Ukrainan konflikti/sota

Korkea-arvoiset USA:n virkahenkilöt neuvovat Ukrainaa olemaan käynnistämättä laajaa vastahyökkäystä ennen kuin viimeisimmät USA:n tarjoamat puolustusteknologiat ovat päässeet perille, ja ukrainalaiset on koulutettu käyttämään niitä.

Asiasta kertoo Reutersille ja pienelle ryhmälle muuta mediaa USA:n presidentti Joe Bidenin hallintoon kuuluva virkahenkilö, jonka henkilöllisyyttä ei paljasteta.

Lähde vahvistaa, että USA ei ole toimittamassa Ukrainalle Abrams-panssarivaunuja ainakaan tällä hetkellä. Syyksi on aiemmin kerrottu, että panssarivaunujen huolto on vaikeaa ja kallista. Yhdysvallat ilmoitti torstaina lähettävänsä ukrainaan satoja panssariajoneuvoja.

Ja paskat sanon minä! Silloin on taottava kun rauta on kuumaa, tai siis tässä tapauksessa maa routii.

Viimeisimpien huhujen mukaan esim Bakhmutin rintamalla olisi säästelty iskunyrkkejä ja puolustettu lähinnä vapaaehtoisilla ml ”Noita” ja paikallisjoukoilla. Heti kun Bradleyt saadaan kehiin, täysi hööki päälle.

Itse kannatan röyhkeätä hyökkäystä! Oikeus on aina seurannut voittajan miekkaa!”
 
Veikkaan että kyse on Ano Turtiaisesta. Siinä on niin raskas ja tiivis setti hevosenpaskaa ja kusta puristettuna ihmisen muotoon, että mennään suhteellisuusteorian puolelle: aika ja avaruus kaartuvat niin raskaan objektin ympärillä arvaamattomilla tavoilla. Sopivilta kukkulalta kun Ano päästetään pyörimään kohti rysylinjoja, murskaa hän kaiken tielleen osuvan, mukaan lukien panssaroidut yksiköt. Wunderwaffe :sneaky:

Tässä aselähetyksessä on lisäksi bonus: Suomalaisten keskimääräinen ÄO nousee välittömästi kymmenyksellä.
Samaan pakettiin Jouko Piho puhaltamaan tuomiopäivän pasuunaan?
 
Veikkaampa että lähtee kaikki 122 panssartihaupitsit, ja läjä ammuksia, plus 152 ja 130 kanuunat kaikkine ammuksineen. Nämä kun ovat neuvosto kaliipereja ja kun ne korvataan K9.llä ja osin AMOS järjestelmillä niin saadaan modernimpaa liikkuvaa kalustoa (toki panssarihaupitsi on tela, tiedän).
K9 lienee käytettynnäkin jotain 3 milj. päälle kpl, joten jos lasketaan korvaavana klustohintana niin näillä päästään kyllä jo aika isoihin summiin, korvattavine ammuksineen. Samalla päästään eroon viimeisitä 130 ja 152mm kanuunoista ja ammushuolto helpottuu meillä tulevaisuudessa, jää vain 122mm haupitsit neukku kaliiperia.
En usko että Suomesta lähtee yhtään CV90.stä, niitä ei kovin paljoa ole muutenkaan.

Ei taida löytyä noita 130k54:sia enää (ellei ole koipussitettu jonnekkin, mitä epäilen koska A-tarvikkeet lienee ammuttu loppuun leiritykkeinä, 155H55 kalustolla sama jo aijemmin).

"Kyseisellä tykkimallilla ammuttiin viimeiset laukaukset Puolustusvoimissa viime viikolla Porin Prikaatissa Niinisalossa. Maavoimien mukaan niitä on ollut viime vuosina koulutus- ja harjoituskäytössä erityisesti ampumaharjoituksissa noin nelisenkymmentä. Vain yksi tykki jätetään museokappaleeksi Niinisaloon."
 
Suomella todella vahva tykistöosaaminen ja paljon vedettävää tykistöä. Noita 122 mm voisi lähettää ja korvata Archereilla. Meillä olisi varastot pullollaan myös ammusta. Joku asiantuntija voisi laskea mikä suhde, että sama suorituskyky säilyy. Esim. Patteri Archereita korvaa patteriston 122 mm:siä. Tilausta vaan Ruotsiin sisään ja tykkejä Ukrainaan.
Eikös noita ole toimitettukin. Ja kun taas noilla lähetyksillä mehustellaan, niin kannattaa muistaa, että tuota 122mm-kalustoa ollaan operoitu Suomessa aika kauan ja isolla joukolla. Täten lienee myös murkulaa jokunen luolasto varastoituna..

Jos nämä nyt korvattaisiin archereilla, niin montako vuotta menisi, että meillä olisi riittävästi murkulaa valmiina? Vastaus: sodan jälkeisillä tilauskirjoilla vuosia, jopa kymmeniä. Ja liikkeelle päästäisiin vasta sodan jälkeen.

Archeriin ei nimittäin tiettävästi mene sama a-tarvike. Ja lisäksi aiemmin on esitetty yhdeksi syyksi, miksi archereita ei ole toimitettu, että murkuloiden osalta on niukkaa. Kun archerit nyt toimitetaan UA:lle, tarkoittanee se sitä, että uusi ammustuotanto laivataan jatkossa pääosin Ukrainaan. Ja näin jatkunee niin kauan kuin sota kestää.

Eli joo. Varmaan jonkun idealistin laskelmissa patteri archereita korvaa vaikka mitä. Mutta reaalisesti ajatellen olisi syytä pitää huolta, että meillä on putkien lisäksi muutama miljoona murkulaa luolastoissa siihen kalustoon, mitä käytössä on.
 
Pelkurit ja muut munattomat paskiaiset saaneet Puolan turhautumaan. Ymmärrettävästi. Paha pettymys oli tuo kokous. Toivottavasti Varsova nyt tekee omat päätöksensä ja pyyhkii muiden mielipiteellä perseensä. Hussaarit eteen!

"Puolan ulkoministeri tylytti Ramsteinin kokousta: "Ukrainalaisten veri on viivyttelyn hinta"
Saksa sai moitteita Ramsteinin kokouksen jälkeen. Puolan ulkoministeri Zbigniew Raun mukaan ukrainalaisten veri on "viivyttelyn hinta" ja vaati maita toimimaan."
 
Valitettavasti tuo on täysin mahdollista, vaikkakaan ei toivottavaa. Jos Venäjä saa riittävästi lihaa noihin kansantasavaltoihin, niin voi olla, ettei Ukraina edes läntisen avun turvin kykene niitä palauttamaan hallintaansa. Ukraina on näyttänyt, että puolustus on hyökkäystä helpompaa, eikä se Ukrainankaan sotakone valitettavasti ihan kitkatta ole rullannut. Jos siihen laittaa riittävästi jauhelihaa, niin se voi pysähtyä. Valitettavasti jo pelkkä raaka matematiikka kertoo, että Ukraina ei kestä samanlaisia tappioita kuin Venäjä, joten jossain vaiheessa sietokyky voi vain tulla vastaan. Lisäksi Venäjä on pakkosiirtänyt valtavasti väestöä valtaamiltaan alueilta ja voi käyttää näitä kiristykseen mahdollisissa neuvotteluissa.

Jos Ukrainan offensiivi tai pari epäonnistuu ja Venäjä tarjoaa vaikkapa vetäytymistä muualta kuin mielikuvitusvaltioista ja Krimiltä, sekä väestön palauttamista Ukrainaan, niin sopimus voi olla lähellä. Etenkin, jos lännessä vihjaistaan, että tuolla sopimuksella saadaan "turvatakuut" (mitä se sitten onkaan), taloudellista apua jälleenrakennukseen ja jotain muuta hyvää.

Mutta toivottavasti näin ei käy, vaan Ukraina kykenee puskemaan hyökkääjän sinne mistä se on tullutkin.

Samaa mieltä. Vaikka oma toiveeni olisikin hävittää tuo mätäpaise koko maailmasta, en usko sen olevan todennäköistä.

Edelleen, varsin mahdollinen vaihtoehto on lopulta jonkinlainen kompromissi, jossa rysyt saa jollain lailla hallintaansa Donetskin ja ehkä esim vuokralaisuuden Krimille tms.

Toivonko tätä? No en hitossa! Onko se mahdollista? Valitettavasti!
 
Mitä keväällä kiivaimpina puolustustaistelun hetkinä uutisoitiin Nlaweja, Stingereitä jne. kului useita satoja viikoissa. Monen maan varastot olisivat loppuneet kesken ensimmäisen sotaviikon aikana.

Kun apu päätöksen teko kestää viikkoja tai kuukausia, niin apupäätöstä ei kannattaisi tehdä koska tappio olisi tullut ennen päätöstä.

Tuolla hs.fi jne keskustelupalstoilla ihmisillä on väärä mielikuva. He selittävät jos Suomi olisi joutunut sotaan, niin tietysti olisimme saaneet apua. (Mielipiteitä jotka kumpuavat ehkä isänmaallisuudesta, mutta eivät realismista) Heille on turha selittää, että Suomen Puolustusvoimien varastot eivät olisi riittäneet apupäätöksiin saakkaa. Saati siihen asti, että apu olisi ollut Raatteentiellä tai Salla-Pelkosenniemi taistelualueella.

Venäläiset ryssivät perinteiseen tyyliinsä, mutta ovat saaneet massalla aikaan hävitystä ja ruumiita. Jos Suomen pitäisi kestää yksin 310 päivän mittainen sota noin 100 - 300 tappiot, joka päivä niin olisimme kierrättäneet varalisänkin kahdesti.
Saksa olisi tehnyt meille aivan saman källin kuin Ukrainalle. Nyt on pakko Ukrainan voittaa, koska jos se pakotetaan johonkin pakkorauhaan, niin ryssä nostaa pöytään sen viime syksyisen ultimatumin turvallisuushuolistaan ja Scholz oikein kärkkyy, että pääsee johtamaan näitä neuvotteluja - ja auta armias, jos silloin emme ole NATO:ssa! Suomi ei ole mikään kokoa suurempi siinä tilanteessa kun Saksa myy meidät silmää räpöyttämättä ryssille!
 
Saksa olisi tehnyt meille aivan saman källin kuin Ukrainalle. Nyt on pakko Ukrainan voittaa, koska jos se pakotetaan johonkin pakkorauhaan, niin ryssä nostaa pöytään sen viime syksyisen ultimatumin turvallisuushuolistaan ja Scholz oikein kärkkyy, että pääsee johtamaan näitä neuvotteluja - ja auta armias, jos silloin emme ole NATO:ssa! Suomi ei ole mikään kokoa suurempi siinä tilanteessa kun Saksa myy meidät silmää räpöyttämättä ryssille!
Scholz-Medvedev salainen lisäpöytäkirja..
 
Ei liity suoraan ketjuun, mutta epäsuoraan kuitenkin. Ryssän kätyri puhdistaa ilmeisesti NATO-yhteensopivat vanhemmat komentajat armeijasta.. mitähän helvettiä.
Unkarin peli näyttää aika selvältä. Siellä on porukka joka panosti Ukrainan hajoamiseen ja "valtakunnan" laajenemiseen Puten kanssa tehdyllä diilillä ennen viimeistä isompaa hyökkäystä. Nyt on talous kuralla (inflaatio 50% tai silleen). Energia Puten varassa, atomimiilun rakentaminen ryssän taskussa jne. Yrittävät nyt suojata itsensä tulevalta katastrofilta kun kuvio kaatuu. -> Uutisia Unkarista jatkossa.
 
Raivostuttaa kyllä tuo Saksan moraalittomuus. Varmaan siellä osa päättäjistä on aidosti harmissaan, kun Ukraina ei kaatunutkaan päivissä ja kaasubisnekset Putlerin kanssa menivät ikävästi pieleen.

On tämä sota ainakin sen paljastanut, että EU:n johtavasta maasta ei juuri olisi Suomellekaan apua kriisitilanteessa.
Joutu kyllä USAn edustajat tekemään ylitöitä toimittajien kysymysten kanssa. Saksalla on kyllä todellakin peiliin katsomisen paikka. Tilanne hävettää jo monia saksalaisia, mutta koska tarpeeksi?
 
Back
Top