Ukrainan konflikti/sota

Erinäisistä ukrainalaisista lähteistä päätellen ryssä yrittää reserveillä tukkia Velyka Novosilkan etenemistä. Hersonista on siirretty ilmeisesti reippaasti tavaraa ja miehiä (ns. parempaa) eli toistaiseksi tuolla suunnalla Ukrainan eteneminen hidastunut. Hyvä vaan että tuovat lisää massaa tykistön kantamalle. Makarivka pitäisi edelleen olla Ukrainalla vaikka ryssä väittää mitä.
Eli nyt venäläiset tietää, Ukrainan tavoite on Mariupol.

 

Venäjä pyrkii alistamaan muut valtavalla tuhollaan​

Pomerantsevin mukaan tällä ”äärimmäisellä väkivallalla, raamatulliset mittasuhteet saavuttavalla tuhollaan Venäjä lähettää Ukrainalle ja tämän liittolaisille viestin: antautukaa meidän suunnattomuudellemme, luopukaa kamppailustanne.”
Tämä taktiikka on ihan suoraan kopioitu Tsingis Kaanilta.
 
Muistanko oikein että Suomi jopa rahoitti noitten teitten kunnostusta?
Niin että ei riittänyt että osa kansasta ja päättäjistä oli rähmällään sinne.. piti vielä rakentaa Venäjälle hyökkäysuratkin valmiiksi rajalle. Ihme ettei ole meidän puolella samoissa kohdissa uraa valmiina jollain ystävyyskuvioiden verukkeella. Kosmonauteille kirkkovenettä tässä piirrellään rajamettiin..
 
Viimeksi muokattu:
Ei fiddu tuota Macronia...

Lainaus "
Nimittäin Macron korosti tavattuaan Pariisissa Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin ja Puolan presidentin Andrzej Dudan, että ”tuemme vastahyökkäystä itse asettamissamme rajoissa”, kertoo Politico.

– Vastahyökkäys on alkanut. Se tulee kestämään useita viikkoja tai kuukausia. — Haluamme [vastahyökkäyksen] olevan niin voittoisa kuin mahdollista, jotta voimme aloittaa neuvottelut hyvistä asemista, lisäsi Macron."

Lähde: https://www.politico.eu/article/macron-warns-ukraine-counteroffensive-could-last-weeks-even-months/
 
👀🍿🍿 Ai että mikä soppa tästä voi iltaa myöten kehkeytyä 🤣

Huhutaan, että Prigozhin on vuotanut Delimkhanovin sijainnin konfliktin vuoksi Tšetšenian joukkojen kanssa.


Aiempi soppa prigon delimkhanovin kanssa🤣

Ei mikään ihme ettei ryssällä onnistu juuri mikään, niin helvetin yhtenäistä porukkaa, hyvä jos pystyy olla omiaan tappamatta 🤣🤣
Onhan keskinäisiä yhteenottoja nähty ja epäilemättä lisää tulee. Mielenkiinnolla odotan Wagnerin ja tsetseenien avointa yhteenottoa. Siihen on elementit olemassa.
 
Niin että ei riittänyt että osa kansasta ja päättäjistä oli rähmällään sinne.. piti vielä rakentaa Venäjälle hyökkäysuratkin valmiiksi rajalle. Ihme ettei ole meidän puolella samoissa kohdissa uraa valmiina jollain ystävyyskuvioiden verukkeella. Kosmonauteille kirkkovenettä tässä piirrellään rajamettiin..
Tehtiin moottoritie Helsingistä Vaalimaalle.....
 
Haluamme [vastahyökkäyksen] olevan niin voittoisa kuin mahdollista, jotta voimme aloittaa neuvottelut hyvistä asemista, lisäsi Macron."
Niin, siis neuvotteluthan on erittäin hyvä aloittaa tilanteessa, jossa koko Ukrainan maaperä on taas täysin ukrainalaisten hallussa.

Ja jos rintamalinja onkin saatu puskettua Vladivostokiin saakka, niin eipä tuostakaan varsinaisesti haittaa neuvotteluasetelman kannalta ole.
 
Törmäsin Facebookissa tälläiseen sivuun kuin In Ukraine jossa auttavat eläimiä videoissaan aika paljon. Tuli tästä mieleen, että onko jotain sivustoa mistä voisi lähettää tukea myös eläimille Ukrainassa? Jos joku tietää niin arvostaisin linkkiä tai tietoa asiasta kiitos :)
 
Tuli tästä mieleen, että onko jotain sivustoa mistä voisi lähettää tukea myös eläimille Ukrainassa?

AutaUkrainaa.fi sivuston tavaralistauksessa on kohta lemmikki. On erikseen pyydetty kissanruokaa, koiranruokaa ja lemmikkien lääkkeitä.

Saa lähettää ilman postikuluja.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top