Ukrainan konflikti/sota

Onkohan tämä Kremlin suunnitelma jonkinlaista sammakon keittämistä, että painetta lisätään niin hitaasti, että kunnollista vastapainetta ei synny. Uskon, että meidän puolella ei varmaankaan olla niin tyhmiä, ettei täällä nostettaisi vastapainetta.

Tosin Venäjä ei ole oikeastaan mikään natsi-saksa vaan todellakin enemmänkin kleptokratia, jossa korruptio haluaa rikastaa itsensä. Että tämä armeijahomma on vain heidän toimintansa naamiointia ja huomion kääntämistä toiseen suuntaan, ettei ihmiset tajua, että Venäjä on oikeasti Janukovitshin Ukraina. No, en menisi takuuseen, että kai se pitää nostaa vastapainetta sitä mukaa kuin Putin nostaa painetta.

Me olemme tunkemassa Ukrainaan ja Putin nostaa vastapainetta. Heillä on taustalla Neuvostoliiton aika helposti tapahtunut hajoaminen ja meidän todella helppo eteneminen. Vielä tällä hetkellä Putinin vastapaine meidän toimintaan on aika laimeata ja oikeastaan aika mitätöntä koska se ei ole estänyt meidän perustavoitteita toteutumasta. Saimme Janukovitshin potkittua pihalle, saimme presidentinvaalit pidettyä ja Poroshenkon presidentiksi, saimme assosiaatiosopimuksen, saimme pidettyä parlamenttivaalit ja uuden parlamentin ja hallituksen.

Se, että nostavatko he Kremlissä vastapainetta jatkossa sitten enemmän kuta pitemmälle etenemme, että se nähdään sitä mukaa, kun asiat etenee. Mehän emme peräänny Ukrainan saamisessa Euroopan Unioniin ja Natoon. Aika pelottava tilanne koska Putin nyt todellakin on päättänyt työntää vastaan. Joudumme siis kaatamaan Putinin hallinnon. Putinin nykyinen järjestelmä ei ole niin helppo kaadettava kuin Gorbatsovin järjestelmä oli. Nämä kaverit ovat nähneet Neuvostoliiton kaatumisen. He ovat valmistautuneet 23 vuotta ja varmasti tulevat taistelemaan.

Se, että onko Putin Gorbatsov, että meneekö Putinin Venäjän kaatuminen yhtä kauniisti kuin Gorban Neuvostoliiton. Putin on kyllä sotkenut itsensä sellaiseen porukkaan ja antanut heille maistiaisia ja oppia vallasta ja toiminnasta, että sillä voi olla aika hirmuisia seurauksia, jos Putinin kleptokratia kaatuu ja Venäjällä alkaa valtataistelu. Olettaisin vallanvaihdon perusjuttuja, että kun valta vaihtuu niin uusi johtaja alkaa pidättää entisen johtajan kavereita ja korvata heitä omilla kavereillaan. Uusi johtaja korvaa ensitöikseen vanhan hallinnon kaverit omilla kavereillaan, eihän hän muuten pystyisi edes hallitsemaan maata.

Sitä sanotaan, että juuri ennen auringon nousua on kylmintä. Minä sanoisin, että auringon nousun jälkeen on kylmintä.

Pikkaisen pisti vakavaksi vaihteeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Hienoa että Ukraina taistelee ja pärjää. Tosin niin se teki loppukesästäkin,kunnes siellä täällä alkoi osastoja possahdella ilmaan ja me julkaisimme päivittäin kuvia niistä. Se onkin tässä se ainoa pelko. Venäjällä on kykyä kaukovaikuttaa Ukrainalaisten joukkoihin. Toki varmasti on Ukrainalaiset oppineet ja se Uav ammutaan nyt alas heti eikä kohta,mutta pieni pelko tässä kuitenkin on. Putinille kun ei vittuilla ja hän ei häviä. Näin ainakin jos Imagoa on uskominen. Putinille on myös tarjottu perääntymistie Ukrainasta kasvonsa säilyttäen. Eu on kokoajan pitänyt huolta siitä, että Putin voi lähteä pois,ja asia on sillä selvä.
Sittenhän ei ole mitään hätää jos jäätynyt konflikti riittää Moskovalle. Ukrainalla ei ihan heti ole voimaa alkaa vallata Novorussiaa ja silloin tulisi jo Iskanderia niskaan. Ainoastaan jos Novorussiasta on saamatta joku alue joka on aivan ehdottoman tärkeä tähän jäätyneen konfliktin taktiikkaan. Sitten on pelko siitä,että jotain tapahtuu. Ei sovi pirtaan tuollainen Ukrainan itsepäinen taistelu.

Toisaalta jäätynyt konfliktikaan ei auta, jos Novorussian Separatisteista ei ole ottamaan vastuuta ja venäläisiä joukkoja tarvitaan kokoajan. Tappiot ovat sellaisia että Putinin pitää tehdä joku liike kohta.
Jos se tapahtuu jouluaattona niin tiedetään että meillä on oikeasti uusi Stalin.
 
Onkohan tämä Kremlin suunnitelma jonkinlaista sammakon keittämistä, että painetta lisätään niin hitaasti, että kunnollista vastapainetta ei synny. Uskon, että meidän puolella ei varmaankaan olla niin tyhmiä, ettei täällä nostettaisi vastapainetta.

Tosin Venäjä ei ole oikeastaan mikään natsi-saksa vaan todellakin enemmänkin kleptokratia, jossa korruptio haluaa rikastaa itsensä. Että tämä armeijahomma on vain heidän toimintansa naamiointia ja huomion kääntämistä toiseen suuntaan, ettei ihmiset tajua, että Venäjä on oikeasti Janukovitshin Ukraina. No, en menisi takuuseen, että kai se pitää nostaa vastapainetta sitä mukaa kuin Putin nostaa painetta.

Me olemme tunkemassa Ukrainaan ja Putin nostaa vastapainetta. Heillä on taustalla Neuvostoliiton aika helposti tapahtunut hajoaminen ja meidän todella helppo eteneminen. Vielä tällä hetkellä Putinin vastapaine meidän toimintaan on aika laimeata ja oikeastaan aika mitätöntä koska se ei ole estänyt meidän perustavoitteita toteutumasta. Saimme Janukovitshin potkittua pihalle, saimme presidentinvaalit pidettyä ja Poroshenkon presidentiksi, saimme assosiaatiosopimuksen, saimme pidettyä parlamenttivaalit ja uuden parlamentin ja hallituksen.

Se, että nostavatko he Kremlissä vastapainetta jatkossa sitten enemmän kuta pitemmälle etenemme, että se nähdään sitä mukaa, kun asiat etenee. Mehän emme peräänny Ukrainan saamisessa Euroopan Unioniin ja Natoon. Aika pelottava tilanne koska Putin nyt todellakin on päättänyt työntää vastaan. Joudumme siis kaatamaan Putinin hallinnon. Putinin nykyinen järjestelmä ei ole niin helppo kaadettava kuin Gorbatsovin järjestelmä oli. Nämä kaverit ovat nähneet Neuvostoliiton kaatumisen. He ovat valmistautuneet 23 vuotta ja varmasti tulevat taistelemaan.

Se, että onko Putin Gorbatsov, että meneekö Putinin Venäjän kaatuminen yhtä kauniisti kuin Gorban Neuvostoliiton. Putin on kyllä sotkenut itsensä sellaiseen porukkaan ja antanut heille maistiaisia ja oppia vallasta ja toiminnasta, että sillä voi olla aika hirmuisia seurauksia, jos Putinin kleptokratia kaatuu ja Venäjällä alkaa valtataistelu. Olettaisin vallanvaihdon perusjuttuja, että kun valta vaihtuu niin uusi johtaja alkaa pidättää entisen johtajan kavereita ja korvata heitä omilla kavereillaan. Uusi johtaja korvaa ensitöikseen vanhan hallinnon kaverit omilla kavereillaan, eihän hän muuten pystyisi edes hallitsemaan maata.

Sitä sanotaan, että juuri ennen auringon nousua on kylmintä. Minä sanoisin, että auringon nousun jälkeen on kylmintä.

Pikkaisen pisti vakavaksi vaihteeksi.

Ai nyt sitten länsimaat ovatkin olleet mukana tässä konfliktissa alusta asti ja vieläpä isona tekiänä hämmentämässä soppaa. Aika ristiriitainen ja epäilyttävä kirjoitus toden totta mutta kai se on ymmärrettävää, kun mies kannatta liittovaltio EU:ta ja kosmopolitanismia.

Se, että nostavatko he Brysselissä ja Washingtonissa vastapainetta jatkossa sitten enemmän kuta pitemmälle etenemme, että se nähdään sitä mukaa, kun asiat etenee. Mehän emme peräänny Ukrainan saamisessa Euraasian Unioniin ja puolellemme

Vähän muokkasin tekstiä ja kas kummaa melkeen kuin putinin suusta sanottuna. Olet siis samanlainen öykkäri ja hörhö mutta kuulut vaan eri leiriin.
 
Jaaha.

Ukraina ilmoittaa Poroshenkon suulla, että tulitauko on alkanut pitää. Interpretermag kirjottaa, että tulitauko pitää nyt. Donetskissa ketään ei ole kuollut vuorokauteen.

Putin kokoontuu turvallisuuelinten kanssa parhaillaan: kyse Ukrainasta.

Tilannehuoneessa mielenkiintoinen video. Tiet etelään täynnä Donetskista irtautuvia.

Tankin kyljessä lukee: arvaatte kyllä.

B4qWxppIcAAf3wo.png
 
Kolonna kuvattu Starobeshevessa, joten voihan se olla periaatteessa mennyt ulos Taganrogin alueelle. Mutta mutta...
 
Me olemme tunkemassa Ukrainaan ja Putin nostaa vastapainetta. Heillä on taustalla Neuvostoliiton aika helposti tapahtunut hajoaminen ja meidän todella helppo eteneminen.

Ketkä me?
Olimmeko me tunkemassa aikoinaan Viroon, Latviaan, Puolaan, Tsekkiin, Unkariin ym. ym.?
Ei me oltu, en minä ainakaan...vaikka sen aikainen (Venäjää myötäilevä) sosialistipresidentti Koivisto kovasti toppuutteli julkisuudessa virolaisten itsenäistymistä..Nyt samalla (Venäjää myötäilevällä) logiikalla ajattelevat haluaisivat estää Ukrainaa etsimästä liittolaisia ja apua omalle itsenäiselle maalleen EU:sta.

Eikö olisi mahdollista (ja peräti loogista) että kyseiset kansat ja valtiot halusivat ihan itse omasta vapaasta tahdostaan erota Neuvostoliitosta ja lisäksi suojata itsenäisyyttään Venäjää varalta?

Minä ymmärrän hyvin sen että RT julistaa maailmalle:
- länsimaat tunkeutuvat Ukrainaan.
- länsi ryöstää Ukrainaa
- fasistihallinto liittää Ukrainan NATO:on, jne. jne..

Senkin minä ymmärrän että kyseistä mediaa seuraavat venäläiset ovat samaa mieltä RT:n julistuksen kanssa. Heillä kun ei ole mitään muuta tietoa saatavilla.
Samalla tavalla dosentti Backman syöttää Venäjän TV:ssä omaa totuuttaan siitä kuinka Suomen viranomaiset ryöstävät lapsia venäläisiltä vanhemmiltaan.

Se on kuitenkin jollain tavalla erikoista miksi jokuset viitsivät toistella samoja RT:n näkemyksiä. Vaikka niistä ei todellisuudessa löydy minkäänlaista järkeä, ei logiikkaa eikä totuuden hiventäkään..ja kaiken lisäksi realistiset, todellisuudessa tapahtuneet asiat ovat täysin päinvastaisia (= siis Venäjähän sinne Ukrainaan on tunkemassa asevoimin).

Tulee mieleen Shakespeare'a (mukaillen) siteeraus:
"on jotain mätää suomenmaalla.." tai jotain sinne päin..
 
Tilannehuoneessa mielenkiintoinen video. Tiet etelään täynnä Donetskista irtautuvia.

B4qWxppIcAAf3wo.png

On se, kun sikäläisillä "kylänmiehillä" on parempi varustus kuin konsanaan Suomen tasavallan entisillä panssariprikaateilla.

Suomessakin voitaisiin taisteluharjoituksissa myöskin vetää vähän mieltä kohottavia tekstejä tankkien kylkeen. Ha Bibopg, Петрозаводск, Урал, Владивосток! :)
 
Onkohan tämä Kremlin suunnitelma jonkinlaista sammakon keittämistä, että painetta lisätään niin hitaasti, että kunnollista vastapainetta ei synny. Uskon, että meidän puolella ei varmaankaan olla niin tyhmiä, ettei täällä nostettaisi vastapainetta.

Tosin Venäjä ei ole oikeastaan mikään natsi-saksa vaan todellakin enemmänkin kleptokratia, jossa korruptio haluaa rikastaa itsensä. Että tämä armeijahomma on vain heidän toimintansa naamiointia ja huomion kääntämistä toiseen suuntaan, ettei ihmiset tajua, että Venäjä on oikeasti Janukovitshin Ukraina. No, en menisi takuuseen, että kai se pitää nostaa vastapainetta sitä mukaa kuin Putin nostaa painetta.

Me olemme tunkemassa Ukrainaan ja Putin nostaa vastapainetta. Heillä on taustalla Neuvostoliiton aika helposti tapahtunut hajoaminen ja meidän todella helppo eteneminen. Vielä tällä hetkellä Putinin vastapaine meidän toimintaan on aika laimeata ja oikeastaan aika mitätöntä koska se ei ole estänyt meidän perustavoitteita toteutumasta. Saimme Janukovitshin potkittua pihalle, saimme presidentinvaalit pidettyä ja Poroshenkon presidentiksi, saimme assosiaatiosopimuksen, saimme pidettyä parlamenttivaalit ja uuden parlamentin ja hallituksen.

Se, että nostavatko he Kremlissä vastapainetta jatkossa sitten enemmän kuta pitemmälle etenemme, että se nähdään sitä mukaa, kun asiat etenee. Mehän emme peräänny Ukrainan saamisessa Euroopan Unioniin ja Natoon. Aika pelottava tilanne koska Putin nyt todellakin on päättänyt työntää vastaan. Joudumme siis kaatamaan Putinin hallinnon. Putinin nykyinen järjestelmä ei ole niin helppo kaadettava kuin Gorbatsovin järjestelmä oli. Nämä kaverit ovat nähneet Neuvostoliiton kaatumisen. He ovat valmistautuneet 23 vuotta ja varmasti tulevat taistelemaan.

Se, että onko Putin Gorbatsov, että meneekö Putinin Venäjän kaatuminen yhtä kauniisti kuin Gorban Neuvostoliiton. Putin on kyllä sotkenut itsensä sellaiseen porukkaan ja antanut heille maistiaisia ja oppia vallasta ja toiminnasta, että sillä voi olla aika hirmuisia seurauksia, jos Putinin kleptokratia kaatuu ja Venäjällä alkaa valtataistelu. Olettaisin vallanvaihdon perusjuttuja, että kun valta vaihtuu niin uusi johtaja alkaa pidättää entisen johtajan kavereita ja korvata heitä omilla kavereillaan. Uusi johtaja korvaa ensitöikseen vanhan hallinnon kaverit omilla kavereillaan, eihän hän muuten pystyisi edes hallitsemaan maata.

Sitä sanotaan, että juuri ennen auringon nousua on kylmintä. Minä sanoisin, että auringon nousun jälkeen on kylmintä.

Pikkaisen pisti vakavaksi vaihteeksi.

Outoa että koet niin että me emme peräänny Ukrainan saamisesta Natoon ja Eu:hun. Näen sen toisinpäin. Puolet on harannut vastaan kokoajan lännessä ja myötämielisesti asiaan suhtautuvatkin ovat sitä mieltä että ilman muuta,mut ei tänään vielä ja jos ei ihan huomennakaan. Apu on ollut pikkusummia tarvittavaan,kovilla ehdoilla. Sotilasavusta on väännettävä,eikä siltikään ole tarvittavaa. Jos oikeasti olemme päättäneet saada Ukrainan hinnalla millä hyvänsä,niin homma ei olisi tälläistä helvetin arpomista ja ihme venkoilua kun haetaan kadonnutta selkärankaa. En luottaisi Ukrainalaisena yhtään lännen tukeen. Maa on liian idässä. Itse niiden täytyy tapella ja jos hyvin käyn niin tippuvat sitten lännen liittoon. Jos Putin setä vain päästää.
 
Putin on kyllä sotkenut itsensä sellaiseen porukkaan ja antanut heille maistiaisia ja oppia vallasta ja toiminnasta, että sillä voi olla aika hirmuisia seurauksia, jos Putinin kleptokratia kaatuu
Tuo ajattelu on juuri se mitä yritetään viljellä venäläiselle yleisölle. "Putin on sotkenut itsensä" - huomion hänestä itsestään ja hänen lähipiiristä siirretään muihin "syyllisiin". Tosiasiassa hän ja hänen lähipiiri ovat ne pääsyyliset. Juuri hänen valta - rajaton sellainen, on pääsyy miksi maa on siinä missä nyt.
 
USAkin myymässä aseita, tosin "ostajalla" ei taida oikein olla rahaa:
"Yhdysvalloissa kongressi on valtuuttanut presidentin antamaan sotilasapua Ukrainalle.
Apu voi olla esimerkiksi panssarintorjunta-aseita, ampumatarvikkeita ja lennokkeja.
Presidentti Barack Obama ei ole tähän mennessä hyväksynyt Ukrainan asepyyntöjä.
Venäjän ulkoministeriö arvosteli kovin sanoin kongressin päätöstä. Ministeriön mukaan Yhdysvaltain päättäjät eivät osaa hylätä Venäjän vastaisia pelkojaan."

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...-valtuutti-aseiden-myynnin-ukrainalle/4606570
 
Et sitten parempaa keksinyt? Sitä paitsi olin samaisen videon eri yhdeydessä jo laittanut foorumille, että päätit viellä plagioida sitten minua.

arttin teksti oli vaan niin typerä että oli pakko vähän provosoida.

Hyvä veli. Siksi juuri laitoinkin, kun olin nähnyt videon viestissäsi. Siinä lukee lähde asianmukaisesti: lainaus: herra tykkimies.

Kurkkaa ylös. Siellä se on vieläkin. Lähdeviitteineen.
 
USAkin myymässä aseita, tosin "ostajalla" ei taida oikein olla rahaa:
"Yhdysvalloissa kongressi on valtuuttanut presidentin antamaan sotilasapua Ukrainalle.
Apu voi olla esimerkiksi panssarintorjunta-aseita, ampumatarvikkeita ja lennokkeja.
Presidentti Barack Obama ei ole tähän mennessä hyväksynyt Ukrainan asepyyntöjä.
Venäjän ulkoministeriö arvosteli kovin sanoin kongressin päätöstä. Ministeriön mukaan Yhdysvaltain päättäjät eivät osaa hylätä Venäjän vastaisia pelkojaan."

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...-valtuutti-aseiden-myynnin-ukrainalle/4606570
Apua ei tarvitse aina maksaa vaan se on useimmiten puhtaasti apua. Näin mm. Afghanistnissa 80-luvulla.
 
Kymmenkunta aseistettua lennokkia ja harvenee kapinallisten vaunurivistöt, olettaisin että lennokkia on myös vaikeampi ampua alas kuin esim. SU-25 tai SU-24 konetta.
 
USAkin myymässä aseita, tosin "ostajalla" ei taida oikein olla rahaa:
"Yhdysvalloissa kongressi on valtuuttanut presidentin antamaan sotilasapua Ukrainalle.
Apu voi olla esimerkiksi panssarintorjunta-aseita, ampumatarvikkeita ja lennokkeja.
Presidentti Barack Obama ei ole tähän mennessä hyväksynyt Ukrainan asepyyntöjä.
Venäjän ulkoministeriö arvosteli kovin sanoin kongressin päätöstä. Ministeriön mukaan Yhdysvaltain päättäjät eivät osaa hylätä Venäjän vastaisia pelkojaan."

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...-valtuutti-aseiden-myynnin-ukrainalle/4606570
Oliko jo tämä uutinen foorumilla?

KIEV, December 12. /TASS/. Ukrainian company Ukrinmash, the main exporting arm of the state defense manufacturer Ukroboroprom, has signed an agreement with the US company Barrett Firearms on supplies of weapons for the needs of the national Security Service and the National Guard, Ukroboronprom said on Friday.

“The terms of delivery have been minimized so that servicemen could get all the necessary equipment as soon as possible,” the report said.

Barrett Firearms specializes in the manufacturing of firearms, optical appliances and harness. Ukroboronprom singled out large-caliber rifles among its produce.

Somewhat earlier, Ukrinmash, a company supplying weapons, ammunitions and specialized equipment, signed an agreement with the ATN, a US-based producer of night-vision and thermal imaging optics, and several agreements with Thales Group of France for delivery of high-tech equipment for the Ukrainian Armed Forces.

Ukrainian Army and the National Guard have been tightly involved in a military operation in the much-troubled rebellious eastern regions of the country that has claimed many hundreds of lives of innocent civilians since its start in April.
 
Yleensä hädänalaisille myydään toisen luokan tavaraa priimahinnalla. Tästä on Suomessakin kokemusta (muiden muassa Brewster-kauppa - joskin tuo tavara oli hyvää, törkykallista vain). Suomi sai myös monelta maalta lahjoituksia.
 
Tosiasiassa hän ja hänen lähipiiri ovat ne pääsyyliset. Juuri hänen valta - rajaton sellainen, on pääsyy miksi maa on siinä missä nyt.

Tällä hetkellä Putin ja muut silovikit tuntuvat olevan voiton puolella, mutta saa sitten nähdä miten kauan. Kun talous sakkaa ja länsimaitakin pitää välillä nuoleskella, niin eiköhän siinä käy taas kerran niin että Dmitri ja sivilikit pääsevät peliin mukaan :D

Todelliseen vallanvaihtoon on vielä tässä vaiheessa vaikea uskoa, vaikka kyllä sekin sieltä joskus tulee...niin siinä aina käy. Ensin on vaarassa kaikki lähinaapurit ja sitten alkaa Moskova tärisemään ja hajoamaan omaan mahdottomuuteensa :)

Moskova ja Kiova (Pietarista puhumattakaan) ovat tässäkin suhteessa vähän kun paita ja peppu, mutta toivottavasti Kiova on nyt löytänyt tien jonka päässä on jotain hyvää ja kestävää, jotain sellaista missä on edes vähän järkeä. Moskova tulee sitten joskus perässä...jos tulee.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top