Ukrainan konflikti/sota

Paljon enemmän nuo tapattivat Stalinin aikana ja eliitti pärjäsi ihan hyvin.
Kuten todettua jo ylempänä huomautettiin, väestökäppyrä ja eritoten sen kehitys oli kovin erilaista. Tatjaanat puski uutta lihaa hyvällä intensiteetillä.

Eliitti pärjää aina, poislukien vallankumouksien välittömässä kronologisessa läheisyydessä.

Sotahommiin siitä kansakunnasta ei niin loputtomiin ole, kuin "musikkaa riittää" äkkiseltään viittaa. Ei muuten riitä. Pätee valitettavasti siihen moukaroitavaan osapuoleenkin, ja toivotaan, että se nyt vaan tuellamme kestää hieman pidempään kuin hyökkääjä.
 
Hänen mukaansa maa oli täysin valmistautumaton laajamittaiseen sotaan. "Älykkäät ihmiset ensin teollistavat ja sitten aloittavat sodat. Näin Stalin teki sen... Ja me ryntäsimme sotaan, koska meillä oli valtava tuontiriippuvuus...
Mitäs mitäs .. !! hetkinen tässähän Kalashnikov kertoo suoraan että Stalin, ja siis Neuvostoliitto, aloitti "The" sodan.
Ja mikähän sota siinä aloitettiinkaan .. melkein tekisi mieli oikaista sinivalkoisin silmin ja sanoa Talvisota, mutta tuossa taidetaan viitata siihen sotaan jota kutsutaan Toiseksi maailmansodaksi. Tästä voinee vetää sellaisen johtopäätöksen että Talvisodan Stalin "älykkäänä ihmisenä" aloitti järjestäessään pelinappuloita ja muokatessaan taistelukenttää osana suurempaa kamppailua, joka jo oli tuolloin liikkeessä.


Mutta tottahan tuo siinä mielessä kyllä on, että NL varustautui vimmaisesti 20- ja 30-luvuilla. Tosin USA (sekä Saksa) auttoi, toinen teollistamisessa ja toinen sotilaallisella yhteistyöllä.
Tosin - niin kyllä on tehnyt Putinkin, ja länsi auttoi häntäkin.
Ja Stalinilla kävi siinä mielessä mäihä, että USA&GB tulivat pelastamaan kun älykkään teollistajan raaka-aineet, sotavarusteet, infrastruktuuri alkoi hupenemaan käsiin.
 
FSB valmistelee putlerin pelastusta. Eli julkaistaan ongelma, löydetään syylliset, tiputetaan ne ikkunasta ja otetaan uusi, uljas pajarilauma pelastamaan ryssälä. Valitettavasta vain ne edelliset ehti tuhota liikaa ja siksi mennään syvälle suohon.

Samojen syyllisten takia Ukrainan sota päättyi huonosti. Samalla myös armeijan johto on mätä, eli hyökkäysarmeijan voi laittaa gulakeihin kun ovat syyllisiä.

Vaikka oikea syyllinen on putleri sotineen, mutta noin se ryssälässä pelaa. Siis demokratia.
Vaihtoehto 2 voisi olla, että valmistellaan Putlerin syrjäyttämistä, mutta siihen vaiheeseen ei taideta olla päästy vielä. Tai sitten ollaan valmiita kumpaan vain: Putlerin pelastukseen tai syrjäyttämiseen, kumpi sopivalta siinä hetkessä vaikuttaa kun kortti on tarpeen kaivaa taskusta.

Putler on epätoivoissaan siirtynyt astetta enemmän stalinismin suuntaan, vaikka keinoina ei olekaan perinteinen niskalaukaus vaan "ikkunasta putoaminen", "itsemurha" ja "sydänkohtaus". Stalinin mielivaltaisuuteen lienee ollut iso osa neukkujen valtakoneistosta kypsiä jo 50-luvulle tultaessa ja aikakausi jätti traumajälkensä sisäisen turvallisuuden koneistoon seuraaviksi vuosikymmeniksi. Putleriin kyllästyneitä riittää varmasti tarpeeksi monta jo nyt, kun onnistumisten lista ei viime vuosien ajalta ole kehuttava mutta epäonnistumisten lista kasvaa kasvamistaan. Nyt saa melkein jokainen pelätä henkensä puolesta ja mielivallalla pakotettu lojaalisuus tunnetusti toimii hetken aikaa, mutta samalla kasvaa niiden joukko, jotka ovat valmiit heti tilaisuuden tullen tuuppaamaan papan itsensä ikkunasta ulos.
 
Juttu mistä ei olla kovin mekkalaa pidetty, on ryssien sotakassan puolittuminen.

Kyllä siellä valmistauduttiin, ja siihen varattiin 600 mrd ylimääräistä. Vaan onni on, että sekä ryssivät asian hillotessaan puolet länsimaissa, ja todella yllättäen lännen ryhti jäädyttää nuo varat. Meinaan, olisi talous vielä eri mallilla, jos nuo olisivat ryssällä käytettävissä.

Toivotaan toivotaan, ettei joku saa aikaiseksi palauttaa niitä, koska sääntöpohjainen maailmanjärjestys ja rahoitusjärjestelmän luotettavuus.
 
Olen pohtinut tätä Kiinan ulkoministerin, Wang Yi, suulla annettua lausuntoa siitä, että Kiina ei halua päästää (tai siis nähdä) Venäjää häviämään sotaa. "..told the European Union’s top diplomat on Wednesday that Beijing did not want to see a Russian loss in Ukraine because it feared the United States would then shift its whole focus to Beijing, according to several people familiar with the exchange.

Aluksi: Wang Yi ("Kiina") ei tarkkaan ottaen sanonut että he eivät halua päästää Putinia häviämään, vaan Venäjää. Ja riippuu tietenkin siitä mitä kanavaa ja käännöstä tuossa nyt saadaan käyttöön, mutta sillä on eroa sanotaanko että ei haluta päästää vai ei haluta nähdä että jotain tapahtuu .. ensinmainitussa ollaan huomattavasti aktiivisemmin vaikuttamassa itse kohteeseen - ja jälkimmäinen on enemmän toive, ja ehkä jopa pyyntö.

Kun perusteena on se, että muuten USA pääsee kääntämään koko tarmonsa Pekingiin, .. tässä myös herää kysymys siitä, miksi a) tuon sanoi ulkoministeri b) miksi tuo osoitettiin EU:lle.
Lisäksi on hyvä muistaa että Kiinan kommunistinen puolue eikä edes sen Keskuskomitea saati Kansalliskongressi ole mitenkään yhtenäinen näkemyksiltään, ei sitä välttämättä ole edes politbyroo. Xi on mafioso joka hallitsee samalla tavalla kovalla kädellä ympäristöään kuin Putin. Todennäköisesti jopa armeijassa on monenlaista mielipidettä siitä mitkä Kiinan tavoitteet ovat. Lisäksi Kiina on valtava valtio, jossa ainakin osasta kantonin kiinalaisten mielestä Pekingissä valtaa pitää mandariinia puhuva mongoliliiga.

Wang Yi on myös ilmaissut Kiinan olevan kovasti yhteistyöhaluinen eurooppalaisten kanssa, silloin kun Trump ja hänen hallintonsa alkoi lätkimään näkemyksiään ja tulliuhkauksia.

Onko siis näillä avauksilla tavoitteena tarjota kahvaa EU:lle; EU:n intressi on saada ryssä lopettamaan sota ja Ukrainen pelastettua, sekä nostaa EU:n poliittista painoarvoa, puolustaa EU:n autoteollisuutta ja kauppaa. Kiina ehkä haluaa osoittaa että sillä on pelivälineitä ja ymmärrystä eurooppalaisten intressejä kohtaan.
Kiina ei tietenkään voi Xi:n suulla tämmöisiä puhua, mutta joku korkea-arvoinen tarvitaan ja ulkoministeri on juuri sopiva tarjoamaan EU:lle vipua jolla Kiina voi tuntea että USA:n uhka ja merkitys pienenee ja vastavuoroisesti Ukrainan tilanne aukeaa, kun Kiina voi todeta että ryssä saa pudota vaikka kuinka syvää miiluun. Kuin kaupan päälle Kiina saanee tilaisuuden ottaa omansa takaisin pohjois-mantsuriassa, ja miksei pidemmältäkin - onhan se omasta mielestään pohjoinen valtio.
 
Joittenkin silmät ei vaan aukene vaan ymmärrystä löytyy.
Mikko Räkköläisen kaltaisia varmaan löytyy muitakin. Ei nyt suoraan sano että pitäisi turvapaikka antaa mutta...

No jos se on vielä vankilasta rekrytty, niin vankilaanhan se pitäisi laittaa.
 
Ei ole vain huonoa karmaa tuolla pumpulla.
Ukrainalaisilla on "erityissuhde" tuolle porukalle:

155. laivaston jalkaväkiprikaati on edelleen "erityishuomion" kohteena heidän osallistumisensa Olenivkan vankilan verilöylyyn heinäkuussa 2022. Lisäksi olleet myös syyllisiä ukrainalaisten päänkatkomisiin.

Ja nyt taitaa olla menossa jo viides kerta kun tuo prikaati tapetaan melkein viimeistä myöten. Wikin mukaan yhdeksäs kerta, sillä

"with the Institute for the Study of War reporting that the brigade had been destroyed and reconstituted eight times by March 2023."


Tuo porukka vaan jatkaa erityishuomion kerjäämistä.
❗️**“Päät poikki, seipäisiin ja helvettiin!” — miksi Venäjän 155. prikaatista tuli Putinin “lemmikki”**

10. heinäkuuta 2025 Ukrainan puolustusministeriön tiedustelupalvelu (ГУР МО) kirjasi jälleen yhden Venäjän tekemän sotarikoksen — siepatun radioviestin, jossa Venäjän Tyynenmeren laivaston 155. erillisen merijalkaväkiprikaatin kenttäkomentaja antoi käskyn ukrainaisia sotavankeja koskien:

“Голову отрезать, на пики посадить, выкинуть нах..й”
(“Päät irti, seipäisiin ja helvettiin”), kiljui Venäjän asevoimien 155. prikaatin laskuvarjoiskujoukkueen 2. rynnäkköjoukkueen johtaja.

Tällä hetkellä kyseinen venäläinen prikaati käy taisteluja Sumyn alueella.

▪️155. prikaati on tunnettu sotarikoksistaan mm. Kiovan alueen miehityksen aikana sekä muilla rintamasuunnilla.

Ukrainaa vastaan käydyn kansanmurhahyökkäyssodan aikana tämä prikaati on kärsinyt toistuvasti raskaita tappioita, joita on jouduttu paikkaamaan kiireellä mobilisoiduilla venäläisillä alokkailla.

🔥 Ukrainan turvallisuus- ja puolustusjoukot ovat toistuvasti iskeneet tarkasti prikaatin komentopaikkoihin — erityisesti 2. heinäkuuta 2025, jolloin isku Kurskin alueella sijaitsevaan esikuntaan tuhosi prikaatin komentajan, eversti Sergei Iljinin.

155. prikaati, joka on syyllistynyt julmiin kidutuksiin ja sotavankien sekä siviilien barbaarisiin murhiin, on noussut Putinin suosioon. Sen lippua heiluteltiin ylpeänä Venäjän diktaattorin “loppuvuoden lehdistötilaisuudessa” joulukuussa 2024.

▪️Nämä palkittujen tappajien — 155. erillisen prikaatin sotilaiden ja komentajien — tekemät teloitukset ja kidutukset osoittavat jälleen kerran, että sotarikokset ovat Venäjän valtion tietoinen, hyväksytty ja järjestelmällinen politiikka. Siksi 155. prikaati on tuhottava taistelukentällä etusijalla.

Ukrainan puolustustiedustelu muistuttaa:
Jokaisesta ukrainalaisia vastaan tehdystä sotarikoksesta koittaa oikeudenmukainen kosto.

 
Operatiivinen tilannetieto 12.07.2025 klo 08:00 – koskien Venäjän hyökkäystä
Kunnia Ukrainalle!

Käynnissä on 1235. päivä Venäjän federaation laajamittaisesta aseellisesta hyökkäyksestä Ukrainaa vastaan.

Viimeisen vuorokauden aikana kirjattiin yhteensä 186 taistelukosketusta.

Eilen vihollinen iski Ukrainan puolustusasemiin ja asutuskeskuksiin 75 ilmaiskulla, joista 135 olivat liidokepommeja. Lisäksi se suoritti 5535 tulitusta, mukaan lukien 80 raketinheittimistä ja käytti 3390 kamikaze-droonia.

Ilmaiskuja tehtiin muun muassa seuraavien paikkakuntien alueille:
• Harkovan alueella: Velykyi Burluk, Perovske, Odradne, Vilkhuvatka
• Donetskin alueella: Volodymyrivka, Rodynske, Novooleksandrivka, Novopavlivka, Suvorove, Pokrovs’k
• Dnipropetrovskin alueella: Sichneve, Velykomykhailivka
• Zaporižžjan alueella: Poltavka, Huliaipole, Prymorske, Novoandriivka
• Hersonin alueella: L’vove, Ol’hivka

Ukrainan puolustusvoimien ilma-, ohjus- ja tykistöjoukot iskivät menestyksekkäästi seitsemään vihollisen henkilöstön ja kaluston keskittymäalueeseen sekä kahteen tykistöjärjestelmään.

Rintamatilanne:
• Pohjois-Slobozhanskin ja Kurskin suunnat: 17 taistelukosketusta, 8 ilmaiskua, 15 liidokepommia, 359 tykistötulitusta (joista 6 raketinheittimillä).

• Etelä-Slobozhanskin suunta: 8 hyökkäystä puolustajien asemiin Zelenen, Hlyboken, Vovtšanskin ja Petro-Ivanivkan suunnalla.

• Kupjanskin suunta: 8 hyökkäystä. Puolustusvoimat torjuivat hyökkäyksiä Stepan Novoselivkan, Holubivkan, Zahryzoven ja Pishchanen suunnalla.

• Lymanskin suunta: Vihollinen hyökkäsi 34 kertaa, yrittäen edetä paikkojen kuten Novoiehorivka, Hrekivka, Novyi Myr, Karpivka, Serednie, Hlushchenkove, Kolodiazi sekä Šandryholove, Torske ja Serebrjanka suuntiin.

• Siverskin suunta: 5 hyökkäystä Ivano-Darivkan ja Verkhniokamjansken alueilla.

• Kramatorskin suunta: 4 taistelua Predtechynen, Stupotškyn ja Bilan Horan suunnalla.

• Toretskin suunta: 11 hyökkäystä mm. Toretskissa, Shcherbynivkassa, Rusyn Jarissa, Yablunivkassa sekä Pleshchiivkan ja Katerynivkan suunnilla.

• Pokrovski suunta: Ukrainan puolustajat torjuivat 63 hyökkäystä, mm. Popiv Jarin, Novoekonomichnen, Myroliubivkan, Prominin, Novosergiivkan, Udachnen, Muravkan, Novoukrainkan, Datschnen, Kotlynen, Orikhoven, Oleksiivkan, Malynivkan, Lysivkan ja Ševtšenkon alueilla sekä Pokrovs’kin, Serhiivkan ja Rodynsken suuntiin.

• Novopavlivskan suunta: 15 torjuttua hyökkäystä mm. Zaporižžjan, Tolstoyn, Piddubnen, Komarin, Voskresenkan, Novopilin, Novosilkan ja Zelenen Polen alueilla.

• Huliaipiljan suunta: Ei hyökkäystoimintaa.

• Orihivin suunta: Yksi vihollisen hyökkäys torjuttiin Kamjansken läheisyydessä.

• Pridniprovskin suunta: 6 epäonnistunutta vihollishyökkäystä Ukrainan puolustusasemiin.

• Volynin ja Polissjan suunnat: Ei havaittu merkkejä vihollisen hyökkäysryhmien muodostamisesta.

Puolustusvoimat aiheuttavat viholliselle tuntuvia tappioita henkilöstössä, kalustossa ja horjuttavat sen hyökkäyskykyä syvemmällä rintaman takana.

Viimeisen vuorokauden aikana venäläiset menettivät:
• 1070 sotilasta
• 1 panssaroitu taisteluajoneuvo
• 31 tykistöjärjestelmää
• 245 operatiivis-taktista UAV:ta
• 90 yksikköä ajoneuvokalustoa

IMG_7992.webp

Liity puolustusvoimiin!
Yhdessä voitamme!
Kunnia Ukrainalle!

☣️ Tarina “punaisesta elohopeasta”: Kreml jatkaa informaatio-operaatiotaan Syyriassa

Kremlin uusi episodi Ukrainaa vastaan suunnatusta informaatio-operaatiosta Syyriassa: Venäjän erikoispalvelut tarjoavat jälleen yhtä mystistä mustaa laatikkoa niin kutsutulla Syyrian “aseiden mustalla pörssillä”. Laatikossa on kaksi kapselia, joiden väitetään sisältävän vaarallisia “kemikaaleja”.

▪️Toisessa kapselissa lukee: “PU.9424 U”, toisessa ― “HG25 P307 9,99 U92”.

Tällä kertaa moskovalaiset yhdistävät keksittyyn “plutoniumiin” (Pu) myös vanhan neuvostomyytin “punaisesta elohopeasta” (Hg – elohopea) – aineesta, jota ei oikeasti ole olemassa.

❗️**“Punainen elohopea”** on Neuvostoliiton erikoispalveluiden keksimä myytti, jota käytettiin 1980–1990-luvuilla laajamittaisessa disinformaatiokampanjassa Lähi-idässä. Moskovassa luotu ja ulkomaisia tiedustelupalveluita vastaan suunnattu tarina väitti, että tämä kemiallisen alkuaineen muunnelma voisi olla materiaalia “kauhean” pommin valmistukseen.

Lubjankan puuhastelijat väittävät, että he tuovat mukanaan kontin, joka muka olisi ostettu “Ukrainan puolustusministeriön korruptoituneilta virkamiehiltä” välitöntä jälleenmyyntiä varten.

Lisäksi venäläiset tarjoavat feikki-“ydinpommin ainesosien” ohella kymmenen kapselia niin kutsutuilla “tuntemattomilla myrkyllisillä kaasuilla” – todellisuudessa kyseessä ovat vanhan kemiallisen tiedustelulaitteen reagenssit, joita Venäjän agentit ovat jo aiemmin yrittäneet myydä Ukrainan mustamaalaamiseksi suunnatussa informaatio-operaatiossa.

“Mikään ei ole uutta tai omaperäistä – Venäjän erikoispalvelut toimivat yhä 1900-luvun kaavojen mukaan. Vanhan mytologian elvytys ‘punaisesta elohopeasta’ osoittaa, kuinka syvällä luovan kriisin kourissa Kremlin tiedustelukoneisto on. Näemme, miten Venäjä epätoivoisesti ‘revittelee’, levittää salaliittoteorioita pyrkien mustamaalaamaan Ukrainaa ja horjuttamaan Lähi-idän tilannetta, erityisesti Syyriassa, jossa Putinin rikoskumppanin, Bashar al-Assadin, rikollinen hallinto on kaatunut. Ukraina tekee kaikkensa – myös sotilastiedustelun keinoin – torjuakseen nämä uudet Venäjän hybridioperaatiot”, totesi Ukrainan puolustustiedustelun edustaja Andrij Jusov.

 
Yo video alleviivaa käsitystäni siitä että dronet torjutaan kustannustehokkaimmin juurinkin putkesta tai piipusta llähtevillä projektiileillä eikä niinkään elektronisella häirinnällä, ohjuksilla tai tappadrooneilla. Ilman tätä kykyä tankit voi ajaa suoraan museoon.
 
Paljon enemmän nuo tapattivat Stalinin aikana ja eliitti pärjäsi ihan hyvin.
Se Stalinin puhdistusten älymystön tuho näkyy zenäläisten perimässä vieläkin kun älykkäin kansanosa surmattiin ja tyhmempää joka ei ollut uhaksi jätettiin henkiin.
 
Se Stalinin puhdistusten älymystön tuho näkyy zenäläisten perimässä vieläkin kun älykkäin kansanosa surmattiin ja tyhmempää joka ei ollut uhaksi jätettiin henkiin.
Älymystön leikkaukset ovat perinteistä venäläistä kulttuuria. Viimeisten reilun 100 vuoden satoa: juutalais-pogromit, demokratialiikkeen älymystön karkoitukset, 1 MS, bolsevikkien vallankumous, kollektivisointi, holodomor, stalinin puhdistukset, 2MS, juutalaisten karkoitus Israeliin eli onhan näitä ja lisääkin löytyy...
 
Älymystön leikkaukset ovat perinteistä venäläistä kulttuuria. Viimeisten reilun 100 vuoden satoa: juutalais-pogromit, demokratialiikkeen älymystön karkoitukset, 1 MS, bolsevikkien vallankumous, kollektivisointi, holodomor, stalinin puhdistukset, 2MS, juutalaisten karkoitus Israeliin eli onhan näitä ja lisääkin löytyy...
Ja nyttemmin on fiksummasta päästä lähtenyt ihan omatoimisestikin
 
Jos omalla tontilla mennään pykälien mukaan niin oletetaan sama muistakin. Takaisin vaan, Venäjällä ei ole käytössä kuolemanrangaistusta...
On se kumma, tuo wagnerilainen puhuu kuinka ne mm hän henkilökohtaisesti "zachistili" puhdistanet elävältä,ukrainalaisia, eli ihmisten kielellä tappaneet, ja ne myös zachistkan yhteydessä tappaneet siviilitkit, ja nyt "hän pelkää". Missä se pelko oli tuli vieraan maahan tappamaan viattomia siviileja ja oma maata puolustavia?? En usko ikinä, vaikka miten dramaattiseksi heittäytyy, miten ne omia jättää menehtymään pelloiille, hyi, miten kauhea, teatteri. Kylmänverisesti tappoi, rahakin kelpasi, ei ilmaiseksi mennyt wagner sakkiin. Hän on tottunut rakuuksiin, ja nyt simsalabim..heittäytyi kuolema pelkkäväksi neitokaiseksi.
Ei kuin kotiin takaisin vaan, samanlaisten tappajien sekään, hyvin hän pärjäsi tähän asti siellä. Tai Ukrainaan vastamaan rikoksista.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top