Ukrainan konflikti/sota

Lehtitietojen mukaan Bulgaria auttoi Ukrainaa erittäin merkittävästi – ja aivan vaivihkaa – viime keväänä, kun Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa tarvitsi kipeästi ammuksia ja polttoainetta.​


Kun Ukraina vuoden 2022 keväällä kärsi epätoivoisesta ammus- ja polttoainepulasta Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa, apu tuli yllättävästä suunnasta:
Euroopan unionin köyhimmästä valtiosta Bulgariasta, jonka politiikassa Venäjä-mielisyys on yleistä.
Näin kertovat verkkolehti Politico ja sen saksalainen sisarjulkaisu Die Welt.

Lehtien selvityksen mukaan Bulgaria toimitti Ukrainalle suuria määriä neuvostokaliiberin ammuksia, joita oli hankala saada länsiliittolaisilta, sekä massiivisesti diesel-polttoainetta.

Operaatio toteutettiin vaivihkaa ja salaa jopa silloisen pääministerin, Nato-myönteisen Kiril Petkovin hallituskumppaneilta, sosialistipuolueelta.
Venäjä-mielisyys on yleistä Bulgarian eliitissä ja politiikassa, ja sosialistipuolueelle Ukrainan aseapu oli ”punainen viiva”, jota ei saanut ylittää.
Julkisuuteen Bulgarian viesti olikin, että se ei aseista Ukrainaa.
Politicon ja Weltin mukaan tämä viesti oli kuitenkin vain sumuverho, jonka takana Bulgaria toimitti apua epävirallisesti, välttäen valtioiden välisiä suoria kytköksiä ja käyttäen välikäsinä yhtiöitä.

”Arvioimme, että kolmannes Ukrainan armeijan tarvitsemista ammuksista sodan alkuvaiheessa tuli Bulgarialta”, Petkov sanoo Weltille.

Diesel, jota Bulgaria toimitti ukrainalaisille, tuotettiin venäläisestä raakaöljystä Mustanmeren rannalla sijaitsevassa laitoksessa, joka tuolloin kuului venäläisyhtiö Lukoilille.
Ex-ministeri Vassilevin mukaan Bulgaria toimitti hetkittäin jopa 40 prosenttia Ukrainan tarvitsemasta dieselistä.
Vassilevin mukaan hän kehotti Bulgarian Lukoilia toimittamaan ylijäämätuotannon Ukrainalle, kun ukrainalaisjoukoilta meinasi loppua polttoaine, ja yhtiön sekä sen työntekijöiden reaktio oli positiivinen.

Apu toimitettiin välikäsinä toimineiden yhtiöiden ja ulkovaltojen kautta, ja Weltin mukaan Yhdysvallat ja Iso-Britannia maksoivat toimituksista.
 

ABC News: 12 maata aikoo lähettää 100 Leopardia Ukrainaan – Suomi mukana koalitiossa​


Yhteensä 12 maata on sopinut lähettävänsä Ukrainaan noin sata Leopard 2 -panssarivaunua, jos Saksan hallitus antaa hyväksyntänsä, kertoo ABC News lähdetietoihinsa pohjaten.

Puolan ja Suomen lisäksi sopimusmaiden joukkoon kuuluvat ABC Newsin mukaan Espanja, Alankomaat ja Tanska, jotka olisivat halukkaita lähettämään tankkeja.
 
Saksalainen puolustusalan yritys Rheinmetall kertoo, että yhtiö voisi toimittaa tarvittaessa 139 Leopard-panssarivaunua Ukrainalle, uutisoi Reuters RND:n lähteisiin viitaten.
Rheinmetallin mukaan 29 Leopard 2A4-panssarivaunua voitaisiin toimittaa huhti-toukokuussa ja 22 lisää vuodenvaihteen tienoilla.
Vanhemman mallin Leopard 1 -vaunuja yhtiöltä voisi irrota 88 kappaletta.
 
Kannattaa muistaa että Liveuamap on erittäinkin epätarkka paikoin. Ei ole ollenkaan OSINT-tyyppien suosiossa. Mutta vähintään Kreminnan pohjoispuolella Chervonopopivkan ympäristössä on jotain etenemistä. Kreminnan länsipuolen metsä on taasen pitkään ollut ryssällä ja siellä ei juurikaan ole edistytty.
Itselläni oli suuria toiveita tuon pohjoisen suunnan osalta, mutta kaikkiansa hyvin huonosti UA on siellä Kreminnan ja Svatoven suunnalla edistyneet. Näyttävät paikoin hieman perääntyneenkin Svatoven alueella.
 

ABC News: 12 maata aikoo lähettää 100 Leopardia Ukrainaan – Suomi mukana koalitiossa​


Yhteensä 12 maata on sopinut lähettävänsä Ukrainaan noin sata Leopard 2 -panssarivaunua, jos Saksan hallitus antaa hyväksyntänsä, kertoo ABC News lähdetietoihinsa pohjaten.

Puolan ja Suomen lisäksi sopimusmaiden joukkoon kuuluvat ABC Newsin mukaan Espanja, Alankomaat ja Tanska, jotka olisivat halukkaita lähettämään tankkeja.

Tätä on nyt vatvottu jo niin kauan että uskon kun näen, mutta tuo ~100 vaunua, olkoonkin sitten vanhempaa 2A4 kalustoo olis jo melkonen voimanlisäys ainakin paikallisissa taisteluissa. Eikös tuossa olis suurinpiirtein yhden ukrainalasen kokoonpanon mukasen panssariprikaatin vaunut kasassa. Tohon sitten vielä Bradleyt ja CV90:t kylkeen (eikös noita joku ~150+ yhteensä oo luvattu) ja voisin kuvitella et tuossa olis hitusen päänvaivaa ryssille.
 
Mielenkiintoista näkymää droneoperaattoiden keskuksesta. Aika paljon samaan aikaan droneja ilmassa näyttöjen perusteella. Hommaan on panostettu.
No ei ole kyllä vastapuolen droonikeskuksia näkynyt... tai niitä ei erota siitä paskasta minkä keskellä istuvat. Tällaisissa pienissä asioissa ne erot kertautuvat ja homma joko onnistuu tai menee ryssimiseksi.
 

Lehtitietojen mukaan Bulgaria auttoi Ukrainaa erittäin merkittävästi – ja aivan vaivihkaa – viime keväänä, kun Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa tarvitsi kipeästi ammuksia ja polttoainetta.​


Kun Ukraina vuoden 2022 keväällä kärsi epätoivoisesta ammus- ja polttoainepulasta Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa, apu tuli yllättävästä suunnasta:
Euroopan unionin köyhimmästä valtiosta Bulgariasta, jonka politiikassa Venäjä-mielisyys on yleistä.
Näin kertovat verkkolehti Politico ja sen saksalainen sisarjulkaisu Die Welt.

Lehtien selvityksen mukaan Bulgaria toimitti Ukrainalle suuria määriä neuvostokaliiberin ammuksia, joita oli hankala saada länsiliittolaisilta, sekä massiivisesti diesel-polttoainetta.

Operaatio toteutettiin vaivihkaa ja salaa jopa silloisen pääministerin, Nato-myönteisen Kiril Petkovin hallituskumppaneilta, sosialistipuolueelta.
Venäjä-mielisyys on yleistä Bulgarian eliitissä ja politiikassa, ja sosialistipuolueelle Ukrainan aseapu oli ”punainen viiva”, jota ei saanut ylittää.
Julkisuuteen Bulgarian viesti olikin, että se ei aseista Ukrainaa.
Politicon ja Weltin mukaan tämä viesti oli kuitenkin vain sumuverho, jonka takana Bulgaria toimitti apua epävirallisesti, välttäen valtioiden välisiä suoria kytköksiä ja käyttäen välikäsinä yhtiöitä.

”Arvioimme, että kolmannes Ukrainan armeijan tarvitsemista ammuksista sodan alkuvaiheessa tuli Bulgarialta”, Petkov sanoo Weltille.

Diesel, jota Bulgaria toimitti ukrainalaisille, tuotettiin venäläisestä raakaöljystä Mustanmeren rannalla sijaitsevassa laitoksessa, joka tuolloin kuului venäläisyhtiö Lukoilille.
Ex-ministeri Vassilevin mukaan Bulgaria toimitti hetkittäin jopa 40 prosenttia Ukrainan tarvitsemasta dieselistä.
Vassilevin mukaan hän kehotti Bulgarian Lukoilia toimittamaan ylijäämätuotannon Ukrainalle, kun ukrainalaisjoukoilta meinasi loppua polttoaine, ja yhtiön sekä sen työntekijöiden reaktio oli positiivinen.

Apu toimitettiin välikäsinä toimineiden yhtiöiden ja ulkovaltojen kautta, ja Weltin mukaan Yhdysvallat ja Iso-Britannia maksoivat toimituksista.
Siinä kyllä naapurit niin eri paria kuin olla ja voi, vaikka molemmilla sama rautaesiripun ja Varsovan liiton tausta ja molemmat köyhiä vaikkapa Puolaan verraten: Unkari ja Bulgaria. Arvostus Bulgariaa kohtaan on kohonnut roimasti.
 
Muuten tuli mieleen ryssien kaatuneet. Tältä näyttää n. 100 000 ihmistä koottuna.
Tuo katsomokenttä mahduttaa 100 000 ja kuvassa näyttää olevan melko täynnä.

20190708093806_986168.jpg
 
Mielenkiintoista näkymää droneoperaattoiden keskuksesta. Aika paljon samaan aikaan droneja ilmassa näyttöjen perusteella. Hommaan on panostettu.
Jotain tälläistä saattoi arvailla, noita drone-vidoeita kun tuli syksyllä enemmänkin. Yksittäisen droneryhmän toiminnoista jäi vähän kuva että paikka tai dronen alue ei ollut sattumaa ja parikertaa oli unohdettu maskata "video välitys päällä" lausekkin pois. Ryhmä kyllä tilasi suoraankin tykkitulta mutta selkeästi ylempi komentoporras saa sitten samat livelähetykset myös. Tuolla saa nopeasti kattavan kuvan tilanteesta ja ohjattua dronetoimintaa sen tilannekuvan mukaisesti.

Ei tarvitse ihmetellä enää miksi ryssä ei saa kunnon otetta tilanteesta, Ukrainalla on selkeästi sen tasoinen komentoverkko toiminnan taustalla että tieto liikkuu ja käskyt menee perille. USA:n avustuspaketeissa on ollut melkein jokaisessa "digital communication equipments" joten ilmeisesti etulinjassakin yhteydet pelaa. Eipä tosin Suomenkaan pakettien sisällöstä ole tieto, en yllättyisi jos vaikka Bittiumin tuotteita olisi kenttätesteissä.
 

ABC News: 12 maata aikoo lähettää 100 Leopardia Ukrainaan – Suomi mukana koalitiossa​


Yhteensä 12 maata on sopinut lähettävänsä Ukrainaan noin sata Leopard 2 -panssarivaunua, jos Saksan hallitus antaa hyväksyntänsä, kertoo ABC News lähdetietoihinsa pohjaten.

Puolan ja Suomen lisäksi sopimusmaiden joukkoon kuuluvat ABC Newsin mukaan Espanja, Alankomaat ja Tanska, jotka olisivat halukkaita lähettämään tankkeja.
Eilen kulki moottoritiellä kalustoa, mikä toivottavasti liittyy tähän. Mukana oli kolme leopardia..
 
Diesel, jota Bulgaria toimitti ukrainalaisille, tuotettiin venäläisestä raakaöljystä Mustanmeren rannalla sijaitsevassa laitoksessa, joka tuolloin kuului venäläisyhtiö Lukoilille.
Ex-ministeri Vassilevin mukaan Bulgaria toimitti hetkittäin jopa 40 prosenttia Ukrainan tarvitsemasta dieselistä.

Aivan mahtavaa! Rysyt tietämättään auttamassa Ukrainaa!
Hyvä Bulgaria!
 
Jaroslaw Wolski kirjoitti arviostaan 4.1.2023, lainaan twitter-ketjun alle kokonaisuudessaan: LÄHDE

Will Russia run out of tanks?

Someday for sure, but not in 2023 - and that's what this thread is about.

Please keep forwarding.

Russian losses in technology are overwhelming at first glance, in real terms irretrievably around:

1900 tanks
3200 BMP/WP/TO
800 OTHERS

In total, the whole "technique" from tanks to armored vehicles RUS irretrievably lost about 6000 pieces.

Knockout?

Unfortunately not.

First of all, RUS had a gigantic hardware potential. Tanks as an example:

"3+3+3"

3300 tanks in line

3000 machines that can be mobilized in a year and 3000 machines that can be "recovered" with a sufficiently large and long mobilization process.

1672941676674.png



At the same time, it is important to emphasize that there are more tanks in Russia - even several thousand, but the vehicles above the above-mentioned 9000 machines in total are already a certain "black number" whose real value is impossible to estimate.

The loss of about 2000 tanks is severe (2/3 out of 3300 full-time machines) but it is "only" 1/3 of what the Russians are able to mobilize in a year. Surprise? I already explain why not. In Russia, up to a certain point, the production data of tanks/BMPs and repair plants were open.

ON THE ROOM:

UVZ (eli Uralvagonzavod eli Nizhny Tagilin tehdas) up to 200 to 300 machines per year
Kurganmash - as above (BMP only)
Omsk as a repair shop - 62 T-80BVM per year, etc.

And there are also 5 regional repair plants which become factories after mobilization.

They renovated from 80 to 180 pieces of technique. Yes, during peacetime RUS had the ability to produce/renovate from 860 to 1500 pieces of technology.

Below, an information board of one of the five regional plants with "production" (cars repaired with mileage reset) -

(HUOM: otsikon käännös: VOLUME OF PRODUCTS BY YEAR - alla olevan kuvan alkuperäinen lähde A. Khlopotov blogim julkaisu 6.8.2015 LINKKI, LINKKI 2

ONE of the repair and repair plants in Russia (БТРЗ № 61) only in 2015 renovated 188 T-72 and T-80 tanks... And these are not modernized cars, but overhauled (major repairs))

Katso liite: 73133

How much are RUS able to repair on a war footing? In theory, the minimum is DOUBLE in relation to peacetime. Estimated from 1600 to 3000 pieces of technology. Currently, the Russians say that in one of the mobilized repair plants they will release 230-260 units per year, e.g. T-62M

Propaganda because it is openly stated? Not necessarily - it is completely convergent, e.g. with the known duplicated peacetime values of district repair facilities. And they have five working units, plus 3 large factories that survived the USSR.

So will the RUS complement themselves with a light hand in two years of losses?

Neither - fortunately, the repairs of the Armed Forces in Russia in the previous decade were made with the use of components from the mobilization states :)

As a result, in some RUS groups they have terrifying deficiencies: hence, for example, we see the "new" T-62M and T-90M, but with vehicles with 2A46 guns have problems. In turn, they have a lot of W46 engines, but problems with the W84MS, etc. :)

Redevelopments in Russian with a margin of 5% are now hiccuping. Therefore, RUS will not get the maximum capacity to mobilize the industry.

BUT you should be aware that without major problems, a year after the holiday mobilization of the industry, they will implement a little more than 2000 pieces of "techniques", i.e. tanks, IFVs, TOs, KTOs, AHSs, etc. So 1/3 of the losses they have already suffered. And because they intensively buy missing components in the countries to which they exported SPW.

We can expect an improvement, not a deterioration, of the RUS mobilization capacity of the industry.

So where will the bottlenecks of the Russians be?

- senior officers
- artillery ammunition
- communication in the attack
- battlefield aviation,
etc.

But it will certainly not be "lack of technology".

Wolski kirjoitti 9.1.2023 eli pari päivää myöhemmin toisen ketjun, jossa antoi täsmennyksen siitä miltä tilanne näyttää tällä hetkellä: LÄHDE

The quoted data is in about 10 days: RUS delivery of 55 tanks to the front. Monthly, this is the level of about 160 machines, but RUS has not yet fully developed the restoration of machines - because they do not have many components - which is roughly 1/4 to 1/5 of the originally planned capacity

Viitatun ketjun käännös:

A small summary of what armor has recently been observed by colleagues in deliveries to the front: Approx. 20 T-62M/MW Approx. 20-25 T-80B/BW and T-72B/BW (All above long-term maintenance vehicles that could be restored to working order - mentioned @wolski_jaros );

Approx. 15 pieces of a jumble of different types. From T72B3xx through T-80BWM to T-90A/S/M - here are vehicles that have been repaired (also as a result of combat damage) and possibly brand new. The stream of deliveries is irregular, seems a bit chaotic (constant problems with the usual, i.e. uneven accessibility to some components), but it is there.

And although they do not benefit from the internal competition for even snatching available engines or side gears ("Prigożyn style" Oj, joj ), unfortunately, they are, for better or worse, in a replenish losses in armored technology.

The fact that it more and more often takes the form of "slightly flimsy" equipment is noticed not without malicious satisfaction. More coming soon as more materials become available.



However, this would mean around 1,900 tanks a year minimum. Fortunately, the RUS have serious shortages in the 2A46 cannons, W46 engines, side gears, etc. Therefore, these deliveries will be non-linear and "jerky" (sometimes more, sometimes less, depending on the availability of components)

Katso liite: 73135

In this thread:

(katso ylle lainattu teksti, spoilerin takana)

I gave the estimated minimum values:

How much are RUS able to repair on a war footing? In theory, the minimum is DOUBLE in relation to peacetime. Estimated from 1600 to 3000 pieces of technology. Currently, the Russians say that in one of the mobilized repair plants they will release 230-260 units per year, e.g. T-62M

Estimated 1,600 to 3,000 units of "technics" (armored vehicles)

Tank delivery figures theoretically indicate the upper range of ALE

Katso liite: 73136

due to the mentioned problems with the availability of components, I still insist that they will deliver over 2k machines (up to 3k) but tanks, BMPs, and BTRs. However, you should watch the deliveries carefully because there are a lot of them anyway. A lot.

Katso liite: 73137

However, in tanks, I think that the smallest problem will be with the T-80BVM and T-90M and ... T-62M. Where the RUS are in the forest, there are the T-80B and above all: the T-72B and T-72A families.

Katso liite: 73138

Näiden lisäksi ovat regional repair plants eli aikaisemmin mainitut "armored repair plant" tai Бронетанковый ремонтный завод / БТРЗ. Wolski kirjoittaa että näitä olisi viisi ja ne olisivat alueellisia eli oletan että palvelevat kyseistä sotilaspiiriä TAI toinen vaihtoehto olisi että sijainti on alueellinen eli yksi per "sotilasalue" mutta jokainen olisi erikoistunut tiettyjen sotakoneiden huoltoon eli koko maan osalta nämä viisi hoitavat kaikkien "armored" ajoneuvojen huollon.

HUOM: Wolski puhuu twitter-ketjussaan viidestä "regional repair plants" muttei nimeä niitä. Tutkin asiaa ja kirjoitin tästä toisessa ketjussa (LINKKI). Ainakin vuodelta 2014 löytyi artikkeli jossa mainittiin kahdeksan tällaista korjaamoa. Ehkä vuoden 2014 jälkeen Venäjä on tehnyt yhtiöjärjestelyjä joiden myötä muutama näistä on jäänyt virattomiksi? Tai ehkä Wolski puhuu raskaamman sotilaskaluston remontoijista, jolloin ehkä muutama näistä kahdeksasta "pajasta" ei ole laskettu mukaan?

Löysin lisäksi kaksi sodan aikana perustettua (ainakin näiden perustaminen on kerrottu julkisuudessa) joten näitä on kymmenen (oletuksena että jokainen on toiminnassa, tämä ei ole perusteellinen tutkinta joten virheiden mahdollisuus on ilmeinen):
  • JSC "22 BTRZ",
  • JSC "61 BTRZ",
  • JSC "81 BTRZ",
  • JSC "103 BTRZ",
  • JSC "144 BTRZ",
  • OJSC "163 BTRZ",
  • OJSC "560 BTRZ",
  • JSC "192 CZZHT"
  • JSC "71 BTRZ"
  • JSC "72 BTRZ"
HUOM: tein myös oletuksen että nämä kaksi olisi perustettu JA että niiden yhtiömuoto olisi sama kuin muilla eli JSC = Joint Stock Company.

Venäjällä on näiden lisäksi muita korjauspajoja muulle kalustolle, heillä on erikseen mm. 9-й ЦАРЗ / JSC "9 CARZ"/ 9 TsARZ / 9-Y Tsentral'nyy Avtomobil'nyy Remontnyy Zavod eli "9th Central Automobile Repair Plant". Kuten nimestä voi päätellä, nämä tekevät "automobiilien" huoltoja mutta löysin myös tietoa että korjaisivat (ainakin joskus) myös MT-LB kalustoa.

Modernisointia ja uustuotantoa tekevät tehtaat ovat erikseen (Wolskin ketjusta arvio kapasiteetille):

- UVZ / JSC Uralvagonzavod - T-90M, T-72B3, T-72B3 obr 2016, T-72B3 obr 2022 - up to 200 to 300 machines per year
-
Kurganmash / JSC Kurganmashzavod - (BMP only) - up to 200 to 300 machines per year
- Omsk / Omsktransmash as a repair shop - 62 T-80BVM per year, etc.


Venäjällä pitäisi siis ainakin teoriassa olla korjaamokapasiteettia panssarivaunujen ja muun kaluston kunnostamiselle. Iso kysymysmerkki on sopivien aihioiden määrä, osaavan työvoiman määrä, varaosien sekä uusien osien määrä yms.

He ovat kärsineet kaluston osalta menetyksiä jokaisessa kategoriassa joten korjattavaa ja korvattavaa on runsaasti. Wolskin kirjoittama on yksi arvio kapasiteetista mutta se ei välttämättä vastaa todellisuutta tällaisena aikana.
Näissä arvioissa tehdään aina sellainen virhe, että oletetaan kaiken toimivan täysin optimaalisesti, kuten on laskettu ja kaiken menevän putkeen. Ja kuten tässä sodassa on nähty, niin ryssä on onnistunut ryssimään suurinpiirtein kaiken mahdollisen, sekä vielä muutaman mahdottoman asian.

Joo, kyllä sitä tankkia varmaan saadaan kunnostettua, mutta se niiden määrä sekä laatu ihan jotain muuta kuin noissa laskelmissa.

Ja toinen asia sitten on se, että mistä ne koulutetut käyttäjät, organisaatio, huolto, modernit ammukset ja jopa välillä polttoaine, löytyy?

Ja kunhan nuo länsivaunut saadaan tässä rintamalle viimeistään keväällä, niin näiden rysssävaunujen elinkaari jää aika lyhyeksi. Se, että Ukraina on tuhonnut sen 2000-300 vaunua, niin on vasta hyvä alku, eikä 10 000 vaunun tuhoaminen tule olemaan mikään ongelma. Venäjältä loppuu tuhottavat vaunut, ennen kuin Ukrainalta kyky niiden tuhoamiseen.
 
Jotain tälläistä saattoi arvailla, noita drone-vidoeita kun tuli syksyllä enemmänkin. Yksittäisen droneryhmän toiminnoista jäi vähän kuva että paikka tai dronen alue ei ollut sattumaa ja parikertaa oli unohdettu maskata "video välitys päällä" lausekkin pois. Ryhmä kyllä tilasi suoraankin tykkitulta mutta selkeästi ylempi komentoporras saa sitten samat livelähetykset myös. Tuolla saa nopeasti kattavan kuvan tilanteesta ja ohjattua dronetoimintaa sen tilannekuvan mukaisesti.

Ei tarvitse ihmetellä enää miksi ryssä ei saa kunnon otetta tilanteesta, Ukrainalla on selkeästi sen tasoinen komentoverkko toiminnan taustalla että tieto liikkuu ja käskyt menee perille. USA:n avustuspaketeissa on ollut melkein jokaisessa "digital communication equipments" joten ilmeisesti etulinjassakin yhteydet pelaa. Eipä tosin Suomenkaan pakettien sisällöstä ole tieto, en yllättyisi jos vaikka Bittiumin tuotteita olisi kenttätesteissä.
Ukrainallahan on ollut sodan alusta alkaen aivan omanlaisena kommunikointistrategia, jolle kalpenee jenkkienkin prosessit. Kunhan vain laitteita ja yhteyksiä saadaan.
 
Back
Top