Ukrainan konflikti/sota

Päivän luvut:
410128960_703836518596096_3484736682399103740_n.jpg
 
Kohti kompromissia, hiljalleen mutta todennäköisesti politiikan perinteisiä viime hetken diilejä noudatten.

Meillä Härmässä on tietynlainen optinen harha, kun katsellaan tuonne ison veden taakse. Tietysti tukikeskustelussa (Israel & Ukraina) on pohjimmiltaan kyse heidän sisäpolitiikastaan. Täällä on vain tapana demonisoida republikaanit ja toisaalta demokraatit ovat ideaaleja. Ihan sama kuin omankin poliittisen kentän arvioinnissa; vihervasemmisto hyvä, oikeisto paha.
Republikaanit ovat keskimäärin ihan halukkaita jatkamaan Ukrainan tukemista, varsinkin jos kyseisen poliitikon kotivaltiossa on aseteollisuutta mihin korvaavat hankinnat kohdistuu. Republikaaneissa on äärilaita, jotka ovat kovasti äänekkäitä halutessaan USA:n keskittyvän omiin asioihinsa (onko ne sitten trumpilaisia MAGA-tyyppejä, voivat ollakin) ja lopettavan esimerkiksi maailmanpoliisina olemisen. Demokraateilla on sitten oma friikkiosastonsa, joiden mielipidettä Bidenkin joutuu kuuntelemaan rajapolitiikassa ja erityisesti Israelin tuen kanssa. Kun senaatti ja edustajainhuone ovat abt pattitilanteessa niin poliittinen päätöksenteko jää näiden muutaman molemmilla puolilla olevan erikoisuudentavoittelijan vangiksi. Loppupeleissä demokraatit joutuvat antamaan periksi rajapolitiikassa, jonka jälkeen republikaanien keskitien kulkijat huomaavat laajemmassa mitassa sen että Ukrainahan itse asiassa säästää USA:n rahoja, kun vanhenemassa olevaa kalustoa ei tarvitse kotimaassa hävittää ja aseteollisuus palkkaa jenkkiduunareita (well-paying jobs) tehtaisiin ja latinosiirtolaisia tarvitaan hoitaan niiden pihat, kun eivät itse enää ehdi. Voidaan nähdä äänestystulokset jotka ylittävät keskikäytävän ja molempien pumppujen äärilaidat jäävät vähemmistöön.
Kaksipuoluejärjestelmän (käytännössä kaksi puoluetta, onhan siellä marginaaliryhmiä) siunaus ja kirous yhtäaikaa. Voita vaalit kunnolla > pystyt tekemään reippaita päätöksiä. Päädy vaaleissa liki tasoihin > filibusteroidaan hamaan maailman tappiin saakka.
Itse en usko että tänään vielä kompromissia syntyisi, mutta joulutauon jälkeen tammikuussa sitten etenee.

Edit: Lisäksi tässä on alle vuosi presidentinvaaleihin ja republikaanit ovat haistaneet veren Bidenin kannatuksen laskiessa. Joutuu katsomaan tätä vääntöä myös siinä valossa. Republikaanipoliitikkojen enemmistölle Trumppi on sellainen peikko että pitäisi keksiä kompromissi, mikä estäisi Bidenin uudelleenvalinnan ja samaan aikaan estäisi myös Trumpin nousun: Michelle Obama demokraattien presidentti- ja Blinken varapresidenttiehdokkaaksi? Voittava kombo?

OT: Suomessahan ei saada koskaan kovia päätöksiä aikaiseksi, koska poliittinen kenttä on niin pirstaloitunut ja aina päädytään haaleaan kompromissiin ja seuraavissa vaaleissa vaihdetaan hallitus kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:
Viime yönä kohtuullinen Shahed -hyökkäys. Erinomainen lopputulos.

41 ENEMY "SHAHED" DESTROYED

On the night of December 14, 2023, the Russian invaders attacked with attack UAVs and S-300 anti-aircraft guided missiles.
The defenders of the sky managed to shoot down 41 out of 42 attack UAVs of the "Shahed-136/131" type. The vast majority is in Odesa region.
 
Viimeksi muokattu:
– Presidentti julisti vuoden 2024 perheen vuodeksi. Ironista, kun otetaan huomioon, että vaimot itkevät ilman miestään, lapset kasvavat ilman isiä ja monet ovat jo orpoja. Mutta kannibaalisatanisti saa vapauden kuuden kuukauden erikoisoperaatiopalveluksen jälkeen, koska hän on silloin sovittanut sarjamurhat. Presidentillämme on edelleen huumorintajua!

 
Viimeksi muokattu:
Niin. Venäjä pystyy rakentamaan nykyään noin 100-200 T-90M vaunua vuodessa. Jos oletetaan, että venäjä haluaa varustaa armeijan esim. 5000:lla T-90M vaunulla, niin siinä menee se 20-30 vuotta ja se maksaa sen 20 miljardia euroa. Toki tuotantoa voidaan yrittää kasvattaa, mutta se on erittäin vaikeaa ja kallista. Joten periaattessa, sama homma voisi ehkä onnistua kymmenessä vuodessa, mutta hintalappu voi pyöriä sen jälkeen siellä 40-80 miljardin pinnassa. Ja samaan aikaan pitäisi valmistaa telatykkejä, rynnäkkövaunuja, lentokoneita, helikoptereita, laivoja...

Ja luultavasti vuoden, kahden päästä meillä lännessä on noin 1000 euro maksavia AI pohjaisia droneja, jotka tuhovat tuollaisen monen miljoonan T-90 vaunun kilometrien päästä rintamasta, täysin automaattisesti.

Ja tässä tämä venäjän paradoksi juuri on. Jos venäjän meinaa jälleenrakentaa armeijansa parhaimmilla aseillaan, niin se maksaa satoja miljardeja ja vie helposti sen 10-30 vuotta. Ja vaikka venäjä jostain nuo rahat saisi, niin luultavasti homma kaatuisi osaavan työvoiman puutteeseen. Ja jos jostain tuo työvoima löytyisi, niin silti tuo uusi hieno armeija olisi saman tien vanhentunut.

Eli, todellisuudessa venäjän pitäisi suunnitella lähes kaikki asejärjestelmät uusiksi, jos se meinaa jotain hyökkäyssotaa käydä länttä vastaan. Ja jos tässä nyt venäjän viimeisiä suorituksia (Armata ja SU-57) katsoo, niin en olisi kovin huolissani siitä, että venäjä tuossa onnistuu.
Erittäin hyvin puhuttu; arvostan. Ja mainitsemiesi kompastuskivien lisäksi jätit vielä pois pari juttua; jotka hidastavat ja haittaavat proggista:
projektin joka vaiheessa vedetään välistä omaan taskuun kuin Arhinmäki viinaa,
minkä lisäksi joka käänteessä ryssitään niin saatanasti tavoilla, joita lännessä emme osaisi edes aavistella.
 
n.klo 11:00 -> live esitys
Valtakunnan isä (putler) puhuu palturia, arvatenkin muutaman tunnin. Allaolevasta linkistä päässee seuraamaan valehtelua ja ihanaa vuoropuhelua kansan kanssa...

artikkelissa lupaavat jonkinmoista liveseurantaa, oletettavasti se on suomeksi (mutta "saattaa" sisältää suomennettuja valheita!)


Edit: typo ja kellonaika lisätty
 
Viimeksi muokattu:
Niin. Venäjä pystyy rakentamaan nykyään noin 100-200 T-90M vaunua vuodessa. Jos oletetaan, että venäjä haluaa varustaa armeijan esim. 5000:lla T-90M vaunulla, niin siinä menee se 20-30 vuotta ja se maksaa sen 20 miljardia euroa. Toki tuotantoa voidaan yrittää kasvattaa, mutta se on erittäin vaikeaa ja kallista. Joten periaattessa, sama homma voisi ehkä onnistua kymmenessä vuodessa, mutta hintalappu voi pyöriä sen jälkeen siellä 40-80 miljardin pinnassa. Ja samaan aikaan pitäisi valmistaa telatykkejä, rynnäkkövaunuja, lentokoneita, helikoptereita, laivoja...

Ja luultavasti vuoden, kahden päästä meillä lännessä on noin 1000 euro maksavia AI pohjaisia droneja, jotka tuhovat tuollaisen monen miljoonan T-90 vaunun kilometrien päästä rintamasta, täysin automaattisesti.

Ja tässä tämä venäjän paradoksi juuri on. Jos venäjän meinaa jälleenrakentaa armeijansa parhaimmilla aseillaan, niin se maksaa satoja miljardeja ja vie helposti sen 10-30 vuotta. Ja vaikka venäjä jostain nuo rahat saisi, niin luultavasti homma kaatuisi osaavan työvoiman puutteeseen. Ja jos jostain tuo työvoima löytyisi, niin silti tuo uusi hieno armeija olisi saman tien vanhentunut.

Eli, todellisuudessa venäjän pitäisi suunnitella lähes kaikki asejärjestelmät uusiksi, jos se meinaa jotain hyökkäyssotaa käydä länttä vastaan. Ja jos tässä nyt venäjän viimeisiä suorituksia (Armata ja SU-57) katsoo, niin en olisi kovin huolissani siitä, että venäjä tuossa onnistuu.

Erittäin hyvin puhuttu; arvostan. Ja mainitsemiesi kompastuskivien lisäksi jätit vielä pois pari juttua; jotka hidastavat ja haittaavat proggista:
projektin joka vaiheessa vedetään välistä omaan taskuun kuin Arhinmäki viinaa,
minkä lisäksi joka käänteessä ryssitään niin saatanasti tavoilla, joita lännessä emme osaisi edes aavistella.
Ja näihin ongelmiin kun lisätään vielä kaikkien raporttien vääristely ja kuvaaminen parhain päin aina aivan alatasolta Kremliin saakka, hankaluudet saada läntistä tai kiinalaista huipputeknologiaa ja yleinen tekninen jälkeenjääneisyys, niin jo nyt tietää, mikä lopputulos tulee olemaan...
 
Viimeksi muokattu:

Luen välillä tätä ketjua ja pääosa asiasta pysyy aiheessa. Kerron teille muutaman asian.

Ensinnäkin katsokaa dokkari.
Ne jotka eivät tuon ohjelman jälkeen edes ymmärrä että itänaapurin eli ryssän kansa joka Ukrainassa mellastaa on täysin sontiainen.
Ne jotka tätä kansaa ja sen johtajia ihannoi edes pienemmissäkin määrin ovat ihan vapaat suksimaan helvettiin täältä Suomen kauniista ja puhtaasta maasta.
Ne sotakasat jotka kukkia kantavat ryssän paskaisen vaunun päälle Helsingissä ryssän aivottoman sotilaan muistoksi ,niin voivat lähteä ihan vapaasti moskovaan kumartamaan putiinia. Älkää ikinä palatko.

Toivon että länsi ymmärtää antaa aseita Ukrainaan niin paljon ,että ryssä ajetaan takaisin rajan taakse.

Ei minulla muuta.

T: Antti
 
Back
Top