Ukrainan konflikti/sota

Pekka Toverilta aika murska-arvio wunderwaffesta.



”Kaikki mitä siinä vaunussa on, on pitkälti vanhaa neuvostoteknologiaa, jota on vähän tuunattu länsimaisilla komponenteilla”

”Tuhottu kalusto on korvattu 60-luvulta peräisin olevilla vaunuilla, eikä Venäjällä ole kykyä niitä modernisoida. Venäjän panssarijoukot menevät teknisesti kohti toista maailmansotaa”
 
Ei sitä paskakasaa kukaan halua. Kallis ylläpidettävä. Ei siitä kukaan ainakaan mitään maksa. Annetaan ilmaiseksi USA:lle, voivat perustaa sinne Itämeren laivastotukikohdan.
Kyllä minä ainakin haluan pitää Ahvenanmaan suomella. Se on ei vähempää eikä enempää kuin välttämätön meriliikenteen ja huoltovarmuuden kannalta. Säästetään typeryyksien kirjoittelu vaikka iltavapaisiin tms soveliaampaan ketjuun. Vahva ot tässä ketjussa.
 
Challenger, Abrams, Leopard 2, Leclerc sekä useita erilaisia ohukaisia. Rauhan aikana olisi jo haastavaa huoltaa mutta miten sodassa? On kyllä uskomaton kansa jos kykenevät tuohon kaikkeen. Ei voi kuin hattua nostaa.
Onhan tässä joutunut hattua nostamaan jo useammankin kerran. Vähä niinkö aikaansaavia nuo ukrainalaiset. Mieleen on jäänyt videosta aikojen alusta. Siinä oli Kiovan jossain esikaupunkialueella rysyjen panssareita ja bemareita siellä täällä, ja maailma piti henkeänsä että kohta Kiova antautuu. No jossain leikkauksessa ukrainalaiset virittelivät polttopulloja ja olivat muutenkin toimeliaan oloisia. Mieleen tuli että nyt pukkas rysyille paska keikka. Vain näki että ukrainalaisilla ei ollut antautuminen ekana mielessä.
 
Sinä se jaksat joka asiaan ottaa negatiivisen kulman.

Tuo naapurimaamme 50 CV90 vaunun toimitus oli kyllä itselleni suurin positiivinen yllätys. Hyvä homma !
Näin huollon janarina kysymys huollon onnistumisesta on mielestäni enemmän kuin relevantti. Mutta murehtikoon etappisiat ja muut "meikäläiset" sitä sitten aikanaan, nyt on tosiaan kyllä saatava rautaa (tuollekin) rajalle.
 
Tänään kun on tullut suoranainen tulva eri maiden aseapujen ilmoituksia, tulee tästä mieleen itselle muutama vaihtoehto, miksei myös osittain kaikki näistä.

1. Lännellä on todella vahva tiedustelutieto, että Venäjä yrittää tehdä valtavan hyökkäyksen. Tällä aseavulla yritetään nyt lähettää viesti, että ei kannata koska se ei tule päättymään hyvin. Jos muistatte viime vuonna, muutamia päiviä/viikkoja ennen täyssotaa oli paljon kuvia aseavuista, lentokoneista jotka tuovat jne eli yritettiin saada vielä hyökkäys estettyä Venäjän toimesta.

2. Jenkit ovat ärähtäneet Euroopalle siitä, että teidän mantereella se sota on ja teidän tarvitsee nyt saada myös vauhtia rattaisin, Ukraina ei voi ripustautua pelkästään jenkkien varaan ja teidän pitää olla mukana vahvemmin.

3. Länsi on itse tullut järkiinsä ja todennut, ettei nykyisen Venäjän hallinnon kanssa voi mitään järkevästi keskustella. Sotarikoksia tehty valtavasti, aivan poskettomia väitteitä, uusimmat ohjusiskut siviileihin ja infraan, ei sotilaskohteisiin... ei tätä diplomatialla hoideta vaan sotimalla, valitettavasti. Tähän liittyy vielä osittain kohta 1, olisiko tullut vahvistusta siitä, että Ukrainen helikopteriturma ei ollutkaan vahinko vaan Venäläiset olivat sen takana? Ja jos tämä on onnistuttu tekemään Kiovassa, samantapainen isku onnistuu missä tahansa muuallakin Euroopassa, varsinkin kun rajat oli auki monta viikkoa....

4. Venäjän ydinuhkailut paljastuivat bluffiksi, tätähän moni pelkäsi Khersonin vapautuksen jälkeen kun Venäjä liitti alueet itseensä, että tuleeko nyt nukea niskaan kun alue on näennäisesti Venäjän. Näitä punaisia viivoja on asetettu kymmeniä ja ikinä ei ole toteutunut, ei jakseta enää uskoa tähän. Tämän lisäksi, on tehty Venäjälle selväksi mitä se tarkoittaa, eli aiemmin oli vain Venäjän uhka, se on edelleen mutta nyt on selvät sävelet mitä tehdään jos nukea tulee = Venäjä saa maksaa todella kalliisti.

5. Vaalit lähestyvät monessa maassa ja jos katsotaan miten korkeita lukuja Ukrainan tukeminen saa kansalta, periaatteessa politiikot saavat >50% äänistä vain toteamalla, että olemme yhtä Ukrainan kanssa ja tuemme heitä loppuun asti. Toivottavasti tämä on tottakin, mutta politiikoille tosiaan helpot kannatusluvut olemalla Ukrainan puolella.

Joka tapauksessa siellä on Ukrainan sotajohto kuin pikkupoika jouluna, mitä hienoimpia leluja paljastunut paketeista, ja ei tiedä mistä lelusta aloittaisi kun kaikki näyttävät niin siisteiltä.
 
Rauhan aikana kirjavan kaluston huolto olisi suuri ongelma. Sitoo paljon työvoimaa ja muita resusseja ja on kallista.

Mutta sodan aikana Ukrainalla on periaatteessa koko miespuolinen väestö valtion palveluksessa. Kaikki eivät voi osallistua taisteluihin ... Kotirintamalle jää miljoonia henkilöitä joista varmasti löytyy sopivan koulutuksen saanutta huoltohenkilöstöksi.
 
Mitä jos annettais Leojen tilalta kaikki BMP:t ja korvataan ne sitten AMV/CV90:llä? :unsure: Loputkin MT-LB:t ja tilalle Patrian 6x6. Ois varmaan ihanan kallista
Mistä lie tullut yhteinen ajatus, kun olin tätä juuri samalla minuutilla tulossa kirjoittamaan. Nyt kun Ruotsi löi vaihteen kakkoselle ja jos tulkinta on oikea, että CV90:tä lähtee niin reilu määrä, että teollisuuden on melkein pakko sitä ruveta korvaamaan niin samalta linjaltahan sitä rytkäytetään Suomeen korvaamaan 100 modernisoitua bemaria mitkä lähtee Ukrainaan. Kyvyt on olemassa valmiiksi vaikka miten päin, meillä CV90 käytössä jo valmiiksi ja Ukrainalla BMP-kalusto. Samallahan sitä päästään eroon päällekkäisestä järjestelmästä ja noista kuitenkin luovutaan keskipitkällä aikajänteellä.
 
Viimeinen varoitus!!!!

Putin on löytänyt esikuvansa.

"China's final warning" (Russian: последнее китайское предупреждение) is a Russian proverb that originated as a Soviet political joke in the Soviet Union in the 1950s, referring to a warning that carries no real consequences.[1]

More than 900 Chinese "final warnings" had been issued by the end of 1964.

 

Venäjä on sodassa lähestulkoon yksin, kun Ukrainalla on tukenaan laaja länsiliittouma. Lopulta Putin kuolee, mutta länsimaat jatkavat.

Putin on hävinnyt sodassa jo siksikin, että vuosikymmeniksi eteenpäin Venäjä tulee olemaan kansainvälisessä yhteisössä se, johon ei luoteta, jonka aikeita epäillään ja jota vaaditaan tilille historiallisista vääryyksistä.

Tämä tulee erittäin kalliiksi venäläisille. Se on raskas taakka kantaa tulevillekin venäläissukupolville. Saksa on tehnyt tilinteon oman menneisyytensä kanssa, ja sama, rehellinen itsetutkiskelu olisi välttämätöntä myös Venäjälle, jos maa aikoo jollain vuosikymmenellä tulevaisuudessa nousta kukoistukseen. Tätä sopii kuitenkin epäillä, sillä Neuvostoliiton hirmuhallinnon kauttakaan ei ole perattu.

🤔 Hyvin on tosiasiat todettu👍
 
Niinpä. Veikkaan, että alkaa vaivaantunut kenkiin katselu ja virren veisuu:
- 1300 km
- no-NATO
- Ei Saksakaan ..
- Eskalaatio
- Erikoisolosuhteet (TM)

Mutta saa nähdä, uskon että Leopardeja täältä vielä jossain vaiheessa lähtee.
Tuskin uskallamme lähettää ilman Saksan lupaa kuitenkaan. Suomessa ei ikinä uskalleta tehdä mitään ilman Ruotsin ja Saksan lupaa
 
Back
Top