Ukrainan konflikti/sota

Mitä raati veikkaa joulusta. Nähdäänkö jotain erikoista rintamalla tai Kievissä? Soisin ukrainalaisille edes hengähdystauon kasemateissaan. Ryssille toki toivon pukilta aattoiltanakin erilaisia paketteja niskaan toimitettuna.
Sama meno jatkuu, kyseessä ei ole ryssälle merkityksellisestä päivästä. Tammikuun pakkasukosta ei saa väännettyä mitään isänmaallista merkitystä. Tärkeintä on pitää huoli siitä että ryssä ei pääse hengähtämään, vaan pidetään paineen alla.

Joku kiva joulupaketti olisi Atacms tai sitten uusi pitkänmatkan isku jonnekkin ryssää erityisesti kirvelevään paikkaan. Tukevampi lennokki ja siihen JDAM kyytiin massamaisesti käytettynä tekisi varmasti hyvää puttelin verenpaineelle.
 
^^Mutta silloinhan emme koskaan saisi tietää että jotain on tapahtunut, koska vanja ei koskaan vapaaehtoisesti myöntäisi että heillä mitään u-boattia siellä ollutkaan, sehän oli tietysti vihulaisen...
 
Stalinin lapsenlapsenlapsi lähetti Putinille avoimen kirjeen jossa muistutti maaliskuussa tulevan täyteen 70-vuotta Isä Aurinkoisen kuolemasta. Kirjeen mukaan Venäjän nykyiset vaikeudet johtuvat Stalinin murhasta (myrkyttämällä). Hrutsev antoi Krimin Ukrainalle ja Stalinin mustamaalaaminen on nykyisen natsismin uhan taustalla.

Toiveena olisi myös lainsäädäntö joka kieltäisi Stalinin kutsumisen diktaattoriksi ja samalla tulisi tunnustaa Stalinin joutuneen valheellisen informaatiokamppanian uhriksi. Historian suurin nero tulisi myös kirjeen mukaan uudelleenhaudata vaimonsa viereen täysin valtiollisin menoin.

Great-grandson of Stalin made an appeal to Putin​

On the birthday of the USSR Secretary General Joseph Stalin, his grandson, the artist Selim Bensaad, addressed an open letter to Vladimir Putin. Bensaad plans to send the letter itself to the presidential administration soon. The text was published by the portal NEWS.ru.

In it, Bensaad recalls that next year, on March 5, the 70th anniversary of Stalin's death will be celebrated. The great-grandson of the Secretary General is sure that his relative was poisoned. And betrayed and poisoned by those whom he trusted. And after Stalin's death, an information campaign was launched against him, in which the Secretary General was portrayed as a bloody tyrant and dictator. That is, they created the very image that stuck with Stalin in the following decades.

And Nikita Khrushchev is to blame for this. Bensaad recalled that it was under him that Crimea was transferred to Ukraine. Under Khrushchev, Bandera received an amnesty. And for this, Russia is now paying with a lot of blood. Bensaad is sure that there was an anti-Soviet and anti-Stalin conspiracy, the purpose of which was to make society forget about the contribution of the USSR to the victory over Nazi Germany. We see the consequences of the conspiracy now, when monuments to Soviet soldiers and commanders are being demolished in Ukraine and the Baltic states, and the main merit in the victory in World War II has already been attributed to the United States and Great Britain.


In a letter, Bensaad tells about an archival record with Stalin, where he assures that the West will try to tear the Caucasus away from the USSR, that it will fight with the Soviet Union with the hands of Ukraine.
Stalin's great-grandson is convinced that his famous ancestor was not a villain at all, he fought against the "fifth column" in the USSR, fought against corruption. The artist also reminds of the successes of the Stalin era: the appearance of the atomic bomb and nuclear energy, hundreds of new factories, the restoration of the country after the victory in the Great Patriotic War.

Bensaad asks Putin to recognize Stalin's services to the country at the state level, to prohibit at the legislative level from calling him a dictator and a bloody villain, and to recognize the "leader of the peoples" as victims of the information war and fakes.

Bensaad hopes that Stalin will be reburied with full honors at the Novodevichy Cemetery next to Nadezhda Alliluyeva, "according to his last will."
https://www.mk.ru/politics/2022/12/22/pravnuk-stalina-vystupil-s-obrashheniem-k-putinu.html
 
Mites sen Krimin vesihuoltokanavan kanssa, vieläkö vesi virtaa etelään? Olisiko kukaan törmännyt uutisiin tästä?

Nyt siis Hersonin ja koko Dnipron oikean puoleisen rannan vapautuksen jälkeen, on UA kait vain parin kilsan päässä tuon kanavan suulta. Kanavan alku näyttäisi olevan aivan siinä Nova Ka'hovkan padon yläpuolella.
 
Mites sen Krimin vesihuoltokanavan kanssa, vieläkö vesi virtaa etelään? Olisiko kukaan törmännyt uutisiin tästä?

Nyt siis Hersonin ja koko Dnipron oikean puoleisen rannan vapautuksen jälkeen, on UA kait vain parin kilsan päässä tuon kanavan suulta. Kanavan alku näyttäisi olevan aivan siinä Nova Ka'hovkan padon yläpuolella.
Kanavan suu on ryssän hallitsemalla puolella. Jonkun vanhemman uutisen mukaan olisivat särkeneet noita kanavan sulkulaitteita. Kanavan sulkeminen vaatii, että saa tuon alueen haltuunsa ensin. Ei tapahdu ihan heti.
 
Kuka onnekas sai olla nro 100 000. Jos hänen henkilöllisyys pystyttäisiin selvittää niin Ukraina vois hänen perheelle lähettää jonkinlaisen palkinnon.

Ehdotan että lähetetään kultainen Lada, ikuiseksi Suomen ja Venäjän kansan ystävyyden symboliksi.

b8b119b42d3637368e088659cf2783c8.jpg
 
Zelenskyn pitäisi nyt salavaivihkaa neuvotella Puolan kanssa pikku propagandaisku. Ja sitten julkisesti pyytää Puolalta sotilaallista apua, siltä varalta, että VV tai jokin muu valta hyökkää Ukrainaan VV:n maiden kautta. Ja Puola myöntäisi tämän avun suuressa seremoniassa, kättelyitä ja dokumenttien allekirjoittelua jne. ;) Siinä olisi sitten VV:lle potentiaalinen kahden rintaman sota, toinen sivu periaatteessa Natoa vastaan. VV:llä olisi edessään konkreettinen NO-GO -tilanne.

Luulen, että tämä juoni antaisi Likansangolle entistäkin paremman motivaation (tai jopa auttaisi häntä tavoitteessaan) pysyä irti sodasta ja ehkä jopa vähentää apuja rysyille. (y) Pitkällä tähtäimellä VV voisi jopa olla kiinnostunut hyppäämään uppoavasta laivasta ja allekirjoittamaan Puolan jne. kanssa rauhansopimus. Tähän pitäisi likasankoa tietty myös taivutella kulissien takana.

Et ole yksin näiden ajatusten kanssa, muistan että aikaisemmin kun Valko-Venäjältä on kuulunut uhkaavia, niin täälläkin on ehdotettu että Puolan pitäisi tarjota Lukashenkolle ja samalla Valko-Venäjälle painava tekosyy pysyä erossa Ukrainan sodasta.

Tämä voisi olla Puolan ja Valko-Venäjän rajaseudulla aloitettavat suuret sotaharjoitukset. Tarkoitus ei olisi tietysti hyökätä vaan luoda vakavasti otettava uhka rajalle ja tähän uhkaan vedoton Lukashenko saataisiin pysymään pois Ukrainasta. Hän voisi sanoa Putinille: "Katso hulluja puolalaisia, ne ovat jo lähtöasemissa meidän rajoilla. En minä voi lähettää armeijaa Ukrainaan, se avaisi puolalaisilla tien Minskiin - mitä he selvästi odottavat!"

Lukashenko on jo aikaisemmin puhunut julkisuuteen Puolan uhasta, joten tässä annettaisiin konkreettiset todisteet näille puheille. Toki jotta oikea sota maiden välillä vältetään, tämä tilanne pitäisi olla sovittuna Puolan ja Valko-Venäjän välillä eli salaisia tai sivukanavia pitkin neuvoteltu asiasta jotta väärinkäsityksiltä vältytään.

Vaan tämä olisi askel pidemmälle kuin mihin normaali länsimainen diplomatia on perinteisesti ollut valmis. Tuohan olisi, herttileeriä sentään, politiikan jatkamista muilla keinoilla - vaikkei olisikaan suora hyökkäys, mutta silti uhkaus, vaikka olisikin salassa sovittu "uhatun" kanssa.

En usko että mitään tuollaista tullaan näkemään, voihan myös olla että Lukashenko on niin harhainen että uskoo oikeasti Puolan uhkaan JA jos rajalle tuotaisiin tällaiset joukot, Lukashenko laajentaisi (tai pyrkisi laajentamaan) sodan hyökkäämällä Puolaa vastaan. En minä tiedä mitä ja miten Lukashenko ajattelee, ehkä eri tiedustelupalvelut ovat tästä paremmin kärryillä ja jos tällainen "uhan luominen" on tullut puheeksi, ovat neuvoneet olemaan tekemättä sitä.
 
Tuhansia vankeja liikenteessä raskaampien aseiden kanssa, mikähän tässä ei voi mennä pieleen?
Eihän niitä vankeja siinä alussa ollut vaan lähinnä armeijan vakiväkeä ja jopa niitä täälläkin hehkutettuja kuperkeikkamiehiä..
 
.
Ei muuta kuin nappi ottaan tuolle.
Onhan noilla perustuslaillinen ilmaisunvapaus, mutta oksettaa yli kaiken kun Ukrainan hädästä tehdään sisäpolitiikkaa. Yleistä ajattelua anglomaissa, ja antaa huonon kuvan koko kulttuuripiirin geopolitiikan ja historian tajusta.

Onneksi ne parjatut globalistit ovat nyt oikealla puolella. Q-tardi jenkki kuvittelee ettei putlerin sota koske häntä. Kyllä koskee.
 
Bakhmutista rohkaisevia väliaikatietoja.
NOEL:n mukaan koillisessa UA työntänyt ryssiä kaummaksi.

Eteläpuolella Micekin mukaan ryssä vetäytynyt Opytnen eteläosaan,
ja Bakhmutin itäpuolella (kuten moni muukin sanonut) UA ilmeisesti työntänyt Wagnerit
pois myös teollisuusalueelta.

Vähän vastaava kuvio nähtiin pari kuukautta sitten kun UA työnsi Wagnereita kauemmaksi.
Sama toistunee vielä, ellei "muusikoille" kehitetä jotain uutta kohdetta.

 
Back
Top