Ukrainan konflikti/sota

Mä olen tänään miettinyt tuota NATOn Stoltenbergin lausuntoa Bahmutista. Miksi hän halusi sitä kommentoida? Ei hän muutenkaan aktiivisesti ole ottanut kantaa. Enemmän kuitenkin hallinnollinen resurssi kuin sotilas johto.

Halutaanko taas antaa kuva että just kohta paletti kaatuu jotta Venäjä pistää paukut kehiin?

Samalla sitten tällaisia uutisia:

 
Jokunen päivä sitten alkoi kiertää huhua kuinka CNN olisi julkaissut lukua Ukrainan tappioista. Olivat sitten sen verran suuria ja epäuskottavia että pitihän sitä lähteä selvittämään. Paskaahan se sitten oli.

CNNUkrCas.png

Noo, tuota CNN:n uutista ei tuntunut löytyvän mistään ja mä olen aika hyvä kaivamaan, joten haetaan lisää. Nyt se olikin sitten ollut Turkin CNN joka oli poistanut sen. Mutta kun mitään mainintaa poistosta ei ollut eikä mikään löytänyt edes viitettä siitä, niin jatketaan. Sitten tulikin tällainen "lähteeksi".

CNNUkrCas2.png

No kun en nyt heti lähde syyttämään jenkkiläisen yliopiston proffaa rysypaskan suoltajaksi, niin mennään katsomaan sieltä hänen omasta yt-kanavasta. Ja toden totta. Siellähän se on. (kuvakaappaus otettu 7.3) Mearsheimerin ja Ritterin kanssa...

CNNUkrCas6.png

CNNUkrCas3.png

CNNUkrCas5.png

Sitten wikin pariin. Että mikäs tää Sachs oikein onkaan.
"Sachs says he is "pretty convinced" though "not sure" that COVID-19 came out of "US lab biotechnology"".. sure... jonka jälkeen olikin luontevaa siirtyä "anti-vac" porukkaan..

Miten nää pro-rus aina onkin samalla rokoitevastaisia... no mennään takaisin Ukrainaan. "Sachs' views on the war in Ukraine and his belief that NATO was responsible for it."... joo-o

Kiinan ihmisoikeusrikokset eivät ole mitään, kun "what about the U.S ones"...


Kevennykseksi aina hauska rusdef..
"
The illusion of the west is that they think the war is weakening Russia.
But currently Russia is like a wrestler or boxer pumping iron. You sweat,
you burn calories and loose some weight, but with the right food you gain
muscles.
"
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen tänään miettinyt tuota NATOn Stoltenbergin lausuntoa Bahmutista. Miksi hän halusi sitä kommentoida? Ei hän muutenkaan aktiivisesti ole ottanut kantaa. Enemmän kuitenkin hallinnollinen resurssi kuin sotilas johto.

Halutaanko taas antaa kuva että just kohta paletti kaatuu jotta Venäjä pistää paukut kehiin?

Samalla sitten tällaisia uutisia:


Hmm.. onhan Stoltenbergin lausunto ihan relevantti kun katsoo kartoista miten Venäjä on puskenut Bakhmutin pohjoispuolelta Berkhivkan suunnalta viikossa kilometrin pihtiä kiinni ja vielä pitänyt sivustansa kunnossa - viime viikonloppuna Ukrainan liian heppoinen vastahyökkäys tyrmättiin täysin. Ohessa tilannearvio tänään Twitteristä napatussa kartassa, Venäjän hööki puskee ikävän vääjäämättä Khromoven luoteispuolelle T-0506 tietä kohti.

Sinne jos Ukrainan 67. mekanisoidun prikaatin kiukkuisesta läsnäolosta huolimatta pääsevät ja tien katkaisevat, niin onpa Syrskyillä miettimistä kerrassaan, kun ei UA saa sen enempää huollettua kuin evakuoitua Bakhmutia. T-0506 on ainoa auki oleva tie.

Kuinkahan pitkään tuo tilanne voi keikkua noin veitsenterällä; vihollinen n. puolen kilometrin päässä ainoan huoltotien katkaisemisesta?

Berkhivka.jpeg

Tämä Ukrainan nuorin sankari kuoli eilen juuri tuolla:
 
Ammutaankohan ihan äärietäisyydelle, kun vaikuttaa, että ensin tähdätään tarkoituksella maalin yli, jotta saadaan ”roikolla” pidemmälle ja vasta sitten lasketaan tähtäin maaliin.
Stugna taitaa olla lasersädettä seuraava, joten noin pitkältä matkalta ei kohdetta ehkä kannata koko aikaa pitää keilassa, paljastaen laukaisun ja antamalla aikaa vastatoimiin. Matkamoottori pitää ohjuksen n. 200m/s lentonopeudessa, eikä kaarevalla lentoradalla ole käytännön vaikutusta enimmäiseen ampumaetäisyyteen. Lentoaika oli n. 20s eli etäisyys n. 4km, maksimi luvataan yli 5km:ään.
 
Nää Nastia Stankon ja kumppaneiden videot ovat kyllä loistavaa laatua. Tossakin 25 minuutin pätkässä tuli monta asiaa suoraan tekijämiehiltä, joita täällä on spekuloitu joka kantilta. Aika suoraan sanoivat, että Bakhmut on nyt kuin Mariupol, siellä taistellaan siksi, että muualla olisi aikaa kouluttaa ja järjestäytyä tulevaa varten. Kävi myös selväksi sen nuoren tähtääjän suusta, että aika kevyellä koulutuksella pistetään jalkaväen mobikkeja etulinjaan, muuthan siinä vähän varoittelivat että suuta soukemmalle, voit joutua syytteeseen. Kaveri vaan totesi, että ihan sama, sopparia on vielä vuosi jäljellä eikä hän täältä ainakaan sitä ennen pois pääse.
Tuosta videosta sai enemmän tietoa Bakhmutin tilanteesta suoraan hevosen suusta kuin sadasta spekulatiivisesta twiitistä. Iso peukku Nastialle ja crew:lle heidän työstään näiden videoiden eteen !
Upeaa ruohonjuuritason tietoa toiminnasta noista "vuotaa" ja hieno nähdä puolustajien käytännön taistelua mutta näin suomalaisen koulutuksen saaneena sattuu sieluun tuo yksittäinen heitin. Ihana olisi se peitto minkä edes kolme heitintä vetäisi noihin rysyn/wagnerin joukko keskittymiin mitä drone videoissa näkee.
 

Liitteet

  • FbPqroGXwAsYEVq.jfif (2).jpg
    FbPqroGXwAsYEVq.jfif (2).jpg
    52.5 KB · Luettu: 33
Ammutaankohan ihan äärietäisyydelle, kun vaikuttaa, että ensin tähdätään tarkoituksella maalin yli, jotta saadaan ”roikolla” pidemmälle ja vasta sitten lasketaan tähtäin maaliin.
Eikös ne melkein aina ammu tuolla tyylillä, siinä vältetään ettei ohjus osu vahingossa maastoon ja toisaalta ei valaista kohdetta tarpeettoman pitkään, jos siellä vaikka joku elektroniikka sattuisi sen huomaamaan (tuskin..).

edit: @Stumo ehtikin jo mainita tuon valaisuhomman
 
Eikös ne melkein aina ammu tuolla tyylillä, siinä vältetään ettei ohjus osu vahingossa maastoon ja toisaalta ei valaista kohdetta tarpeettoman pitkään, jos siellä vaikka joku elektroniikka sattuisi sen huomaamaan (tuskin..).

edit: @Stumo ehtikin jo mainita tuon valaisuhomman
Varmasti järkevää noin, koska heti kun vaunu saa havainnon ohjuksesta alkaa väistö/vastatoimet ja yleensä vaunu ei ole yksin, joten ampujan olinpaikka alkaa kiinnostaa muita vaunuja myös.
 
Back
Top