Ukrainan konflikti/sota

Ylellä haastateltu venäläistä oppositiomedian toimittajaa. Juttua on monesta asiasta, mutta huomio kiinnittyi arvioon ryssän tappioista Ukrainassa:


"Paljonko venäläissotilaita on kuollut Ukrainassa?

Dovod, BBC ja [venäläinen oppositiomedia] Mediazona ovat onnistuneet vahvistamaan 26 000 venäläissotilaan kuoleman Ukrainassa. Yhteisen näkemyksemme mukaan hautausmaille eri puolilla Venäjää on todennäköisesti haudattu ainakin 50 000 sotilasta.

Luku ei tietenkään yksinään kerro Venäjän sotilastappioista koko totuutta. Monia ihmisiä on ilmoitettu kadonneiksi. Lisäksi Venäjä hautaa sotilaita Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Sieltä on vaikea saada tietoja.

Arvioni mukaan tietomme sotilastappioista pitäisi kertoa vähintään kolmella, jotta päästään yhtään lähelle Venäjän todellisia tappioita."

Eli Ukrainalasiten tappioluvut ovat mittakaavaltaan aika saman suuntaisia ryssälästä opposition kasaan haalimien lukujen ja arviointien kanssa. Sadoistatuhansista kaatuneista puhutaan.

 
Pystyykö storm shadow tuohon ydinvoimalaan? Ydinvoimaloiden suojakuori on sangen vahvaa tekoa, koska onnettomuuden sattuessa sen pitäisi pitää mehut sisässään.
Mitä väliä sillä ryssien propagandan kannalta on? Nehän lässyttää ihan mitä tahansa perätöntä jatkuvalla syötöllä.
Ei ne Ukrainalaiset omalla maaperällään olevaa ydinvoimalaa ala maalittamaan.
Ryssät siellä tiettävästi ovat suojarakennusten kattoja panostaneet.
 
Ylellä haastateltu venäläistä oppositiomedian toimittajaa. Juttua on monesta asiasta, mutta huomio kiinnittyi arvioon ryssän tappioista Ukrainassa:


"Paljonko venäläissotilaita on kuollut Ukrainassa?

Dovod, BBC ja [venäläinen oppositiomedia] Mediazona ovat onnistuneet vahvistamaan 26 000 venäläissotilaan kuoleman Ukrainassa. Yhteisen näkemyksemme mukaan hautausmaille eri puolilla Venäjää on todennäköisesti haudattu ainakin 50 000 sotilasta.

Luku ei tietenkään yksinään kerro Venäjän sotilastappioista koko totuutta. Monia ihmisiä on ilmoitettu kadonneiksi. Lisäksi Venäjä hautaa sotilaita Itä-Ukrainan miehitetyille alueille. Sieltä on vaikea saada tietoja.

Arvioni mukaan tietomme sotilastappioista pitäisi kertoa vähintään kolmella, jotta päästään yhtään lähelle Venäjän todellisia tappioita."

Eli Ukrainalasiten tappioluvut ovat mittakaavaltaan aika saman suuntaisia ryssälästä opposition kasaan haalimien lukujen ja arviointien kanssa. Sadoistatuhansista kaatuneista puhutaan.


Ja tämä on myös mielenkiintoinen lainaus:
Millainen mieliala Venäjällä vallitsee nyt sodan suhteen?

Tuntuu, että ihmiset turvautuvat yhä useammin kuluneeseen retoriikkaan, jonka mukaan vaihtoehtoja ei ole. Jotkut lietsovat pelkoa, että maa hajoaa ja vaipuu kaaokseen, jos Venäjä häviää. Monet myöntävät sodan olevan hirveä asia, mutta heistä sotaa on jatkettava, kunnes Venäjä voittaa.
Ei olla valmiita ottamaan vastuuta omasta maasta ja tulevaisuudesta. Eli on ihan ok, että soditaan ja pommitetaan naapurimaassa, kunhan se oma kupla ei puhkea. Voi helvetti mitä porukkaa. Mutta toisaalta pitää ajatella niin, että mitä pidempään tässä menee, niin sitä suurempi romahdus venäjällä on. Ja kun ne levottomuudet venäjällä kunnolla alkaa, niin minulta ei heru sympatiaa yhdenkään kuolleen venäläisen siviilin takia. Jokainen venäläinen on syyllinen.
 
Mitä väliä sillä ryssien propagandan kannalta on? Nehän lässyttää ihan mitä tahansa perätöntä jatkuvalla syötöllä.
Ei ne Ukrainalaiset omalla maaperällään olevaa ydinvoimalaa ala maalittamaan.
Ryssät siellä tiettävästi ovat suojarakennusten kattoja panostaneet.
Se on juurikin näin. Ihmeesti täälläkin aina joku yrittää ymmärtää hullua koiraa jota ei voi ymmärtää kuin antamalla sille lyijyä
 
Pessimistisesti spekuloin näiden tuhottujen olevan suurelta osin rapiroita yms. lyhyenkantaman linkoja.

Jokainen tuhottu ryssän putki on askel oikeaan suuntaan. Ryssän hyökkäyskyvylle tykistön käyttö on ollut keskeisessä roolissa kevään 2022 jälkeen. Suuremmat tykistötappioluvut voivat tosiaan kertoa, että pienempää ja lyhyen kantaman omaavaa tykistöä menee, mutta se voi kertoa, että talven ja kevään hyökkäyksissä ryssän parempaa kalustoa on pudotettu pois pelistä, niin nyt pitää tuoda mitä jäljellä on lähelle linjaa vaaralle alttiisiin paikkoihin Ukrainan vastahyökkäyksiä torppaamaan.
 
Back
Top