Ukrainan konflikti/sota

"Tänään otin yhteyttä Tauruksien valmistajaan.
Kaikkiin kysymyksiin ei tietenkään voitu vastata, mutta tässä on tärkeimmät tosiasiat:

Saksalla on yli 600 Taurusta, joista 300 on käyttövalmiita ja voitaisiin luovuttaa Ukrainalle välittömästi.
300 Taurusta olisi modernisoitava. Nykyaikaistamispyyntö esitettiin liittovaltion hallitukselle useita kertoja - ei vastausta.

Onko liittovaltion hallitukselta toistuvia tilauksia? Ei, ei yhtään.

Onko kantaman pienentämisestä keskusteltu valmistajan kanssa? Kyllä, mutta tässäkään ei ollut järjestystä - päätös on avoin.

OlafScholz pettää Ukrainan ja vaarantaa Saksan ja koko Euroopan turvallisuuden."



 
Höpö höpö. Trumpin uudelleenvalinnasta ei hyödy kuin venäjä. Miksi muuten venäjä tukee trumpin kamppanjaa ja putin on ilmittanut suoraan odottavansa sitä? Se, minkä mägä porukka ja muut trumppifanit aina unohtaa, niin on se, että Yhdysvaltain voima perustuu nimenomaan liittolaisiin. Ja tämä on juuri se, mihin sekä venäjä, että kiina yrittävät nyt iskeä trumpin kautta. Eli erkaannuttaa Yhdysvallat sen liittolaisista, kuten Natosta. Todellakin niin moskosvassa kuin pekingissä odotetaan trumpin valintaa kieli pitkällä ja siihen on valmistauduttu. Sitä oranssia mieslasta viedää sen jälkeen kuin märkää rättiä, sen verran kovempia pelaaja löytyy niin kiinasta kuin venäjältä.

Vaikka tämä menee aavistuksen ohi ketjun aiheesta, niin ihmettelen edelleen näitä Suomalaisia trumppifaneja. Luulisi nyt jokaisen ymmärtävän, kenen puolella hän on? Mutta ei, koska woke. Aivan sama, vaikka ryssä ryöstää ja polttaa kaiken sekä tsetseenin muna on perseessä, mutta eipä ainakaan ole woke.
Kommentissani nimenomaan mainitsin, että Euroopan turvallisuus kärsii siitä, että Yhdysvallat alkaisivat panostamaan omaan sisäiseen turvallisuuteen ja talouteen - Yhdysvallat hyötyvät itse, Venäjä hyötyy ja Eurooppa kärsii.

Katsoi asiaa miltä kannalta tahansa, niin Yhdysvallat ovat - edelleen - maailman suurin demokratia. Se on loppujen lopuksi aivan sama, että mitä mieltä me muut olemme heistä. Kansa siellä äänestää omien etuuksien puolesta, ei meidän.

Se on täysin meidän omaa syytämme, että emme ole EU:n ja Euroopan sisäpuolella varautuneet sotaan jo yli vuosikymmen sitten, vaikka Venäjän liikkeet on olleet havaittavissa jo pitkään.

Jos ajattelemme jatkuvasti sinisilmäisesti kaikkien muiden auttavan meitä, niin silloin se tuki varmasti loppuu. Jokaisen maan tulee panostaa mahdolliseen totaalisen sodan tilaan, ei pelkästään Yhdysvaltojen.

Puhumattakaan siitä, että Jenkit meni taas räjäyttämään rättipäitä Lähi-idässä, joka vaikuttaa Euroopan sisäiseen turvallisuuteen, joka taas vie huomiota pois Ukrainan sodasta.

Enempää en tähän osioon tästä kirjoita, koska tämä ei edes kuulu tänne. Olen valmis tosin muualla puhumaan.
 
Ukrainalle pieni erä lämpötähtäimiä, jotka tullaan asentamaan IGLA-manpadeihin.

And to the good news!!!

500 (!!!!!) Guide TK431 thermal imagers have arrived, which will be adapted to the sights of the Igla MANPADS with the help of fasteners developed by the Technical Design Bureau.

We have a long queue of mobile fire groups lined up behind these devices, which will now receive a significant increase in the ability to shoot down air targets in the dark!

The "Igla"+thermal imager" project is working and the Air Force regularly reports on downed shahedis and missiles by soldiers of the MVG air defense.

You too can join this project and it will be a very good investment. Because the more such gadgets our defenders have, the more likely it will be that disaster from Russia will not come to your city, village, enterprise, or home.

Therefore, please be kind, because the queue for these devices is much larger than the batch you see in the video.

https://prytulafoundation.org/help-army/direction/igla-teplovizor…

Thank you! And for the repost too.

We are working, gentlemen.
 
Kazakstan on evännyt maahantulon ryssäpropagandistilta, joka oli ylimielisen ryssämäiseen tapaan arvostellut Kazakissa juna-asemien nimenvaihdosta paikalliselle kielelle, ryssänimet dumpaten. Tämä kertoo, että Kazakissakin ollaan aika herkällä ryssiin, kun random tv-kommentista tuli ulkosuhdeasia.

Nautin tästä kehityksestä: ryssä jatkaa kv-suhteittensa ryssimistä. on ne ryssät tyhmiä.

valko-venäjä lienee ainut entinen ja vielä nykyään ryssän kaveri. Sielläkin eliitti ei ehkä kuitenkaan halua vv:n päätyvän ryssän maakunnaksi, kansasta puhumattakaan. Saattaa sekin ketsuppipullo taas jossain vaiheessa aueta - siellä on muuten parlamenttivaalit kuukauden päästä.

 
Venäjä laukaissut useita ohjuksia Ukrainaan

Reported takeoff of 12 Russian Tu-95MS from the Olenya airfield, Russia. There is a likelihood of a massive missile attack on Ukraine by Russian invaders within the next two hours

UPD: Russia took off 10 Tu-95MS bombers into the air, not 12.
UPD#2: Preliminary launches of X-101/555/55 type missiles have been carried out from Russian Tu-95 aircraft in the Saratov region. Anticipating the entry of cruise missiles into Ukrainian airspace within the next hour.
UPD#3: The first group of missiles in the Sumy region is heading towards Poltava.
UPD#4: It is reported about the takeoff of at least 2 more Russian Tu-22M3s from Shaykovka airfield.
UPD#5: It is reported that there are already 5 Tu-22M3s in the air; in addition to the first two taking off from Shaykovka airfield, three more have taken off from Olenyi airfield.
UPD#6: +1 Tu-22M3s.
UPD#7: There are reports of a missile threat in Vinnytsia, Cherkasy, and Khmelnytskyi regions.
UPD#8: Reports of explosions in Pavlohrad.

Lähde


Myös Kiovassa, Belgorodissa ja Harkovassa kuultu voimakkaita räjähdyksiä 5-10 minuuttia sitten

Lähde

Useita haavoittuneita ympäri Ukrainaa, Harkovassa sähköt poikki osasta kaupunkia :mad:

edit: liveua:n mukaan Kiovassa 20 haavoittunutta, Khersonissa yksi ja Harkovassa 42

1705992409966.png
 
Viimeksi muokattu:
Sanotaan että venäläinen osaa kestää kurjuutta tyytyen nurisematta osaansa.

En tiedä mistä tämä merkillinen myytti on lähtöisin. Kyseessä on valtio jossa tehtiin 1900-luvulla laskutavasta riippuen useita vallankumouksia, sodittiin pitkä ja verinen sisällissota ja käytiin muita alueellisia maan sisäisiä sotia tai kapinoita.

Ehkä maassa ei ole poliittisen osallistumisen kulttuuria, mutta kun kipinä jostain syttyy alkaa päitä putoilla ja patsaita kaatua.
Mää olen tästä eri mieltä. Sattuneesta syystä viimeisen parin vuoden aikana innostunut taas lukemaan ryssälän historiaa. Beevorin vallankumouksen kuvaus nyt viimeisimpänä. Useampi tuhat sivua tullut luettua tuosta paskakasasta, jääny fiktio vähemmälle.
Se ryssälän "kansa" on seurannut mainitsemiasi hirveyksiä apaattisena laumana, jota eri kahinoiden osapuolet vuoronperään ryöstää ja raiskaa.
Sekä punaisten että valkoisten "armeijat" olivat rosvojoukkoja, jotka pakkovärväsi ketä hyvänsä ja sieltähän se käsite "sulkuosasto" on kotoisin, kun ajoivat niitä haluttomia ja huonosti varustettuja joukkoja hyökkäyksiin. Ei niissä Pietarinkaan alkutahdeissa kansa suuressa mittakaavassa ollut tsaarinvaltaa kukistamassa, vaan punaisten väkivaltakoneisto, jonka olennainen osa oli itämeren laivaston matruusit, jotka olivat erityisen raakoja. Toisaalta kun luki niistä valkoisen armeijan touhuista niin tuli ihan oikeasti alettua aprikoimaan millainen paskadiktatuuri siitä olisi syntynyt.
NL:n aikana turvallisuuskoneistot olivat järkyttävän kokoisia ja niin ne ryssät alistui orjatyövoimaksi rakentamaan Stalinin kanavaa tai Siperian kaivoksiin. NL:n hajotessa voittaja ratkesi sillä että kenen puolelle väkivaltakoneisto siirtyi. Valta olisi aivan hyvin päätyä Janajevin juntalle, jos olisivat selvin päin yrittäneet. Jeltsinikin sitten vasta julkaistujen muistioiden perusteella oli vailla Eurooppaa ryssän vallan alle, mutta meni antaan liikaa siimaa ja ryyppäsi, joten Putinin diktatuuri korjasi potin.

Ryssien perinne vahvoista ja kovaotteisista väkivaltakoneistoista on opettanut ylisukupolvisesti "kansan" alistumaan ja suurin kapinahengen ilmentymä on että viedään viljasäkki piiloon pakko-otolta.

Nykyisellään kansalliskaarti pystyy kukistamaan mielenosoitukset tai peräti mellakat ja ihan lain puitteissa; odottavien äitien ampuminen on kielletty, muuten voi omia kansalaisia ampua. Totuuden puhujat, myös ne mummot, katoaa mystisesti.

Putinin valtakauden tullessa päätökseen vallan ottaa seuraava rosvojoukko, jonka taakse nämä vanhat turvallisuuselimet ryhmittyvät. Muutama näytösoikeudenkäynti ja historia voidaan kirjoittaa uusiksi.

Meidän kannalta olisi parasta jos ryssälästä tulisi Pohjois-Korean kaltainen suljettu paskastania, joskus voitaisiin lähettää perävaunullinen ylijäämäviljaa pahimpaan nälänhätään. Se on kuten arabimaiden kanssa, ei ne kaipaa länsimaista demokratiaa ja niiden asukkaat on sellaisia että ne pysyy kurissa vain äärimmäisen väkivaltaisen turvakoneiston voimin. Ryssät pysyvät kurissa oman väkivaltakoneistonsa voimin ja jos tässä onneksi länsi pääsee eroon ryssien hiilivedyistä niin ei ole mitään tarvetta luoda heille edellytyksiä uusiin hyökkäyksiin. Siis käydä kauppaa.
Ei vuosisatojen aikana syntynyt väkivallan, raakalaisuuden ja alistumisen kulttuuri muutu. Mädäntykööt kesäisin ja paleltukoon talvisin sinne paskakasojensa ääreen.
 
Päivän luvut:
417498007_726849792961435_4562199085445036397_n.jpg
 
Back
Top