Ukrainan konflikti/sota

Tuntuuko kenestäkään vähän erikoiselta, että puolustusministeri sanoo Suomen osallistuvan leoparditalkoisiin ”tavalla joka tyydyttää sekä Puolaa että Saksaa” ja sitten julkistetaan, että annetaan 3 raivausleopardia, joita ei Suomessa muutenkaan olisi voinut käyttää? Onkohan tiskin alta annettu sitten kuitenkin oikeitakin vaunuja?

No kyllähän noille tilausta tuolla todellakin on kun linjat jo jämähtäneet + miinoitettu läpeensä. Pitäisi toimia mustanmullan maassa ihan hyvin.
Miksi ihmeessä sitä varsinaisten tst-vaunujen toimittamista ei sitten olisi muka sanottu ääneen? Nimen omaan sanottiin että nyt tehdään leopardien suhteen poikkeus asian uutisoinnin laajan julkisuuden takia.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta puolustusministehrihän sanoi että korvaavia ollaan katselemassa Saksan puolustusteollisuuden kanssa.
Kas vain, ylen jutussa tosiaan:
"Luovutettujen tilalle Suomi ostaa Saksasta uusia vastaavia."

No se tästä nyt vielä puuttuu että hommataan uudet kyntöaurat tilalle varastoon purettavaksi varaosiksi :LOL: :facepalm: :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
Saapa nähdä kuin hyvin nuo sanavalinnat pitävät sitten paikkansa, eli "uusia" ja "vastaavia". eli tuleeko uutta vai käytettyä ja tarkoittaako "vastaava" raivausvaunua vai pioneerivaunua yleisesti:unsure:Voipi olla toimittajan hatustakin nuo sanavalinnat koska muista lähteistä en vastaavaa löytänyt:rolleyes:

Kalevan jutussa mainitaan vaan että:
"Nämäkin tullaan meille korvaamaan. Tätä keskustelua meidän pitää käydä esimerkiksi Saksan puolustusteollisuuden kanssa, että me saadaan korvaavat hankinnat tehtyä, Savola sanoi."

Korvaaminenhan voi olla laveamman tulkinnan mukaan vaikka 3 vanhaa A4 vaunua varaosiksi meille tai jotain Leo-1 pohjaisia käytettyjä erikoisvaunuja. Tai ihan mitä tahansa Leo pohjaista :unsure:
 
Korvaamisen voi ottaa laajimmillaan niin, että se on valuuttaa tai kasa kaikenlaista romua mitä on kaapin pohjalta löytynyt. Kai niiltä nyt muutama suolanen silak- köh, siis Leo2A6:n löytyisi tilalle, mihin sitten lyötäisiin vaikka ne miinajyrät kiinni. Tarvitseeko sitä nyt niille kertoa millaiseen tarkoitukseen niitä on varattu. Ensilinjan kalustoahan ne kuulemma oli.
 
Kas vain, ylen jutussa tosiaan:
"Luovutettujen tilalle Suomi ostaa Saksasta uusia vastaavia."

No se tästä nyt vielä puuttuu että hommataan uudet kyntöaurat tilalle varastoon purettavaksi varaosiksi :LOL: :facepalm: :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO:
Saapa nähdä kuin hyvin nuo sanavalinnat pitävät sitten paikkansa, eli "uusia" ja "vastaavia". eli tuleeko uutta vai käytettyä ja tarkoittaako "vastaava" raivausvaunua vai pioneerivaunua yleisesti:unsure:Voipi olla toimittajan hatustakin nuo sanavalinnat koska muista lähteistä en vastaavaa löytänyt:rolleyes:

Kalevan jutussa mainitaan vaan että:
"Nämäkin tullaan meille korvaamaan. Tätä keskustelua meidän pitää käydä esimerkiksi Saksan puolustusteollisuuden kanssa, että me saadaan korvaavat hankinnat tehtyä, Savola sanoi."

Korvaaminenhan voi olla laveamman tulkinnan mukaan vaikka 3 vanhaa A4 vaunua varaosiksi meille tai jotain Leo-1 pohjaisia käytettyjä erikoisvaunuja. Tai ihan mitä tahansa Leo pohjaista :unsure:

Miksi ne halutaan korvata vaikka ne oli paskaa?

No siksi, että EU maksaa kaikki korvaavat tilaukset EU-alueen asetehtailta, Ukrainaan lähetettyjen lahjoitusten perässä.
 
Viimeksi muokattu:
Kaveri oli viestissä 90-luvulla, se pääsotaharjoitus missä PsPr marssi Parolasta Pks:lle moottorimarssina, niin niiltä lähti yksi telapyörä tuosta irti ja sitä etsittiin sitten pimeässä pientareen lepikosta:LOL:
YVI2 vaunut oli käytännössä yli maksimimassan ja aiheutti todella paljon ongelmia telakonestolle. PT-76 ajettiin loppuun PsVK:n ajoharjoitteluvaununa tuon takia. Runkoihin tuli repeämiä massan ja maastoajon aiheuttamien vääntymien takia, joka sitten entisestään rajoitti enemmän ja enemmän 50 käyttöä. Lopussa ne tuotiin lavetilla mahdollisimman lähelle asemapaikka jotta ajomatka jäi mahdollisimman lyhyeksi.
 
Nuo taisi olla viestin yvi-2 vaunuina vielä viime vuosikymmenelläkin Parolassa kunnes XA-202/MtLbu korvasivat ne. Jääkärikäytössä valuivat kyllä alaspäin/poistoon sitä mukaan kun BTR-60 ja BMP-1 kalustoa tuli maahan 70-80-luvulla.

Ja ei se perus rynkyn kuula nyt 10mm:stä kyllä mene:rolleyes: PKM ps-kuula kohtisuoraan varmaan jo kyllä. Ihan samaa sarjaa tuo on kylkien osalta kuin liki kaikki perus kuljetusvaunut pasit, Mtlb, BTR-60/80 jne.

Kaveri oli viestissä 90-luvulla, se pääsotaharjoitus missä PsPr marssi Parolasta Pks:lle moottorimarssina, niin niiltä lähti yksi telapyörä tuosta irti ja sitä etsittiin sitten pimeässä pientareen lepikosta:LOL:
Yksi BTR-50 vaunu oli Niinisalossa toiminut maalivaununa jo 90-luvulla ja siellä oli kyllä kyljistä painettu kiväärikaliberisella läpi. Voi toki olla että tuossa oli käytetty jotain erikoiskärkiä. ITKK:lla oli mennyt sitten iloisesti läpi molemmista kyljistä.

Jäänyt vain muistiin kun käytiin varusmiehinä 90-luvulla tuota katsomassa. Sen jälkeen olikin mukavan turvallinen olo kiivetä siihen omaan YVI-2 savustuspönttöön.

Kyseisessä vaunussa oli kyllä kaikkea kivaa. Pienessäkään kivikossa ei saanut kääntää koska tela lähti pois paikaltaan jne. Ennen ajoon lähtöä piti aina tarkistaa vetopyörien akselit murtumien varalta.

Mietin vain jo silloin että miten helvetissä tuollaisessa vaunussa olisi pitänyt olla taistelukentällä tai ajaa nopeasti asemaan 😁
 
Sieluun sattui katsoa tuo koko 1420 videopätkä. Pahuus ja ylimielisyys on lähes 100% vanhemmassa ikäluokassa ja vaikkei saisi toiselle ihmiselle pahaa toivoa niin kyllä tuo porukka on ansainnut mahdollisimman ikävän loppuelämän.
Tämäkin videopätkä alleviivaa sitä ettei putleri ole mihinkään lähdössä, jos ei sitten lautoihin ja silloinkin luultavasti terveyssyistä. Suuurveenääjää juttu on mennyt 100% läpi kansan syville riveille ja tuki z-politiikalle sen myötä taattu :( Ei tuo porukka paremmasta tiedä ja pientä nostetta surkeaan elämään tulee teeveen isänmaallisista höpöohjelmista.

Ikävä kyllä samoja piirteitä näkee täälläkin; media syytää uskomatonta valheellista propagandaa ja kansan kurjistuva enemmistö komppaa 70-80%sesti vaikka osapuilleen kaikilla on silmät päässä..
 
Yksi BTR-50 vaunu oli Niinisalossa toiminut maalivaununa ja siellä oli kyllä kyljistä painettu kiväärikaliberisella läpi. Voi toki olla että tuossa oli käytetty jotain erikoiskärkiä. ITKK:lla oli mennyt sitten iloisesti läpi molemmista kyljistä.

Jäänyt vain muistiin kun käytiin varusmiehinä 90-luvulla tuota katsomassa. Sen jälkeen olikin mukavan turvallinen olo kiivetä siihen omaan YVI-2 savustuspönttöön.

Kyseisessä vaunussa oli kyllä kaikkea kivaa. Kivikossa ei saanut kääntää koska tela lähti pois paikaltaan jne. Ennen ajoon lähtöä piti aina tarkistaa vetopyörien akselit murtumien varalta.

Mietin vain jo silloin että miten helvetissä tuollaisessa vaunussa olisi pitänyt olla taistelukentällä tai ajaa nopeasti asemaan 😁
Zenäjän kalusto on ollut perinteisesti "kertakäyttökamaa", ilmeisesti WWII "hyvistä" kokemuksista johtuen. Sitä modernimpaa suursotaahan ei onneksi nähty..
 
Ilmeisesti näihin Ukrainaan tuleviin tankkeihin vaihdetaan erilainen panssarointi kuin mitä USA itse käyttää.
Tätä minä tosiaan ihmettelen, onko niiden Abramssien panssaroinnissa toisiaan (muka) jotain niin ihmeellisen salaista? Eppäilen suuresti.. entä ne n. 7500 M1stä jotka ovat kansalliskaartin käytössä torjumassa North Dakotan hyökkäystä South Dakotaan jne..
 
No kyllähän noille tilausta tuolla todellakin on kun linjat jo jämähtäneet + miinoitettu läpeensä. Pitäisi toimia mustanmullan maassa ihan hyvin.
Miksi ihmeessä sitä varsinaisten tst-vaunujen toimittamista ei sitten olisi muka sanottu ääneen? Nimen omaan sanottiin että nyt tehdään leopardien suhteen poikkeus asian uutisoinnin laajan julkisuuden takia.

Ei tämä Leopard-koalitio tai tuki yleensäkään oikein toimi. Kaikki maat antaa hyvin varovasti mitään ja kaikki tapahtuu hitaasti. Jonkun kolmen(3) tekniikkavaunun antaminen, mitä itse ei edes pystytä käyttämään, ei nyt varsinaisesti ole näiden otsikoiden ja julkisuuden pöhinän arvoista.

Minä pelkään, että Kiinan tuki venäjälle alkaa lisääntymään. Vielä nyt salassa, mutta jatkossa yhä enemmän avoimesti . Xi näyttää nyt haluavan alkaa pitkittämään sotaa, koska kokee sen jotenkin itselleen hyödylliseksi. venäjä tulee täysin Kiinasta riippuvaiseksi ja Xi kokee sillä olevan itselleen jatkossa enemmän hyötyä kuin mahdollisesti tulevilla lyhytaikaisilla lännen pakotteilla.

Totta kai se Kiina haluaa julkisuudessa esittää välinpitämätöntä, niin pitkään kuin mahdollista, mutta eiköhän se ole tähänkin asti tukenut ainakin komponenteilla venäjän asevalmistusta.
 
Viimeksi muokattu:
Vuosi totaalista sotaa täynnä ja Ukraina jatkaa vanjan vastustamista kaikista ennakko-odotuksista huolimatta :salut: 🇺🇦

Tunnelma oli aamulla 24.2.22 aluksi lannistunut, sitten iski pelko luhistumisesta ja Suomesta seuraavana kohteena. Lopulta rauhoituin, kun nyt jo paljon jaettu kuva Harkovan laitamilla tuhotusta T80BVM vaunusta ilmestyi nettiin ja tajusin Ukrainan ottavan paraatimarssin vastaan kaikella, mitä löytyy.
 
Tätä minä tosiaan ihmettelen, onko niiden Abramssien panssaroinnissa toisiaan (muka) jotain niin ihmeellisen salaista? Eppäilen suuresti.. entä ne n. 7500 M1stä jotka ovat kansalliskaartin käytössä torjumassa North Dakotan hyökkäystä South Dakotaan jne..

Jostain luin myös kommentin että nämä Ukrainaan tulevat lähetettäisiin uusina suoraan tehtaalta eikä muokattaisi USA:n käytössä olleita tankkeja. Valmistamiseen menee tietysti aikansa ja siihen koulutukset vielä päälle.
 
Back
Top