Ukrainan konflikti/sota

En tiiä kuinka iso valta jenkkien pressalla on aseavun antoon mutta ilmeisen iso koska nytkin on vaatinut bidenin allekirjoituksia toimituksille. Jos puhuvapää valitaan pressaksi ni en löisi kyllä vetoa siitä että sillä olis Ukrainan voitto päällimmäisenä mielessä. Ja jos jenkeiltä loppuu apu niin meinaatko että muu maailma esim Saksa jatkaa tukea ja vaikka jatkaisi niin se määrä ei riitä mihinkään. Jenkkien pressan vaaleilla on ihan helvetin iso merkitys Ukrainan ja sitä.myöten Euroopan kohtalon kanssa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat loppuvuonna 2024.

Toki hyvä huomioida kampanjointi reilusti ennen sitä, mutta käytännössä tästä päivästä on vuosi aikaa siihen, että voidaan pohtia asiaa tarkemmin.

Vuodessa ehtii tapahtua monta asiaa - tai sitten ei, ehkä rintamalinjat ovat vuoden päästä nykyisillä paikoillaan.
 
Aina tästä aiheesta kun kirjoitellaan ja mieli voi synkentyä, niin silmäilen vaikkapa tätä kaaviota, jossa asia esitetään kovakalloisenkin tsuhnan ymmärrettävänä.
Mieli voi esim pyöritellä ajatusta siitä miten Venäjää suurempi kansantalous kuten Italia pärjäisi 50 kehittynyttä teollisuusmaata vastaan... 😂

Niin, löytyikö tuo Z-suurvalta kovin helpostikin?

Katso liite: 82378
Ainoa ongelma näissä talouslukujen vertaamisissa sotimiskykyyn on se että venäjällä ja sen liittolaisilla on paljon NL aikaista kalustoa.
Kyllä, se on huonompaa ja vanhempaa kuin länkkäritavara mutta ihan yhtä tappavaa ja toistaiseksi sitä on varastoissa riittänyt.

Itselle tulee aina mieleen ajatus että antaako länsi siksi hitaasti apua, että se haluaa noi varastot tyhjiin.
Siitä kestää nousta uudelleen sotilaalliseksi uhaksi sitten vuosikymmeniä...
 
Ei ole lännellä varastot pullollaan toimivaa tavaraa.
 
Ainoa ongelma näissä talouslukujen vertaamisissa sotimiskykyyn on se että venäjällä ja sen liittolaisilla on paljon NL aikaista kalustoa.
Kyllä, se on huonompaa ja vanhempaa kuin länkkäritavara mutta ihan yhtä tappavaa ja toistaiseksi sitä on varastoissa riittänyt.

Itselle tulee aina mieleen ajatus että antaako länsi siksi hitaasti apua, että se haluaa noi varastot tyhjiin.
Siitä kestää nousta uudelleen sotilaalliseksi uhaksi sitten vuosikymmeniä...
Enpä usko, ei ole noista varastoista länttä vastaan samalla tavalla hyötyä. Lännellä totaalinen ilmaylivoima niin siinähän ajelet jollain 60-luvun T-62:lla.
 
H***vet** mitä saa taas lukea, pienten tyttöjen... elimiä on vaurioitettu niin, ettei lääkäritkään voi auttaa...

Met a doctor in Kyiv that has been working in the liberated areas of Kherson that Russians occupied for 7 months.She said, they had little girls that had been so brutally sexually assaulted that there is no longer a separation between anus and vagina. As doctors they had never seen anything like it and there is nothing they can do to help. When some in the West say Ukraine should surrender, this is what we'd be surrendering to.
 
Yhdysvaltain tuoreimman apupaketin sisällöstä lyhyt lista. Näkyy olevan: ilmatorjuntaohjuksia, pst-ohjuksia, tykistön ja heittimien kranaatteja, panssarivaunun kranaatteja, miinanraivauskalustoa, hinauskalustoa ja HIMARS:eihin raketteja.

Osaltaan nämä listat toki kertovat siitä, mitä kalustoa on annettavissa, mutta minä luen näitä myös näin: mitä kalustoa Ukraina pyytää eli mitä tarvitsevat juuri nyt siihen työhön mitä tekevät.

Lisäksi listalta erottuu erikoisena 58 kpl säiliöperävaunuja (käännön näin nimen water trailers). Mahtaisiko olla sammutuskalustoa vai kenties juomaveden kuljettamiseen? Erikoisempi artikkeli joka tapauksessa.

1692032817486.png

Katso liite: 82389

Aikovatkohan nuo käyttää maastopaloja miinojen raivaamiseen? :unsure:
Sopivalla tuulella poltot käyntiin ja menoksi...
 
Hyvin mielenkiintoinen kommentti ryssäläisiä tiiviisti seuraavalta Dmitriltä: kuulostaa siltä että olisi mustia pilviä taivaalla ja elettäisiin vaikeita aikoja. Siteerattu milbloggeri yrittää valaa uskoa, mutta toteaa myös että kestokyvyllä on rajansa jos ei saada rotaatiota, tukea, vahvistuksia tai mitä tahansa apua.

Kuulostaa hieman mielialojen valmistelulta ennen uusia (väistämättömiä, jo kaikkien tiedossa olevia?) pettymyksiä...

There are so many posts like this in recent days, rus mil bloggers are working overtime trying to cover the situation. You can’t repost enough of them here. It’s actually shunned by the govt so bloggers must keep reminding readers of why revealing this info is valuable- to improve the situation since so many issues exist and the mil leadership is keen on doing things as it pleases.

-

Rare, sober post from RU milblogger Zhivov talking about the difficulties they are facing all along the front currently.

Some copium in there regarding available UA forces and “just hold on for another month” but that’s to be expected.

“The last days have become a difficult test on all fronts..

Kyiv actively uses terrorist methods, shelling bridges and warehouses in the rear, arranges explosions and sabotage..

It gets to the point that the HIMARS spends two or three rockets on a trench..

[Ru soldiers] need support, reinforcement, rotation, help.”

https://t.me/zhivoff/10480

-

Lainaan kuvat spoilerin taakse, jottei tarvitse klikata twitteriä auki jos haluaa lukea viitatun tekstin käännökset:

1692033379266.png

1692033410600.png

1692033446831.png

Back
Top