusekspertti, mutta jotenkin tuntuu että tuollainen modaus, jossa puututaan polttoainepuolen ja kuormapuolen kokoon ja painojakaumaan olisi aika iso juttu. Eli avioniikassa olisi erilaiset asetukset. Jos sisuskaluja aletaan uusimaan, menisi puikko isosti uusiksi.
Pidän todennäköisempänä että tuossa vain jätettiin ydinlataus asentamatta ja jätettiin placeholderi paikoilleen.

Sen verran tulee mieleen, että voihan se olla, että noita ammutaan ydinpelotevaikutuksesta muistuttamisen sijaan ilmapuolustuksen saturoimiseksi pakallisesti. Eli ensin tulee räjähteettömiä paukkuja ja toisessa aallossa räjähteelliset, kun torjuntapuikot on käytetty. Epätoivoista, jos näin on.

Risteilyohjus ydinkärjen toimittamiseksi Ukrainaan on kyllä tuhoon tuomittu ajatus, joten voi olla, että puikot on tuomittu romuraudaksi ja ammutaan pois. Onhan niissä todennäköisesti aikatavalla polttoainetta jäljellä kineettisen iskun lisäksi.
[FOLIOHATTU] ryssä on ehkä ampunut näitä ydin mockuppeja paljon ja odotellut, että niistä ruvetaan uutisoimaan, niin tietävät kuinka monta puikkoa pitää ampua ja millaisessa järjestyksessä ja minne, että niitä alkaa pääsemään läpi. Kohta räjähtelee ytimet. [/FOLIOHATTU]

Todellisuudessa en oikein jaksa uskoa, että edes ryssä olisi niin tyhmä, ettei tiedä mikä puikon payloadi on, kun se laukaistaan. Ehkä tietävät että kyseessä on harjoituskäyttöön oleva ohjus, ja pyrkivät sillä vain osumaan infraan, kuten isoon kantaverkon muuntamoon tms. Eiköhän se massa riitä tekemään tuhoa riittävästi jo itsessään. Tietty ei mitään hajua pystyykö tuon mallinen puikko muutamien metrien tarkkuuteen, joka vaadittaisi, että pystyy saavuttamaan halutun vaikutuksen pelkän liike-energian avulla.

Mutta voihan se olla, että ryssä on joko vain tyhmä, pelaa jotain mindgames juttuja ydinpelotteella tai niillä on yksinkertaisesti räjähtävät puikot loppumassa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuosta loppu kaneetista tuli mieleen, että itse olen pohdiskellut sellaista, että olis kätevää laittaa droneen kaiutin ja mennä sillä pimeällä nostattamaan ryssän tunnelmaa.

Kertoa kuinka hyvin näkyvät lämpöksmerassa ja kertoa, että kohta muuten alkaa kranua tippumaan ja sinä paksu poika siinä reunimmaisena olet ensimmäinen kenen päälle kranu aiotaan tipauttaa jne. Sitten vaan kerrotaan, että nyt on 5 minuuttia aikaa poistua kotia kohti jos vielä haluaa nähdä rakkaansa..

Noita dronejahan nuo näyttävät pelkäävän kun ruttoa ja veikkaan, että kovin monella ei hermot kestäisi kun kerrotaan, että tähtäimessä olet ja kohta muuten tippuu...

Joku tietysti pohtii, eikö olisi helpompaa vaan tiputtaa se kranu, mutta itse ajattelen, että tuo olisi tehokkaampi tapa saada aikaan laajempaa pakokauhua..
Mä valjastaisin osan droneista kunnon hermosotaan seuraavasti: Kevyt D-luokan vahvarilla oleva aktiivikaiutin kyytiin ja muistikortille rynkyn tulitusta, ukrainankielisiä käskyhuutoja ja sekavia venäjänkielisiä käskyjä, panikointia, blyatia sekä tuskanhuutoja.

Sitten odoteltais keskelle yötä, kunnes ryssät, väiyjä lukuunottamatta, nukkuu. Dronet asemien päälle niin korkealle ettei surina kuulu ja toisista droneista valoja ja savuja sekä satunnainen kranu ryssien niskaan, hermodronesta (tai kahdesta eri suunnilta) sotimisen ääntä täysillä. Ryssä panikoi ja niillä menis aina tunti tai kaksi poteroissa kärvistelyyn ja ihmettelyyn, että mistä se kuolema nyt tulee?! Tätä joka yö pari kertaa niin ne on parin-kolmen pv jälkeen niin stressaantuneita, ylirasittuneita, että niistä, jotka eivät ole jo karanneet, ei ole yhtään mihinkään, kun se oikea hyökkäys tulee. Tai parhaimmillaan käy niin kuin "poika joka huusi susi" -sadussa, että ne ei viitsi/jaksa edes kömpiä teltasta, kun Ukrit tulee silmille. 🔥 😝
 
{FOLIOHATTU] ryssä on ehkä ampunut näitä ydin mockuppeja paljon ja odotellut, että niistä ruvetaan uutisoimaan, niin tietävät kuinka monta puikkoa pitää ampua ja millaisessa järjestyksessä ja minne, että niitä alkaa pääsemään läpi. Kohta räjähtelee ytimet. [/FOLIOHATTU]

Todellisuudessa en oikein jaksa uskoa, että edes ryssä olisi niin tyhmä, ettei tiedä mikä puikon payloadi on, kun se laukaistaan. Ehkä tietävät että kyseessä on harjoituskäyttöön oleva ohjus, ja pyrkivät sillä vain osumaan infraan, kuten isoon kantaverkon muuntamoon tms. Eiköhän se massa riitä tekemään tuhoa riittävästi jo itsessään. Tietty ei mitään hajua pystyykö tuon mallinen puikko muutamien metrien tarkkuuteen, joka vaadittaisi, että pystyy saavuttamaan halutun vaikutuksen pelkän liike-energian avulla.

Mutta voihan se olla, että ryssä on joko vain tyhmä, pelaa jotain mindgames juttuja ydinpelotteella tai niillä on yksinkertaisesti räjähtävät puikot loppumassa.
Kenelle se alkuperäinen ydinlataus on myyty? [toivottavasti tämä on foliohattu-kamaa]
 
Mitä tarkoitusta on ampua ohjus, jossa ei ole räjähdettä?
Ydinpuikon kohdalla pelote vaikutus. Muistutus mahdollisuudesta että lasti olisikin voinut olla ydinlasti.

Näillä alasampumisprosenteilla ryssä ampuu mahdollisen taktisen jotenkin muuten kuin risteilyohjuksella.
"Toveri Igor, menet ja ammut nyt Ukrainaan raketin."
"Mutta toveri isoherra, meillä loppuu raketit."
"MENET JA AMMUT RAKETIN TAI SIPERIA!"
"Selvä herra isoherra."
 
En tosiaan tältä istumalta muista tämän miehen taustoja enkä muista lukeneeni hänen kirjojaan, joten vaikea sanoa enempää. Onhan tuossa sellainen pehmeä akateeminen ote, mikä on melko hyödytöntä kun puhutaan reaalimaailman tapahtumista tässä ja nyt. Sopii tietysti historian tutkimiseen, mikä tapahtuu aina paljon myöhemmin. Silti ongelma on sama kuin aina:

1. Kukaan ei pysty lukemaan toisen ajatuksia, joten jää vain sanat ja teot
2. Sanat voivat olla totta tai valhetta
3. Teot ovat siis tärkeämpiä kuin sanat, tosin Mearsheimerin mukaan niistä ei voi päätellä aikomuksia / tavoitteita. Siihen pitäisi hänen mukaansa olla paremmat todisteet esim. puheet eli sanat.
4. Katso kohta 1, sen jälkeen 2.
5. Toista tätä kehää loputtomiin kunnes pää pyörii harteilla.

Koitapa sitten tällä logiikalla ottaa selvää maailman menosta.

Minun näkemys on ollut muuttumaton: Putin kuuluu siihen ryhmään venäläisiä jotka näkevät Neuvostoliiton hajoamisen suurena tragediana ja tavoittelevat sen "palauttamista". Tästä oli merkkejä jo 90-luvulla että tällainen ryhmä oli Venäjän hallinnon ytimessä ns. party of war. Ukrainan valloittaminen / pitäminen omassa vaikutuspiirissä on ollut tämän ryhmän asialistalla koko itsenäisen Venäjän olemassaolon ajan. Se ei välttämättä ole ollut aina prioriteetti numero 1 mutta hyvin korkealla se on ollut kokoajan.

Nyt kun Putinin valtakausi lähenee loppuaan, tämän piti olla hänen uransa huippuhetki: Venäjän kunnian ja menneisyyden loiston palauttaminen Ukrainan valtaamisen muodossa. Tarkoitus oli tehdä ns. Irakit tai Tsetseniat eli vallata maa nopealla hyökkäyksellä, vaihtaa valta ja sen jälkeen vetää joukot pois. Vallanvaihdon myötä Ukrainasta olisi tullut "uusi Valko-Venäjä" eli ei tarvita ulkopuolisia joukkoja sen kansan kurissapitoon. Toki OMON, Rosgvardia, FSB jne. olisivat tarjonneet "tukea vaikeina aikoina" kuten tekivät Tsetseniassa 2000-luvun alussa valloitussodan jälkeen. Maan "rauhoittamiseen" menee helposti kymmenen vuotta, ellei enemmän mutta pääasiallinen vastuu siitä oli tarkoitus laittaa ukrainalaisten kätyrien tehtäväksi ja "apumiehet" tukisivat vain kun oli äärimmäinen tarve sille. Todellinen valta olisi tietysti Moskovassa ja kaikki "uuden Ukrainan" hallinnon ja armeijan rakenteet olisi täytetty "omilla miehillä".

Tuota ei tietysti voi "todistaa" mutta sodankäynnin historiaa katsomalla nähdään että näin pyritään toimimaan usein. Neuvostoliitto Afganistanissa, Venäjä Tsetseniassa jne. Ei ole mahdoton ajatus että tuohon pyrittiin nytkin, törmäsivät vain odottamattoman kovaan vastarintaan.
Tätä samaa vat(nik)ulointia on oksetukseen asti ww2-keskusteluissa. Stalin ei kuulemma halunnut valloittaa Suomea jne. Elämä on parempaa kun ei edes yritä keskustella ryssän kanssa.
 
Mearsheimer väittää yhä, ettei Ukrainan maakuntien pakkoliittäminen Venäjään pelleäänestyksillä ole Putinilta mitään imperialismia.

Tavallaan totta.. Smearheimerin kannattaisi lukaista Putten 2020-21 eristyksessään kirjoittama 7000-sanainen "historiallinen" essee, jossa Putin lainaili vähän vapaammin 1800-luvun venäläisiä historioitsijoita oikeuttaakseen hyökkäyksensä..

Russia, Belarus and Ukraine are 'parts of what is essentially the same historical and spiritual space... a single large nation, a triune nation'. Putin's vision was based not on imperialism but on ethno-nationalism. Putin would claim that the war against Ukraine would be fought not to bring a foreign people under Moskow's rule but to protect the rights of the people he regarded as essentially Russian.

Joo, pitkäaikainen eristys voi tehdä hassua ihmismielelle...

(lainaukset kirjasta Overreach)
 
Rysyt antautumassa. Yksi päättää avata tulen, johon Ukrainalaiset vastaavat. Lopputulos on karu, ja hiukan tulee mieleen, että kaikki lopulta teloitettiin.

Muistankon väärin, vai oliko tästä joku video / kuva, jota täälläkin spekuloitiin, että mitä on tapahtunut.

Viimeksi muokattu:
Tuosta loppu kaneetista tuli mieleen, että itse olen pohdiskellut sellaista, että olis kätevää laittaa droneen kaiutin ja mennä sillä pimeällä nostattamaan ryssän tunnelmaa.

Kertoa kuinka hyvin näkyvät lämpöksmerassa ja kertoa, että kohta muuten alkaa kranua tippumaan ja sinä paksu poika siinä reunimmaisena olet ensimmäinen kenen päälle kranu aiotaan tipauttaa jne. Sitten vaan kerrotaan, että nyt on 5 minuuttia aikaa poistua kotia kohti jos vielä haluaa nähdä rakkaansa..

Noita dronejahan nuo näyttävät pelkäävän kun ruttoa ja veikkaan, että kovin monella ei hermot kestäisi kun kerrotaan, että tähtäimessä olet ja kohta muuten tippuu...

Joku tietysti pohtii, eikö olisi helpompaa vaan tiputtaa se kranu, mutta itse ajattelen, että tuo olisi tehokkaampi tapa saada aikaan laajempaa pakokauhua..
Kannatetaan.
 
Rysyt antautumassa. Yksi päättää avata tulen, johon Ukrainalaiset vastaavat. Lopputulos on karu, ja hiukan tulee mieleen, että kaikki lopulta teloitettiin.

Muistankon väärin, vai oliko tästä joku video / kuva, jota täälläkin spekuloitiin, että mitä on tapahtunut.

Eikös tää ollu se dronepätkä missä kanat hyppeli raatojen keskellä. Alkuviikosta?
 
Onko se hyvä uutinen että mitä ilmeisimmin ryssän konventionaaliseen sodankäyntiin tarkoitettu risteilyohjusvarasto on ammuttu loppuun ja nyt se on alkanut syödä omaa ydinasepelotettaan?
No todellakin. Jossain vaiheessa joku kenraali joutuu sanomaan mestaristrategikolle että emme voi enää ampua Ukrainaan yhtään risteilyohjusta mikäli aiomme säilyttää edes rippeet niissä olevasta ydinisku-kyvystä siihen lopulliseen sotaan koko maailman natsofasistihomolepsoja vastaan. Sukellusveneiden vetäminen sivuun antoi jo aikaisemmin merkkejä siitä että niistä ammuttavien risteilyohjusten määrä oli laskenut kriittiselle tasolle, sellaisia versioita ryssällä lienee kaikkein vähiten.

Ei pidä antaa wikipedioiden lukemien tuhansista ydinkärjistä hämätä. Niistä suurin osa on "taistelukärki, tai ainakin komponentit siihen lojuvat jossain varaston perällä"-lukuja. Sillä panostuksella mitä Venäjä on käyttänyt ydinpelotteeseensa ei ylläpidetä tuhansien toimivien ydinristeilyohjusten armadaa luolissa.
vaara pyörii että ryssitään, eli Sergei tuo Anatolin komennosta ohjuksen varastosta ja Igoron pitäisi ottaa ytinlatinkki pois, mutta Iigori on pois, ja ohjus lattialla tyhjän panttina, tulee ampumakomentoja, niin Vladimir halee ohjuksen lattialta ja latinki lähtee...
 
Siinä latauksen kyljessä on on/off-vipukykin, joka on varastoinnin ajaksi laitettu off-asentoon. Voimme luottaa Vladimiriin, ettei hän ryssimiseltään tajua kääntää sitä.
 
Back
Top