Ukrainan konflikti/sota

Tälle hommalle on nyt naureskeltu täällä ja ajatus on naurettava.

Nyt on kuitenkin palautettava sen verran, että perinteisessä avaruusteknologiassa ryssä on ollut perinteisesti tasainen suorittaja. Ei erityisen hyvä, mutta vakaa suorittaja. Muistetaan nyt vaikka se, että ISS oli pitkään pelkästään ryssän toimitusten varassa, kun lännellä ei ollut kykyä toimittaa ihmisiä asemalle. Eli kyllä siellä vielä on osaamista ja jos saa ihmisiä maatakiertävälle avaruusasemalle, on ballistisen radan ohjuksen ampuminen 🥜

Eli väärän vertailun argumentaatiovirhe.

Siitä että ryssä ryssii sotiessaan ei ole millään tavalla vedettävissä johtopäätöksiä miten avaruus ohjelma toimii. Se oli oikeastaan niitä ainoita asioita Neuvostoliitosta, joka siirtyi pahemmin kärsimättä Venäjälle ja pysyi toimintakykyisenä ja hyvällä tasolla läpi kaikkien näiden vuosien. Niillä on omat ongelmansa ja ovat todellakin tipahtaneet kehityksen kelkasta, mutta perus raketti teknologia ja ballistiikka on kyllä hallussa.

Jos lukee tuon ChrisO ketjun läpi, niin sieltä selviää että "idean isä" oli Dmitry Rogozin. Pelkästään tämä yksityiskohta vie ehdotuksen Mikki Hiiri -kategoriaan.

Yhden Soyuz 2.1 laukaisun hinta on jotain 35 - 40 miljoonan dollarin väliltä (toisien lähteiden mukaan enemmän, ehkä noin 50 miljoonaa dollaria). Taitaisi olla maailman historian kallein perinteisen asekuorman toimitus. Samassa hintaluokassa kuin jos laittaisivat Su-35S hävittäjän lentämään itsemurhapommina.

Kazakstan arvatenkin ei sallisi Baikonurin käyttöä tällaiseen tarkoitukseen, joten jäljelle jäävät vaihtoehdot ovat Plesetsk ja Vostochny (molemmat sijaitsevat Venäjällä). Näiden käyttö asekuormien laukaisuihin tekisi niistä samantien sotilaskohteita ja arvatenkin nähtäisiin sabotöörien iskuja. Paljon haavoittuvaa ja vaikeasti korvattavaa infraa, tietäisi nopeasti Venäjän avaruusohjelmalle suuria vaikeuksia.

Muutamia teknisiä haasteita käytännön toteutuksen osalta:

1. Soyuz 2.1 raketin kuormatila vaatisi väistämättä muutosten tekemistä ja lisäsuunnittelua, mikä tarkoittaisi rahankäyttöä ja tuotekehitysresurssien tuhlaamista typerään ideaan

2. Ehdotuksessa puhutaan perinteisestä räjähdekuormasta, ei avaruudesta pudotettavista teräksisistä pylväistä. Näistä ensimmäinen ei selviä ilmakehään palaamisesta, ei ilman lämpösuojaa (heat shield). Sellainen pitäisi suunnitella näitä varten - lisää rahaa ja suunnitteluaikaa

3. Ohjainsiivekkeet / -pinnat pitäisi myös suunnitella tätä käyttöä varten. Ilman ohjausta tarkkuus olisi hyvin huono.

4. Venäjällä ei ole uudelleenkäytettäviä tämän kokoluokan raketteja, joten jokainen laukaisu olisi paitsi hyvin kallis niin laukaisujen tahti olisi myös hyvin rajallinen

5. Soyuz 2.1 rakettien käyttö asekuormien toimittamiseen varastaisi osan satelliittien laukaisemiseen varatuista raketeista eli saadaan pienempi määrä satelliitteja kiertoradalle per vuosi. Väitän satelliittien olevan huomattavasti hyödyllisempi (ainakin teoriassa) investointi kuin muutaman tonnin lähettäminen jonnekin päin Ukrainaa (sillä oletuksella että osutaan Ukrainaan).

-

Kiertoradalle yltäneiden / yrittäneiden laukaisujen määrät per maa 2000-luvulla, huomaa Venäjän numerot eri vuosina, erityisesti viimeiset vuodet:

1689782166897.png

Yhdysvallat, Venäjä, Kiina ja SpaceX määrät per vuosi kuvaajana sekä kokonaislaukaisumäärät koko maailmassa (HUOM: Yhdysvaltain laukaisumäärä sisältää SpaceX:n määrät, laitoin SpaceX:n numerot erikseen havainnollistamaan tämän yhden yhtiön merkitystä osana suurempaa kuvaa):

1689782231466.png

Pitää muistaa, että avaruussukkuloiden käytön päättymisen (vuonna 2011) ja ensimmäisen miehitetyn SpaceX laukaisun (vuonna 2020) välillä Soyuz-kapseli oli ainoa joka kykeni kuljettamaan ihmisiä kansainväliselle avaruusasemalla ja sieltä takaisin Maan pinnalle. Samoin tulee ymmärtää, että venäläiset raketit ovat olleet hyvin pitkään erittäin kilpailukykyisiä laukaisuhintojen osalta. SpaceX:n nousu on vienyt asiakkaita, mutta osansa teki myös Krimin valtaus vuonna 2014. Venäjän avaruusohjelma on ollut jo pitkään alennustilassa mutta vuoden 2016 jälkeen ollaan eletty samanlaisia "laihoja vuosia" kuin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Venäjä on käytännössä pysynyt tällä samalla "noin 20 laukaisua per vuosi, ehkä pari sen yli" tasolla jo pidemmän aikaa. Viimeisen seitsemän vuoden keskiarvo on 21,14 ja aikavälin 2001-2022 keskiarvo 23,82 kpl per vuosi.

Tänään on 19.7.2023 eli ollaan selvästi ohitettu vuoden puoliväli. Venäjä on laukaissut 9 kpl kiertoradalle menneitä kuormia tähän mennessä, joten ollaan aikalailla samoissa määrissä tänäkin vuonna ("noin 20 kpl").

En ennusta, että Venäjän avaruusohjelma kykenisi tätä parempaan. Ei ainakaan ilman ulkopuolista rahaa tai valtion mielipuolista rahoitusta (mihin ei ole varaa nyt, ei varsinkin sota-aikana). Kiinalla ja Intialla on kummallakin omat menestyneet avaruusohjelmansa ja rakettinsa, ei tarvetta tai halua tukea Venäjää. Yhdysvallat ja Eurooppa pysyvät myös kaukana venäläisistä raketeista. Ei jää jäljelle juuri muuta kuin omat markkinat ja ehkä muutama yksittäinen ulkopuolelta tuleva laukaisun tilaus.

Katsoin tänä vuonna tehtyjä laukaisuja ja tiedossa olevaa laukaisujen ja niiden kuormien kalenteria loppuvuoden osalta: Venäjän kuormat ovat olleet joko huoltolentoja ISS-avaruusasemalle tai heidän omia kuormiaan, ei ole ollut eikä ole tiedossa minkään muun maan tai ulkopuolisen asiakkaan tilauksia. Tämä huomioituna en olisi yllättynyt, jos tänä vuonna jäätäisiin hieman alle 20 kpl per vuosi, ehkä jopa vuoden 2020 kanssa samaan määrään eli 17 kpl. Se olisi toteutuessaan pienin määrä 2000-luvulla (toki jaetulla ykköspaikalla vuoden 2020 kanssa ja vuodet 2001 ja 2004 ovat hyvin lähellä: 18 kpl per vuosi) ja kertoisi varmasti osaltaan jotain Venäjän talouden tilasta vuonna 2023. JOS näin tulisi käymään, vuosi 2024 voisi helposti olla yhtä huono, ellei jopa huonompi (sillä oletuksella että talouden heikkeneminen näkyisi suoraan myös avaruusohjelmassa, mikä ei ole 100% taattua - nyt puhutaan kuitenkin kansallisesta ylpeyden aiheesta ja yhdestä "suurvallan merkistä").
 
Viimeksi muokattu:

Virolaisen sotahistorioitsija Jüri Kotšinevin mukaan nykymuotoisen Venäjän loppu lähestyy.

"Venäjä on yhä globaali turvallisuuspainajainen koko maailmalle. Samalla Venäjä on selvästi häviämässä sodan Ukrainalle, jota koko yhtenäinen länsi tukee sotilaallisesti ja taloudellisesti. Venäjä voihkii pakotteiden alla ja joutuu myymään öljyään isoilla alennuksilla alle tuotantokustannusten. Kaikki tämä johtaa siihen, että Venäjällä ei ole tulevaisuutta. Myös sota Ukrainaa vastaan kuluttaa valtavasti resursseja, Kotšinev kirjoittaa Postimees -lehdessä julkaistussa kolumnissaan".
 
Prigozin näyttää olevan Valko-Venäjällä hyvissä ruumiin ja sielun voimissa ja antanut sieltä haastattelun. Vähän alkaa tuntua, että koko kapina oli järjestetty juttu, tosin en keksi mitä kokivat sillä saavuttavansa. Jenkkikenraalin veikkaus siitä, että ukko olisi jo kuollut, ei siis mitä ilmeisimmin pitänyt paikkaansa.
En pitäisi missään nimessä mahdottomana että joku ryssien metku kyseessä, saatiin sijoitettua wagnerit valko-ryssiin, mutta miksi? Ryssästä kun kyse niin mikään eu ole mahdotonta.
 
En pitäisi missään nimessä mahdottomana että joku ryssien metku kyseessä, saatiin sijoitettua wagnerit valko-ryssiin, mutta miksi? Ryssästä kun kyse niin mikään eu ole mahdotonta.
Alun pitäen oli selvää, että Prigozin olisi tapettu jo Bahmutissa, jos niikseen olisi tullut. Se siellä turpaansa soitteli siihen malliin, joten se olisi korjattu kuleksimasta jos olisi ollut oikeaa uhoa ilman lupaa. No kummallisesti se siellä sai jatkaa. Joten kyllähän siitä alkoi haista, että Kremlin siunaus on asialle. Sama tämä kapinahomma. Alusta saakka siinä oli liikaa outouksia. Samaa sarjaa on tämä Girkin, joka soittelee turpaansa ja elää tiettävästi ilman ongelmia. Näin ei olisi, jos hän olisi Kremlin paskalistalla. Tosiasiassa hän on Kremlin palkkalistalla. Ei näiden kanssa pidä olla naiivi. En tiedä mitä peliä tuo on, mutta ei todellakaan ole niin kuin meille näyttää.
 

Tähän sopisi vastaukseksi se sama mitä Venäjä aina käyttää eli peili: Ukrainan tulisi julistaa kaikki Mustallamerellä liikkuva laivaliikenne, joka suuntautuu venäläisiin satamiin potentiaalisesti aseita kuljettaviksi. Olisivat siis vapaata riistaa.

Toki Ukrainan realistinen kyky iskeä näitä vastaan on rajallinen, lähinnä nämä erilaiset "itsemurhavesiskootterit", mutta on se silti vakavasti otettava kyky.

Olisiko liian raju temppu? "Asettaisi vaaraan viattomia merimiehiä"? "Ei saa provosoitua kun provosoidaan"?

Venäjän on todettu kuljettavan Ukrainasta varastettua viljaa mm. Syyriaan ja Iraniin. Vastavuoroisesti on epäilty, että nämä samat alukset saattavat kuljettaa "paluumatkalla" aseita Krimille ja Venäjälle.

Merirahtiliikenteeseen puuttuminen on ollut aina hieman tulella leikkimistä, koska siinä voi astua vahingossa väärille varpaille. Eivätkä Ukrainan ystävät lännessä välttämättä pitäisi siitä, mikä voisi olla suurempi haitta kuin laivaliikenteen lopettamisesta tai hidastamisesta / harventamisesta saatava hyöty.

Toisaalta jos annettaisiin tällainen julistus Ukrainan taholta, se pitäisi pystyä myös toteuttamaan käytännössä jos löytyy "rikkureita". Tietty määrä toimijoita varmasti lopettaisi rahtiliikenteen, tietty osuus ei. Saatavat hyödyt tällöin:

- rahtiliikenne vähenisi, millä olisi suora vaikutus
- mahdollisesti tämä pakottaisi jäljelle jäävän rahtiliikenteen kulkemaan pidempiä, suojaisempia reittejä (jolloin matka-aika pitenee)
- voisi pakottaa Venäjän merivoimien alukset ja ilmavoimien hävittäjät liikkumaan enemmän Mustanmeren päällä (aluksien suojana) mikä antaisi ainakin teoriassa tilaisuuksia iskeä niitä vastaan. Toisaalta merellä partioivat alukset olisivat samalla pois rannikon ja satamien suojasta, mikä antaisi tilaisuuden iskeä niitä vastaan

En usko että Ukrainalta tultaisiin näkemään "peiliä" vaikka sille olisikin paikkansa.
 
Alun pitäen oli selvää, että Prigozin olisi tapettu jo Bahmutissa, jos niikseen olisi tullut. Se siellä turpaansa soitteli siihen malliin, joten se olisi korjattu kuleksimasta jos olisi ollut oikeaa uhoa ilman lupaa. No kummallisesti se siellä sai jatkaa. Joten kyllähän siitä alkoi haista, että Kremlin siunaus on asialle. Sama tämä kapinahomma. Alusta saakka siinä oli liikaa outouksia. Samaa sarjaa on tämä Girkin, joka soittelee turpaansa ja elää tiettävästi ilman ongelmia. Näin ei olisi, jos hän olisi Kremlin paskalistalla. Tosiasiassa hän on Kremlin palkkalistalla. Ei näiden kanssa pidä olla naiivi. En tiedä mitä peliä tuo on, mutta ei todellakaan ole niin kuin meille näyttää.
Ei näiden asioiden kanssa kannata vainoharhaiseksikaan ryhtyä.
 
Jollain tuota romua on hillottuna. Nyt on se hetki jota varten ne on jemmattu.
Tämä tulee USAI -ohjelmasta eli ei ainakaan suoraan jenkkien varastoista. Eli pikkuhiljaa tulee tavaraa tilausten myötä ja partnereilta. Toinen tapa olisi Predidential Drawdown jolloin suoraan ameriikan laareista tulisi tavara.

Today, the Department of Defense (DoD) announced a new security assistance package to support Ukraine's battlefield needs and underscore unwavering U.S. support for Ukraine. This package, which includes critical air defense capabilities and munitions, will be provided as part of the Ukraine Security Assistance Initiative (USAI).

This USAI package highlights the continued U.S. commitment to meeting Ukraine's pressing requirements by committing critical near-term capabilities while also building the enduring capacity of Ukraine's Armed Forces to defend its territory and deter Russian aggression over the mid and long term.

Unlike Presidential Drawdown authority, which DoD has continued to utilize to deliver equipment to Ukraine from DoD stocks at a historic pace, USAI is an authority under which the United States procures capabilities from industry or partners to then send to Ukraine. This announcement represents the beginning of a contracting process to provide additional priority capabilities to Ukraine.
 
Venäläisten mukaan Ukraina hyökkää Robotynen-Verboven linjalla ja mukana olisi Leopadit ja Bradleyt.

Rogov: Armed Forces of Ukraine launched a new offensive operation with "Leopards" in Zaporozhye​

The head of the Zaporozhye public movement "We are together with Russia" Vladimir Rogov said in his Telegram channel that units of the Armed Forces of Ukraine have launched a new offensive operation at the Rabotino-Verbove line.

According to him, at first there were artillery duels and massive artillery preparation of the Armed Forces of Ukraine for several hours, and now the Ukrainian command sent dozens of armored vehicles to attack, including Leopard tanks and Bradley infantry fighting vehicles.

Rogov added that many Ukrainian military are involved in an attempt to break through the positions of the Russian Armed Forces at the junction of the areas of responsibility of the 291st and 70th regiments.

"Our guys are in active defense. Heavy battles have begun. Evening and night promises to be hot," summed up Rogov.

Earlier, Rogov reported that the enemy was rotating on the Zaporizhzhya Front and deploying reinforcements.
https://www.mk.ru/politics/2023/07/...lnuyu-operaciyu-s-leopardami-v-zaporozhe.html
 
Tämän mukaan Puola antaisi vielä 20 kpl MiG-29:jä Ukrainalle. Miksikäs ei, alkoivat just saada niitä Korealaisia koneita itselleen.

Poland may transfer 20 more MiG-29 fighters to the Armed Forces of Ukraine

As the Ukrainian Ambassador to Poland Vasily Zvarych said, the transfer of fighters may occur after Western aircraft begin to arrive in Poland.


 
Alun pitäen oli selvää, että Prigozin olisi tapettu jo Bahmutissa, jos niikseen olisi tullut. Se siellä turpaansa soitteli siihen malliin, joten se olisi korjattu kuleksimasta jos olisi ollut oikeaa uhoa ilman lupaa. No kummallisesti se siellä sai jatkaa. Joten kyllähän siitä alkoi haista, että Kremlin siunaus on asialle. Sama tämä kapinahomma. Alusta saakka siinä oli liikaa outouksia. Samaa sarjaa on tämä Girkin, joka soittelee turpaansa ja elää tiettävästi ilman ongelmia. Näin ei olisi, jos hän olisi Kremlin paskalistalla. Tosiasiassa hän on Kremlin palkkalistalla. Ei näiden kanssa pidä olla naiivi. En tiedä mitä peliä tuo on, mutta ei todellakaan ole niin kuin meille näyttää.
Uskon kyllä että sitä yritettiin tosissaan tappaa, mutta ukko olikin sitkeä ja hermostui lopulta kunnolla.
Jos joku keksii millään tasolla järkevän syyn miksi olisi ollut kremlin järkkäämä judanssi niin olen valmiina kuuntelemaan.
 
Back
Top