Ukrainan konflikti/sota

Venäjä tulee käyttämään rypälepommeja, jos Yhdysvallat toimittaa niitä Ukrainalle, sanoo puolustusministeri Šoigu

Lähteenä YLE, poiminta:
Šoigun mukaan Venäjällä on myös rypälepommeja, mutta se on toistaiseksi pidättäytynyt niiden käyttämisestä."

Jaa jaa, miten tämä pitää tulkita, vissiin ryssältä rypälepommit loppuneet?

Onhan paskiaiset jo yli vuoden noita käyttäneet :mad:

 
Bahmutissa laitetaan ryssien kalustoa nippuun oikein urakalla.


Kyllä ne venäläiset sotaan kykenevät miehetkin loppuu kun niitä alkaa olla metsät täynnänsä pötköllään. Tänäänkin täällä vaahdotaan, että Ukrainalla pitäisi olla kiire johonkin, ei niillä ole. Tilannehan on heille siinä mielessä edullinen, että sekä hyökätessään tai puolustaessaan Venäjä uhraa valtavasti kalustoa sekä miehiä, paljon nopeammin kuin kykenee mistään täydentämään. Noissa yo. videon tykkitappioissakin menee sellaisia miehiä, jotka ovat oppineet jo ihan taitavan naamioinnin, ei ole enään mitään ensikertalaisia vaan kokeneita sotilaita, mistään ryssät eivät saa vastaavia tilalle edes vuoden sisällä. Ei mistään ja siellä ne makaa palavan Pionin tai Hyasintin sisällä. Mobikit ei tykeillä juuri ammu, tai jos ampuvat niin enemmän on haittaa kuin hyötyä. Vielä vaikeampi on korvata noiden IT-vehkeiden, EW-laitteistojen tai tutkien henkilöstöä kun osalle venäläisistä vessanpytty tai sähkövalo on liian tekninen asia ymmärrettäväksi niin teeppä siitä tutkaoperaattori.

 
Viimeksi muokattu:
Lisää valitettavasti ryssän etenemistä Kreminnan suunnalla. Semi-huolestuttavaa. Perpetuan ketjussa analyysiä muutenkin eri rintamilta. Lisätään vielä että ukrainan Bradley -tappiot ovat melkoisen suuret tähän mennessä (Oryxin listoilla 28kpl, osa varmaan palaa rintamalle). Onneksi jenkit paikkaa tilannetta jo kahteen kertaan noin 30 kpl erillä.

https://map.ukrdailyupdate.com/
Perpetuan oma karttapohja, kohtuullisen informatiivinen.

Joo huolestuttavaa. Nämä ovat aika isoja maa-alueita. Toisaalta tuolta alueelta on tullut niin vähän tietoa, ettei ole tietoa kuinka nopeasti siirtymä on tullut. Muutamassa päivässä vai kahdessa viikossa? Eikö Ukraina ole linnoittanut alueita riittävästi?

Warmonitor3:kin kirjoittelee nyt aiheesta.

 
Erikoinen juttu Ukrainan 47. prikaatin Master Sergeant Markukselta. Haluaa alennuksen prikaatissa, koska prikaatin arvot ei toteudu hänen mielestään hyvin.. tai jotain. Tämä prikaati on siis puskenut kohti Robotyneä Leopardien ja Bradleyden voimalla. Ja tuo Markus kävi itse Zelenskyin juttusilla jokin aika sitten. Nousiko päähän.. vai onko korruptiota tms. vai ei vaan kunnioiteta?
https://www-ukrinform-ua.translate....l=auto&_x_tr_tl=en&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=wapp

"I categorically do not agree with the decisions regarding the use and development of the 47th brigade. We were not allowed to build a military unit according to the values that we declared at the beginning of its creation. I have no more opportunity to influence the situation or correct it. My tenure as the chief sergeant of the brigade I no longer consider it appropriate. I cannot leave my people, so I am going to the lowest position of my OWN desire to be closer to them on the battlefield," Marcus wrote.

He published a photo of his report on the transfer, in which, among other things, he notes about the "systematic humiliation of the work of the sergeant corps of the brigade."

Magura Brigade Chief Master Sergeant Marcus wrote a report to be demoted

Toinen twiittaaja kertoilee tämän vuoksi samasta prikaatista. Tämä kyseenalaistaa prikaatin johdon kyseenalaistamisen (epäselvää viittaako juuri Markukseen). Ja esittelee samalla prikaatin johtoportaan, jolla tuntuisi olevan kokemusta sotimisesta. Merkillinen juttu kun pitää puida mediassa asti.

1. Well, let's talk about tantrums where "the scoop that won" in a separate brigade.Commander of the 47th brigade. Lieutenant Colonel Sak Oleksandr Oleksandrovych. The legendary "Staff". 28 years old. Has been fighting since 2015. Full Knight of the Order of Bohdan Khmelnytskyi. 4 wounds on the battlefield.

2. The last injury was three weeks ago. Disruption. Survived Contusion, eye burns. After a week of treatment, he was back in action.Chief of Staff 47 ombre. Colonel Dubovik. The legendary squadron of the 93rd "Shkval" brigade. Full Knight of the Order of Bohdan Khmelnytskyi. He has been fighting since the age of 14.

3. The head of intelligence of the 47th brigade, a knight of two degrees "For courage". 3 or 4 wounds on the battlefield. The last serious injury was in the year 22. He has been fighting since he was 14 years old. He went from a contract soldier to the assistant chief of intelligence in the command of a type of troops. He went to fight in a combat brigade.

4. Chief of Artillery 47, a native of the 93rd Brigade. Knight of the Order "For Courage". A young and professional gunner.There are many people from the 93rd Brigade. A lot.

5. Therefore, before attacking the leadership of the brigade, maybe you will find out who they are and how it could happen that all the bastards and only one D'Artagnan?

 
Viimeksi muokattu:
Saakelin vaippahousu seniili kehtaa ottaa esiin Ukrainan demokratia haasteet tilanteessa jossa ihmisiä kuolee ja haavoittuu päivittäin puolustaessaan kotimaataan.

Ikävää nähdä tämä, sodan jatkuttua yli 500 päivää.

Toisaalta pitää muistaa että asiat voisivat olla paljon huonomminkin: tämän mukaan Ukrainalle ei olisi pitänyt antaa rypäleaseita. Koska kolmas maailmansota...

Minä en ymmärrä, kylmän sodan varjossa kasvaneena ydinaseet eivät pelota minua alkuunkaan. Samalla muista ajan kun Yhdysvaltain presidentit eivät pelänneet ryssää, ryssä oli se selvä vihollinen joka uskoi vain voimaa. Ei siinä mitään sen kummempaa.

Former US President Donald Trump says he opposes the transfer of cluster munitions to Ukraine.

Trump says Biden's decision to send cluster munitions to Ukraine is dragging the US into World War III.


 
Tästä videosta (sori tulee väkisin uudelleen) kuulemma ryssien puolelta kuvattu pätkä (en ole nähnyt). Tuossa näyttäisi tosiaan yksi MRAP/vastaava ajavan yksin toista puolta, jossa on vastassa videon ylävasemmalla jokin T72/90 -sarjalainen.. olisko cope-cage kun näyttää erikoiselle. Erään twitteristin mukaan tämä hyökkäys kuitenkin epäonnistui. Ryssien liikettä näkyy ainakin parissa kohtaa taisteluhautaa eli vähintään osittain miehitetty.

This is actually the scene I was discussing from the other perspective.Interesting is:- they had someone on the dirt road. At least one MRAP drives alone on the dirt road towards the T-72/T-90- the entire row of trees was probably occupied, the direction of travel is east to west- Ukrainians wanted to flank as the positions are facing north.

The video from the Ukrainian perspective ends where the defeat of Ukraine begins. Another proof that we shouldn't rely too much on tradition (*) because in this war almost nothing is published without a clear intention. On the video here we see an outstanding, powerfully delivered successful Ukrainian attack. It takes the Russian video to match to see the Ukrainians suffer casualties in materiel and personnel before retreating.

Position of battle west of #Makarivka , #Donetsk at about 47.77666386603153, 36.7590295028224
 
Viimeksi muokattu:
Tätä vääntämistä seuratessa tulee mieleen ajatelma, "kaikki on piloilla mihin liitetetään loppu: "
- politiikka.
Sinänsä hassua, sotahan on politiikkaa, mutta sodankäynti itsessään on tekniikka, taktiikkaa , strategiaa jne. Nyt päämäärä Ukrainan voitto, joka on poliittinen päämäärä, aina välillä torperoidaan sotkemalla politiikka teknisiin, taktisiin ja strategisiin asioihin, kunnes taas joku muistuttaa , että " hei päämäärähän oli.."
putinin mikromanageerauksesta on puhuttu, mutta makaroonit , sutsusatsit jne. kyllä asetoimituskommervenkkeineen on yhtä pahoja.
 
Saattaa olla tuossa ryssien Eteläisessä sotilaspiirissä vähän kupletin juoni hukassa.

Porukan nykyinen vetäjä on tämä Sergei Kuzovlev joka istuskelee tässä Kokin vieressä, liekkö täyttä luottamusta omiensa tai Kremlin suunnalla.

Sergei

230624014524-02-yevgeny-prigozhin-0624.jpg

Ja piirin kakkosmies on nyt vainaa, eikä varmaan siinä hotellissa pitänyt päämajaansa yksin.

Oleg
 
Joo huolestuttavaa. Nämä ovat aika isoja maa-alueita. Toisaalta tuolta alueelta on tullut niin vähän tietoa, ettei ole tietoa kuinka nopeasti siirtymä on tullut. Muutamassa päivässä vai kahdessa viikossa? Eikö Ukraina ole linnoittanut alueita riittävästi?

Warmonitor3:kin kirjoittelee nyt aiheesta.

Ainahan tällaset vituttaa, mutta en olisi kovin huolissani.

Vai uskooko jengi, että AFU olisi jotenkin romahtamassa ja suunnitelma rakoilee?
 
Back
Top