Ukrainan konflikti/sota

Oisko Leopard? 😉 Ja ei ollut Rehnin aikaan vaan Suomi hankki vuonna 2003 124 kappaletta Leopard 2A4 -vaunuja käytettynä.
Rehnin aikaan ysärillä ostettiin harppi-Saksan jäämistöstä vaunuja. Tarinan mukaan 2S3-panssarihaupitseja piti ostaa, mutta perillä kävi ilmi että niissä on kilsat täynnä. Samalla kentällä oli 2S1-vehkeitä, jotka sinänsä väärää kamaa, mutta uusia. Ja ne sieltä sitten lähtivät ostajien matkaan. Ja tulihan sieltä bemaria ja älliäkin vissiin, ehkä muitakin vaunuja.
 
Rehnin aikaan ysärillä ostettiin harppi-Saksan jäämistöstä vaunuja. Tarinan mukaan 2S2-panssarihaupitseja piti ostaa, mutta perillä kävi ilmi että niissä on kilsat täynnä. Samalla kentällä oli 2S1-vehkeitä, jotka sinänsä väärää kamaa, mutta uusia. Ja ne sieltä sitten lähtivät ostajien matkaan.
Noista vaunuistahan on kerrottu, että osa oli täysin ajamattomia.
 
Katsoo tuota nykyistä rähinää niin Suomella voisi olla vaikka vaan puolet nykyisestä kalustosta maavoimilla. Otetaan loput ryssältä kun ne hylkää tai loppuu polttoaine :ROFLMAO:
Ehkä. Mutta täällä on lyhyet etäisyydet ja me emme ole veljeskansaa. Ne tulee sieltä heti täysillä etnisen puhdistuksen kiilto silmässä. Ei sillä että pelkäisin,mutta hyvä varautua.
 
On myös tapaus jossa perhe tapettiin ja heitettiin mantien viereen kuoppaan. Autoon oli ammuttu yksi saksanpaimenkoira, toinen oli päässyt teurastusta karkuun ja istui neuvottomana kuoppaan heitetyn kuolleen isäntänsä vieressä kun paikalle tullut kuvasi teurastuksen jälkiä.
Kai sitä on jotenkin tunnevammainen, mutta koirien kärsimys ja ahdinko sattuu sieluun enemmän kuin ihmisten. Toivottavasti tuon tehneet ryssät palaa hengiltä jossain molotov koktaili hyökkäyksessä.
 
Gerasimov puuttuu. Huhut on siis oikeassa, että Venäjän asevoimien komentaja on vaihdettu. Mitä yläkuvassa Shoigun vasemmalla puolella olevan mölliäisen nimikyltissä lukee, osaako kukaan venättää?

Verrattuina nykyaikaiseen länsimaiseen ylempään upseeristoon näyttää siltä että votka ja vorschmack maistunut. Mikähän on kehnossa kunnossa olevan lähemmäs seitsenkymppisen guben stressinsietokyky? Kognitiiviset kyvyt varmasti ovat hyvät mutta vuorokausien valvominen ja stressi tuntuu eri lailla kuin nuoremmalla.
 
Gerasimov on yksi chegetin eli koodisalkun kantajista, kuten myös Shoigu, tai näin ainakin arvellaan. Taisi tulla virkaansa samaan aikaan Shoigun kanssa, olikohan 9 vuotta sitten. Voi tietysti olla, että nykyään on vain yksi sormus. Siis salkku.
Michael Kofman, director of the CNA Corporation’s Russia Center and a fellow at the Woodrow Wilson Center’s Kennan Institute, explained that Russia still uses its Soviet-era command and control protocols to govern the use of its nuclear arsenal. As part of those procedures, the Russian president is required to authorize a nuclear strike, Kofman said.
“It is not clear if the Russian president can activate the system alone, or if he requires confirmation from the minister of defense,” Kofman told Coffee or Die Magazine. “That is, it’s clear that [launching Russia’s nuclear weapons] requires the president’s authority, but not that this is sufficient.”
Vallankaappausyritys tai -suunnitelma? Sehän olisi salaliitto! No en teoretisoi...
putler_roinapöhö.jpg
 
Dailymail(Roskalehti): Putin siirtynyt Altai-vuoristossa olevaan ydinsodan kestävään bunkkeriin.

Samassa artikkelissa myös joku viittaus Putinin terveysongelmiin. Ja omituista kyllä myös jotain shamaanijuttuja puolustusministeri Shoquinin kanssa. Mutta lähteenä kyseinen lehti ei erityisen luotettava ole.

DailyFail on kyllä aika ö-luokkaa lähteenä. Ei mikään putlerin propagandalehti, mutta todella sensaatiohakuinen ja ottaa tietonsa todella epämääräisistä lähteistä.
 
Katsoin äsken uutisia ja näytettiin Venäjän kenraalikunnan tiedotustilaisuus missä ilmoitettiin että homma menee hyvin: vakuuttuneita on ilmeet.

f52db3757d75b8a9-kopio.jpg

f52db3757d75b8a9.jpg
Kuvassa Shoigu ilmoittaa kenraaleille että yhteistilaus Range Rovereista on ikävä kyllä jouduttu perumaan.

Alakuvassa katsellaan Ladan myyntiedustajan esitelmää Nivaan saatavista mukavuusvarusteista.
 
Jos "vanhat" vaunut on romutettu

mitä meillä sitten on varastossa.
Kun itse palvelin oli 200 kpl rasvattuja t72 tankit täynnä varastoituna -86
Virallisesti tuohon aikaan Suomella oli 60+ kpl T55-vaunuja (ja joku määrä T54). Lisäksi tilatuista noin 60+ kpl T72-vaunusta oli jo saapunut maahan niin suuri määrä, että vaunu esiteltiin Tammi86-sotaharjoituksessa.
T55-vaunuille tehtiin kattava modifiointi 80-luvun lopulla, mutta jo 90-luvun alussa saatiin ostaa ilmeisesti noin satakunta T72-vaunua. Ne käytiin yksilöllisesti valitsemassa säilytyskentiltä. Kilometrit olivat tiettävästi erittäin pienet, mutta ulkosäilytys oli osin vaatinut veronsa. DDR-kaupat tehtiin romuraudan hintaan, mutta kun vaunut sitten myöhemmin romutettiin, oli raudankin hinta noussut rajusti.
 
Viimeksi muokattu:
Dailymail(Roskalehti): Putin siirtynyt Altai-vuoristossa olevaan ydinsodan kestävään bunkkeriin.

Samassa artikkelissa myös joku viittaus Putinin terveysongelmiin. Ja omituista kyllä myös jotain shamaanijuttuja puolustusministeri Shoquinin kanssa. Mutta lähteenä kyseinen lehti ei erityisen luotettava ole.
Ukrainan lähettiläs oli oikeassa?
 
Back
Top