Ukrainan konflikti/sota


Tästä jollekin mahdollisia datapisteitä ryssän tuotannosta.
Taulukkoni mukaan tässä kuussa on mennyt 147 tankkia, eli ryssä on noin puolessa kuussa 22 tankkia tappiolla.
Jos tuota nyt ajattelee vähän pidemmälle, niin tuossa on itseasiassa ihan oikeaa potentiaalia. Republikaanien äänestäjät eivät pidä ajatuksesta että USA sotii kovin paljon ympäri maailmaa omaan laskuunsa, varsinkin kun lähi-idän seikkailut eivät ole sanottavammin tuottaneet mitään pysyvämpää hyvää. Lisäksi maan pitäisi pystyä varustautumaan Kiinaa vastaan, mutta jos rahat ja kalusto menee Ukrainassa, niin tuo osa jää vähän huonolle. Mutta entäs jos otetaankin ryssältä takavarikoidut varat, laitetaan lend-lease Ukrainalle ja rahoitetaan homma takavarikoitujen varon tuotoilla - ts. soditaankin ryssän rahoilla, josta USA:n puolustusteollisuus sitten käärii rahat jolla vahvistaa mutkan kautta kyvykkyyksiä Kiinaa vastaan. Win-win. Sehän olisi länneltä todella röyhkeä veto.
Käsittääkseni Ukrainaan lähtee varaston vanhimmat härpäkkeet ja kotimaiselta sotateollisuudelta tilataan uutta tilalle. Parhaimmillaan jenkit säästävät vanhentuneen aseen hävityskulut kun aseella ammutaankin ryssää Ukrainassa.
 
Tunnistatteko mikä ammuksen osa? Iskemästä näkee mistä päin tullut. Leikattu video että ei pysty paikantamaan.

Katso liite: 95155Katso liite: 95156

Samoin tämä. Voisiko olla kuorma ammuksesta?

Katso liite: 95157

Ryssä tais vaan itse rypäleitä kylvää belgorodiin. RVC ja FoR legioonan tykit ei Belgorodin keskustaan kanna.

Tämä sijainti kiinnostaa, vaan ei omat geolokkaus taidot riitä. Jossain Belgorodin alueella kuitenkin. Tuossa edustalla oli tytärammuksen iskemä.

Screenshot_20240314_214007.jpg
 
Eikö bunkkeripapan lankapuhelimet armeijaan toimi vai eikö vain ole porukkaa irroittaa äkkiä.

Analyysin mukaan ei haluta herättää huolta/huomiota lähettämällä armeijan joukkoja tonne, eli suomennettuna ei varmaan ole mitään muuta lähettää kuin viimeinen oljenkorsi.
 
Ryssä tais vaan itse rypäleitä kylvää belgorodiin. RVC ja FoR legioonan tykit ei Belgorodin keskustaan kanna.

Tämä sijainti kiinnostaa, vaan ei omat geolokkaus taidot riitä. Jossain Belgorodin alueella kuitenkin. Tuossa edustalla oli tytärammuksen iskemä.

Katso liite: 95165
Koitas Googlemapsista tällä: 50.60890315552019, 36.55761284865871

Dvernaja imperija, ovikauppa.
 
Reilun puolen tunnin päästä Macronin puhe/haastattelu mm. Ukrainan tilanteesta.

Makarooni kutsui Ukrainan sotaa eksistentiaaliseksi uhaksi Ranskalle. Live käännöstä:

>acknowledges that situation in eastern ukraine is difficult, not defeatist and says ukrainians are fighting well but situation is difficult
>not enough shells, and the kremlin has dug in and is doubling down on the war effort
>the context is changing
>Says with "great solemnity" that 2024 must be a year of "sursaut", directly translates to "upset/jump/surprise" but essentially he's saying we need to wake the fuck up to the reality that france and its allies may need to 'go further' to support ukraine
>establish a proper coalition for procurement of greater military aid for ukraine
>argues that western allies should be providing ukraine with non-combat military support ON the soil of ukraine which he sees as part of the "sursaut" or "waking up"
>clearly sees a russian victory as absolutely inadmissible for european, and mainly french, security
>treats the ukraine war as an existential threat to france
>explicitly says he doesn't believe putin will stop at ukraine if he wins

>accepts that french and european and even nato military strength is the only real choice against russia as the ultimate end to conflict if russia wins
>compares russia to nazi germany and the situation to pre-WW2 europe
>russia is an 'adversary' of france and has engaged in hybrid warfare against france
>shies away from directly calling russia an enemy in the military sense as we are not technically at war with russia
>frames the war as russia waging war on ukraine and france supporting ukraine in that war
>says there will be no peace or security until russia retreats to internationally recognised borders, also states this will always be up to ukraine itself to determine.
>decries russian fifth columnist lies as having gripped western discourse
>hails his latest aid bill (multiple billions) for ukraine
>hails french nuclear doctrine as a method of maintaining french security
>says few words are necessary in this regard; 'our doctrine is established'
>refuses to share in russian behaviour in terms of nuclear threats
>says nuclear weapons should never be used as threats, they should be a means to security
>says for france to threaten russia with nukes is simply inappropriate for a nuclear power to do
>treats russia as a force for destabilisation in europe, but also in the middle east and africa
>frames himself as the guy who's spoken to putin the most
>does not seek to personalise the conflict between himself and putin (FUCKING IUPITER MOMENT KEK)
>"If ukraine falls, our security is directly threated; we are in a time to resist, and a time which requires us to say that we will be ready to take the decisions which impose themselves in order that russia should never win"
>has sought since feb 2022 to switch french military industry to a "war economy" (direct quote) and multiply the rate of production, namely caesar cannons, tripled shell production although they have limits, argues all of europe needs time to multiply production but they're doing it
>interestingly, points out a lot of the countries they're seeking shells from for ukraine are remaining anonymous (who could this be?)
>this ukrainian war is existential; we cannot go back to the way things were

Varmasti ainakin 75 % sanahelinää, mutta on tuossa uuttakin. Ehkä Le Penin eilinen Putlerin tuomitseminen ja hänestä irtisanoutuminen liittyy jotenkin...
 
Laittaisin jäitä hattuun huhujen osalta. Nyt on tullut sitaatteja, varmasti oikeita ja vääriä, sekä muita väitteitä joiden pitäisi olla välittömästi pääuutisia maailmalla mutta toistaiseksi aika hiljaista on ollut. Kun kansainvälinen media ei ole näihin vieläkään tarttunut niin silloin harjoittaisin erityistä lähdekriittisyyttä.
 

Nyt tuli mielenkiintoinen twiitti liittyen Dneprjoen ylitykseen.

Olen täällä viime syksynä jo puhunut siitä, että jos Ukraina meinaa mennä yli niin kannattaa seurata näiden tekoaltaiden pintojen tasoja. Nyt näyttää siltä että Kahovkan tekoaltaassa on veden pinta noussut, eli joko ylempää juoksutetaan tekoaltaita tyhjäksi, jotta padot voidaan laittaa hetkeksi kokonaan kiinni jolloin joen ylitys helpottuu, tai sitten nämä ovat vain sulamisvesistä johtuvaa pinnannousua kuten twiitissä mainitaan.

Mielenkiintoiseen aikaan vaan tämä tapahtuu joten pistää miettimään.
 
Laittaisin jäitä hattuun huhujen osalta. Nyt on tullut sitaatteja, varmasti oikeita ja vääriä, sekä muita väitteitä joiden pitäisi olla välittömästi pääuutisia maailmalla mutta toistaiseksi aika hiljaista on ollut. Kun kansainvälinen media ei ole näihin vieläkään tarttunut niin silloin harjoittaisin erityistä lähdekriittisyyttä.
Juurikin näin. Tässä Reutersin uutinen Macronin puheesta, jossa ei tällaisia seikkoja samalla suoruudella mainita
 
Tämän mukaan ranskalaisia joukkoja olisi sijoitettu Romaniaan valmiina astumaan Ukrainan maaperälle. Voi toki olla käännösvirhe.

Muun muassa Romaniassa on meneillään Steadfast Defender harjotukseen kuuluva Trojan Footprint 24 harjoitus ja näkyy noita ranskalaisia osallistuvan kyseiseen harjoitukseen. Voihan siellä tietysti olla harjoitukseen liittymättömiä ranskalaisia joukkoja.

 
Ryssän videota iskusta Ukrainan helikoptereita vastaan.

The Russian Ministry of Defense shows the moment of the destruction of two Mi-8 helicopters of the Ukrainian Armed Forces during their refueling at a hidden site. One was able to fly away after the first cluster munition attack. A very significant loss. They don't look like mockups
edit geolokaatio
Aissaatana, tämä on inte bra homma. :(
Ymmärsin homman ensin päinvastoin. (rys <->UA)
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Back
Top