Ukrainan konflikti/sota

Ilta-Sanomissa Arja Paananen kirjoittaa valko-venäjän ensi sunnuntain perustuslakiäänestyksessä, jossa V-Venäjä liitetään venäjään. Voi olla oikeassa että viikko vielä pitää odottaa.



"Tämä ajatus ei perustu mihinkään uuteen tiedustelutietoon eikä kehenkään suureen auktoriteettiin, vaan pelkkään päättelyyn siitä, kuinka Kreml on mitä todennäköisimmin koko kuvion rakentanut."

No jaa, kuka meinaa, että nuo ukot istuvat vielä viikon panssarivaunujensa katolla Ukrainan rajalla, koska Arja Paanasen looginen päättelykyky niin sanoo, vaikka USA, UK ja jopa Israel antavat ymmärtää että yöperho on nyt koteloitumassa?
 
Rene Faselia pitäs laittaa turpahan mm kisoissa meitin Rauta-Kalervon verbaalisesti.
Oli meinaa Kale eilen olympiaradiossa pahoillaan/keljuuntunut urheilun sotkemisesta politiikka/ sotahommiin.
Talviolympiakisat Venäjällä 2014, Krimin miehitys. Kisat Kiinassa 2022, taas Venäjä hyökkää. Talviolympialaisten aikaan saa naapurimaat olla varpaillaan. :unsure:
 
En ota mitenkään tosissani kenenkään "seuraavaksi on Suomi listalla"-kommentteja. Mutta jos oikein aiheeseen pureutuu niin miksi ryssät oikeasti tänne hyökkäisi? Onko muita perusteita kuin Itämeren hallinta. Jos ryssät nappaisivat hirveällä hinnalla Lappeenrannan ja Imatran itselleen niin siinähän tulisi vain pidempi matka ajella Suomen puolelle ostoksille. Lappeenrannasta tulisi osa kehitysmaata, josta ei saa juustoa.
- Ahvenanmaa on edelleen itämeren hallinnan (=baltian sekä suomen huoltoyhteyksien ja selustan) kannalta merkittävin saari. Se jolla on it- ja meritorjuntaohjukset saarella sekä lentokentät ja satamat hallussa, sulkee vastustajalta aikamoisen toiminta-alueen ilmassa ja merellä.

- Se joka hallitsee pohjoista Lappia, pystyy sulkemaan vastustajalta aikamoisen kaistaleen ilmatilaa lähellä murmanskia. Naton ja venäjän välisen konfliktin eskaloituessa Venäjä on pakotettu valtaamaan pohjoisen lapin estääkseen natoa tekemästä niin. Murmanskin sukellusvenetukikohdat ovat yhä venäjälle kaikki kaikessa, eikä se jää odottelemaan, mitä nato lapissa tekee.

- suomi on hyvän infransa ja geopoliittisen sijaintinsa vuoksi edelleen todella vaarallinen naton potentiaalisena tukialueena. Venäjä tietää, että suomalaiset enemmän kuin kernaasti päästävät naton joukot maahan, jos tilanne eskaloituu. Siksi suomesta on PAKKO vallata strategisesti merkittävät kohteet ajoissa ennen kuin nato pääsee käyttämään niitä hyväksi.

Natojäsenyyden vastustajat eivät ymmärrä, että asiaa realistisesti katsottuna suomen ei yksinkertaisesti ole mahdollista pysyä naton ja venäjän välisen aseellisen konfliktin ulkopuolella. Siksi natoon pitäisi liittyä asap, vaikkakin pian on jo myöhäistä. Venäjä ei ikinä edes yrittäisi vallata natoon kuuluvasta suomesta alueita etukäteen. Liittoutumattomattomana taas Suomi on auttamatta osa Venäjän sotilaallista etupiiriä - yksin pussin perällä käytännössä saarena, jota kukaan ei epäröi uhrata maailmanrauhan säilyttämiseksi.

Harmittaa, että kansalaisille ei näitä perusjuttuja selitetä vaan ihmisten annetaan vielä elää suomettumisen ajan ruususen unta. Tällä foorumilla toki ihmiset ovat keskimääräistä valveutuneempia, mutta silti.

Ei ole maanpuolustusvastaista sanoa tämä ääneen: Nykyvenäjän armeija ei ole enää mikään talvi- ja jatkosodan pullonkauloihin juuttuva kömpelö vastustaja, eikä nykyajan suomalainen keskiluokka enää ole mitään katajaista sitkeää pienviljelijäkansaa, joka kestää taistelun kurjuutta. Suomi ei enää nykysodankäynnissä pärjää yksin massa-armeijalle kuten silloin pärjäsi. Varsinkin kun venäjä tuskin yrittäisi vallata koko maata vaan ainoastaan sille tärkeät osat.
 
Ovelin vetohan olisi aloittaa toimen V-V ja Separasti alueilta, näin Venäjä voisi vieläkin levitellä käsiänsä. Että ei me olla siellä. Sit viikon parin päästä voisivat lähettää "rauhanturvaajia" suojelemaan Venäläisiä Ukrainassa.
Mutta jos mietitään paria vuotta eteenpäin ja Ukraina on kokonaan Venäjän hallussa, niin siinäpä onko Itävalta naapurina mihin voidaan tunkea vaikka parisataatuhatta pakolaista.
 
Rivet Joint teki ensin normi lenkkiä, sitten pienensi länttä kohti. Vika oli jo pieni ja nyt suuntaa pois Ukrainasta. Oliko ajalliselta kestoltaan normaali lento?
 
Ei nyt ainakaan ihan PTRI/PSTO-tasolla.

file:///C:/Users/k751296/Downloads/2018-05-01%20The%20Russian%20Reconnaissance%20Fire%20Complex%20Comes%20of%20Age%20(Grau-Bartles).pdf
Katso liite: 56809
Oma näkemykseni tuosta häkkyrän alaosasta: MTJV pataljoonalle alistettu PSTO/PTRI jonka TIEDTJ vaunusta toimii prikaatin UAV komppanian ryhmä(Orlan-10).
 
Back
Top