Ukrainan konflikti/sota

"Täällä on tämmönen parkkipaikka keskellä ei mitään..."

Ei ole vaikea arvata miksi tiet Itärajalle on paranneltu, kun katsoo Venäjän sotakaluston ryhmityskuvia ennen hyökkäystä Ukrainaan. Ei niitä metsäkoneille ja tukkirekoille ole tehty, eikä myöskään tyhjänpanttina kulumaan.

Silti tiet on tehty aikakaudella, kun Venäjällä oli vääristynyt kuva siitä, kuinka helposti toinen sotaan valmistautunut armeija olisi lyötävissä. Ja terävin kärki kalustosta ja miehistöstä on nyt hävinnyt. Samalla tavalla kun Venäjä on rjannut tavoitteitaan Ukrainan sisällä, on tavoitteita jouduttu miettimään uudestaan myös Ukrainan ulkopuolelle suunniteltuihin operaatioihin.

Suomi on selkeästi kuulunut Venäjän valloitussuunnitelman alle, mutta aiempi suunnitelma ja aikataulu eivät enää ole toteutuskelpoisia. Suomen tehtävä on varmistaa omalla varautumisella, liittoutumiselllaan JA UKRAINAN TUKEMISELLA sen, että Venäjä jatkossa toteaisi itsekin ettei hyökkääminen rauhantahtoiseen naapurimaahan kannata.



Samaa mieltä, lisään tämän verran: Venäjä on läpeensä korruptoitunut maa jossa kaikki varastetaan. Infrastruktuuriprojektit ovat kuuluisia siitä, miten valtion rahoja pumpataan parempiin taskuihin ja aikataulut venyvät.

MUTTA näin ei ole jokaisen kohdalla, jos Putin puuttuu ja valvoo projektia henkilökohtaisesti, se hoidetaan maaliin. Kerchin silta on yksi esimerkki.

Joten tästä takaisin Suomen itärajan tieverkkoon: miksi tällaisen arktisen alueen tieverkko on selvästi saatu kunnostettua asiallisesti ja oletan myös aikataulussaan? Vastaus: se on vaatinut ylimmän tahon huomion ja valvonnan ELI se on johtajalle äärimmäisen tärkeä projekti. Miksi? Sitä sopii pohtia.

Suomi ei ole vielä NATO:ssa vaikka lähellä ollaankin.

-

Poimin Arestovychin eilisestä muutamat itseäni kiinnostavimmat kohdat (lihavoinnit ja alleviivaukset minun):

Next Counter-Offensive

Recent deliveries include a lot of armored vehicles. This could be a sign of UA’s counteroffensive but not imminently.

UA needs time to accumulate resources; some promised deliveries will take time; due to mobilization, RU has managed to accumulate its resources faster and will likely attack first. Thus, UA will have to stop RU’s offensive, then begin its counter-offensive.

UA Gen Staff believes RU will attack in Luhansk/Donetsk regions and possibly include Kharkiv and Zaporizhye regions as the flanks. This is widely discussed with Western partners.


UA cannot accumulate enough resources for a counteroffensive because of

1) slow weapon deliveries and
2) resources required for Bakhmut/Soledar defense.

Mobilization

RU mobilized 200,000 troops and is training them for its second offensive.

The next wave of mobilization will be needed to replace these 200,000 troops. They will be trained and transferred to the front in May-July 2023 for the third offensive. Unlike the first wave, these mobilized will have more time for training.

Weapons

An American senator visiting Kyiv was amazed at the quality of accounting for the delivered US weapons.

France is the first to announce deliveries of heavily armored vehicles.

The collective West changed its attitude towards the war, allocating a record package of military assistance to Ukraine of 3 billion USD.

The publicized items from the new package are Paladin howitzers, Sea Sparrow missiles for modified Ukrainian air defense systems, Bradleys, armored personnel carriers, anti-tank missiles, ammunition, etc.

The nomenclature reflects two main objectives for UA: to stop the RU offensive and to begin the counteroffensive. This is the first time in 11 months that Ukraine’s needs are synchronized with Western deliveries.

Western countries compete for military contracts; France and Germany are sometimes ahead of the United States in the supply of heavy weapons.

Many NATO countries are increasing ammunition production while RU is experiencing an ammunition shortage. Earlier in the war, they used 45,000-60,000 shells per day.

The West will continue to supply weapons to Ukraine increasingly.

Even if Russia mobilizes five million people, they will not be able to stand against modern western weapons.

From mid-April to June 2023, Ukraine will accumulate resources, while RU’s ammo deficit will be the worst. This will be the time for UA’s counteroffensive that will outshine the Kharkiv operation.

Next Ramstein meeting is on Jan 20. The results will show what to expect for the rest of winter and spring, even the beginning of summer.

End of thread. The next stream is on Tuesday, January 10.


Käännän alleviivaamani kohdat:

- Venäjä on onnistunut kartuttamaan resursseja Ukrainaa nopeammin, minkä takia ennakoidaan että ryssä hyökkäisi ennen kuin Ukrainalla on tilaisuus siihen. Täten Ukrainan tulee siis torjua tämä hyökkäys ennen kuin voi aloittaa oman vastahyökkäyksensä. Ukrainan asevoimien johto (general staff) arvioi että Venäjän hyökkäys tapahtuisi Luhanskin/Donetskin alueilla ja voi sisältää Kharkovan ja Zaporitzzjan alueet näiden sivustoilla. Tästä käydään kokoajan keskusteluja länsimaiden kanssa.

- Venäjällä on parhaillaan 200 000 miehen kouluttaminen kesken, näitä valmistellaan toiseen hyökkäykseen (minun lisäys: jos uskotaan Putinin puheet 300 000 mobilisoidusta, niin tämä tarkoittaisi että näistä 100 000 on siirretty Ukrainaan ja 200 000 siirrettäneen kohta). Tämän jälkeen on tarkoitus mobilisoida seuraavat 200 000 joilla pitäisi olla enemmän aikaa harjoitella: nämä on tarkoitus saada koulutettua ja siirrettyä rintamalle touko-kesäkuussa 2023 minkä jälkeen niillä tehtäisiin kolmas hyökkäys. Toisin kuin ensimmäisellä mobilisaatiokierroksella, näillä toiseen kierrokseen kuuluvilla pitäisi olla riittävästi aikaa harjoitella (minun lisäys: mobilisaatio tammikuun puolivälissä antaisi 4-5 kuukautta aikaa kouluttaa, jos siirto rintamalle olisi touko-kesäkuussa).

- Länsimaiden äsken julkistama apu (Bradleyt, Marderit yms.) heijastaa Ukrainan tärkeimpiä tavoitteita: ensin torjua ryssän tuleva hyökkäys ja aloittaa sen jälkeen vastahyökkäys. Ensimmäistä kertaa yhteentoista kuukauteen Ukrainan tarpeet ja Lännestä saatava apu ovat synkronisoidut (tarkoittanee ajallisesti?)

- Huhtikuun puolivälistä kesäkuuhun 2023 Ukrainalle olisi kertynyt riittävät resurssit kun taas Venäjän ammuspula tulee olemaan pahimmillaan. Tämä olisi hyvä hetki / on se hetki aloittaa vastahyökkäys joka ohittaa jopa Kharkovan hyökkäyksen (tarkka käännöksen sanamuoto "This will be the time for UA’s counteroffensive that will outshine the Kharkiv operation")

Tämän mukaan hänen arvio olisi siis se että ryssä tulisi käynnistämään hyökkäyksen talven aikana tai viimeistään alkukeväästä, hyökkäys tehdään mobilisoiduilla joukoilla (niillä joita ei ole vielä lähetetty Ukrainaan, näitä on 200 000). Minun arvio: jos tosiaan seuraava kierros alkaa tammikuun puolivälissä tai loppupuolella niin sitä varten pitänee siirtää nämä joukot Ukrainaan. Kun ne saapuvat JA jos tosiaan tarkoitus on hyökätä niillä, hyökkäys voisi tapahtua melko pian siirron jälkeen eli tammikuun lopussa tai helmikuussa.

Arestovych sanoo että Ukrainan tulee torjua tämä hyökkäys. Samaan aikaan Ukraina kerryttää resursseja omaa vastahyökkäystään varten JA ryssän ammuspula kehittyy vaikeampaan suuntaan. Vastahyökkäyksen aika voisi olla huhtikuun puoliväli - kesäkuu 2023. HUOM: Venäjällä on samaan aikaan "toisen mobilisaatiokierroksen" myötä 200 000 sotilasta koulutettavana, niitä valmistellaan rintamalle siirtoa varten touko-kesäkuussa 2023 (mitä seuraisi hyökkäys).

Vaikuttaisi siltä että Ukraina voisi hyökätä rospuuttokauden jälkeen, ennen kuin ryssä saisi toisen mobilisaatiokierroksen koulutettavat "valmiiksi". Toisaalta jos Ukraina hyökkäisi tällöin, ryssä voisi siirtää osan näistä "keskeneräisistä" rintaman tulpiksi, mutta tämä ei toiminut Kharkovan läpimurron aikaan: liian nopea ja syvä läpimurto, ei olisi auttanut vaikka Venäjällä olisikin ollut joukkoja kaukana rintamalta koulutuskeskuksissa.

Ei voida tietää, tällaista Arestovych juttelee. Voi olla arvauksia, voi olla maskirovkaa, voi olla propagandaa.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä Kajaanin lentokenttää käytettiin "kuvituskuvana" kun ei voitu tai haluttua sanoa että tämä pitää sitten nähdä Helsinki-Vantaan lentokenttänä?

Helsinki-Vantaalla on varmaan myös hankalampi erikoisjoukkojen treenata liikenteen takia. Sitä ei hevillä haluta pysäyttää.



_____________________________________


Kyllä surettaa etenkin kansakunnan pienimpien puolesta.
 
Jos sallitaan ihan hetkellinen OT, niin:

Onpa mielenkiintoinen frame rate, jotain 3-4 kuvaa sekuntiin. Heti kun alkaa välkkymään, fr nousee. Vähän samaan tyyliin, kuin puhelimella yms. ei-niin-yökuvaukseen-tarkoitetuilla kameroilla, kun valomäärä kasvaa.
Tuossa on kuitenkin lämppäri päällä ja luulisi, että tämä ei vaikuttaisi. Itse olen juuttunut alkeisiin, mitä tulee vaunujen lämpökameroihin.
Voidaan siirtää myös muualle tämä keskustelu, jos lähtee käsistä, mutta osaisiko joku valaista (heh) asiaa?
 
Saa alkaa varoa ikkunoita girkinkin jo. Tuon koiran sotarikoksetkaan eivät pitkään anna suojaa, kun tuohon tahtiin arvostelee.
Girkin on soittanut suutaan jo niin pitkään, että hänellä on joko 1. jokin rysyjen johdon hyväksymä olemassaolon tarkoitus, 2. riittävän vaikutusvaltaisia suojelijoita tai 3. tarpeeksi paljon tarpeeksi salaista tietoa, jonka on tehnyt selväksi tulevan julki yllättävän kuolemantapauksen kohdatessa.
Girkin tuossa myöntää, että yrittivät Soledaria 2014 siinä onnistumatta. Tuossahan lähti VKK- ja ryssätrolleilta nyt peruste siitä, että kyseessä olisi ollut silloin vain sisällissota. Sakeeta porukkaa ja kun yrittää esim. Twitteristä hakusanoilla saada uusia tilannetietoja niin lähinnä törmää vaan trolleihin ja feikki-informaatioon.
Girkin on ennenkin ollut ehkä paras viemään ryssätrollien sisällissotaväitteiltä pohjat pois. Äskettäin muistaakseni oikein videolla selvitti ryssän tekosia ja roolia Donbasin sodassa 2014-.
 
Melko monta miestä yhdessä montussa, taas tulee hyvin esille koulutuksen puute linnoittamisen osalta.
Tätä mietin itsekin, että tiuhassa läjässä on ukot. Ilmeisesti ryssät ei kranudroneja paljon sitten käytä, koska tuohan olis muutoin deathwish -tilanne.
Satuitteko muuten huomaamaan, että siinä oli taistelu käynnissä ? Siinä tulen alla ukkoa syöksyi kaivantoooon ja kaivannosta pois. Itse en ainakaan tuossa tilanteessa alkaisi laskemaan, että perkele, tässä kuopassa on jo kolme äijää jatkampa luotisateessa juoksua seuraavalle kaivannolle.
 
Satuitteko muuten huomaamaan, että siinä oli taistelu käynnissä ? Siinä tulen alla ukkoa syöksyi kaivantoooon ja kaivannosta pois. Itse en ainakaan tuossa tilanteessa alkaisi laskemaan, että perkele, tässä kuopassa on jo kolme äijää jatkampa luotisateessa juoksua seuraavalle kaivannolle.
No, taas herää kysymys..mitä on puuhattu silloin, kun ei taistella? Onko asemia parannettu? Onko kaivettu ryömintähautoja?

Kyllä huomasin, että taistellaan. Johtajan tehtävä on antaa myös epämiellyttäviä kaivautumistehtäviä ja miettiä kuinka oma joukko täyttää mahdollisimman pienillä tappiolla sille annetun tehtävän. Summassa kaivettiin joka yö juoksuhaudat auki aina murtoon asti.
 
Back
Top