Ukrainan konflikti/sota

🤔Sodat on helppo aloittaa mutta vaikea lopettaa. Kävi miten kävi alueiden suhteen venäjä hävisi jo sata nolla. Olen surullinen kaikista hengistä mitä Ukraina on menettänyt ja ihan tyhjän takia. Haavat Ukrainalaisten ja moskoviittien välillä ovat nyt jo niin syvät että vie sukupolvia korjata ne. 🤔Pohdin paljon Kiinaa ja ajattelen että heidän intressissään voisi nyt olla pitkittää sotaa jotta venäjä heikkenee edelleen ja Kiina voisi kasvattaa valtaansa itäisellä alueilla.

Edit- ja haavat myös venäläisten ja muun maailman välillä. Tulee viemään aikaa että venäläisiä voi jotenkin hyväksyä.
 
Hemmetin kansantuhoajat kiihdyttäneet tataarien vainoa.
Krimillä asuu satojatuhansia turkinsukuisia tataareja, jotka ovat niemimaan alkuperäisväestöä. Heille Krimin liittäminen Venäjään vuonna 2014 on merkinnyt tuskien taivalta.

”Ensimmäisen vuoden ajan tataareja vain katosi. Sitten Venäjä sai poliisinsa, turvallisuuspalvelunsa ja oikeusistuimensa toimimaan. Alkoivat etsinnät kodeissa ja moskeijoissa, sakottamiset, pidätykset, syytteet, oikeudenkäynnit ja tuomiot”, kertoo Zudijeva, joka toimii Krimin solidaarisuus -nimisessä ihmisoikeusjärjestössä.

---
PIDÄTYKSET eivät ole Zudijevan mukaan pelottaneet tataareja pois toiminnasta, vaan päinvastoin lisänneet aktivistien määrää.

Monet aktivistit, Zudijeva itsekin, ovat turvallisuusviranomaisten tietokannassa silmälläpidettävistä ihmisistä.

Krimin tataarien sanotaan olevan etnisesti ja kielellisesti lähempänä turkkilaisia kuin Venäjän tataareja.
---
 
🤔Sodat on helppo aloittaa mutta vaikea lopettaa. Kävi miten kävi alueiden suhteen venäjä hävisi jo sata nolla. Olen surullinen kaikista hengistä mitä Ukraina on menettänyt ja ihan tyhjän takia. Haavat Ukrainalaisten ja moskoviittien välillä ovat nyt jo niin syvät että vie sukupolvia korjata ne. 🤔Pohdin paljon Kiinaa ja ajattelen että heidän intressissään voisi nyt olla pitkittää sotaa jotta venäjä heikkenee edelleen ja Kiina voisi kasvattaa valtaansa itäisellä alueilla.

Edit- ja haavat myös venäläisten ja muun maailman välillä. Tulee viemään aikaa että venäläisiä voi jotenkin hyväksyä.
Toivottavasti näin olisikin. Mutta ihmisen ahneus on pohjaton, ja aina löytyy niitä, jotka rikastuakseen sanovat piutpaut menneille hirveyksille.
Näinhän kävi Suomessakin. Kun vihdoin YYA-alisteisesta asemasta pääsimme irti, eikös fortumit, rengastehtaat ja rakennuttajat lähteneet vesi kielellä valloittamaan ryssää taloudellisesti ja äkkirikastumaan. Sittemmin kaikki riskit ovat toteutuneet. Mitään ei jäänyt kukkaron pohjalle, ja pahaa mieltä vuosiksi. Veronmaksajat maksavat vielä pitkään kaasusekoilujen jälkipyykkiä.
Toivoa sopii, että kaikki kansainvälinen yhteistyö loppuisi, kunnes maa on saanut asiansa kuntoon. Ellei tätä määrätä, näin ei kuitenkaan tapahdu. Ja niin kauan kun punasokeat f-d-emarit kumppaneineen ovat meilläkin vallan kahvassa kiinni, mitään kieltoa ei tule. Aina löytyy ja valtaan pääsee puoluejohto, jotka ovat rähmällään historiaan, ja nimenomaan siihen kaunisteltuun ja vääristeltyyn historiaan. Pessimisti on puhunut.
 
Otsikossa osa totta🤣... Tuskinpa tuo Mariupoliin on uskaltanut mennä, mutta se on totta, umpikujassa ja eristettynä hän todellakin on. Ei reissailla, eikä soitella ja paluuta kansainvälisten pöytien äärelle ei tule. Pitäköön yhteyttä sulttaanin ja pandan kautta, jos jotakin asiaa on tai haluaa kysellä🤣🤣🤣

"Åslund tulkitsee pidätysmääräyksen tarkoittavan myös sitä, etteivät länsimaiset valtiojohtajat kuten Ranskan presidentti Emmanuel Macron tai Saksan liittokansleri Olaf Scholz voi enää jatka yhteydenpitoa Putinin kanssa."

”Pidätysmääräys tarkoittaa sitä, että Putin on umpikujassa”, Åslund toteaa.

Tällä Mariupolissa vierailleella Putinilla molemmat kädet heilui reippaasti ja naama näytti kummalta..

BF759F2E-89E7-475C-BB5C-5189B4D2D4D0.jpeg

Edit. naamakin näytti erikoiselta verrattuna muihin kuviin:
59be7a89-7085-450b-a11f-947a164dbe28-jpeg.75497
 
Liitteet

  • 59BE7A89-7085-450B-A11F-947A164DBE28.jpeg
    59BE7A89-7085-450B-A11F-947A164DBE28.jpeg
    72.3 KB · Luettu: 1,590
Viimeksi muokattu:
Ainakaan SOK (=Prisma) ei varmasti palaa. Toi on suomalaisten kuluttajien omistama osuuskauppa, ja ei todellakaan suomalaiset sitä salli, että Venäjälle perustetaan yhtään mitään.

Lisäksi kun länkkärifirmat on kerran turpaan ottaneet ja kunnon alaskirjaukset, niin tuskin lähtevät uudestaan kikkailemaan ihan hevillä.

Venäjän talouden näkymätkään ei hyvältä tule näyttämään.

Tuskin ne sinulta kysyy että saako mennä takas venäjälle vaikka sä S kortin omistatkin..
 
Tuskin ne sinulta kysyy että saako mennä takas venäjälle vaikka sä S kortin omistatkin..
Samaa mietin itse aikanaan. Että mitä vittua osuuskunnan pitää lähteä idän-retkelle. Helvetti sentään.
Hallintoneuvostokin alennusoikeuksineen on yhtä rähmällään joko itään tai rahalle, tai sekäettä. "Mutku bisnestä pitää kasvattaa." Vitut. Kyseessä on osuuskunta, jossa suomalaiset ovat jäseniä. Suomalaisille laadukasta ja edullista ruokaa. Sen pitäisi olla prime directive.
Sori, meni offtopic. Kankkunen taitaa hämärtää ajatukset.
 
<foliopipo> Onkohan Eemeliltä löytynyt jotain arveluttavaa omasta kaapista ja joku Tehtaankadulta tökkii nyt vähän hiilihangolla että uutisoippas sillä lailla vähän kielteisesti Ukrainan mahdollisuuksista. Mie tykkäsin Eemelin Sturmbock-linnoitusketjun artikkelista vaikka ei se paikka itsessään mikään uutinen ollut. </foliopipo>
En tykkää Eemelistä, mutta mitä vittua nyt oikeesti
Katso tätä kuvaa. Oli oikeassa tai väärässä niin ei ole kuusta asti haettu kommentti sanoa "saarrostus uhka olemassa"
day_388_Avdiivka-Front.jpg
 
Tuskin ne sinulta kysyy että saako mennä takas venäjälle vaikka sä S kortin omistatkin..
Muistelen, että SOK:n toiminnot ryssänmaalla olivat aika huonosti kannattavia. Kun sinne oli jo menty, jollain tavalla siellä kannatti pysyä ja yrittää saada edes jotain tuottoa sijoituksille. Mutta sitten kun piti lähteä, ei se isompia kipuja SOK:lle aiheuttanut. Eivät sinne varmaan ihan heti ole takaisin menossa, vaikka ajat muuttuisivatkin. Samoja laskelmia saattaa moni muukin länsiyhtiö tehdä. Kuinka kannattavia läntiset bisnekset lopulta olivatkaan ryssänmaalla, ja kannattaako sinne entisessä laajuudessa mennä. Entuudestaan oli jo nähty, millainen korruption pesä koko maa on. Ja sitten persläpimaahan investoiminen iski oikein kunnolla päin pläsiä 24.2.2022. Maariski-indeksit tulevat olemaan punaisella vielä pitkään.

Toki ahneus tulee puskemaan ennen pitkää pinnalle ja läntinen raha alkaa virrata taas ryssänmaalle.
 
Toivottavasti näin olisikin. Mutta ihmisen ahneus on pohjaton, ja aina löytyy niitä, jotka rikastuakseen sanovat piutpaut menneille hirveyksille.
Näinhän kävi Suomessakin. Kun vihdoin YYA-alisteisesta asemasta pääsimme irti, eikös fortumit, rengastehtaat ja rakennuttajat lähteneet vesi kielellä valloittamaan ryssää taloudellisesti ja äkkirikastumaan. Sittemmin kaikki riskit ovat toteutuneet. Mitään ei jäänyt kukkaron pohjalle, ja pahaa mieltä vuosiksi. Veronmaksajat maksavat vielä pitkään kaasusekoilujen jälkipyykkiä.
Toivoa sopii, että kaikki kansainvälinen yhteistyö loppuisi, kunnes maa on saanut asiansa kuntoon. Ellei tätä määrätä, näin ei kuitenkaan tapahdu. Ja niin kauan kun punasokeat f-d-emarit kumppaneineen ovat meilläkin vallan kahvassa kiinni, mitään kieltoa ei tule. Aina löytyy ja valtaan pääsee puoluejohto, jotka ovat rähmällään historiaan, ja nimenomaan siihen kaunisteltuun ja vääristeltyyn historiaan. Pessimisti on puhunut.
Kansainväliset firmat meni ryssälään tuottamaan hiilivetyrikastuneelle puttelin hoville luksustuotteita, eli siellä oli paksun lompakon omaavia asiakkaita. Urainan sodan myötä tuo varallisuus konvertoituu noin ainoan veljeskansan kansanmurhaksi ja ruostuneiksi romuksi pitkinpoikin Ukrainan peltoja.

Autot oli yksi merkittävä bisnes tuolla ja Kiinalaiset ovat saatavilla kuten ennenkin. Kauppa ei käy kun ei tuolla ole kellään vara niitä ostaa kun hinnat nelinkertaistui. Eli käytännössä ruplan arvo romahti. Tässä palataan aina siihen samaan lopputulokseen että ryssän teollinen kapasiteetti ei riitä tälläisen armeijan ylläpitoon eikä varsinkaan Ukrainassa tuleviin tappioihin. Jotta sotaa voi pitää yllä niin se ei voi olla merkittäväosa kansantaloutta. Kyllä tässä putteli käy nyt sotaa aikaisemmin varastoiduilla resursseilla ja nyt mennään jo kaluston osalta siellä 60-laitteissa. WW2 aikaisia romujakin on jo nähty satunnaisesti.

Idän ihmemaan ryssillä on ihan aidosti nyt hätä kädessä, nykyinen meno ei ole millään kestävällä pohjalla. Tämän takia pää-panda nyt on saatu liikkeelle, lienee se viimeinen diplomaattinen ponnistus että putteli saisi tästä jonkin kompromissin aikaan. Seuraava steppi kun on Leo2, Abrams, Bradley, GLSDB, F16, JDAM, AMRAAM, Storm Shadow, Patriot ja pari muuta herkkua pohjainen väkivaltainen neuvottelu rajan sijainnista. Puttelin kortit on T-34 ja mobikit ruosteisten käsiaseiden kanssa.

Silovikkien viimeinen aito oljenkorsi on kerätä örkkinsä ja paeta välittömästi Ukrainasta, tuolla nykyistä pakote-elämää voi sitten jatkaa rauhassa ryssälässä ryssien. Jos pää-pandan ehdotus on jotain muuta niin ensimmäinen reaktio on CSTO maiden loikka kauas ryssälästä. Haagin pidätysmääräys sattui kyllä hyvin, tuo nimittäin vie pohjaa pää-pandan yrityksiltä. Julkinen kaveeraaminen lapsenryöstäjän kanssa ei ole ihan sitä mitä Kiinalaiset haluaa. Yllättäen otsikot pää-pandan reissusta puttelia tapaamaan katosi otsikoista aika äkkiä tuon pidätysmääräyksen jälkeen. Eli Kiinalaiset alkoi pitämään matalaa profiilia aiheen suhteen.

Joten odotellaan rauhassa ja annetaan nyt ryssän toimia lajiominaiseen tapaansa eli ryssiä lahjakkaasti.
 
Joku putinin mallinen ollut kuminaamari päässä krimillä. Löytyykö tästä mitään muuta videokuvaa kuin propagandakoneiston tuottama? Äänen saa nykyään helposti myös dupattua putinin ääneksi.

Ei varmana ole ollut Krimillä, ei todellakaan. Runkkari uskalla tulla bunkkerista edes venäjällä, miten uskaltaisi Krimille jossa paukkuu joka päivä.
 
Viimeksi muokattu:
1970-luvullahan Britanniaan vietiin 247000 neuvostoautoa ja 9000 Yhdysvalloissa rakennettua (luvut eräästä Grand Tourin jaksosta). Venäjällä ei vaan vieläkään tunnuta ymmärrettävän 1980-luvulta alkanutta automaation, tietotekniikan ja robotiikan vallankumousta. Se näkyy esim. venäläisessä käsin tapahtuvassa logistiikassa tässä sodassa. Muun maailman siirtyessä nano- ja tekoälyvallankumouksen suuntaan, jää Venäjä entistä enemmän polkemaan paikoillaan.
Tekniikkaa sanoi ryssä kun saranan näki.
 
Joki putinin mallinen ollut kuminaamari päässä krimillä. Löytyykö tästä mitään muuta videokuvaa kuin propagandakoneiston tuottama? Äänen saa nykyään helposti myös dupattua putinin ääneksi.

Ei varmana ole ollut Krimillä, ei todellakaan. Runkkari uskalla tulla bunkkerista edes venäjällä, miten uskaltaisi Krimille jossa paukkuu joka päivä.
On todella huvittavaa pov-videota. Taustalla satunnaisesti liikkuvien autojen valoja, tavisporukkaa mahdollisesti vihamielisillä alueilla, Krimilläkin tiedetään olevan sen verran partisaanitoimintaa, että tällaisilla turvatoimilla tätä putte ei tekisi edes rauhan aikana. Pätkivää, heiluvaa, epämäräräisesti leikattua, huonon resoluution videota, ikäänkuin joku tavis voisi tuolla hoitaa puten hallussa olevan mediakoneiston roolia. Sallikaa mun nauraa.
 
Joki putinin mallinen ollut kuminaamari päässä krimillä. Löytyykö tästä mitään muuta videokuvaa kuin propagandakoneiston tuottama? Äänen saa nykyään helposti myös dupattua putinin ääneksi.

Ei varmana ole ollut Krimillä, ei todellakaan. Runkkari uskalla tulla bunkkerista edes venäjällä, miten uskaltaisi Krimille jossa paukkuu joka päivä.
Hippasen haisee, 58sek —> kääpiö näyttä kasvaneen ja on porukan pisin, vaikka alkupätkässä ei (joo porukkaa jalkakäytävällä). Onko ne iskeny sille jonkun korokkeen alle vai onko ryssät niin tyhmiä, että tupla voi olla 15cm pidempi kun kääpiö oikeasti on?
 
Osuuskauppa on edustuksellinen demokratia joka järjestää vaalit, ja lisäksi ihmiset totta tosiaan äänestäisi lompakoillaan.
Valitettavasti moni kerää mieluummin bonuksia kuin äänestää lompakollaan. Vaikka naapurikaupassa saisi halvemmalla ihan normihinnoilla. Mutta tämäkin taitaa olla offtopic, ainakin kunnes S päättää taas lähteä retkelle itää kohti. Johdon muisti on lyhyt, eikä menneen johdon virheistä opita.
 
Back
Top