Ukrainan konflikti/sota

Laitetaanpa tämä toiselle foorumille kirjoittamani viesti tuohon Bryanskin tilanteeseen liittyen myös tänne.

"Vaikuttaa vahvasti false-flagilta. Eli jonkin verran ukrainalaissotilaiksi pukeutuneita venäläisiä on mellastanu tuolla ja ottanut panttivankeja. Kuten taisi jo joku mainita, niin Putin hakee tällä lisää suosiota sodalle ja liikekannallepanolle. Eilen Putin vasta kehotti FSB:tä olemaan tehokkaampi.
Toinen vaihtoehto on, että Ukrainan aluepuolustusjoukkojen Russian Volunteer Corps-yksikköön kuuluneet venäläiset sotilaat on ominpäin lähteneet Venäjää vapauttamaan.
Kolmas vaihtoehto on, että nämä kyseiseen joukkoon kuuluneet on Venäjä soluttanut ja tämä on ollut alunperinkin Venäjän suunnitelma. Aluepuolustusjoikkoihinhan ei välttämättä ole yhtä tiukat kriteerit kuin armeijan riveihin kuuluvaan Freedom of Russia- legioonaan.
Noita kuvissa ja videoissa esiintyviähän on väitetysti tunnistettu Ukrainan joukoissa palvelleiksi. Aika siistit vaatteet kyllä noissa videoissa ja kuvissa noilla."
Kyllä tosta paistaa propaganda kilometrien päähän. Tuo heilumaton kännykkäkamera hd laadulla on joka ikisessä Donetskin pommitusvideossa läsnä. Tai onhan vain vakaa käsisiä kuvaajia ja elokuvavermeet.. tuo "tunnistettu" juttu näyttää aivan höpölle, mä en ole nähny ainoankaan zenäjältä tulleen taistelijan naamaa, ovat tarkkoja ettei perhe joudu hautaan, mutta nyt olisikin ollut jossain tv haastattelussa omalla naamalla ja sitten huitaissut roguena tuonne.. ei pojat, näyttää, kävelee ja kuulostaa ankalle... onhan se ankka.
 
No niin. Tuhansia sivuja olen tätä ketjua seurannut noin vuoden verran ja nyt rohkaistuin postaamaan myös ekan kerran.

Paljon on ollut keskustelua onko tuossa Bakhmutin jääräpäisessä puolustamisessa mitään järkeä. Arestovych, siitä huolimatta että sai jokin aika sitten kenkää, on kuitenkin edelleen postaillut ja tämä viimeisin hänen kommenttinsa kertoo mielestäni paljon, mikäli pitää paikkansa:


Boldaukset omia huomioita.

Bakhmut: The situation has deteriorated north of the city and the Russians have advanced. There are dozens of attacks every day. However, the AFU continues to perform counterattacks and the situation is prone to change. The situation is very difficult but under control. The supply and rotation of Ukrainian Units continue as does intense street fighting. Even if Bakhmut was abandoned, this would not be the end of the world as it would simply mean that Ukrainian forces chose to retreat to more defensible positions. This does not have long-term implications, as the AFU also retreated from Izyum and Kherson after defending them, and who do those cities belong to now? The main objective of defending is to exhaust the enemy and drain his offensive capabilities. An adversary that retains offensive capabilities cannot be attacked, and Ukraine cannot launch its offensive while Russia is still able to attack. Bakhmut and Soledar are doing just that, exhausting Russian offensive capability. The ratio of losses there is roughly 1:7 in Ukraine’s favor. The Russians do not have enough artillery and tanks, and shells for these platforms.

Toki nuokin kommentit pitää ottaa suolalla, mutta sanoisin että tuolla 1:7-suhteella Bakhmutin lihamyllyä kannattaa jatkaa, niin kauan kun olosuhteet pysyvät noin suotuisina. Toki tilanne muuttuu jos ryssät pääsevät niskan päälle ja onnistuvat valtauksessa.
 
No teitä on täällä ikävä kyllä jonkinverran joita kiinnostaa. Kun viestihistoriaanne tsekkaa niin se on ihan luonnollista. Moderaattorit voisi olla ehkä hiukan paremmin hereillä. Mutta edelleenkin, meikäläisiä ei kiinnosta.
Kerro toki lisää viestihistoriasta.
Käy vaikka tsekkaamassa minun helmi-maaliskuun 2022 viestihistoria ja palataan sitten asiaan.
Mitä helvettiä sinä täällä (tässä ketjussa) teet jos et seuraa sotaa ja sen kulkua, kysynpähän vaan.

Ei meitä kiinnosta. Sinua kiinnostaa?
Kyllä. Mikä sinua täällä kiinnostaa? Sodan seuraaminen vai kuplassa hypettäminen?
Miten sotaa ja sen kulkua voi analysoida jos ei näe kokonaiskuvaa?

edit. väitän että olette vähemmistössä. kaikki muut voivat tukea Ukrainaa ja silti; nähdä tuhoutuneen kuvan M777, raportin Ukrainan tappioista tai lukea lähihistoriaa esim. Mariupolissa taisteluiden keskellä antautuneesta Ukrainan merijalkaväen pataljoonasta joka katkaisi 36 merijalkaväki prikaatin ja azov rykmentin linjan, ilman että vaipuu tappiomielialaan tai mitä se ikinä onkaan mikä teitä vaivaa.
 
Sori useasta viestistä peräkkäin.



Koska yksikkö ei ole varsinaisesti osa Ukrainan armeijaa niin minusta Ukrainan reaktio aiheeseen on ollut oikea. Kyseessä on Venäjän sisäisestä hajoamisesta ja Venäjän syytökset tapahtumista (panttivangeista ja ampumisista) on Venäjän propagandaa. Toki Venäjän propagandalle ilouutinen ja moni jenkki konservatiivi saa lisää pontta väitteilleen.
 
Laitetaanpa tämä toiselle foorumille kirjoittamani viesti tuohon Bryanskin tilanteeseen liittyen myös tänne.

"Vaikuttaa vahvasti false-flagilta. Eli jonkin verran ukrainalaissotilaiksi pukeutuneita venäläisiä on mellastanu tuolla ja ottanut panttivankeja. Kuten taisi jo joku mainita, niin Putin hakee tällä lisää suosiota sodalle ja liikekannallepanolle. Eilen Putin vasta kehotti FSB:tä olemaan tehokkaampi.
Toinen vaihtoehto on, että Ukrainan aluepuolustusjoukkojen Russian Volunteer Corps-yksikköön kuuluneet venäläiset sotilaat on ominpäin lähteneet Venäjää vapauttamaan.
Kolmas vaihtoehto on, että nämä kyseiseen joukkoon kuuluneet on Venäjä soluttanut ja tämä on ollut alunperinkin Venäjän suunnitelma. Aluepuolustusjoikkoihinhan ei välttämättä ole yhtä tiukat kriteerit kuin armeijan riveihin kuuluvaan Freedom of Russia- legioonaan.
Noita kuvissa ja videoissa esiintyviähän on väitetysti tunnistettu Ukrainan joukoissa palvelleiksi. Aika siistit vaatteet kyllä noissa videoissa ja kuvissa noilla."
Eniten tässä nyt huolestuttaa toi muilla foorumeilla huoraaminen, yhdet puheet, niinkun sökössäkin...
 
Tämä on yksi video / kuva joka on jäänyt minulle terävimpänä mieleen sodan ensimmäiseltä päivältä: Ukrainan ja Venäjän joukot ajavat toistensa ohi samaa tietä pitkin.

Jos en muista väärin, tämä olisi eteläisestä Ukrainasta, Venäjän joukot ajavat Krimiltä kohti Khersonin kaupunkia (korjatkaa toki, jos muistan väärin).

Vastaavanlaisia kaoottisia videoita ja kuvia oli muitakin, sellaisia missä kalustoa on tien laidassa, milloin kummankin ja toinen ajelee vierestä ohi.


Eikö siellä ollut ostettu vapaa kulku Kersoniin asti? Eli käytännössä antautuneita Ukrainan joukkoja?
 
Eikö siellä ollut ostettu vapaa kulku Kersoniin asti? Eli käytännössä antautuneita Ukrainan joukkoja?
Kunnia kuolleille. Ei todellakaan kaikki antautuneet tai pettäneet, tuossakin voi olla kyseessä vaan sodan sumu (edit. osa korkeista upseereista petti ehkä ei varmuutta vielä, mutta kyllä miehistö ainakin yritti pidätellä) Krimiltä Hersoniin väliseltä pätkältä tuli kaikkein eniten video ja kuvamateriaalia tuhotuista Ukrainan kolonnista ihan sodan alussa.
Meno oli sekavaa (video sumystu, mutta kuitenkin. Alla video ja kuva Hersonin lähistöltä sodan alusta)


Screenshot-8228.png
 
Viimeksi muokattu:
Nämä erilaiset drone, lennokkia ja mahdollinen ammuskelu ryssänmaalla yritetään pestä puttelin propagandassa aina niin että se on jotain muuta kuin on. Jos isku sattuu jonnekkin suljetulle alueelle niin se pimitetään. Jos ei voi pimittää niin sitten keksitään jokin tarina, yleensä puhutaan terroriiskusta tms. joka sopii senhetkiseen ryssän virtuaalitodellisuusnarratiiviin. Lisäksi sitten sepitetään ihan puutaheinää.

A-50U isku purittiin pimittämään ja maskeeraamaan epäonnistuneeksi. No kone lenti huoltoon kertoo jotain muuta. Byanskin isku taasen halutaan ryssän toimesta vääntää joksikin Ukrainan partisaani-iskuksi. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä siellä tapahtui vai tapahtuiko niin jotain ryssä siihen keksii ja sepittää. Todennäköisimmin paikalliset vähän ammuskeli. Nopea reagointi Kremlissä kielii siitä että joko tuo tiedettiin etukäteen tai sitten viranomaisten moka on niin totaalinen että pitää peitellä ja samentaa tilannetta. Parhaimmillaan/pahimmillaan Ukrainasta tullut joukko sai lampsia rauhassa paikalle, ampuilla vähän ja katosi paikalta. Kyllä siinä saa puttelin pajarit pikkasen selitellä että mitenkäs tässä nyt kävi näin ja propaganda pyykätä tilannetta kuntoon.

Kaiken kaikkiaan näyttää kuitenkin sille että ainakin dronet ja lennokit saa lennellä ryssälässä ihan kaikessa rauhassa joka näyttää ryssän viranomaisten toiminnan kannalta aika pahalle virheelle. Selkeästi ilmatilaa eikä rajaa Ukrainaan saada hallintaan. Mutta noinhan se korruption mädättämässä systeemissä menee, kukaan tuolla ajatellut että ryssälään kukaan hyökkäisi dronella tai mitenkään muuten. On keskitytty vain omien terroriiskujen teon suunnitteluun. No ompahan sitten paljon lihavia ja pehmeitä sotilaskohteita tarjolla Ukrainalle iskeä.
 
Back
Top