Ukrainan konflikti/sota

Joku teistä on seurannut Def mon varmasti pidempään. Miksi hän ei tykkää Kenraali Syrskyi:stä?

edit. kun mainitsit herra Rob Lee:n nimeltä niin ajattelin tuoda tämän esille koska en itse tiennyt, että kaveri on käynyt paikanpäällä, kun vasta tänään.

Varmaan voi olla paljonkin syitä miksi ei pidä ko. kenraalista, mutta lienee paikallaan tuoda Defmonin itsensä toimesta ne esiin kuin muiden arvailla.

Kommentteja on helppo heittää ilmoille, mutta toinen tekee päätökset ja kantaa vastuun niistä, toinen vain heiluttelee huulia, siinä on vissi ero.

Ja toistan edelleen, että tilanne on varmasti paha siellä oleville sotilaille, mutta ihmisen muisti tuntuu olevan lyhyt. Ei ole montaa kuukautta kun Hersonista tuli samanlaisia uutisia, että kaupungin valtaaminen järjetöntä puskemista todella vahvoja puolustusrakenteita vastaan, ei ole tarpeeksi tykkejä, ei ole ilmatukea jne. ja miehiä menee liikaa. Kuitenkin se eka pusku Hersoniin oli se syötti, jolla ryssä veti sinne joukkoja muualta ja heikensi linjoja kriittisesti mm. Harkovan ja Kupianskin alueilla. Kaikki mitä meille syötetään median kautta ei ole totta vaan uutisiksi naamioitua vaikuttamista.

Totuus on, että kummallakaan ei ole laittaa vahvoja joukkoja kaikkialle reilun 1000 km rintamalla ja pyörittää sen lisäksi rotaatiota. Sen vuoksi on valittava ne omat tavoitteet niin, että ne saavutetaan ja pyrittävä estämään vihollista pääsemään omiin tavoitteisiinsa. Siitä tuossa on lopun perin kysymys.
Olettaen, että Surskyillä on olemassa vastahyökkäyssuunnitelma, joka alkaa kun rospuuttokausi päättyy minimissään 1 kk maksimissaan 2 kk päästä nykyhetkestä niin todennäköisesti hän tarvitsee ja laskee sen varaan, että Venäjä kuljettaa vahvistuksiaan edelleen Bahmutiin seuraavien viikkojen aikana eikä tiedustele/arvaa mihin AFU:n tuleva vastahyökkäys osuisi ja ole vastassa täysin voimin.

Jos Bahmutin intensiteetti laskee vaikka nyt samantien puoleen niin todella helposti Venäjä pystyisi ottamaan ainakin 10000 miestä taakse lepoon ja uudelleen järjestäytymään sekä siirtämään nyt Bahmutiin viikoittain tuleva 3000-6000 miestä jonnekin muualle ainakin kuukauden ajan, ehkä kaksikin.

Ukrainan veri Bahmutissa säästää siinä tapauksessa Ukrainan verta jossain muualla. Pitää vain valita ne taistelut, joissa on vahvoilla ja tässä he ovat jo kuukausia olleet, joten mikä juuri tällä viikolla olisi muuttunut?
 
Eikä siinä vielä kaikki.
Liike tapahtuu polkupyörällä. Selkeästi joku Ukrainlainen päätti että jos tämä tyyli toimi 1944 niin se toimii perkele nytkin
Katso liite: 75023
Ei polkupyörässä ole ongelmaa. Fillarilla sotkee sen verran kovempaa jalkamieheen verrattuna että se vaikeuttaa jo aseella osumista kauempaa. Yksittäiseen fillaroijaan tuskin uhrataan ohjusta.

Kuvasta tulee huomata myös ajoneuvon ryssällepäätymisen estolaite eli järeä U-lukko :)
 

NAFO säämiehen mukaan sekä Melitopolin että Kreminnan tasalla päivälämpötilat nousevat toiselle kymmenelle asteelle ja joitain vesisateitakin on odotettavissa. Muuttuu varmasti maasto sellaiseksi, että kiinnijuuttuneita ajoneuvoja alkaa taas näkymään ja pysytellään entistä tiukemmin tieurilla jos hyökätä meinaa.
En oikein usko millään, että ryssillä olisi voimia, kalustoa, taitoa tai edes kunnon suunnitelmaa miten jatkaa tuota hyökkäystä, joten heidän osaltaan eväät on syöty ainakin muutamaksi kuukaudeksi.

Eilen niitä taivasmopedeja lähti 15 kpl ja ainakin 13 ammuttu alas eri lähteiden mukaan. Yhtään ohjusta ei ollut laittaa perään, joten ne taitaa olla oikeasti todella vähissä.


Ja Viro on puolensa valinnut. 💛💙

 
Viimeksi muokattu:
Lainaus HS:n jutusta jossa siteeraataan Kyiv Independentin haastattelemia UA:n sotilaita.

"Meitä vastaan voidaan hyökätä kranaatinheittimellä kolme tuntia, odotamme tukea, mutta sitä ei tule", yksi sotilas kuvasi lehdelle.

"Meille sanotaan, että odota, tukea tulee puolessa tunnissa. Odotamme seitsemän tuntia, eikä sitä tule", sanoi toinen.

Sotilaat puhuvat myös ammusten puutteesta, huonosta logistiikasta ja viestinnästä sekä valmistautumisen puutteesta.

"Kun saamme ammuksia, saamme kymmenen päivässä, 120 millimetrisiä ammuksia. Se riittää minuuttiin työtä", yksi sotilaista kertoi lehdelle.

Aika samaa tarinaa tulee nyt joka suunnalta, siis että UA pitää Bakhmutista kiinni jostain kumman syystä itsepintaisesti ja työntää neuvostotyyliin naapurin tapaan vain lisää väkeä myllyyn.
Kai Ukrainan sodanjohto on tietoinen maiden väliluvuista ja ymmärtävät että jos molempien logiikka on sama on Ukraina se jolta loppuu ukot ensimmäisenä...

Jotenkin itselle ei jää se kuva että vaihtosuhde olisi UA:lle tuolla poikkeuksellisen edullinen.:(
Tällaisiin yksi sotilas kertoi sitä ja toinen tätä juttuihin en usko/luota ollenkaan. Tarkoituksellista hämmennystä. Narratiivia joka palvelee venäjää.
 
Kuten viestissä kirjoitin niin samaa tarinaa tulee nyt niin monesta eri lähteestä, että se ei ole mitään syötettyä narratiivia vaan se tilanne on se nyt Bakhmutissa.
Tilanne on paskamainen, ei varmasti herkkua kellekään, mutta se on lähes poikkeuksetta aina huonompi heikosti varustetulla hyökkääjällä joka joutuu lähtemään suojastaan aukealle tai etenemään huollon ulottumattomiin.


Sen sijaan, että tekee tulkintaa noista julkisuuteen tulevista ukkojen kertomuksista niin kannattaa seurata mitä isossa kuvassa tapahtuu ja mitä ei. Jos Ukrainalla olisi todella ahdasta tuolla niin varmasti jonkin verran käyttäisivät ilmavoimia tukemaan, mutta eipä ole käytetty, samoin tykistöä olisi enemmän saatavilla, mutta niillä mitä siellä on ollut jo pitempään on pärjätty, HIMARS/MRLS raketteja ei ammuta Bahmutiin ollenkaan. Eli kaikki tuo viittaa siihen, että tilanne on heille riittävän stabiili eikä ole merkkiäkään sellaisesta paniikissa tehtävästä puolustuksesta kuin osin annetaan ymmärtää. Tulkitsen tämän niin, että alueellisesti toivotaan ryssän jatkavan hyökkäämistä.

Mielenkiintoinen viikko edessä, joen itäpuolinen Bahmut varmaan jätetään jo venäläisille, sitä ennakoi ne siltojen räjäytykset. Sitten kun tuonne putoaa isompia raketteja/pommeja niin sieltä irrotaan isommassa kuvassa.
 

Tässä varmasti on paljon oikean suuntaista asiaa. Venäjällä ollut vuoro pitää aloitetta ja se johti pelkästään hirvittäviin tappioihin. Ukrainan vuoro kun käynnistyy, niin lähinnä raatoja ja rippeitä saavat vanjat keräillä luikkiessaan pois Ukrainan mailta. Ukraina on nyt rauhassa kasaillut vastaustaan, johon sisältyy paljon uutta aseistusta lännestä sekä kaikki läntisten sotilasmahtien strateginen suunnitteluapu tiedustelutietoineen. Tämä Venäjän ryntäilyn torjuminen ei ole sitonut liiaksi Ukrainan resursseja, siellä on seuraavien peliliikkeiden suunnittelu ja rakentelu sujunut täysin suunnitellusti. Mielenkiintoista kevään myötä nähdä kun Ukrainan koneisto nytkähtää liikkeelle
 
Viimeksi muokattu:
Kuten viestissä kirjoitin niin samaa tarinaa tulee nyt niin monesta eri lähteestä, että se ei ole mitään syötettyä narratiivia vaan se tilanne on se nyt Bakhmutissa.
Bakhmutissa on varmasti ikävät oltavat myös ukrainalaisilla, mutta asialla ratsastavan yliampuvan kaalikeiton syöttäminen useita lähteistä samaan aikaan ei ole venäjälle mikään ongelma. Ja jos nyt tuotakin ulostuloa miettii niin mikäli korohoron ampumatarvike riittää vain minuutiksi niin mikä kuitenkin pitää ryssän aikalailla aisoissa lopun 23h59min, uhkaava ilmehtiminen ja karjahtelu?
 
Back
Top