Ukrainan konflikti/sota

Yhdysvallat aikoo julistaa Wagnerin kansainväliseksi terroristiseksi järjestöksi
Ihan jees mutta samalla ilmoituksella ois menny koko ryssälä. Sitähän toi valtio oikeasti on, yks helvetin iso terroristipaskakasa.


Foreign Terrorist Organizations (FTOs) listalle joutuminen ei ole pikkuasia.

Viralliset:
1) Kaikki taloudellinen toiminta, vaihdanta ja kouluttaminen Yhdysvaltalaisen henkilön, yrityksen tai ryhmittymän ja Terroristiorganisaation välillä on laitonta ja rangaistavaa
2) Terroristijärjestön jäsenillä ja heitä edustavilla tahoilla on maahantulokielto
3) Kaikki järjestön varat takavarikoidaan mikäli ne ovat US rahoituslaitosten alaisuudessa, myös kansainvälinen rahaliikenne katkaistaan FATCA järjestelmään kuuluvissa rahalaitoksissa (=90% pankeista)

Epäviralliset:
Olet samassa kategoriassa isiksen, al qaidan, boko haramin ja communist partyn kanssa.
Valtaosa listalla olevista järjestöistä on saanut suoraa palautetta tekemisistään USAFin pommituslentojen tai oveen koputtavien operaattorien toimesta.

 
Viimeksi muokattu:
Micekiltä pientä päivitystä, uket päässy hieman eteneen kohti Holykovee Chervonopivkasta ja ylipäänsä kuvailee tilannetta "positiiviseks" ukeille:

"The AU troops were to capture part of the hills and the village of Holykowe located north of Czerwonopopivka. Chernovopivka itself is also in the hands of the AU. The pressure of Ukrainian forces on Kreminna continues. The situation is now "positive" for the AU.

 
"Siksihän se Saksan Ville myrkkykaasut keksi,
Ettei haisukilpailussa jäisi viimeiseksi.
Hei Saksa, Ranska, Ryssän Niku..."
Toinen Ypresin taistelu, kevät 1915. Ensimmäinen kaasuhyökkäys.

Tätä odotellessa.

Miksei tämä nytkin voisi olla edessä? Täällä on koko ajan puhuttu ytimistä, mutta mielestäni tämä olisi paljon todennäköisempi vaihtoehto, jos panoksia vaan nostetaan. E6D33874-FC3B-4074-8805-3CEBAD31E605.jpeg861368BC-A903-431B-BADA-9EE13613FA0E.jpegC4F41BE8-C0F4-41C6-AD93-9E4F4C06F552.jpeg
 
Korkea-arvoiset USA:n virkahenkilöt neuvovat Ukrainaa olemaan käynnistämättä laajaa vastahyökkäystä ennen kuin viimeisimmät USA:n tarjoamat puolustusteknologiat ovat päässeet perille, ja ukrainalaiset on koulutettu käyttämään niitä.

Asiasta kertoo Reutersille ja pienelle ryhmälle muuta mediaa USA:n presidentti Joe Bidenin hallintoon kuuluva virkahenkilö, jonka henkilöllisyyttä ei paljasteta.

Lähde vahvistaa, että USA ei ole toimittamassa Ukrainalle Abrams-panssarivaunuja ainakaan tällä hetkellä. Syyksi on aiemmin kerrottu, että panssarivaunujen huolto on vaikeaa ja kallista. Yhdysvallat ilmoitti torstaina lähettävänsä ukrainaan satoja panssariajoneuvoja.

Muuten tuon lihavoidun voisi vähän ostaakkin, mutta millä logiikalla Bradleyn ei sitten muka ole?
 
YLE:

Saksan puolustusministeri: Saksa valmis viemään Leopard-tankkeja nopeasti, jos sopimus syntyy​

Saksa ei horju eikä lakkaa tukemasta Ukrainaa, maan puolustusministeri Boris Pistorius vannoi tiedotustilaisuudessa Ramsteinissa perjantaina.

Pistoriuksen mukaan ykkösprioriteetti tällä hetkellä on tarpeeksi hyvän ilmatorjunnan tarjoaminen Ukrainalle.

Pistoriuksen mukaan on virheellistä sanoa, että Saksa estäisi Leopard 2 -taistelupanssarivaunujen viennin Ukrainaan.

Puolustusministerin mukaan on olemassa hyviä syitä sekä puolustaa että vastustaa vaunujen vientiä.

Hän sanoo, että Saksa on valmis etenemään vaunujen kanssa, jos liittolaisten kanssa päästään yhteisymmärrykseen asiasta. Leopardien viennistä on jo puhuttu Pistoriuksen mukaan Ramsteinissa, mutta päätöksiä ei ole vielä tehty.

Mitähän ne hyvät syyt vastustaa vaunujen vientiä ovat.. Ehkä jotku pissavideot 😂😂
 
Toinen Ypresin taistelu, kevät 1915. Ensimmäinen kaasuhyökkäys.

Tätä odotellessa.

Miksei tämä nytkin voisi olla edessä? Täällä on koko ajan puhuttu ytimistä, mutta mielestäni tämä olisi paljon todennäköisempi vaihtoehto, jos panoksia vaan nostetaan. Katso liite: 73017Katso liite: 73018Katso liite: 73019

Niin, eipä tuokaan ollut sillonkaan mikään wunderwaffe kummaltakaan puolelta. Ja jos pitäisi veikata, että jos noita ruvettaisiin käyttämään, kumpi osapuoli saisi paremmat suojavehkeet?

OT. koulutetaanko tuohon enää edes. Aikoikaan meillä oli joka hiton marssilla suojeluhälytyksiä ja varoituksia ja että v*tutti se nasse päässä marssiminen 😅
 
Mikäs ihme siinä on ettei oikeassa sodassa käytetä rumpulippaita ,AR tai AK, ns pitkät lippaat on käytössä?

Mitä esim. AK:sta tulee isolla rumpulippaalla? Minun mielestäni todella huono konekivääri. Samalla saadaan aikaan huono rynnäkkökivääri. En oikein näe tuon rumpulippaan käyttöä missään muussa tilanteessa, kuin taisteluhaudan vyörytyksessä, ja näissä tilanteissa ei lähtökohtaisesti ole aikaa ottaa selffietä, toki lienee varsinaiset vyörytyksetkin olla aika vähissä nykypäivänä.
 
Omasta mielestä tämä luterilainen katumustyö on mennyt jo liian pitkälle! Jossain vaiheessa heidänkin on vaan hyväksyttävä menneisyytensä, annettavan sen olla, ja hitto kaivettava ne pallinsa esille.
Kyllä, ja eihän sotasyyllisyysajattelun muutenkaan pitäisi mennä niin, että kun natsit aikoinaan tekivät hirveyksiä Neuvostoliitossa, on saksalaisten nyt katsottava läpi sormien Putlerin Venäjän rikoksia Ukrainassa.

Pasifismi ei ole mikään vastaus sotahullulle diktaattorille. Mutta mistä Saksalle pallit? Omia ei enää taida olla.
 
Toinen Ypresin taistelu, kevät 1915. Ensimmäinen kaasuhyökkäys.

Tätä odotellessa.

Miksei tämä nytkin voisi olla edessä? Täällä on koko ajan puhuttu ytimistä, mutta mielestäni tämä olisi paljon todennäköisempi vaihtoehto, jos panoksia vaan nostetaan. Katso liite: 73017Katso liite: 73018Katso liite: 73019
Täällä on esitetty taktisen käytöstä aina ne pari kysymystä. Mihin Putin sitä muka käyttäisi ja varmasti seuraukset muun maailman taholta mietityttäisi. Nuo ovat olleet hyviä pointteja tämän konfliktin aikana, mutta ei ole itsestään selvää että nuo pitävät vettä sodan muuttuessa.
Etteikö sitä maalia alkaisi löytymään ja onhan hänellä matkalippu helvettiin joka tapauksessa käytti tai ei.
 
Foreign Terrorist Organizations (FTOs) listalle joutuminen ei ole pikkuasia.

Viralliset:
1) Kaikki taloudellinen toiminta, vaihdanta ja kouluttaminen Yhdysvaltalaisen henkilön, yrityksen tai ryhmittymän ja Terroristiorganisaation välillä on laitonta ja rankaistavaa
2) Terroristijärjestön jäsenillä ja heitä edustavilla tahoilla on maahantulokielto
3) Kaikki järjestön varat takavarikoidaan mikäli ne ovat US rahoituslaitosten alaisuudessa, myös kansainvälinen rahaliikenne katkaistaan FATCA järjestelmään kuuluvissa rahalaitoksissa (=90% pankeista)

Epäviralliset:
Olet samassa kategoriassa isiksen, al qaidan, boko haramin ja communist partyn kanssa.
Valtaosa listalla olevista järjestöistä on saanut suoraa palautetta tekemisistään USAFin pommituslentojen tai oveen koputtavien operaattorien toimesta.

Tämä Wagnerin päätyminen FTO:s listalle on muuten ehkä se syy miksi niitä pantsireja alkoi kukkimaan Moskovassa. Näiden FTO liikkeiden pääjehut kun päätyy hyvin nopeasti CIA:n tappolistalle ja näitä teloituksia suorittaa yleensä USA:n ilmavoimat. Tätä vartenhan se Helfiren sapeliversiokin kehitettiin. Yleensä näihin operaatioihin ei paljoa kysellä lupia terroristien majoittamista harrastavilta isäntämailta.

Eniten tuo vaikuttanee Wagnerin toimintaan Afrikassa, eli kaivostoiminnan harjoittaminen käy hankalaksi kun paikallisia pomoja tuppaa kuolemaan jatkossa vähän turhan tiuhaan tahtiin. Se on kivaa päästää nimettynä USA:n tapporahalistalle.
 
Mikäs ihme siinä on ettei oikeassa sodassa käytetä rumpulippaita ,AR tai AK, ns pitkät lippaat on käytössä?
Hankala kuljettaa, koitapa kiinnittaa rumpulipas taisteluliiviin. Ja ja olen lukenut syöttöhäiriöistä myös koskien rumpulippaita. Nämä ovat minun arvailuja.
Tosin vartiomiehille jossain poterossa voisi olla väijyn ajaksi rumpulipas siltä varalta että yllätyshyökkäys tulee.
 
Niin, eipä tuokaan ollut sillonkaan mikään wunderwaffe kummaltakaan puolelta. Ja jos pitäisi veikata, että jos noita ruvettaisiin käyttämään, kumpi osapuoli saisi paremmat suojavehkeet?

OT. koulutetaanko tuohon enää edes. Aikoikaan meillä oli joka hiton marssilla suojeluhälytyksiä ja varoituksia ja että v*tutti se nasse päässä marssiminen 😅
Ehkä ei. Tulipa vaan mieleen että jos ryssä joutuu oikein ahtaalle niin onhan tässä monta porrasta ennen ytimiä. Aika vähän täällä käsitelty esim kaasu- ja varsinkin kemiallisia aseita. Olen optimisti, ja nyt näyttää että länsi saa kunnolla vaihdetta silmään, lopultakin.

Mutta kun rotta joutuu ahtaalle nurkkaan niin se voi vielä purra kipeästi. Tämä tulee mieleen tässä mieleen. Ryssä Uralille, todellakin, mutta on tyhmää aliarvioida heitä. Voi olla ylläreitä tulossa ja niihinkin pitää valmistautua.
 
Eikös noita ole toimitettukin. Ja kun taas noilla lähetyksillä mehustellaan, niin kannattaa muistaa, että tuota 122mm-kalustoa ollaan operoitu Suomessa aika kauan ja isolla joukolla. Täten lienee myös murkulaa jokunen luolasto varastoituna..

Jos nämä nyt korvattaisiin archereilla, niin montako vuotta menisi, että meillä olisi riittävästi murkulaa valmiina? Vastaus: sodan jälkeisillä tilauskirjoilla vuosia, jopa kymmeniä. Ja liikkeelle päästäisiin vasta sodan jälkeen.

Archeriin ei nimittäin tiettävästi mene sama a-tarvike. Ja lisäksi aiemmin on esitetty yhdeksi syyksi, miksi archereita ei ole toimitettu, että murkuloiden osalta on niukkaa. Kun archerit nyt toimitetaan UA:lle, tarkoittanee se sitä, että uusi ammustuotanto laivataan jatkossa pääosin Ukrainaan. Ja näin jatkunee niin kauan kuin sota kestää.

Eli joo. Varmaan jonkun idealistin laskelmissa patteri archereita korvaa vaikka mitä. Mutta reaalisesti ajatellen olisi syytä pitää huolta, että meillä on putkien lisäksi muutama miljoona murkulaa luolastoissa siihen kalustoon, mitä käytössä on.

Juu, kallis ja yli tekninen uniikki asejärjestelmä omine panosjärjestelmineen = ei jatkoon!
122H63:sta en luopuisi koska ylläpidon kannalta tuon halvempaa tykistöjärjestelmää ei meille ole olemassakaan. Ei mitään kylmäsäilytyksessäkään hapantuvaa tekniikkaa + keveyden ansiosta vetokalusto voidaan ottaa helposti siviilistäkin täydessä lkp:ssa. Siis nimenomaan alueellisten joukkojen epäsuoran runko asejärjestelmänä ja lisävarana hallien perukoilla pahan päivän varalle:salut:
 
Täällä on esitetty taktisen käytöstä aina ne pari kysymystä. Mihin Putin sitä muka käyttäisi ja varmasti seuraukset muun maailman taholta mietityttäisi. Nuo ovat olleet hyviä pointteja tämän konfliktin aikana, mutta ei ole itsestään selvää että nuo pitävät vettä sodan muuttuessa.
Etteikö sitä maalia alkaisi löytymään ja onhan hänellä matkalippu helvettiin joka tapauksessa käytti tai ei.

Tosin jos olisin rysy, en haluaisi olla edes samassa oblastissa, jos joku neropatti päättäisi kaivaa jonkun kylmänsodanaikaisen nuken tai sariinipaukun varastosta ja yrittäisi sen jonnekin laukaista! Ryssimisen tod näk varsin iso…
 
Ehkä ei. Tulipa vaan mieleen että jos ryssä joutuu oikein ahtaalle niin onhan tässä monta porrasta ennen ytimiä. Aika vähän täällä käsitelty esim kaasu- ja varsinkin kemiallisia aseita. Olen optimisti, ja nyt näyttää että länsi saa kunnolla vaihdetta silmään, lopultakin.

Mutta kun rotta joutuu ahtaalle nurkkaan niin se voi vielä purra kipeästi. Tämä tulee mieleen tässä mieleen. Ryssä Uralille, todellakin, mutta on tyhmää aliarvioida heitä. Voi olla ylläreitä tulossa ja niihinkin pitää valmistautua.

Juu, ei se täysin mahdotonta ole. Erittäin tyhmää heiltä, eivätkä mitään sillä saavuttaisi, mutta kyllähän sitä syyriassakin käytettiin…

Siviilit käy sääliksi jos niitä käytetään. Sotilaallinen teho uskoakseni varsin mitätön ja laukaisisi vain vielä isomman vaihteen länsimaiden avulle.
 
Back
Top