Ukrainan konflikti/sota

Lisäksi olisi syytä hankkia rypälepommeja mlrs:n ja horneteihin... :camo:
Tuskin siitä tarvii etukäteen irtisanoutua, voi lähettaa kohteliaan ilmoituksen 'sori, paperityö kärsi tuossa muun maanpuolustuksen ohessa'. Anyway, vähän off-topic mutta katsoin äsken Ottawan sopimustaja mm. puuhun sidotut, tai roikkuvat (esim. putket) ei kai teknisesti ole 'maamiinoja' sopimuksen mukaan (definitiot puhuvat maahan tai maanläheisesti asetetuista).
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Putin on päätöksensä tehnyt, se näyttää nyt selvältä. Se päätös siis. Eri asia on, miten venäläiset suhtautuvat tilanteeseen sitten, kun sankarivainajia alkaa tulla enenevään tahtiin
 
Melkoisesti koneita käynnyt krimillä.
Taas kaksi suuntaa paluumatkalle.

Myös yksi mielenkiintoinen kaupallinen lento.
Screenshot_20220217-201751_Firefox.jpgScreenshot_20220217-201453_Firefox.jpg
 
Suomella on aina ollut Skandinavian ulkopuolella ne vahvimmat suhteet Britteihin/Muricaan. Ja siellä eniten arvostetaan meidän olemassaoloa. Mikään ei ole muuttunut.
Britit eivät ole koskaan olleet Suomen puolella. Aina historiassa kriittisellä hetkellä venkoillut/sotinut Suomea vastaan. Alkaen Suomen itsenäisyysjulistuksesta.
 
New Yorkissa on alkamassa Venäjän koolle kutsuma YK:n turvallisuusneuvoston istunto, joka käsittelee tilannetta Ukrainassa ja Minskin sopimusta.

Yhdysvaltojen korkein diplomaatti eli ulkoministeri Anthony Blinken osallistuu itse kokoukseen. Venäjää edustaa kokouksessa varaulkoministeri Sergei Vershinin.

Venäjän uskotaan esittävän kokouksessa Ukrainan armeijan syyllistyneen julmuuksiin Itä-Ukrainassa Luhanskin ja Donetskin alueilla. Venäjän YK-edustuston kerrotaan esitelleen turvaneuvoston jäsenille tähän liittyviä asiakirjoja keskiviikkona.

Blinkenin mukaan Yhdysvallat haluaa hakea kiistaan ratkaisua neuvottelujen kautta, mutta toisti maan olevan valmis asettamaan vakavia Venäjän vastaisia pakotteita, jos Venäjä aloittaa hyökkäyksen Ukrainassa.

Blinken voisi ehdottaa (tai Biden asettaa) sellaisia pakotteita, että jos ryssä munii, niin tästä eteen päin _kaikki_ Venäjän kanssa tapahtuva liiketoiminta johtaa boikottiin ja pakotteisiin myös sitä toista toimijaa kohtaan.
Pieniä poikkeuksia sallitaan, kuten energian osto, lentoluvat ja kansalaisten matkakulut (turistiluokka ja max 3. lk hotelli:rolleyes:).
 
Kuten edellä siteerasin. Olennainen muutos on tapahtunut. Ensinnäkin Venäjän toimesta ja Tavjan kissakin kuoli. Sitten vain maamiinat sarjatuotantoon ja viuhkoihin lanka tai liike/lämpölaukaisin.
Eikös viuhkat ole vakiona varustettu langalla? Pitää vain vaihtaa langasta vetäjä viuhkan toiselle puolelle, niin ei tartte jäädä tähystelemään.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Tuo uutistoimistojen quottaama lista Venäjän vaatimuksista on niin käsittämätöntä tuubaa että huh-huh. Jos saman toistavat kameroiden edessä YK:ssa, on päätös selvä, eikä tämä lopu millään diplomatialla.
Kai se olikin tarkoitus. Sota on varmaan jo päätetty joten olisi hankalaa jos sellaisiin "asiallisiin" vaatimuksiin olisi yllättäen suostuttu.
 
Britit eivät ole koskaan olleet Suomen puolella. Aina historiassa kriittisellä hetkellä venkoillut/sotinut Suomea vastaan. Alkaen Suomen itsenäisyysjulistuksesta.
Millons Britit sotineet Suomea vastaan? Kerran että Jooseppi on iloinen. Ja 1918 Muurmannin legioona. Churchill julisti sodan 6.12.1941 itsenäisyyspäivänä joka ehkä signaali että "this is noted". Pommittivat parilla tukialuslentokoneella Petsamoa 1. kerran. Olisko 1 kuollut, ja kattotiilissä menetyksiä.

Siinä oli sen sodan taistelukosketukset.

Mikäänhän ei ole täydellistä, mutta mieluummin Britit joille fennoskandia meinaa jotain kuin esmes Ranskalaiset joita ei voisi vähempää kiinnostaa kuka pohjoista Suomenmaata hallitsee.
 
Milloin viimeksi EU on toiminut nopeasti ja päättäväisesti ? Ollaan taas hyvin järkkymättömiä ja jämeriä ja asetetaan taas joku Sotsin apulaiskaupunginpuutarhuri pakotelistalle.



”(Pakote)paketti on erittäin pitkälle valmisteltu, sanoisin että se on loppusuoralla. Kokonaisuutta on valmisteltu Yhdysvaltain ja muiden kumppaneiden kanssa, myös Suomi on aktiivisesti osallistunut valmistelutyöhön”, Marin kertoi saapuessaan EU:n ja Afrikan huippukokoukseen.

”EU-maat ovat yhtenäisiä ja on tärkeää, että mikäli Venäjä laajentaa sotilaallista toimintaansa, olemme valmiita toimimaan erittäin nopeasti ja voimakkaasti. Mielestäni yhteinen tahto tältä osin on erittäin vahva.”
 
Milloin viimeksi EU on toiminut nopeasti ja päättäväisesti ? Ollaan taas hyvin järkkymättömiä ja jämeriä ja asetetaan taas joku Sotsin apulaiskaupunginpuutarhuri pakotelistalle.



”(Pakote)paketti on erittäin pitkälle valmisteltu, sanoisin että se on loppusuoralla. Kokonaisuutta on valmisteltu Yhdysvaltain ja muiden kumppaneiden kanssa, myös Suomi on aktiivisesti osallistunut valmistelutyöhön”, Marin kertoi saapuessaan EU:n ja Afrikan huippukokoukseen.

”EU-maat ovat yhtenäisiä ja on tärkeää, että mikäli Venäjä laajentaa sotilaallista toimintaansa, olemme valmiita toimimaan erittäin nopeasti ja voimakkaasti. Mielestäni yhteinen tahto tältä osin on erittäin vahva.”
Rolffi lisää lämpöä kämpässä. Siinä ei parit juuston vientikiellot paljon kiinnosta.
 
Samaa mietin itse. Jos Ukrainan tilanne eskaloituu isommaksi konfliktiksi Naton ja Venäjän välillä niin on kiinnostavaa, että miten Kiina pelaa tuollaisessa tilanteessa.
Kiina hieroo käsiään ja komentaa suunnittelijat hommiin.

Putkea Yamaliin, monta, ja huomenna.

Pitkällä tähtäimellä Venäjä rintaansa hakkaen etääntyy Euroopasta lopullisesti.

... ja alistuu Kiinan öljy/kaasu - säiliöksi.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Britit ja puolalaiset antavat ainakin moraalista tukea.



The UK and Poland will continue to provide Ukraine with support, standing in unity with Ukraine, in the face of ongoing Russian aggression, and fully committed to stand with Ukrainian nation in its efforts aimed at defending Ukraine’s sovereignty, independence and territorial integrity within its internationally recognized borders.
 
Suomesta käsin asia saattaa näyttää tuolta. Ei niinkään Yhdysvalloissa, mutta se riippuu vastaehdokkaista.
Jep. DT taitaa olla kisan suosikki tällä hetkellä. USA:n sisäpolitiikka on ikävää seurattavaa.
Hyökkää Taiwaniin. Sen jälkeen onkin aussien vuoro.
Kiina ei ole valmis vielä. Sen sisämarkkinat ei ole tarpeeksi vahvat, jotta vientiä voisi häiritä. 3. lentotukialus on vasta valmistumassa.
... ja alistuu Kiinan öljy/kaasu - säiliöksi.
Aika kovan hinnan maksoi tästä kriisistä, sillä sopiimukset allekirjoitettiin olympia-kihlauksessa. Kiina haluaa maksun etukäteen, niille ei lupaukset kelpaa. Kun tulee pakotteet, niin Xi saa kunnon otteen Putinista ja seuraajasta.
---
Venäjän joukoista 50% on alle 50 km päässä rajasta. CNN
 
Kiina ei ole valmis vielä. Sen sisämarkkinat ei ole tarpeeksi vahvat, jotta vientiä voisi häiritä. 3. lentotukialus on vasta valmistumassa.

Taiwanin salmi on ihan käsittämätön lätäkkö. Tykit molemmin puolin sohottamassa, propaganda ja uhkaukset raikaa.

Ja samaan aikaan sitä väliä Kiinasta Taiwaniin seilaa miljoona laivaa raiaten palikkaa eestaas väistellen sotalaivoja.

Taloudet on rankasti yhteennivoutuneet, ja sotiminen pysäyttäisi monen vientituotteen tuotannon. Siellä sen seuraavan läppärin minkä ostan osat kulkee...
 
Back
Top