Ukrainan konflikti/sota

2xSkynex = 182 meur. Mitä v*****? o_O

Onko tuossa ”systeemissä” nyt kokonainen patteri tai patteristo vai yksi maalinosoitus ja yksittäinen putki tulitoimintaan?

Aivan järjettömän hintainen, melkein satamiljoona kipaleelta.

Ilmeisesti konfiguraatioita voi olla monenlaisia ja nyt ei ole ilmoitettu tarkalleen mitä kaikkea lahjoitukseen sisältyy.
 
Viron tiedustelun mukaan ryssällä riittää yhä ukkoa, vaunua ja murkulaa mitä heittää tuleen.



Virolaiseversti arvioi tiedotustilaisuudessa noin 100 000 venäläisen sotilaan kuolleen, kadonneen tai haavoittuneen rintamalla, mutta tämäkin määrä on hänen mukaansa korvattavissa. Sen Grosbergin osoitti liikekannallepano, jolla hyökkääjän armeija sai 300 000 sotilasta lisää.

Venäjä on Grosbergin arvion mukaan lisännyt myös tykistöjen ammusten tuotantoa, koska liikekannallepanon myötä tehtaat työskentelevät useissa vuoroissa. Varastoissa on hänen mukaansa yhä noin 10 miljoonaa ammusta. Vuosittain niitä voidaan tehdä 3,4 miljoonaa lisää. Näiden turvin Venäjä pystyy everstin mukaan taistelemaan vähintään vuoden.

Venäjä on käyttänyt sodan aikana valtavan määrän erilaisia tarkkuusammuksia ja ohjuksia Ukrainan siviilikohteiden tuhoamiseen, mutta niitäkin Grosbergin mukaan riittää varastoissa ainakin yhdeksäksi kuukaudeksi.
Tästä puhuin jo aikoja sitten. Asetehtaat pyörivät 24/7 ja Venäjä lähettää satoja tuhansia mobikeja tykinruuaksi Stalinin tyyliin. Tästähän Ukrainakin on viestinyt useasti. Kun ammut yhden Zombien, niin sen tilalle tulee pari uutta, jotka vain kävelevät eteenpäin välittämättä tulituksesta.
 
Hmm, mielenkiintoinen ulostulo Zelenskyltä. Onko isot pojat käyneet sanomassa että neuvottelupöytään mars 😡
Kannattaa lukea twiitin takaa löytyvä uutinen myös…

Edit tässä pätkä:

Let me remind you that the peace formula consists of ten points – from nuclear security to the restoration of the territorial integrity of our state, from energy security to the return of all prisoners of war and deportees held on the territory of Russia. This is now one of the key tasks for our state – to involve the world in concrete implementation of the points of the peace formula. We must return the Ukrainian flag to all cities and communities of Ukraine, we must ensure the real responsibility of the terrorist state for this war, and we must guarantee the safety of all generations of Ukrainians after the end of this war.

 
Viimeksi muokattu:
Perussetti on komentokeskus, tutka ja neljä tykkiä.


Mutta sama Oerlikon ja 35x228 pati mitä Gepardissakin. Pitääkö siis tähänkin systeemiin kerjätä hattu kourassa ampumatarviketta ja olla Sveitsin/Saksan armoilla kun sitä tarvettakin olisi?
Norjalaiset paukut eivät olleet sopivia aluksi, mutta ilmeisesti nyt ne toimii. Voi olla tuotanto tökkii.
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Juu. NATOn komentajan pitäisi ilmoittaa että EI pelkää sotaa Venäjän kanssa. Ei sitä toivo, mutta ei sitä sen sattuessa pelkäisikään koska luottaa lännen mahtiin. Venäjä vie kaiken mitä ei ole hitsattu kiinni. Jos on pienikin merkki että vastustaja saattaisi väistää ensimmäisenä, niin silloin juna kiihdytetään raiteilla täyteen vauhtiin ja luotetaan että toinen suistaa itsensä.
Samaa mieltä! En enää aivan 100% luota NATO:n toimintakykyyn, kun ottaa huomioon että jäseninä on Saksa, Unkari ja Ranska. Kaikki päätökset kun vaativat konsensuksen. Stoltenbergin lausumia voi myös tarkastella tässä valossa: pelkääkö Stoltenberg, että jos Putin kokeilee jollakin tavalla liittouman yhtenäisyyttä, niin säröjä syntyisi? Toivottavasti ei!
 
Hmm, mielenkiintoinen ulostulo Zelenskyltä. Onko isot pojat käyneet sanomassa että neuvottelupöytään mars 😡
Kannattaa lukea twiitin takaa löytyvä uutinen myös…
En nyt ihan sellaistakaan tuosta kyllä lukenut että olisi hirveästi patisteltu neuvottelupöytään. Tuossahan on sanottu suunnilleen samat ehdot kuin aikaisemminkin: ryssä pois Ukrainan alueelta, sotakorvaukset, vankien ja Venäjälle kaapattujen palauttaminen, sekä maan koskemattomuuden takaaminen. Mikään noista ei taida olla sellainen, mistä putler olisi tällä hetkellä halukas edes keskustelemaan.
 
Vähän mukavampi uutinen väliin. Norja luvannut 100M€ Ukrainan jälleenrakennukseen!


Edit. Tässä vielä toinen linkkki kuvien kanssa.

Mikä röyhkeys!
Vai oikke sata miljoona euroa.
Norjan nettotulot öljystä ja kaasusta on tänä vuonna arviolta 65 miljardia euroa isommat kuin viime vuonna. (Lähde: https://www.politico.eu/article/sho...tin-gas-gazprom-nord-stream-energy-emergency/)
 
Hmm, mielenkiintoinen ulostulo Zelenskyltä. Onko isot pojat käyneet sanomassa että neuvottelupöytään mars 😡
Kannattaa lukea twiitin takaa löytyvä uutinen myös…

Edit tässä pätkä:

Let me remind you that the peace formula consists of ten points – from nuclear security to the restoration of the territorial integrity of our state, from energy security to the return of all prisoners of war and deportees held on the territory of Russia. This is now one of the key tasks for our state – to involve the world in concrete implementation of the points of the peace formula. We must return the Ukrainian flag to all cities and communities of Ukraine, we must ensure the real responsibility of the terrorist state for this war, and we must guarantee the safety of all generations of Ukrainians after the end of this war.

Luen vähän eri tavalla tuon uutisen. Tuon perusteella kansainvälisestä rikostuomioistuimesta ja ehkä viljakuljetusten jatkosta voisi tulla uutisia
 
En nyt ihan sellaistakaan tuosta kyllä lukenut että olisi hirveästi patisteltu neuvottelupöytään. Tuossahan on sanottu suunnilleen samat ehdot kuin aikaisemminkin: ryssä pois Ukrainan alueelta, sotakorvaukset, vankien ja Venäjälle kaapattujen palauttaminen, sekä maan koskemattomuuden takaaminen. Mikään noista ei taida olla sellainen, mistä putler olisi tällä hetkellä halukas edes keskustelemaan.
Kansainvälisistä jutuista tosiaan puhutaan, mutta ei siinä oikein käy mitenkään ilmi, että niissä jutuissa olisi ryssä mukana muuten kuin syytettynä.
 
En nyt ihan sellaistakaan tuosta kyllä lukenut että olisi hirveästi patisteltu neuvottelupöytään. Tuossahan on sanottu suunnilleen samat ehdot kuin aikaisemminkin: ryssä pois Ukrainan alueelta, sotakorvaukset, vankien ja Venäjälle kaapattujen palauttaminen, sekä maan koskemattomuuden takaaminen. Mikään noista ei taida olla sellainen, mistä putler olisi tällä hetkellä halukas edes keskustelemaan.

Juu, lähinnä se kuullosti sellaiselta liennyttelyviestiltä jolla valmistellaan kansaa siihen että aloitellaan neuvottelut. Aikaisemminhan sanottiin että kääpiön kanssa ei neuvotella ja siitä laadittiin joku laki tms. En siis viitannut siihen että annetaan rysyjen rysyillä!
 
Back
Top