Ukrainan konflikti/sota

Ryssä tutkii tätä terroritekona. Kaksi vaihtoehtoa, joko syyttävät Ukrainaa tai sitten suunnittelevat jotain muuta.

Ajatteleeko ryssä nyt niin, että julistavat sotatilan tämän takia? Voi olla että mitään ei tapahdu.



Kirjoitin elokuun alussa Bellincatin tutkijan arviosta. Oikeassa oli

-------------
Putin kutsui Prigozhinia televisiossa petturiksi. Kaikki tietävät, mitä he tekevät ”pettureille” ja Putin ei ole tehnyt sitä. Putin haluaa nähdä hänet kuolleena. Hän ei voi tehdä sitä vielä. Kuuden kuukauden aikana Prigozhin tulee kuolemaan tai näemme toisen kapinan, Grozev sanoo.
-------------
 
Viimeksi muokattu:
Rintamahuhuja, tämä vastaa ehkä todellista tilannetta Robotynen lähellä, eli UA olisi jo selvästi pidemmällä.
Mahdollista sinänsä ja laitan lähinnä siksi kun Tuitero harvemmin laittaa tällaisia.

 
Vaikea uskoa, että Progo&co lähti noin helposti. Tuolla tasolla riskien hallinta on oltava korkealla tasolla aina henkilösuojauksesta erilaisiin attentaatti uhkiin. Vähintään lentosuunnitelman muutokset tulisivat mieleen. Toki valtio koneiston puolella on silmiä vähän joka puolella. Tiedä sitten.
 
Vaikea uskoa, että Progo&co lähti noin helposti. Tuolla tasolla riskien hallinta on oltava korkealla tasolla aina henkilösuojauksesta erilaisiin attentaatti uhkiin. Vähintään lentosuunnitelman muutokset tulisivat mieleen. Toki valtio koneiston puolella on silmiä vähän joka puolella. Tiedä sitten.
Todella varomatonta Prigolta lentää omalla nimellään. Luulisi että matkustajalistalla olisi joku hänen alter egoistaan, jos hän oikeasti oli kyydissä.

Voiko olla, että Prigo testasi, pitääkö Putin sanansa, ja vastaus tuli IT-ohjuksen muodossa?
 
Pekka Toveri (kok) osallistuu kansainvälisen United4Ukraine-verkoston kokoontumiseen Kiovassa keskiviikkona ja torstaina. 25-henkinen ryhmä koostuu 14 maan parlamentaarikoista. Toveri kertoi ISTV:n Ukraina-studion lähetyksessä, että hän on ainoa verkoston suomalainen edustaja.

Ukrainalaisen Ukrainska Pravda-lehden mukaan delegaatio keskustelee ukrainalaisten kanssa maan turvallisuustilanteesta ja Ukrainan avuntarpeesta Venäjän voittamiseksi. Kokoontumisessa käsitellään myös Venäjän viemistä kansainväliseen oikeuteen. Ryhmän tavoitteena on osoittaa vahvaa tukea Ukrainalle.



Toverin mukaan ryhmän toimintamotiivina on Ukrainan tukeminen. Hänen mukaansa verkosto tekee raportteja ja esityksiä, joita edistetään omassa kansallisessa lainsäädännössä. Toveri kertoo IS:lle, että eurooppalaisilla on oma intressinsä osallistua verkostoon.

– Jos Venäjä voittaa, se on siemen uudelle sodalle. Ainoa asia, mikä takaa kestävän rauhan, on Venäjän täydellinen epäonnistuminen, Toveri toteaa IS:n haastattelussa.

Toveri kertoo, että on ensimmäistä kertaa Ukrainassa. Hänen mukaansa matka antaa uutta perspektiiviä sodan kommentointiin.

– On tietysti hienoa, kun silmistä silmiin pääsee tapaamaan ihmisiä. Saa paremman kuvan siitä, missä mennään.
Nyt taitaa olla sellainen harvinainen kerta, kun rivikansanedustajan verorahoilla tekemän ulkomaanmatkan hinta-/hyötysuhde osuu kohdalleen. On hyvä, että Toveri on lähtenyt politiikkaan. 👍
 
Toisaalta kun tätä hommaa vielä miettii, niin jos tämä oli se Ukrainan lahja ryssälle Ukrainan itsenäisyyspäivänä niin aika kova juttu.


Edit:


Eli ryssän tekosia kun syyttävät suoraan Ukrainaa ja pitävät motiivina juuri tuota Ukrainan itsenäisyyspäivää.

Ei voi toki sulkea pois sitä mahdollisuutta, etteikö Ukraina olisi ollut asialla.

Toisaalta, tämä sattui päivälleen kaksi kuukautta Prigozhinin ja Wagnerin "kapinan" jälkeen (se tapahtui 23.6.2023 - LÄHDE)

JOS on pelkkää sattumaa, niin hyvin tarkasti osunutta sattumaa.

Ryssäläisillä on tapana katsoa kalenteria hieman eri tavalla: Ukrainaan hyökkäys tapahtui samana päivänä kuin Maidanin vuosipäivä, Georgiaan taas hyökättiin 08.08.08 päivänä. Joko erikoista sattumaa tai sitten valikoivat päiviä, joilla on symboolista arvoa (jos ei kenellekään muulle niin heille itselleen). On myös mahdollista että joku harrastaa numerologiaa tai on muuten vain taikauskoinen numeroiden suhteen. Venäläisistä kuitenkin puhutaan, heillä on joskus outoja uskomuksia (johtajia myöten).

-

MUOKKAUS: tämä twiitti katosi joten yliviivaan sen:

MUOKKAUS: yksityiskohdissa nähtävissä lisää symboliikkaa, toki jokainen voi miettiä miten pitkälle haluaa viedä tämän touhun:

Prigozhin will have been shot down over Tver region whose governor, Alexei Dyumin, who was the Deputy Head of Putin's personal presidential security service and helped oversee the annexation of Crimea in 2014. Tver is also where Prigozhin broke off the march on Moscow.

 
Viimeksi muokattu:
Sellaistakin pohdin, että onkohan Progolla tehtynä jonkin sortin henkivakuutus. Henkensä menetettyään aktivoituisi jokin solu joka tekisi vaikkapa terrori-iskun Moskovan sydämessä. Tällainen tottakai vuodettaisiin Kremliin joka hillitsisi ilkeimpiä suunnitelmia.
 
Back
Top