Ukrainan konflikti/sota

Itseä vähän vielä hirvittää, että näin nopeasti on siirrytty vittuilumoodiin. Tuntuisi paremmmalta tosiaan saada se USAF-tukikohta Kauhavalle tai Pirkkalaan ennen kuin näin kovasti uhotaan ja elämöidään
Itse äänestäisin Taipalsaaren puolesta, olisi mukavasti venäläisten iholla.

Mutta kieltämättä tässä on hieman louskutusta ilmassa. Pieni treeniporukka Niinisalossa ei ihan hirveän tukeva tai pysyvä turva ole.
 
Sitä offtopikkia pikaisesti pohdittuna, kun en mieltäni malta... Infra maksaa saman jokapaikkaan ja Kauhavan kentällä sitä on jo valmiiksi, ei tokikaan riittävästi. Ja veikkaan että sopimusehdoissa on kirjattu, että jos valtio tarvii niin valtio halutessaan lunastaa ja sillä selvä.

Tärkeintähän tässä on logistiikka, sijainti ja tila. Kauhavalla on ilmatilaa harjoitella, kohtuullinen etäisyys merirahtiin ja junarata vieressä. Lisäksi sijainti on Suomea ajatellen keskeinen ja riittävän etäällä itärajasta.

Ei kaikkia munia samaan koriin, oli se infra sitten NATO/PV tai siviili sellaista. Hajauttaminen ei ole tyhmää puolustuksellisesta näkökulmasta.

Miksi siis ei Kauhava? En ole vielä keksinyt syytä. Muitakin paikkoja varmaan on, mutta Kauhava on ihan varteenotettava vaihtoehto muiden joukossa.
Ja tähän vielä päälle, että Kauhavan kaupunki on jo ilmoittanut, että haluaa NATO-tukikohdan. Johonkin ne jenkkien koneet on laitettava, kun Suomeen tulevat. Miksi änkeä niitä täyteen ahdettuihin Rissalaan ja Rovaniemelle?

Pirkkala mielestäni ainoa toinen vaihtoehto Kauhavalle, koska sinne tarvittaisiin ehkä pienemmät infra-investoinnit
 
Nähdäkseni tässä muutamia vaihtoehtoisia selityksiä:
  • Tekosyy Voiton päivän perumiseen
  • Tekosyy Putinin poissaoloon voiton päivänä, vaikka paraati muuten pidettäisiinkin
  • Huomion vieminen pois Zelenskyn Suomen vierailusta

* Omien toimien oikeuttaminen oman kansan silmissä.
 
155mm Howitzers pistää silmään tästä. Lisää M777 tuhoutuneiden tilalle tms?
M109L on myös 155 howitzer aiemmissa papereissa.

Olipa muuten kiusallinen haastattelu äsken a-studiossa tms. Kaikkonen ei vastannut mitään, kun typerä haastattelija yritti udella seuraavan apupaketin sisältöä ja ilmari käihkö latoi itsestäänselvyyksiä vieressä. Loppuunvetona haastattelija totesi, ettei Ukraina nyt siis saanut tästä vierailusta mitään 🤦🤦‍♂️ toki Kaikkonen olisi voinut typerää toimittajaa myös muistuttaa, ettei ole mainostettu aiemminkaan ja että keskustelut kesti 6 tuntia, tiedotustilaisuus kolme varttia. Muniako ne siellä puristeli koko päivän?
 
Itseä vähän vielä hirvittää, että näin nopeasti on siirrytty vittuilumoodiin. Tuntuisi paremmmalta tosiaan saada se USAF-tukikohta Kauhavalle tai Pirkkalaan ennen kuin näin kovasti uhotaan ja elämöidään
Ensimmäinen viesti itseltäni tänne palstalle noin vuoden ja muutaman tuhatta sivua lukeneena,mutta nyt ja varsinkin kun ollaan natossa niin en näe pienintäkään syytä kumarrella tuolle idässä sijaitsevalle paskavaltiolle. Kiitokset aktiiveille keskustelun tasosta,kun parempaa infoa en ainakaan itse ole löytänyt muualta. Jatkakaa........ :)
 
Ollaan tässä kaverin kanssa pidetty live-seurantaa Zelenskyin poistumisesta. Flightradar, radarbox, ads-b tulilla, kaveri asuu lentoaseman kupeessa, joten ikkunat ja ovet auki, silmät selällään. Melkonen määrä ilma-alusta oli liikenteessä, NH-90:ä reilumminkin. Jossain kohtaa kaveri naureskeli, että nyt helisee jo ikkunatkin.

Näyttää Zelenskyi olevan Hollannin valtiollisella koneella liikenteessä (MH370 pun intended?), Suomesta lensi Ahvenanmaan kautta Tukholmaan ja oletettavasti jatkaa kansainvälistä ilmatilaa välttäen Tanskan, Saksan ja Puolan kautta Ukrainaan. Ei liene väärin arvattu jos veikkaa, että hävittäjäsaatto on koko matkalla mukana.

Kova juttu, että Suomi sai tällaisen spektaakkelin isännöidä.
 
Zeleskyn vierailu meni tunteisiin.

Venäjän hallinnon tiukasti kontrolloiman uutiskanava RT:n mukaan Venäjä olisi lähettänyt Suomelle nootin Venäjän Maarianhaminan konsulaatin tapahtumista 30. huhtikuuta ja 1. toukokuuta välisenä yönä.

RT:n mukaan konsulaatin alueella heitettiin "räjähtävä melulaite ja muita esineitä".

– Konsulaatin rakennus kärsi aineellisia vahinkoja. Tunkeutujien toiminta uhkasi suoraan venäläisen edustuston henkilökunnan henkeä ja terveyttä, toteaa Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova.
Offtopic, mutta Venäjä ehdotti 1990-luvun lopulla Maarianhaminan konsulaatin sulkemista säästösyistä. Suomi kieltäytyi. Takapiruna hääräsivät Tuomioja ja Halonen. Nyt toki selittelevät parhain päin
 
Ollaan tässä kaverin kanssa pidetty live-seurantaa Zelenskyin poistumisesta. Flightradar, radarbox, ads-b tulilla, kaveri asuu lentoaseman kupeessa, joten ikkunat ja ovet auki, silmät selällään. Melkonen määrä ilma-alusta oli liikenteessä, NH-90:ä reilumminkin. Jossain kohtaa kaveri naureskeli, että nyt helisee jo ikkunatkin.

Näyttää Zelenskyi olevan Hollannin valtiollisella koneella liikenteessä (MH370 pun intended?), Suomesta lensi Ahvenanmaan kautta Tukholmaan ja oletettavasti jatkaa kansainvälistä ilmatilaa välttäen Tanskan, Saksan ja Puolan kautta Ukrainaan. Ei liene väärin arvattu jos veikkaa, että hävittäjäsaatto on koko matkalla mukana.

Kova juttu, että Suomi sai tällaisen spektaakkelin isännöidä.

Oliko meidän Hornetit saattamassa ?
 
Kyllä muuten pörisikin ikkunat tässä kohtalaisen lähellä Helsinki-Vantaata.
 
Offtopic, mutta Venäjä ehdotti 1990-luvun lopulla Maarianhaminan konsulaatin sulkemista säästösyistä. Suomi kieltäytyi. Takapiruna hääräsivät Tuomioja ja Halonen. Nyt toki selittelevät parhain päin
Tähän liittyi Ahvenanmaan konsulaatin ja sen valvontaoikeuksien siirto Turkuun, että ihan hyvä ettei tähän lehmänkauppaan suostututtu.
 
Itseä vähän vielä hirvittää, että näin nopeasti on siirrytty vittuilumoodiin. Tuntuisi paremmmalta tosiaan saada se USAF-tukikohta Kauhavalle tai Pirkkalaan ennen kuin näin kovasti uhotaan ja elämöidään
Ukrainan sota tuntuu muuttaneen Tasavallan Presidentin kunnon haukaksi. Sama mies oli vielä 2016 sitä mieltä, että kahdenkeskeiset välit Putiniin on syytä säilyttää.
Ehkä joskus saamme arkistoista lukea, miten usein ja pahasti Putin lopulta söi sanansa Niinistölle. Macron tätä tuskaili reilu vuosi sitten kuvatussa dokumentissa, vapaa sitaatti Emmanuel Macronilta 24.2.2022:

Putinin kanssa on kerrassaan mahdotonta neuvotella, sillä hän valehtelee kaikessa!

Uskon, että Niinistöllä on mennyt ns. kuppi nurin Putinin jatkuvaan valehteluun ja vetänyt sen kaikesta tärkeimmän johtopäätöksen, joka olisi pitänyt vetää jo vuonna 2004:

(Go west) life is peaceful there
(Go west) there in the open air
(Go west) where the skies are blue
(Go west) this is what we're gonna do
Go west (in the open air)
Go west (baby, you and me)
Go west (this is our destiny)
 
Ei ole totta vaan yksi ydinuhkaus lisää.

Venäjän pitää jotenkin yrittää vastata Ukrainan hyökkäykseen. Katteettoman uhkailun lisäksi ennustan terroripommituksia siviilikohteisiin ja lapsellisia propagandatemppuja.
Luultavasti näin, koska näitä ydinuhkauksia näyttää nyt tulevan enemmänkin.
 
Back
Top