Ukrainan konflikti/sota

Tässä on tullut viimeiset pari, kolme viikkoa seurattua sotatoimia varsin tiiviisti. Hersonin suunnan strateginen harhautus huiputti minua samalla tavoin, kuin ryssääkin. Koko kesän rummutettu ukrainalaisten offensiivi etelässä oli maskirovkaa parhaimmillaan. Tuhotut ammusvarastot, iskut Krimille... 10 pistettä ja papukaijamerkki Ukrainan sodanjohdolle. Ja samalla onnistuttiin sitoa valtaosa ryssän reserveistä. "Krim on meidän!" ;)

Länsimainen aseapu ja tiedustelutietojen jakaminen ovat kääntäneet sodankulun täysin. Ukraina on ottanut aloitteen itselleen, kenties lopullisesti. Ja jos kaikki huhut pitävät paikkansa, mottiin on jäämässä kymmenentuhatta vanjaa Iziumin suunnalla, niiden kahdenkymmenentuhannen heikosti huolletun Hersonissa istuvan ryssän lisäksi. Sodan sumu on toki paksua vielä, joten yritän hillitä liiallista optimismia. Mutta jos Putler menettää 30 000 ryöstäjäraiskaajaa seuraavien viikkojen aikana... millä ne korvataan? Liikekannallepanolla? :rolleyes: Millä varusteilla? Millä huollolla? Toimittaako korean paksukainen kranaattien lisäksi vielä univormut kaupan päälle?

Ryssän ainoa mahdollisuus näyttää olevan vasta muodostettu 3. armeijakunta. Sen määrävahvuus ja taistelukyky ja -motivaatio ovat kuitenkin kysymysmerkki. Joku täällä jo totesikin, että koettelemattomilla joukoilla harvoin taisteluiden (tai sodan) kulkua käännetään. Ja mikä lienee kaluston kunto ja polttoainetilanne, kun armeijakuntaa on nopealla aikataululla roudattu ensin Hersoniin (Krim on meidän!), ja sitten kiireellä käännetäänkin nokka kohti Kupianskia? Siihen päälle vielä some, jonka joka tuutista tulee kuvamateriaalia palavista ryssänromuista ja hyvin varustelluista ja kokeneista ukrainalaissotureista. Ja kaikki ryssät (varsinkin sotilaat) tietävät, että viralliset tiedotukset ovat täyttä paskaa. Harva porsaskaan on innolla teuraalle menossa...

Kuulostaa katastrofin aineksilta.

Kalsarimyrkyttäjän aika tuntuu käyvän vähiin. Mitä kortteja on vielä katsomatta? Energia-ase on katsottu, samoin kuin ydinvoimalakiristys. Ydinaseillakin on uhkailtu. Turvallisuusneuvoston jäsenyydellä voi lähinnä pyyhkiä persettä. Onko pakassa jäljellä enää wanha kunnon Musta Pekka?

Ukrainalaisten menestys kaikkien kauheuksien ja epäoikeudenmukaisuuksien jälkeen tuntuu mahtavalta, mutta täytyy vähän rauhoittua nyt. Muuten joutuu menemään lääkärille liian pitkään jatkuneesta kestoerektiosta :salut:

Slava Ukraini!
 
Täysin poissuljettu vaihtoehto, tämä antaisi ryssän ydinasedoktriinin mukaan luvan käyttää ydinasetta, toki sellainen tilanne ihan mahdollinen että ryssä ajettu rajan taakse ja jatkavat sieltä vielä kiusaksi Ukrainan moukaroimista jolloin tietenkin Ukraina iskee rajan taakse takaisin, tähän on kuitenkin melkoisen pitkä matka. Tosin onhan noita iskuja Belgorodiin nytkin jo ollut mutta onko Ukraina ottanut niistä vastuuta?
Ryssän ydinasedoktriinin neljäs kohta kertoo, että ydinaseita voi käyttää kaikissa tapauksissa, jotka uhkaavat Venäjää. Tämä kumoaa kätevästi kohdat 1-3. Hullun Putlerin kuolintuskissaan tekemät päätökset voivat olla todella fataaleja Ukrainalle ja muulle Euroopalle. Tälläistä kehityskulkua ei voi sulkea pois.
 
Ryssän ydinasedoktriinin neljäs kohta kertoo, että ydinaseita voi käyttää kaikissa tapauksissa, jotka uhkaavat Venäjää. Tämä kumoaa kätevästi kohdat 1-3. Hullun Putlerin kuolintuskissaan tekemät päätökset voivat olla todella fataaleja Ukrainalle ja muulle Euroopalle. Tälläistä kehityskulkua ei voi sulkea pois.
Toivottavasti NATO co ovat jo ilmaisseet Kremlin suuntaan, notta jos meinaatte avata siiloja niin kukaan ei elä... Se tuskin on Putininkaan haave, vaikka mistä tuosta tietää... - Toivoisin, ettei Bond ole fiktiivinen hahmo...
 
Ryssällä pitäisi olla taisteluhelikoptereita suhteellisen runsaasti, onkohan näkynyt vastahyökkäyksen alla olevalla alueella toimintaa? Ukrainan teitä pitkin seuraaviin tavoitteisiin porhaltava mekanisoidut joukot olisivat mehevä kohde, mutta onko ryssä kyennyt iskemään? Sama asia dronejen kanssa, ei niidenkään käytöstä hyökkäyksen hidastamiseen ja tappioiden aiheuttamiseen ole ollut hirveästi juttua. Tykistö näyttää jääneen jyrän alle ja yllätetyksi, ammuspulan vaivatessa muutenkin, mutta helikoptereilla on ainakin jotain joukkojen siirtoja tehty, niin tuskin niiden kenttiä on vallattu.

Ehkä Ukrainalla on käytössä tehokasta ilmatorjuntaa hyökkäyksen suojana. Tai ehkä jäykän komentorakenteen takia ryssän kopterit seisovat käskyjä odottamassa. Ryssän touhu on kyllä ihan käsittämätöntä, onko niillä edes mitään suunnitelmia vastahyökkäyksen varalle tehtynä? Voihan putlerkin olla vain ottanut esikuvastaan mallia ja alkanut mikromanageroida yksiköitä sillä tasolla, ettei mihinkään kyetä reagoimaan nopeasti.
Suomen sergei- aseapu on selkeästi vaikuttanut..
 
Back
Top