Ukrainan konflikti/sota

Valmet Automotive on valmistanut uudessa kaupungissa erilaisia laatuautoja hyvin pienissäkin erissä.
Uskoisin, että osaamista löytyy vaikka tuotettavan härvelin paino kasvaisikin. Toki investointeja tarvittaisiin, mutta ei nyt ihan mahdottoman tehtävän edessä oltaisi.
Kyllä auton kokoonpano poikkeaa tankin valmistuksesta kuin päivä yöstä. Sen sijaan meillä on raskaampaa konepajateollisuutta, kuten metsäkonevalmistusta, Patria (suomessa käsittääkseni protovalmistusta ja modernisointeja, uustuotantoa esim. Puolassa) ja materiaalinkäsittelykoneita (esim. Mantsinen). Raskasta rautaa käsitellään myös telakoilla. Eli metallin työstöä ja ajoneuvotekniikkaa osataan monipuolisesti. Suunnitteluosaamista löytyy. Mutta sotakoneiden suunnitteluun pitää myös speksit olla kohdillaan.

Uuden suunnittelu protoiluineen vie valtavasti aikaa ja rahaa. Siten kun aletaan teollisesti tekemään, pitää myös tuotantomeneteälmät ja -linjat kehittää. Ei noihin valmiita mistään löydy.

Automotivelle tulee osat päämiehiltä, osaaminen liittyy tuotantolinjan rakentamiseen ja tehokkaaseen materiaalilogistiikkaan ja tahtituotantoon, jossa muutamsn minuutin välein putkahtaa auto pihalle. Tankin valmistuksessa ei varmasti sama toimi suoraan.
 
Hmm...Jenkit jo jonkin aikaa sitten toppuuttelivat UAta että "malttakaa. Tarvittava tynnäkkökalusto matkalla". Leo-sotku meinaa selvitä. Britit toteavat että saa riittää. Huhut lentsikoista. Ilmatorjunta vahvistuu. Meinaako ne että ruvettais kohta sotimaan ?

Jotenkin jäi parista viimeviikosta, erilaisten asioitten kehityksestä, mieleen se, että nyt on kulutussodan päämäärä saavutettu ja rysyn joukot on kulutettu sopivaan kuntoon. Ja nyt joutavat lähteä kotiansa.
Miten lie tuollainen ATACMS pärjää Kersin siltaa vastaan ? Saako noilla sillan tuhottua ??
 
Sen warhead on 227kg, joten aika potra paukku se on, mutta en tiedä riittäisikö yksi aiheuttamaan vakavaa vauriota niin jykeviin rakenteisiin. Toki tuo räjähdysainemäärä on 2,5x GMLRS:n sisältämä.

Olisikohan noita rysyjen sitten helpompi pudottaa kuin normi-HIMARS raketteja? Normi-HIMARSIien kanssa olen ymmärtänyt että ampuvat samaan aikaan URAGAN tai muuta neukkujen stalinin urkukamaa, koska tutkat ei tiedä mikä projektiileistä on se alas ammuttava, ennen kuin on liian myöhäistä. Toimiskohan tuo paljon kauemmas lentävän ATACMS:n kanssa?
 
Eiköhän se kuorma-autopommi ollut huomattavasti isompi latinki kuin parisataa kiloa.

Jos kuitenkin otetaan huomioon, että silta on jo muutenkin osittain pois käytöstä, niin jos tehtäisiin vaikka pienikin ohjusisku remonttikohtaan, voisi se olla aika iso takapakki taas rempan valmistumisen kannalta...
 
Kyllä auton kokoonpano poikkeaa tankin valmistuksesta kuin päivä yöstä. Sen sijaan meillä on raskaampaa konepajateollisuutta, kuten metsäkonevalmistusta, Patria (suomessa käsittääkseni protovalmistusta ja modernisointeja, uustuotantoa esim. Puolassa) ja materiaalinkäsittelykoneita (esim. Mantsinen). Raskasta rautaa käsitellään myös telakoilla. Eli metallin työstöä ja ajoneuvotekniikkaa osataan monipuolisesti. Suunnitteluosaamista löytyy. Mutta sotakoneiden suunnitteluun pitää myös speksit olla kohdillaan.

Uuden suunnittelu protoiluineen vie valtavasti aikaa ja rahaa. Siten kun aletaan teollisesti tekemään, pitää myös tuotantomeneteälmät ja -linjat kehittää. Ei noihin valmiita mistään löydy.

Automotivelle tulee osat päämiehiltä, osaaminen liittyy tuotantolinjan rakentamiseen ja tehokkaaseen materiaalilogistiikkaan ja tahtituotantoon, jossa muutamsn minuutin välein putkahtaa auto pihalle. Tankin valmistuksessa ei varmasti sama toimi suoraan.
Kyllä Suomesta tuotantolinja löytyy panssarivaunun kokoamiseen, jos halutaan. Tätä osa kokoonpanoa voidaan tehdä monessa eri maassa, josta osia toimitetaan varsinaiselle kokoonpanolinjalle, jossa valmis tuote tehdään. Uudenkaupungin autotehdas ei varmasti ole sopivin paikka edes Suomessa tähän tarkoitukseen. Täällä voitaisiin tehdä esim. moottori, jotain ohjausjärjestelmiin, voimansiirtoon ja tietoliikenteeseen tarvittavia kokonaisuuksia. Varsinainen loppukokoonpano pitäisi mielestäni tehdä siellä missä esim. vaunun alusta ja torni tehdään, joka tuskin olisi Suomi. Näiden isojen ja raskaiden vaununosien kuljettaminen pitkiä matkoja maasta toiseen ei ole kustannustehokasta.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän se kuorma-autopommi ollut huomattavasti isompi latinki kuin parisataa kiloa.

Jos kuitenkin otetaan huomioon, että silta on jo muutenkin osittain pois käytöstä, niin jos tehtäisiin vaikka pienikin ohjusisku remonttikohtaan, voisi se olla aika iso takapakki taas rempan valmistumisen kannalta...
Se on toki selvää, että se rekkapommi oli ihan eri kokoluokan jytky. Noitten ohjusten kanssa toki tulee kineettistäkin energiaa kaupan päälle. Mutta joo remonttikohtaan uutta reikää vaan, ja mielellään se junasilta vierestä kanssa niin paskaksi kun pystyy.
 
Jaahas, Macron sanonut että Ranska voisi antaa Leclerc -vaunuja. Paskahousu-Scholtz ei Leopardeista puhunut mitään.

Jotainhan noista Leopardeista on ilmeisesti kulisseissa kuitenkin sovittu, koska Ukraina on tällaista vihjaillut ja muutenkin vaikuttaa olleen hyvin tyytyväinen Ramsteinin antimiin.
 
Mutta onko ne rysyn hyökkäilytkin nyt enemmän jotain tuollaista,
Minä pidän mielessäni mm sellaista kun huomataan dronesta että kasa venäläisiä liikkuu jonkun talorykelmän pihalla ja siellä saattaa näkyä ajoneuvojakin. Että 1-5 kranaatin sijaan semmoinen 100 joka taatusti romauttaa jokaisen rakennuksen ja niiden sisällä olevat ryssät ja ajoneuvot sadan metrin säteellä.
 
Back
Top