Ukrainan konflikti/sota

Olisikohan tuolla vähän sama kuin Suomessa. Esim. pk-seudulla vain Helsingissä on yleisiä väestönsuojia. Muualla Länsi-Uudellamaalla suojaudutaan miten parhaaksi nähdään ja vain isommissa kerrostaloissa on väestönsuojia talon asukkaille. Pääasiallinen suojauskeino on evakuointi jonnekin muualle.
Kalliosuojia on toki laajemmaltikin. Stadissa näkyvät niin hyvin, kun paljon on pysäköintiluolia, jotka kriisinajaksi otetaan VSS-käyttöön. Käytännössä kaikki kalliorakentaminen hyödynnetään VSS-tiloiksi, jos asutulla alueella sijaitsevat. Kaikissa teollisuus- ja liikerakennuksissa (rajat ylittävät) on myös VSS-tilat, jotka sitten kriisiaikana toimivat "yleisinä väestönsuojina".
Pientalo syrjäseudulla on tietenkin hankala tilanne. Eihän ne sinne pommeja pitkin korpia syydä, mutta pahassa tilanteessa pitäisi pystyä suojautumaan säteilyltä ja siinä ei auta kuin kallio tai betoni. Joutuu lähtemään jonnekin väistötilaan, vaikkapa kirkonkylän koululle.
 
Lainaan tähän muutaman klubilaisen viestejä:
Saksalla ei taida olla toimivaa kalustoa. Miksi muuten tässä himmailtaisiin? Luulisi silti luvan heltiävän muille maille lähettää Leopardit rintamalle. Vai onko saksan varaosahyllytkin tyhjät? Mikä tässä on taustalla muuta kuin soltsin pissavideot putinin työpöydänlaatikossa?

Vankkaa jos koneet liki lentokelvottomia ja nyt epäilys vaunujen osalta myös..järkyttävää jos totta

Mikähän tuon Saksan Bundeswehrin oikea tilanne oikein on ? Alkaa vaikuttamaan siltä, että kunnossa olevan kaluston määrä ei vastaa lainkaan sitä mitä tuon kokoisella maalla pitäisi olla. Myös ilmavoimien tilanne taitaa olla melko lohduton. Sieltä on hankala antaa mitään ulos, jos se kyvykkyys on paljon oletettua huonompi. Varmaan se tuo puolustusministerin mahdollinen lähtökin jokin indikaatio on tilanteesta.

Olisiko Bundeswehrin kaluston tilanne sama kuin ryssällä? Suunta, johon nixmannit jonkinlaista lukkarinrakkautta tuntevat.
In Finland we call this thing korruptio
 
Lainaan tähän muutaman klubilaisen viestejä:







In Finland we call this thing korruptio
En ihan heti usko, että nixmannit olisivat besorkanneet bundeswehrin rahat. Ei sovi kansanluonteeseen.

Kun ei panosta kalustoon, ei henkilöstöön, ei koulutukseen eikä kertaukseen niin siinä voi käydä näin. Silti voidaan todeta, että komentoketju on toiminut moitteetta ja jok'ikinen lyijykynän pätkäkin on saksalaiseen tapaan kirjattu ylös.
 
Mikähän tuon Saksan Bundeswehrin oikea tilanne oikein on ? Alkaa vaikuttamaan siltä, että kunnossa olevan kaluston määrä ei vastaa lainkaan sitä mitä tuon kokoisella maalla pitäisi olla. Myös ilmavoimien tilanne taitaa olla melko lohduton. Sieltä on hankala antaa mitään ulos, jos se kyvykkyys on paljon oletettua huonompi. Varmaan se tuo puolustusministerin mahdollinen lähtökin jokin indikaatio on tilanteesta.

Tässä tarkempaa tietoa näistä Rheinmetallin kommenteista.

140 Marderia on mahdollista kunnostaa, 40 näistä on menossa Kreikkaan, ja 20 jo lähetetty. 20 seuraavaa on kunnostuksen alla ja voitaisiin lähettää nopeasti Ukrainaan jos näin sovitaan.

Saksan hallitus ei ole edelleenkään kertonut, mistä Ukrainalle luvatut 40 otetaan. Otetaanko Bundeswehriltä ja Rheinmetall korvaa,
vai kunnostetaanko pohjilta vai voidaanko antaa Kreikan kiintiöstä. Kunnostuksessa menisi 6-8 kuukautta (Kreikan 40 jälkeen).

Leo 2:a on mahdollista kunnostaa 22 ja Leo 1:ä 88. Nuo pitää tosiaan purkaa ja rakentaa uusiksi, vuosi menee aikaa.

Toimittaja kysyy Bundeswehrin 100 miljardin lisäbudjetista ja Rheinmetallin mukaan asiat etenevästi saksalaisittain jouhevasti, eli nämä ubermassiiviset hankinta- ja päätäntäprosessit pyörii.

Ovat palkanneet 1200 uutta työntekijää sodan alkamisen jälkeen.

Lopuksi toimittajan pitää vielä repiä otsikoita kohonneesta osakekurssista ja muusta kauheasta sodasta hyötymisestä.

 
En ihan heti usko, että nixmannit olisivat besorkanneet bundeswehrin rahat. Ei sovi kansanluonteeseen.

Kun ei panosta kalustoon, ei henkilöstöön, ei koulutukseen eikä kertaukseen niin siinä voi käydä näin. Silti voidaan todeta, että komentoketju on toiminut moitteetta ja jok'ikinen lyijykynän pätkäkin on saksalaiseen tapaan kirjattu ylös.
Mitä ne on sitten sillä viidelläkymmenellä seitsemällä (57:llä)(2021) miljardilla tehnyt jos kaikki vehkeet on vinksinvonksin?
 
GoPro of Foreign Fighter Destroying Russian BMP
Kaikuuko täällä, eikö nämä jenkkipellet jenkkisankarit saturoineet saman vaunun raketeilla jne. jo eilen ja samalla saivat kardiot hoidettua juostessaan ympäriinsä etsimässä lisää sinkoja? ;)

EDIT: okei, alunperin ehkä vähän jyrkästi luonnehdittu mutta sen luokan sähläystä, että hohhoijaa.
Entäs polttoaineen kulutus? Oletus lienee, että polttoainehuolto pelaa? Entä kun rekat juuttuvat pohjattomaan saveen ja junat ei kulje?
Leopard kuluttaa kuulemma lähes puolet vähemmän polttoainetta kuin Abrams. Ei väliä, kun on täydellinen ilmaherruus ja pa-rekat painaa yötäpäivää lisää lientä vaunuille. Vaikeammissa olosuhteissa Abramseille voi käydä niinkuin Tigereille aikoinaan.
En ihan heti usko, että nixmannit olisivat besorkanneet bundeswehrin rahat. Ei sovi kansanluonteeseen.
Eikö tossa Bundeswehrin budjettipuolella ollut se erikoinen detaili, että budjetista maksetaan myös kaikkien menneiden polvien eläkkeet? Eli raha ei suinkaan kaikki menekään itse armeijan kehitykseen tai ylläpitoon, vaan iso osa menee 1946-2022 palvelleiden vanhempien ikäkuntien eläkemaksuihin.
 
Viimeksi muokattu:
Kappas, britit on lähettämässä myös panssarihaupitseja ja ihan kunnon määrän: Around 30 AS90s, which are large, self-propelled guns, operated by five gunners, are expected to follow. The Defence Secretary will set out further details of this support in the House of Commons on Monday.

 
Back
Top