Ukrainan konflikti/sota

Kiinalle kelpaa sodan pitkittyminen ja Venäjän voitto. Tai ainakaan Venäjää ei saa täydellisesti voittaa.
--
– Sillä on osansa Kiinan kylmän sodan kaltaisessa kilpailussa Yhdysvaltojen kanssa. Se tarjoaa halpaa energiaa ja suuret markkinat Kiinalle. Peking ei halua, että Putin korvataan vähemmän ystävällisellä johtajalla. Kiina ei myöskään halua nähdä hävityn Ukrainan sodan aiheuttamaa sisäistä epävakautta Venäjällä. Pahin skenaario – Venäjän valtion pirstoutuminen – voi aiheuttaa kaaosta Kiinan rajoilla, mikä vaikeuttaa Kiinan mahdollisuuksia käydä kauppaa Keski-Aasian, Etelä-Kaukasian ja Euroopan maiden kanssa, tutkijat kirjoittavat Foreign Affairs -lehdessä.
--
– Mutta jos sota sitä vastoin pitkittyisi ja kasvattaisi edelleen inflaatiota ja elintarviketurvallisuuteen liittyvää epävarmuutta kaikkialla maailmassa, Kiina voisi esittää konfliktin todisteena jo olemassa olevan Yhdysvaltojen johtaman kansainvälisen järjestyksen epäonnistumisista, kaksikko kirjoittaa.

Heidän mukaansa Kiina voisi väittää, että kolmekymmentä vuotta amerikkalaista hegemoniaa on johtanut tähän umpikujaan, ja tekeytyä samalla vastuulliseksi toimijaksi omassa vaihtoehtoisessa kansainvälisessä järjestyksessään.

– Toisin sanoen Kiina on iloinen sodan jatkumisesta, koska se pitää Yhdysvaltojen huomion ja resurssit kiinnitettyinä Eurooppaan, kaukana Indopasifiselta merialueelta.
 
en jaksa uskoa että henkinen tasapaino jaksaa kantaa heitä vanhuuteen asti,lapsien tekoon jne ,,äh surullista :(
Kuule, näin kansallisena veteraanipäivänä en voi todeta muuta kuin että kyllä heillä on siihen mahdollisuudet siinä missä muillakin on ollut. Suomalaiset viisikin vuotta rintamalla olleet ovat raivanneet metsästä oman peltotilkkunsa ja niukalla toimeentulolla on perheetkin perustettu. Varmasti jokaiseen on sota jälkensä jättänyt, enemmän tai vähemmän, mutta elämä voittaa. Ja monet ehtivät nähdä vanhuuttakin, suomalaisen sotaveteraanin keski-ikä on 98 vuotta. Kunnia kaikille heille.
 
Jenkkien nuoren tietovuotajan huoneessa mielenkiintoinen yksityiskohta:
Ei sentään the sims pelejä 🤭 Tuo kiinniotto on lähinnä metkaa, totuutta tuskin tullaan tietämään ikinä tästä asiasta. Vuotiko joku vaiko ei ja jos vuoti niin vuotiko totuuksia vai ei. Toisaalta jenkkien tapauksessa oletettavaa olisi, ettei nyt ainakaan suoraan katuojaan ammuta, vaikka olisikin näytelmää.
 
Ei sentään the sims pelejä 🤭 Tuo kiinniotto on lähinnä metkaa, totuutta tuskin tullaan tietämään ikinä tästä asiasta. Vuotiko joku vaiko ei ja jos vuoti niin vuotiko totuuksia vai ei. Toisaalta jenkkien tapauksessa oletettavaa olisi, ettei nyt ainakaan suoraan katuojaan ammuta, vaikka olisikin näytelmää.
Samaa olin kirjoittamassa, omassa aunuksessa on myös kutina, että jotain veiviä tässä hommassa on ja nimenomaan positiiviselta kantilta.
 

Miettikää, jos Starlinkiin tuleekin yhtäkkiä "ongelmia" vaikka pariksi päiväksi kun hyökkäys on ollut päällä ensimmäinen päivä. Hyökkäys menisi aivan vituiksi, toivottavasti Muskille on annettu ymmärtää, että kuinka käy jos Starlink ei toimi Ukrainan hyökkäyksen aikana.

Muskista kun ei tiedä, voi tehdä mitä vaan.
 

Miettikää, jos Starlinkiin tuleekin yhtäkkiä "ongelmia" vaikka pariksi päiväksi kun hyökkäys on ollut päällä ensimmäinen päivä. Hyökkäys menisi aivan vituiksi, toivottavasti Muskille on annettu ymmärtää, että kuinka käy jos Starlink ei toimi Ukrainan hyökkäyksen aikana.

Muskista kun ei tiedä, voi tehdä mitä vaan.
Muskin omat avaruusleikit vaativat Setä Samulin kanssa hyvissä väleissä pysymistä koska ilman sedän lupaa kiertoradalle ei ammuta noitapilliäkään USAsta.
 
..ja tällaisilla Perähikiän kansalliskaartin ilmavoimien finninaama-korpraaleilla sitten on pääsy U.S. Armyn ja NATOn erittäin salaisiin Ukrainaa koskeviin arvioihin.

Voi elämän kevät, että voi maailmassa olla kolossaalista typeryyttä ihan joka tasolla, näköjään NATOssakin. Pahkasika-tasoa. Kas kun ei jenkit kutsuneet vauva.fi -sivuston ylläpitäjiä tai amiraali A:ta tutustumaan salaiseen materiaaliin, josta käy ilmi esimerkiksi Ukrainan vastahyökkäyksen arvioidut riskit ja mahdollisuudet.

Tämä jenkkien töhöily voi maksaa tuhansien ukrainalaisten nuorten miesten hengen.

En voi edelleenkään käsittää, että tämmöiset kaverit pääsevät käsiksi näin tärkeisiin papereihin. Venäjähän tietää kaiken mitä jenkitkin jos salaisten papereiden käsittely on tätä luokkaa.


Edit. Jaa vastailen kaikkiin samoihin asioihin samalla tavalla mitä muut kaverit ylhäällä.

Hyvin menee, no ainakin ollaan samaa mieltä asioista.
Ftm25-MWcAgyFhV.png
 
Gazprom on matkalla oikeaan suuntaan: vuonna 2022 kaasun vienti oli 100 bcm, kun vuoden 2023 ennuste on 50 bcm (bcm = billion cubic meters). Jos lukee alle lainatun tekstin käännöksen kuvasta, siinä sanotaan että tässä puhuttaisiin pelkästään putkikaasusta jota on viety ei-CIS-maihin. Toisaalta sanotaan että 50 bcm on hyvin optimistinen ennuste vuodelle 2023, kun otetaan huomioon että merkittävät putkikaasun ostajat ovat ilmoittaneet, etteivät tule ostamaan kaasua Venäjältä, joten todellinen vientimäärä voi jopa jäädä tätä ennustetta pienemmäksi.

#Russia Gazprom export statistics
Forecast for 2023 is worse than meager.
Fall from 100 to 50 bcm expected.


Futlc1oWYAAvyX4


1682599069537.png

 
Viimeksi muokattu:
Tilastomies Robbert Tulp julkaissut tuoreet kuvaajat, kannattaa lukea ketju tarkemmin jos kiinnostaa, lainaan alle pari viestiä siitä.

Hän pitää kirjaa Oryxin numeroista, mutta merkitsee ne kuukausittain joten voidaan seurata trendejä sodan eri aikoina. Toki Oryxin datan julkaisu ei kerro siitä, milloin kyseinen sotakone on menetetty, joten näitä ei voi pitää varsinaisena aikajanana tappioiden osalta vaan ainoastaan suuntaa antavana:


 
Joskus viime kesänä oli mussutusta jenkkien taholta kun Ukraina ei jaa tarpeeksi tietoa heidän kanssaan. Pitääkö sitä ihmetellä ?
Olisivat kyllä voineet toimittaa niitä pitkän matkan ohjuksia tähän hyökkäykseen anteeksipyyntönä, eiköhän niitä joka vuosi vanhenekin jonkinlainen määrä.

Joo-o; tämä Teixeiran tapaus ei selitä tuota ukrainalaisten nuivaa suhtautumista aukottomasti, sillä hän aloitti touhunsa mitä ilmeisemmin syys-lokakuussa. Mutta jostain luin, että Teixeiran turvallisuusluokituksen omaavia heppuja on Yhdysvalloissa lähes miljoona. Miljoona - voiko tosiaan olla? Kyrylo Budanovilla ja hänen HURillaan on 100% Venäjän armeijan riveissä Ukrainaa sympatiseeraavia esikuntaupseereja, joilta on tullut viestiä, että älkää perkele kertoko niille jenkeille mitään elintärkeää, me tiedetään seuraavana päivänä kaikki.

Luulisi jenkkienkin ymmärtävän, että tuommoinen ison tiedustelun ja laajojen oikeuksien jakelemisen yhtälö vuotaa takuulla jostain:

“I just don’t know why he should be able to print lots of documents. That makes no sense,” said one former senior intelligence official familiar with past leaks, who, like others, spoke on the condition of anonymity to discuss sensitive matters. “What were we not doing, not noticing that pattern of behavior? Who’s not checking that? Where’s the human monitoring?”

Tässä noin kaksi viikkoa vanhassa hiuksia nostattavassa artikkelissa selitetään hyvin, mikä Jenkkilässä on pielessä ja miten Teixeira huijasi järjestelmää: hän ei kirjautunut suoraan arkaluontoisiin dokumentteihin, vaan hän etsi tallennettuja dokumentteja, joihin joku muu oli kirjautunut ja jostain syystä tallentanut.

 
Pidetään se Itä-Ukraina vaan Ukrainalla eikä anneta ryssälle vaikka kuinka he sitä itselleen haluaisivatkin.
Omasta mielestä tämä olisi nyt jo ryssälle voitto jos tilanne jäätyisi. He saisivat Itä-Ukrainan ja maasillan Krimille, kuten myös Krimin luonnonvarat. Suhteet länteen normalisoituvat 5-10 vuoden päästä jos luvataan olla sotimatta.

Karu fakta, mutta näin se varmaan on, vaikka muuta haluttaisiinkin.
 
Jep. Suora taistelu tuosta on riskialtista ja sotilaallisesti todennäköisesti turhaa. Motittaminen parempi taktiikka. Ei ydinvoimalaan motitetut ryssätkään niin hulluja ole, että räjäyttävät kriittiset paikat kykenemättä itse poistumaan alueelta. Siinä vaiheessa kun vääntöä käydään akselilla Melitopol, Berdyansk, Mariupol, niin örkkilauman into pitää voimalasta kiinni voi olla aika vähissä ja hinku hakea leivän päälle voita kunniatonta kuolemaa kiinnostavampi vaihtoehto.
Itse pelkään että siellä olevat örkit ei ole niitä penaalin terävimpiä kyniä ja voivat tehdä mitä tahansa tyhmää ja ryssiä koko homman tavalla tai toisella ja siitä sitten maksaa kohta koko Eurooppa. Sitä ryssimistä kun nähtiin jo Tsernobylissä ja punaisessa metsässä.

Voihan joku Mordorin yli-Örkkikin päättää, että jos me ei saada Etelä-Ukrainaa, niin ei kukaan muukaan ja tietoisesti tekee jotain joka vaikuttaa laajaan alueeseen.
 
Back
Top