Ukrainan konflikti/sota

Ettei kävis niin että kun tuo Rheinmetal tuntuu unohtaneen että jotain muutakin tarttis tehä ku kasvattaa mahaa neuvottelupöydässä, että Saksa joutuu ostamaan tarvimansa tankit Ukrainasta ?

No ainakin motivaatio Ukrainassa saattaa olla kova tehä vaikkapa tankkeja.
Sotaa käyvässä Ukrainassa ei paljoa tartte työaikalainsäädäntöä, lakisääteisiä taukoja tai kiky sopimuksia miettiä. Paskat lentää ikkunasta ja tankkeja hitsataan kasaan yötä päivää. Luultavasti valmistus moninkertaisesti nopeampaa vrt saksalainen
 
Milloin muuten oli edellinen suurempi ohjushyökkäys? Viime aikoina on toki nähty että "Shahedeita lentää" tai ryssä on iskenyt Kh-22 tai S-300 ohjuksilla, mutta milloin oli edellinen suurempi isku (sellainen, josta saadaan jälkikäteen kuva, joka kertoo montako torjuttiin)?

Pitänee huomenna tutkia, muutama twitter-tili julkaisee näitä kuvia tunnollisesti sitä mukaa kun niitä tulee julki mutta hautautuvat tietysti muun viestitulvan alle.

Oma tuntuma on että edellisestä suuremmasta hyökkäyksestä olisi yli viikko aikaa, ehkä jopa kaksi. Muistaako kukaan?
Viimeisin iso ohjusisku, mikä tiedossani/muistissani on, oli 16.2. Lennokeilla ovat iskeneet niin kuin viime viikolla, ja S-300:lla nyt juuri äskettäin Zaporizhzhiaan.

Tässä on jonkun itselleni tuntemattoman asiantuntijan arvio, että ei ole ollut oikein mitä ampua, ja Mustanmeren laivaston aluksissa alkaisi lavetitkin mahdollisesti olla loppuunkulutettuja. Mene ja tiedä, mutta hiljaista on tosiaan ollut.
 
"– Venäjän pitää maksaa niistä tuhoista, joita se Ukrainassa joka päivä aiheuttaa, Marin sanoi.

Lopuksi Marin sanoi Suomen tukevan kansainvälisiä ponnisteluja sen eteen, että sodan tuhoista vastuussa olevat henkilöt, erityisesti Venäjän presidentti Vladimir Putin, saataisiin oikeuden eteen vastaamaan teoistaan."

Aiemmin lupas laittaa hävittäjäasiat kuntoon.

Eli maailma tuli pelastettua. Jatkossa vois olla aikaa laittaa Suomenki asiat kuntoon. Valtion velka vek, polttoaineitten ja sähkön hinta sille tasolle minne ne kuuluu. Eiku ei sittenkään ei helvetissä, ei meillä ole varaa että nuo vielä tuplaantuis. Eli vois vaikka erota.
 
Suomen uusi hävittäjä on yhdysvaltalainen F-35​

Sanna Marinin (sd) johtama hallitus on valinnut Suomen uudeksi hävittäjäksi yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35 -hävittäjän.
....
Ilkeä bloggarikin vielä...mutta koeta kestää 🤭

Se oli Sanna Marin, joka vei meidät Natoon – Ei Sauli Niinistö​

Se on Sanna Marin, joka vei meidät Natoon. Hän oli ratkaiseva henkilö saada SDP Suomen Nato-jäsenyyden kannalle. Aikanaan vasta 25 vuoden kuluttua saamme tietää salaisista asiakirjoista, mikä on hänen rooli hallituksessa myönteisen Nato-kannan sekä poikkeuksellisen nopean jäsenyysprosessin aikaansaamiseksi. Noista asiakirjoista varmasti selviää myös se, että se oli pääministeri, joka teki Suomen ulkopoliittisessa johdossa päätöksen Suomen Nato-jäsenyydestä ennen presidenttiä.

Marinilla on ollut ratkaiseva rooli saada Ruotsin sosiaalidemokraatit Nato-jäsenyyden taakse. Saksassakin hän edistänyt hyvin Ukrainan asiaa vanhakantaisen Olaf Scholzin ja koko sosiaalidemokraattisen leirin käännyttämiseksi Venäjä-asiassa.

Luonteeltaan Marin on sellainen, joka päätöksen tehtyään pyrkii päämäärään määrätietoisesti sivuille vilkuilematta. Siinä prosessissa heikoimmat jää jalkoihin. Toiminta on vähän kuin sodan eturintamassa, mikä saattaa joitakin ärsyttää, muttei ainakaan minua.

Marinin ja hallituksen hävittäjähankintapäätös on hyvä esimerkki siitä, että pyritään päämäärään liikaa sivuille vilkuilematta. Jos vilkuillaan liikaa sivuille, päämäärää ei saavuteta.
 
Wall Street Journalin (WSJ) tietojen mukaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz yrittivät jo helmikuun alussa Pariisissa taivutella Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenzkyitä, jotta tämä tekisi neuvottelualoitteen Venäjän suuntaan.

WSJ tiesi kertoa, että Ukrainan johtajalle olisi luvattu johtavilta Nato-mailta vahvat turvatakuut, jos hän suostuu Putinin kanssa neuvotteluihin ja on valmis kompromisseihin. Berliinin liittokanslerinvirastosta ja Pariisin Élysée-palatsista ei suoraan ole kiistetty eikä vahvistettu näitä tietoja.
 
Jeesus mikä ryssätrolli tämä eversti evp. Macgregor. Ukraina kaatuu viimeistään keväällä. Ryssä on kohta Kiovassa. Ukraina on niin korruptoitunut, että länsimaista aseapua myydään suoraan ryssille.

Uskomatonta, sillä tämä mies oli vielä aikoinaan arvostettu panssariupseeri.

Milloin muuten oli edellinen suurempi ohjushyökkäys? Viime aikoina on toki nähty että "Shahedeita lentää" tai ryssä on iskenyt Kh-22 tai S-300 ohjuksilla, mutta milloin oli edellinen suurempi isku (sellainen, josta saadaan jälkikäteen kuva, joka kertoo montako torjuttiin)?

Pitänee huomenna tutkia, muutama twitter-tili julkaisee näitä kuvia tunnollisesti sitä mukaa kun niitä tulee julki mutta hautautuvat tietysti muun viestitulvan alle.

Oma tuntuma on että edellisestä suuremmasta hyökkäyksestä olisi yli viikko aikaa, ehkä jopa kaksi. Muistaako kukaan?
Noita ilmoituksia on useimmiten julkaistu virallisella Ukrainan ylipäällikön twitterissä: https://twitter.com/CinC_AFU

Viimeisin näyttää olevan 16. helmikuuta:

1677966320999.png

Ohjuksista vielä lainaus tiedustelupäällikkön haastattelusta, jossa hän sanoo että ennen oli ana maanantaisin, sitten kahdeksan päivän välein, sitten kymmenen päivän välein ja sitten kahden viikon.

"(I): You mentioned their conditional maximum of producing 50 missiles a month.

(B): Less. In total, they sometimes produce 20 or 22 Kalibr missiles per month. These are the ones that are launched from the sea. About 15, sometimes up to 20, are X-101 missiles. That is why the number of missiles in each salvo is decreasing. The intensity of the shelling is decreasing. Initially, massive rocket attacks were on Mondays, then once every eight days, and now once every ten days, two weeks. They are reducing the number of missiles and increasing the time interval."

Raportteja on paljon liikkeellä alusten liikkeistä, eli teoriassa kykyä voisi olla jos on ohjuksia. H I Sutton eli twitterissä https://twitter.com/CovertShores raportoi ahkerasti Venäjän alusten liikkeistä.
 
Niin kuin minä ja monet muutkin tällä palstalla on sanonut tämä soutaa ja huopaa -toiminta on täysin suunniteltua taktiikkaa, kuten se että on puhuttu vain muutamista kymmenistä länsitankeista jossain vaiheessa. Kun koulutukset on valmiina alkaa kalustomäärätkin kasvamaan. Joten älkää hätäilkö jokaista uutista jossa pelätään Ukrainan saavan vain vähän kalustoa. Todellisuus on että sillä sumutetaan ryssää.

Britit nostavat vaunumääriä kunnolla:

Venäläisen pitäisi ihmetellä mitä järkeä tässä on.

Kaasua on myyty aiemmin miljardeilla. Helppoa rahaa joka tulee melkein itsestään kun putket on kunnossa.
Nyt se ikuinen rahavirta on katkennut. Ja näyttää siltä että kaasumyyntiä ei saada koskaan palautettua ennalleen.

Öljyn myynti sakkaa. On asetettu lisäksi hintakatto venäläiselle öljylle. Miksi venäläiselle? Miksi ei Venezuelalaiselle tai Norjalaiselle tai lähi-idän öljylle. Siinä on venäläiselle pohtimista.

Venäläiset eivät pääse urheilukilpailuihin. Tämä vasta harmittaa useita Venäläisiä.

Milloin alkaa tavan Venäläinen ymmärtää että he eivät ole Ukrainassa pelastamassa donbassin lapsia vaan tekemässä kansanmurhaa.

Ja aivan turhaan sotivat, lopputulos on Venäjän häviö. Sodan voisi lopettaa vaikka jo tänään.
Eihän tässä pitkittyneenä sotana olekaan (enää) mitään järkeä Venäjälle. Mutta kaiken piti olla ohitse kolmessa päivässä. Länsi oli Krimin valloituksen myötä näyttänyt, että on/ollaan heikkoja. Ainoa mitäs saadaan aikaiseksi on pienet sanktiot joiden teho on mitätön. Kaikki jatkui muuten kuten normaalistikin.

Vielä muutama viikko ennen sotaa oli suora lainaus sanktioista tässä:

Russia "doesn't give a s**t" about the risk of Western sanctions if it were to invade Ukraine, the country's ambassador to Sweden has said.

"Excuse my language, but we don't give a shit about all their sanctions," Viktor Tatarintsev told Swedish newspaper Aftonbladet in an interview published on Saturday.

"We have already had so many sanctions and in that sense they've had a positive effect on our economy and agriculture," the diplomat said, according to the AFP news agency."
Lähde: https://www.newsweek.com/putin-russia-ukraine-sanctions-does-not-give-st-ambassador-1678762

Eli Venäjää ei voisi vähempää lännen sanktiot kiinnostaa.

Jos mietitään millaista jahkailua, viivyttelyä, soutamista ja huopaamista tämä Ukrainan auttaminen on ollut, niin Venäjä oli alunperin oikeassa, länsi on sekaisin, eikä saa sovittua asioita yhteisesti. Miettikää vaikka aseapua millaista se on ollut. Monenko siviilin on pitänyt kuolla? Ei aina riittänyt edes Butšan teurastukset, teatterin pommitukset, ohjukset siviileihin, 24/7 Azovstal pommitukset, jatkuvat ydinvoimalan pommitukset, Tšernobylin valtaukset..... osa Euroopan "johtajamaista" oli todella, todella heikkoja. Jaxuhaleja ja thoughts&prayers lähetettiin. Suomikin suhmuroi rajan sulkemisen kanssa.

Ainut syy miksi ollaan tässä tilanteessa nyt on se, että Ukraina on kestänyt. Ja tätä EU:n asennetta on saatu muutetta hetki hetkeltä kunnes nyt esim. Saksa näyttää olevan vihdoinkin hereillä ja apua tulee.

Edelleen yli vuosi sodan jälkeenkin ollaan jäljessä mm. ammusten tuotannon suhteen eli kyllä tämä EU:n reagointi on yhtä sujuvaa kun rekka-auton kääntäminen mökkitiellä on.

Jos tämä sota olisi ollut salamana ohi, ei länsi olisi saanut rivejään kuntoon. Kaikki olisi aivan kaaoksessa ja jokainen pelkäisi seuraavaa hyökkäystä omaan maahan, kaikki olisivat todella itsekkäitä eikä tehtäisi yhteistyötä. Pakolaisia olisi vieläkin enemmän, Saksa tottelisi kun Putin vilauttaisi Nord Stream-korttia. Ukraina olisi loppu, Venäjä varastanut kaikki luonnonvarat.

Me ollaan niin isossa kiitollisuuden velassa Ukrainalle, että harva sitä oikeasti ymmärtää millainen meno olisi nyt, jos Venäjä olisi onnistunut.
 
Venäläisen pitäisi ihmetellä mitä järkeä tässä on.

Kaasua on myyty aiemmin miljardeilla. Helppoa rahaa joka tulee melkein itsestään kun putket on kunnossa.
Nyt se ikuinen rahavirta on katkennut. Ja näyttää siltä että kaasumyyntiä ei saada koskaan palautettua ennalleen.

Öljyn myynti sakkaa. On asetettu lisäksi hintakatto venäläiselle öljylle. Miksi venäläiselle? Miksi ei Venezuelalaiselle tai Norjalaiselle tai lähi-idän öljylle. Siinä on venäläiselle pohtimista.

Venäläiset eivät pääse urheilukilpailuihin. Tämä vasta harmittaa useita Venäläisiä.

Milloin alkaa tavan Venäläinen ymmärtää että he eivät ole Ukrainassa pelastamassa donbassin lapsia vaan tekemässä kansanmurhaa.

Ja aivan turhaan sotivat, lopputulos on Venäjän häviö. Sodan voisi lopettaa vaikka jo tänään.
Kannattaa muistaa se rysyjen ajattelutapa. Vain oma perse kiinnostaa, ei mikään muu. Ei haittaa vaikka omat sotilaat tappavat ja raiskaavat lapsia ja naisia. Ei liikuta jos ei vaikuta omaan jokapäiväiseen elämään.. Mielummin suljetaan silmät ja korvat uutisilta ja jatketaan omaa elämää..

Vasta kun valtion talouden perselleenmeno on niin pahaa että keskiluokkainen kansa Pietarin-Moskova linjalla alkaa olemaan pulassa jotain saattaa ehkä tapahtua. Tähänkin iso ehkä..

Nämä ryssälän maaseudulla kaatopaikkaolosuhteissa asuva köyhä kansanosa ei välitä paskojakaan.. Heiltä kun ei voi mitään viedä. Jos perheenjäsenen henki lähtee sodassa pääsi sekin vain helpommalla, ei tarvinnut jäädä paskaläpeen kitumaan ja ryyppäämään itseään hengiltä.

Putler yrittää viimeiseen asti tehdä kaikkensa ettei tuon keskiluokan elintaso vaarannu. Jos se kansanosa ei kärsi niin kukaan ei nouse vastarintaan.. Muutamaa toisinajattelijaa lukuunottamatta. Ja heidät voidaan aina myrkyttää tai lähettää vankileirille.
 
Micek Bahmut päivitys, aika rohkaiseva

Bakhmut. AU defends itself hard. North of Bakhmut, the AU forces systematically destroy the RUS forces with the help of artillery and even counterattack with success. There are quite a few AU Special Forces in town. Additional AU forces appeared near the village of Krasne. Conclusion: "RUS, welcome to hell."

Back
Top