Ukrainan konflikti/sota

Olenko väärässä, vai arvosteliko myös Yhdysvallat Ukrainan sodankäynnin strategiaa jokin aika sitten?
Et ole. Yhdysvallat arvosteli Ukrainan liian itsepintaista Bahmutin puolustamista, koska samanaikainen Bahmutista kiinnipitäminen ja keväälle suunniteltu vastahyökkäys eivät ole realistisesti toteutettavissa. Yhdysvaltojen mielestä Ukrainan pitäisi keskittyä vastahyökkäyksen toteuttamiseen.
 
Se kai on vielä näkemättä? Kuitenkin Ukraina saavutti kaksi valtavaa voittoa ennen kelirikon alettua (11.11. Kherson vapautettiin). Heti kun keli sallii niin kuvittelisin uuden hyökkäyksen alkavan, alueita ei kuitenkaan ole hävitty eikä yhtään epäonnistunutta hyökkäystä ole tapahtunut tänä aikana?

Nyt toki toivoisi, että hyökkäys alkaisi heti alku kesästä, niin momentin pysyisi pitkälle syksyyn.
Omasta mielestä tuo Herson oli ennemmin ryssän onnistunut perääntyminen kuin Ukrainan voitto. Harkovan suunta oli voitto Ukrainalle ilman muuta.
 
Tuon YLE:n jutun uskottavuuteen liittyy keskeisesti se, että toimittajan tolvana on käyttänyt lähteenä, taas, Kenneth Greggiä!!!!!

Aivan käsittämätöntä paskaa.

https://yle.fi/a/3-12388318

Kenneth Gregginä tunnettu mies on esiintynyt Suomen mediassa väärällä nimellä ja sotilasarvolla – tuomittu useista petosrikoksista​

Suomalaismies on kertonut medialle kouluttavansa sotilaita Ukrainassa. Oikealta nimeltään hän on Kenneth Grägg.

...

"STT:n selvityksessä on selvinnyt ongelman syy. Yksi viranomainen ja kaksi rikoksista tuomittua henkilöä ovat kertoneet STT:lle, että Kenneth Gregg on tosiasiassa pitkän linjan rikollinen Kenneth Grägg.

Gräggin mittavasta rikoshistoriasta on jäänyt pitkä liuta tuomioita oikeuksien arkistoihin. Ulosottovelkaa Gräggillä on julkisen rekisterin mukaan yli 1,7 miljoonaa euroa."
 
Tuon YLE:n jutun uskottavuuteen liittyy keskeisesti se, että toimittajan tolvana on käyttänyt lähteenä, taas, Kenneth Greggiä!!!!!

Aivan käsittämätöntä paskaa.

https://yle.fi/a/3-12388318

Kenneth Gregginä tunnettu mies on esiintynyt Suomen mediassa väärällä nimellä ja sotilasarvolla – tuomittu useista petosrikoksista​

Suomalaismies on kertonut medialle kouluttavansa sotilaita Ukrainassa. Oikealta nimeltään hän on Kenneth Grägg.

...

"STT:n selvityksessä on selvinnyt ongelman syy. Yksi viranomainen ja kaksi rikoksista tuomittua henkilöä ovat kertoneet STT:lle, että Kenneth Gregg on tosiasiassa pitkän linjan rikollinen Kenneth Grägg.

Gräggin mittavasta rikoshistoriasta on jäänyt pitkä liuta tuomioita oikeuksien arkistoihin. Ulosottovelkaa Gräggillä on julkisen rekisterin mukaan yli 1,7 miljoonaa euroa."
Erinomainen huomio, itseltäni tuo ohi meni.
 
Ukrainalla lienee se ½-1milj miestä rivissä. Koulutukseen ohjataan taatusti sitä massaa joka on kouluttamatonta ja sitä päätyy myös suoraan etulinjaan kun tilanne on akuutti.

Näissä yksittäisen ihmisen havainnoissa pitää muistaa että ne koskee sitä ympäristöä missä henkilö vaikuttaa. Laajempi kuva pyritään ihan sodan johdonkin osalta häivyttämään. Eli tarina on varmasti totta henkilön omalta kannalta ja kuvaa sitä mitä hän on nähnyt. Se mikä laajempi kokonaisuus sitten on tullaan saamaan selville kun koko sota on historiaa. Ne jotka sen tietää nyt eivät sitä kerro tai pyrkivät sumentamaan kuvaa tarkoituksella.
Sen verran vielä tähän lisäisin, että jos tosiaan henkilöllä on vankkaa osaamista ja on hyödyksi, hänet tietenkin laitetaan paikkaan jossa sitä osaamista voidaan parhaiten ottaa käyttöön. Ei niitä kouluttajia laiteta pienen kärkiporukan keskelle, vaan ison osaamattoman lauman keskelle tekemään siitä laumasta edes vähän osaavampi. Tuolloin tietenkin henkilölle itselleen näkyy ainoastaan se mikä hänelle näytetään, eli lauma osaamatonta väkeä jota pitää koittaa jollain tavalla kaitsia ja pitää hengissä. Todennäköisesti hänen kertomat asiat ovat totta hänen näkökulmastaan, mutta tuo näkökulma ei ole koko tilanne, eikä välttämättä edes keskimääräinen tilanne.

EDIT: Onhan se selvää että Ukrainan armeija ei ole mikään maailman pystyvin, sen saa ja se pitääkin sanoa ääneen. Ongelmaa ei voi korjata ennen kuin ongelma on tunnistettu ja sen olemassaolo myönnetään.
 
Ammattiupseerilla on kaiketi katetta näkemyksilleen, ainakin niiltä osin kuin hän sitä pystyy havainnoimaan.

En ota muuhun kantaa kuin ydinaselausuntoon, siihen että Venäjä käyttää ydinasetta jos Krimin kimppuun käydään. Olkoonpa sotilasarvo ja kokemus mikä hyvänsä, ei yhdellä heebolla voi olla mitään tietoa tuon asian laidasta. Varmaa tietoa tuskin on kovinkaan monella ihmisellä koko maailmassa, eikä kyseinen upseeri kuulune heihin. Tuo asettaa muutkin "varmat" mielipiteet tiettyyn valoon.

Noh, jos tämä pitää paikkaansa, niin kannattaa varautua NATO:n mukaantuloon sodan aktiiviseksi osapuoleksi. Taktisten käytön jälkeen on lupailtu massiivista konventionaalista vastausta lännestä ja sitten se onkin uusi tilanne.

Ukrainalaiset tuskin jättävät Krimin valtausta koittamatta, jos suinkin siihen saavat mahdollisuuden.
 
Viimeksi muokattu:

USA:n asepaketista yllätys: Ukraina saa ”vaanivan ohjuksen” ja muun kaluston lisäksi ennestään täysin tuntemattoman dronen​

Yhdysvaltain uusin Ukraina-paketti sisältää neljä erilaista dronea.​



Dronet nousevat pääosaan Yhdysvaltain uusimmassa Ukraina-avustuspaketissa.

Presidentti Joe Bidenin hallinto ilmoitti perjantaina uudesta, kahden miljardin dollarin avustuspaketista Ukrainan asevoimille. Paketti sisältää muun muassa neljä erilaista dronetyyppiä sekä miehittämättömien ilma-alusten torjuntajärjestelmiä.

Näiden lisäksi paketti sisältää 155 millimetrin tykistön ammuksia, Himars-raketinheitinten ampumatarvikkeita sekä tarkemmin määrittelemättömiä laserohjattuja raketinheitinten ammuksia.


Uuteen pakettiin kuuluu Aerovironmentin valmistama suurempi Switchblade 600 -versio, jota valmistaja kutsuu vaanivaksi ohjukseksi. Toimintaperiaate on sama kuin pienemmälläkin Switchbladella, eli laite kykenee pysymään ilmassa hyvän tovin etsimässä kohdetta, jonka kimppuun hyökätä.

Valmistajan mukaan Switchblade 600:n toiminta-aika on yli 40 minuuttia ja kantama 40 kilometriä. Sen matkanopeus on noin 110 km/h ja huippunopeus 185 km/h.

Saman valmistajan Jump 20 on pystysuoraan nousuun ja laskeutumiseen kykenevä tiedusteludrone, jonka toiminta-aika on yli 14 tuntia. Jump 20 painaa 13,6 kg, ja se voidaan varustaa erilaisilla elektro-optisilla sensoreilla ja infrapunasensoreilla.

Area-I:n valmistama Altius-600 taas on putkesta laukaistava, parhaimmillaan 440 km:n toimintamatkaan ja jopa 4 tunnin toiminta-aikaan kykenevä modulaarinen drone, joka kantaa maksimissaan vajaan 3 kg:n hyötykuorman. Kuorma voi koostua esimerkiksi tiedustelusensoreista tai elektronisen sodankäynnin laitteistosta.

Neljäs drone, nimeltään Cyberlux K8, on aiemmin tuntematon laite. Asiasta kertovan The Driven mukaan yritys on aiemmin toiminut Yhdysvaltain asevoimien alihankkijana, mutta pääosin kyse on ollut kannettavien valaisimien myymisestä. Yhtiö aloitti led-valojen valmistajana, mutta nykyään sillä on myös droneyksikkö. Kotisivuillaan Cyberlux esittelee pieniä, tyypillisesti valvontaan käytettäviä laitteita.

Yhdysvallat ei kerro yksityiskohtia pakettiin kuuluvien järjestelmien määrästä eikä siitä, milloin nyt julkistetut laitteet saapuvat Ukrainaan.
 
Se kai on vielä näkemättä? Kuitenkin Ukraina saavutti kaksi valtavaa voittoa ennen kelirikon alettua (11.11. Kherson vapautettiin). Heti kun keli sallii niin kuvittelisin uuden hyökkäyksen alkavan, alueita ei kuitenkaan ole hävitty eikä yhtään epäonnistunutta hyökkäystä ole tapahtunut tänä aikana?

Nyt toki toivoisi, että hyökkäys alkaisi heti alku kesästä, niin momentin pysyisi pitkälle syksyyn.
Toivotaan noin!

Itse en rahojani laittaisi likoon jos voisi lyödä vetoa. Ukrainan itsenäisyyden puolesta löisin kyllä, mutta jääkö tyngäksi?
 
No siitä YLE:n jutusta:

"Kiovan luoteispuolella olisi upseerin mukaan ollut myös erinomaiset edellytykset sissitoimintaan, mutta Ukraina ei käyttänyt sitä keinoa."

Miten kertoa ettei tiedä mitään tapahtumienkulusta, kertomatta sitä.

Joo, hän on epäilemättä kouluttanut osaamattomia yksilöitä. Eikö se ole tarkoituskin jos sinne menee kouluttajaksi?

Jutussa on monia väittämiä ja "tietoja" jotka eivät itseasiassa "hänen palkkaluokkaansa" kuulu.
 
Suomeksi tuosta Rosneftin säiliön räjäytykestä ja Pietarista


TV:tä myös hakkeroitu, toivottavasti Putin on aamukahvit vetäny nenäänsä
 
Onkohan tuo sukkanaama Grägg itse? Oheiset kuvat. Sukkakuva Ylen sivuilta ja kypäräkuva Gräggin omalta Facebookilta. Siinä tapauksessa esiintyisi valheellisesti ”upseerina”.
 

Liitteet

  • 6F36BDF9-FD38-4B02-AE13-382B159E1895.jpeg
    6F36BDF9-FD38-4B02-AE13-382B159E1895.jpeg
    737 KB · Luettu: 75
  • ED00FD06-D4B5-4E0A-9726-ECBD82CA3C74.jpeg
    ED00FD06-D4B5-4E0A-9726-ECBD82CA3C74.jpeg
    1.5 MB · Luettu: 75
Tämän "uutisen" suurin uutisarvo on siinä, että Yleltä löytyy näköjään joko hyväuskoisia hölmöjä tai tahallisesti Kremlin rikollissyndikaatin lukuun toimivia, joiden kautta Venäjä pystyy onnistuneesti syöttämään tällaista valheellista roskaa suomalaisille valtakunnan median kautta. Tän jutun kaikki sisältö, tyyli ja muotoilu on kuin suoraan Venäjän tai jonkun muun diktatuurin omille kansalaisilleen pakkosyöttämää materiaalia. Juuri sitä minkä puolet vain uskoo jos hekään, mutta kukaan ei uskalla sanoa ääneen että valhettahan tämä on. Pohjois Korean tasoista journalismia.

Ei sillä, etteikö neuvostoaikaista johtamistyyliä myös edelleen ole, ja opiskeltavaa Ukrainalla riittää. Mutta jotain rajaa. Tästä uutisoinnista pitää kyllä nousta isompi kohu, edellä mainituista syistä. Aika vakava osoitus siitä että Venäjällä on solutettua otetta ja voimaa nimenomaan häirinnän ja propagandan ja vaikuttamisen tasolla länteen, ja ennenkaikkea Suomeen.
Juuri näin ja ihmetyttää, että menee tällä foorumillakin läpi. Kaveri ei paljasta henkilöllisyyttään. Mitään muuta kuin omat puheet tukena. Ton jutun voi veivata vaikka kremlin kellarista. Kommunistinen ylehän ottaa rapalan heti kurkkuun jos pääsee vähän parrasvaloihin.

En sano ettei osassa asioista olla perää, mutta voin mäkin maski naamalla esiintyä Grobashovin entisenä neuvonantajana, joka hoiti aseistariisunta neuvottelut, muttei mua kannata lähteenä käyttää yhteenkään viittaukseen.
 
Back
Top