Ukrainan konflikti/sota

Ehdotukseni Naton vastaukseksi.
Puolan ja muiden NATO maiden suojelemiseksi julistetaan lentokielto ja ohjus/UAV kieltovyöhyke koko pohjoiseen Ukrainaan ja etelään Hersonin oblastin rajaan asti. NATO ei valvo lentokieltoa rintamalinjasta 100km etäisyydellä.

+Lentokielto, mutta merkittävästi pienemmällä eskalaatio riskillä. Ryssällä ei ole enää lentotoimintaa Ukrainan hallitsemien alueiden yllä, eikä ohjusten alasampuminen ole niin paha eskalaatio kuin lentokoneen ja lentäjien räjäyttäminen.
+ Ukrainan suurten kaupunkien Infra jäisi suojaan
+Ukraina voisi keskittää oman IT:n rintamalle ja sen läheisiin kaupunkeihin.
 
Pienen pohtimisen jälkeen sopiva vastaus voisikin olla 4kpl Himarsseja Ukrainalle ja siinä sitten kyytipoikana kasa Atacm:seja. Näin ryssä ei pääse huutamaan eskalaatiota kun 4kpl Himarsseja ei muutu ryssänkään propagandapajassa miksikään maailmanlopun kokonaisuudeksi. Edes niin että nomiryssä sitä suostuisi enää nielemään.

Tällä lähtökohdalla ryssän provokaatio kuivuu ryssän propagandakoneen kannalta kasaan mutta ne pitkänmatkan puikot satuttaa sotilaallisesti niin että tuntuu Kremlissä asti.
 
Kreminna-Svatove rohkaisevia huhuja

The situation of the RUS forces north of Kreminna and south of Swatow has deteriorated significantly today. There are indications that in several places the AU forces have already slightly crossed the R66 road and are on its eastern side. There are fights going on. I am waiting for more details.

Aamulla oli tällainen kommentti Kreminnan suunnasta

 
Back
Top