Ukrainan konflikti/sota

Moni ei ymmärrä, että Lauri Törni olisi ihan hyvin voinut olla linnassa ilman sotaakin. Kundilla oli tapana tapella humalassa, ja usein. Uskon että jos sotaa ei olisi tullut, niin Törni olisi ollut lukemassa tiilenpäitä muutenkin, kuin (mielestäni) täysin oikeasta maanpetturuudesta (Suomi oli sodassa Saksaa vastaan).
Jotkut tekee, ja jotkut puhuu. Ne jotka tekee eivät läheskään aina ole pyhäkoulupoikia. (nyt lukemaan sitä Tuntematonta ja miettimään miten Antero Rokka oli kuvattu) :)
En diagnosoi Törniä, kun en häntä tunne, en ole lukenut edes kirjoja hänestä, mutta tässä hyvinkin voi olla vinha perä. Entisaikoina tietynlaisista persoonallisuuspoikkeamista tai jopa -häiriöistä kärsiville löytyi urapolkuja, joissa löysivät kaoottiselle mielelleen sopivaa tekemistä. Saattoi lähteä palkkasoturiksi, merimieheksi vaarallisille merimatkoille ym. jännittäviä hommia. Nykyisin sellaisia laillisia vaihtoehtoja ei samalla tavalla ole ja kun normaaliarkikin on tylsää puurtamista, niin taipumukset purkautuvat rikollisuutena ja tai päihdeongelmina. Saattoi olla Törnilläkin sellainen mieli, että hän sai sielulleen rauhan silloin kun sai käydä sotaa. Siinä oli myös taitava. Hänelle sotapolku avautui sopivasti, kun oli vielä nuori mies, ja sitä riitti loppuun asti.
 
Väitetty sotilastietojen vuoto. Korkea mahdollisuus että misinfoa.

Nuita dokumentteja on vajaa parisenkymmentä sivua. Hauskaa sinänsä, että niissä puhutaan Vagner PMC:stä eikä Wagner PMC:stä (mm. Bakhmutia koskevat sivut). Ja ei, kyseessä ei ole vain kirjoitusvirhe, "Vagneria" toistetaan kaikkialla.
1680805414196.png

Alias, vaaahvaavahvaavahvaa suolaa.

First Aid Cut GIF by Four Rest Films
 
Viimeksi muokattu:
Tässä on mielenkiintoinen näkemys Putinia vastusvalta venäläiseltä liittyen esim Georgian protesteihin ja loppuen lopuksi muihinkin Venäjän naapurimaihin. Suosittelen kuuntelemaan erityisesti videota 3.57 jälkeen
 
Moni ei ymmärrä, että Lauri Törni olisi ihan hyvin voinut olla linnassa ilman sotaakin. Kundilla oli tapana tapella humalassa, ja usein. Uskon että jos sotaa ei olisi tullut, niin Törni olisi ollut lukemassa tiilenpäitä muutenkin, kuin (mielestäni) täysin oikeasta maanpetturuudesta (Suomi oli sodassa Saksaa vastaan).
Jotkut tekee, ja jotkut puhuu. Ne jotka tekee eivät läheskään aina ole pyhäkoulupoikia. (nyt lukemaan sitä Tuntematonta ja miettimään miten Antero Rokka oli kuvattu) :)
Ja toisaalta taas Törnin lapsuudenkaveri oli sitä mieltä, että Törnin luonne muuttui erittäin paljon talvisodassa. Oli kuulemma eri ihminen ennen ja jälkeen sotan. Itse en kyseistä henkilöä haastatellut, vaan tuttava tutkija. Silti tuo on totta, että välttämättä aina ne tekijämiehet (esim. Taavi Törmälehto) eivät mitään kiiltokuvapoikia olleet. Mutta vastaavasti myöskään se perseily ei välttämättä takaa mitään, eikä ole välttämätöntä.

Edit.
Tuoreemmille foorumin lukijoille Törni-ketju.
 
Viimeksi muokattu:
Taas nähty "kehoitus poistua Berdyanskista", tällä kertaa virallisemman näköinen paperi:

Russian authorities in occupied Berdyansk call local Russians officials to prepare to be evacuated with their families. Reportedly similar appeals are hanged in occupied Melitopol.

Kuvan tekstien konekäännös:

1680807166771.png


-

Viestin kommenteissa Konrad Muzyka kirjoittaa näin: Please consider possible Ukrainian psyops.

Toinen kommentoija oli samaa mieltä: Until it starts, I treat everything like psyops.

JR2 vastaus tähän alempaan kommenttiin: It works for Russians. In Zaporozhye, minefields are being built at an express pace.

-

Ukrainalaisten psyops toimintaa? Sekoitetaan venäläisten ja heidän kätyriensä pakkaa ja toimintaa? Vai todellakin venäläisten itsensä antama "määräys"?

Parasta lienee odottaa, että nähtäisiin mitään käytännön toimia. Jos niitä ei näy, silloin tämä lienee ukrainalaisten temppuja.
 
Ei valitettavsti muuta asiaa millään tavalla, länsikoneissa kun on nimenomaan Link16. Kyseinen datalinkki ei kykene siirtämään maalitustietoa, siihen tarvitaan ihan toisenlaiset datalinkit. Myöskään AWACSin tutka ei ole tulenjohtoon soveltuva millään tavalla. Sillä normaalilla datalinkillä saadaan tomitettua muille perustietoa mitä ilmatilassa tapahtuu mutta siihen sen kyvyt sitten jää.

Muoks:
Jos nyt joku päättäisi antaa länsikoneita Ukrainaan täydellä Link16-integraatiolla, niin olisi siitä kyllä kieltämättä aika paljon apua kun ilmassa lentävät tietäisi aika hyvin missä ryssä ilmakalusto milläkin hetkellä on edellyttäen että AWACSin lähettämää dataa luovutettaisiin Ukrainan reaaliaikaiseen käyttöön, tämä antaisi Ukrainan ilmavoimille jonkin verran vapauksia suorittaa omat operaationsa pysymällä ryssän ulottumattomissa. Ei silti kannattaisi lähteä haastamaan ryssän koneita ilmasta-ilmaan toimintaan, ajautuisivat todennäköisesti liian lähelle ryssän pitkän matkan ilmatorjuntajärjestelmien ulottuville.
Tämä viesti saa minut osin hämilleni. Amraamin ominaisuuksiksi nimenomaan mainitaan ihan julkisissa lähteissä kyky ottaa datalinkin välityksellä tietoa Awacsilta ja kone toimii vain lavettina. Ohjus hakeutuu datan mukaan kohtaamiskurssille ja hakeutuu aktiivipäällä kohteeseen. Millä tämä data länsikoneissa syötetään amraamiin? Ilmeisesti sitten ei link16.
No oli miten oli, Ukraina tarvitsee koneita jotka näkevät kauas omalla tutkalla ja pystyvät ampumaan Amraameja tai Meteoreja, jotta nykyinen lukkotilanne saadaa purettua.
 
Kyllä ryssät voivat antautua ehdoitta milloin vain. Muita järkeviä tapoja on hyvin vähän ja nekin ryssät voi kyllä tehdä yksipuolisesti. Listalta pitäisi löytyä ainakin Ukrainan rajojen palautus, sotakorvaukset, miinojen raivaus, varastettujen lapsien palautus, ja oman armeijan lakkautus, kerta eivät osaa pysyä omalla puolella rajaansa.
De-nuklearisointi - se on kaikista tärkein asia.
 
Back
Top