Ukrainan konflikti/sota

Lyhyesti:
EU ja Yhdysvallat ovat vaatineet Ukrainalta että korruptiota kitkevät/tutkivat viranomaiset täytyy pitää vapaana poliittiselta ohjaukselta ja niiden täytyy olla itsenäisiä.

Ukrainan eduskunta sääti pikana Zelen allekirjoittaman lain jolla näiden toiminta olisi käytännössä alistettu pressanhallinnon alle. Perusteluna oli että nämä kurroptionvastaiset elimet ovat ryssän mädättämiä. EU, Yhdysvallat ja Ukrainan kansa nousivat barrikadeille ja vaativat lain perumista. Zele taipui julkisen painostuksen alla ja nyt sitten uutisista luetaan miten hänen lähipiiriin kuulunut henkilö (yhteisomistanut Zelen kanssa TV tuotantoyhtiön ja on kai jollain lailla mukana siinä Flamingoja valmistavassa firmassa myös) on ollut mukana kavaltamassa valtion energiafirmoista rahaa. Tyypille vinkattiin muutama tunti ennen ratsioita mitä on tulossa ja tämä pakeni Israeliin.

Vaikea on olla näkemättä yhtäläisyyksiä ryssälään jossa pressan lähipiiri rikastuu sodan varjolla samalla kun kansa kurjistuu.
Se elefantti mikä on huoneessa on todella iso. Aikasemmin hurrattiin ku korruptio tutkimus saikin jatkaa ja nyt jo ehdotellaan ja muistellaan että ne onkin ryssän kätyreitä tai on ainakin ollut ja vähintään suuri epäilys nyt ku se paska lentää tuulettimeen tällä aihealueella. Asia kuitenkin on niin että ei se ainakaan niin ole että se ois jotenki huono Ukrainalle tai ainakin jos on niin eihän se niin voi olla.
 
Tämä tuntuu jotenkin järkevimmältä vaihtoehdolta. Uskoisin, että tämä on osa sitä disinformaatio kampanjaa, minkä ryssä on pistänyt selkeästi pyörimään. Voi toki olla, että jotain isompaa tässä nyt pohjustetaan.
Eiköhän se todellinen viesti mennyt kremliin niillä ATACMS iskuilla ja lukoilin pakote-pesäpallomailalla. Jotainhan siellä pitää yrittää niin lurautetaan muhkeaa klikki-otsikkoa uutisena liikkeelle.
 
Thorkill kommentoi Hulyapolen suuntaa. Stabilointia tehty ainakin väliaikaisesti.

(Thorkillin eräät kommentit ovat laittaneet miettimään, että tällä puolalaisella taholla olisi jotain kytköksiä Ukrainan yhteiskuntaan syvemmin. Kenties Puolassa huomattavan kauan asunut ukrainalainen?)

------
Situation in the area: Verbove - Pryvillya (Huliaipole), part IV. Recovery by Ukrainian forces of the Danylivka area.In the past week, some positive news has come in from Ukraine. Units of the XX Corps have halted—at least temporarily—the advances of the Russian 36th Army in the Danylivka area north of Huliaipole, while the Ukrainian VII Corps continues a relatively organized withdrawal of its units from the so-called Myrnohrad pocket. At the same time, an opportunity has emerged to topple the Zelenskyy/Yermak team. Especially if the latter comes to pass (chances slim, imho), it would be the best thing to happen to Ukraine in nearly 3 years.As for the first of these developments, as I wrote two days ago, elements of the Ukrainian 425th Assault Regiment Skala, supported by elements of the 1st Battalion of the 5th Assault Brigade, around November 13th drove the Russian DRG of the 5th Armored Brigade out of Danylivka and reopened the Pokrovsk - Huliaipole route on that stretch. In the following days, elements of the Russian 5th Armored Brigade were also pushed back from the area of the village of Yehorivka. At the same time, elements of the Ukrainian 33rd Assault Regiment, supported by the 83rd Battalion of the 105th Territorial Defense Brigade, managed to halt the advances of the 37th Mechanized Infantry Brigade in the area west of Pryvillya.Unfortunately, Ukrainian successes in this area are likely only temporary, and soon further stubborn defense of the Danylivka area will become pointless. Due to the deep breach made by the Russian 127th Mechanized Infantry Division in the Ukrainian defenses along the Yantsur River line in the Uspenivka - Poltavka area, its DRG units are approaching the Pokrovsk - Huliaipole road in the Varvarivka area and will likely cut it there soon, if they haven't already. At the same time, the aforementioned unit could support the offensive actions of the 36th Army with attacks on the Ukrainian flank in the Radisne - Nechayivka area. As the latest DeepState map update indicates, the 127th Division is currently conducting similar operations on its left flank, attacking the Zatyshshya area from the north, thereby supporting the frontal assault on that village led by elements of the 57th Mechanized Infantry Brigade.

Iltelehti kaivanut taas ryssän kertomaan meille vähä faktoja!! Toki kaikkien tiedossa on et Ukrainassa on näitä ongelmia mut tämä nyt on nii suoraan taas ryssän pelikirjasta että kyllä minua hävettäisi olla se joka päättää mitä paskaa päästetään läpi. Ei sillä et olisin edes lukenut alkua pidemmälle kun tuli hyvin selväksi mikä tämän jutun tarkoitus oli.

Kannattaisi lukea loppuun. Ukrainan mediassa korruptiojuttu on ollut viikon ajan ykkösenä. Ei siis iltapulun tai ryssän keksimää. Ks. Toisen ketjun viesti.
 
Uutta rauhansopimusta tai diiliä on sorvattu jenkkien ja ryssien kesken. Ehkä sillä verukkeella että Zelellä pieni kriisi korruption takia ja joutuisi joustamaan. Ei vaikuta hyvältä tämäkään suunnitelma, jos ryssän Dimitriev toteaa että "Venäjää kuunnellaan nyt". Täysin perseestähän tuo on kokonaisuudessaan eikä eroa juuri ryssän aikaisemmista vaatimuksista. Edit. Vaikea taas ymmärtää miksi jenkit edes keskustelevat tämmöisestä.

New: I can confirm a hasty US-Russia proposal being pushed to Ukrainians via Dmitriev-Witkoff to Umerov. It would amount to Ukraine’s capitulation, with people familiar telling me it’s merely the Kremlin’s maximalist demands.
Includes:
-Ukraine army cut in half
-Give up certain weapons
-Give up Donbas
-Zelensky displeased

https://www.hs.fi/maailma/art-2000011638278.html
Ei mikään viittaa siihen, että Ukraina nämä ehdot hyväksyisi. Yhdysvallat tukee Ukrainaa enää niin vähän, ettei sillä ole juurikaan merkitystä sotatapahtumien kannalta mitä mieltä joku Trumpetti on asioista.

Kyllä Euroopastakin on alkanut löytymään kykyjä tämän vuoden aikana. Esimerkiksi 155 mm ammusten tuotantoa on saatu ajettua rajusti ylös. SAMP/T it-järjestelmiä valmistuu koko ajan lisää yhä kiihtyvään tahtiin. Eurooppalainen puolustusteollisuus investoi nyt ennätyssummia.

Aikaisemmin Naton piirissä kirottu Ranskan puolustuspoliittinen sooloilu ja täysin omien itsenäisten järjestelmien kehittäminen on sittenkin ollut kaukaa viisas ratkaisu. Ranskalaisten idealle luoda Euroopalle Yhdysvalloista riippumaton sotilassatelliittien tiedusteluverkko nähtiin vielä pari vuotta sitten lähinnä keinona rahastaa muita jäsenmaita ja tukea omaa teollisuutta. Nyt se olikin aivan luojan lykky siinä kohtaa kun Trumpistit katkaisivat tiedusteluavun Ukrainalle.

Kellään muulla Euroopan maalla ei ole myöskään täysin itsenäistä ja omavalmisteista ilma-asetta käytössään. Macronin ei tarvitse kysyä keneltäkään ulkovallalta lupaa Rafalejen lähettämiseen Ukrainalle. Kristerssoninkin täytyy neuvotella vientiluvasta Trumpin ja Yhdysvaltain kongressin kanssa jos Gripeneitä halutaan lähettää, kiitos amerikkalaisen moottorin.

Saksassa Merzin hallituksen johdolla on otettu käyttöön ensimmäisen miespuolisen ikäluokan kutsunnat. Vuonna 2008 syntyneille tarjotaan kutsunnoissa vapaaehtoisesti palvelukseen astuville 2600€ kuukausipalkka. Tuo on juuri kaksikymppiselle houkutteleva tarjous ja kiintiö odotetaan täytettävän.

Vuosi 2025 tullaan muistamaan vuotena, jolloin Eurooppa ryhtyi uudelleenaseistamaan itseään. Tilanne näyttää paljon valoisammalta kuin tajuammekaan, niin Ukrainan kuin Euroopankin kannalta. Yhdysvaltojen täydellinen vetäytyminenkään ei enää kaada Ukrainaa tai EU-maiden turvallisuusarkkitehtuuria.
 
Viimeksi muokattu:
Kannattaisi lukea loppuun. Ukrainan mediassa korruptiojuttu on ollut viikon ajan ykkösenä. Ei siis iltapulun tai ryssän keksimää. Ks. Toisen ketjun viesti.
Korruptio Zelen lähipiirissä on todennäköisesti totta, samaten Iltalehden uutinen siitä. Mätä pitää puristaa pois.

Iltalehden uutisvalinnat ja yleinen suuntaus on ryssään kallellaan. He valitsevat, lehden toimitus ja päätoimittaja, sellaiset jutut, jotka tukevat ryssän narratiivia suoraan tai välillisesti, ja ovat pelottavia klikkiotsikoita Naton hajoamisesta, tai ihan mistä vaan.
 
Ei mikään viittaa siihen, että Ukraina nämä ehdot hyväksyisi. Yhdysvallat tukee Ukrainaa enää niin vähän, ettei sillä ole juurikaan merkitystä sotatapahtumien kannalta mitä mieltä joku Trumpetti on asioista.

Kyllä Euroopastakin on alkanut löytymään kykyjä tämän vuoden aikana. Esimerkiksi 155 mm ammusten tuotantoa on saatu ajettua rajusti ylös. SAMP/T it-järjestelmiä valmistuu koko ajan lisää yhä kiihtyvään tahtiin. Eurooppalainen puolustusteollisuus investoi nyt ennätyssummia.

Aikaisemmin Naton piirissä kirottu Ranskan puolustuspoliittinen sooloilu ja täysin omien itsenäisten järjestelmien kehittäminen on sittenkin ollut kaukaa viisas ratkaisu. Ranskalaisten idealle luoda Euroopalle Yhdysvalloista riippumaton sotilassatelliittien tiedusteluverkko nähtiin vielä pari vuotta sitten lähinnä keinona rahastaa muita jäsenmaita ja tukea omaa teollisuutta. Nyt se olikin aivan luojan lykky siinä kohtaa kun Trumpistit katkaisivat tiedusteluavun Ukrainalle.

Kellään muulla Euroopan maalla ei ole myöskään täysin itsenäistä ja omavalmisteista ilma-asetta käytössään. Macronin ei tarvitse kysyä keneltäkään ulkovallalta lupaa Rafalejen lähettämiseen Ukrainalle. Kristerssoninkin täytyy neuvotella vientiluvasta Trumpin ja Yhdysvaltain kongressin kanssa jos Gripeneitä halutaan lähettää, kiitos amerikkalaisen moottorin.

Saksassa Merzin hallituksen johdolla on otettu käyttöön ensimmäisen miespuolisen ikäluokan kutsunnat. Vuonna 2008 syntyneille tarjotaan kutsunnoissa vapaaehtoisesti palvelukseen astuville 2600€ kuukausipalkka. Tuo on juuri kaksikymppiselle houkutteleva tarjous ja kiintiö odotetaan täytettävän.

Vuosi 2025 tullaan muistamaan vuotena, jolloin Eurooppa ryhtyi uudelleenaseistamaan itseään. Tilanne näyttää paljon valoisammalta kuin tajuammekaan, niin Ukrainan kuin Euroopankin kannalta. Yhdysvaltojen täydellinen vetäytyminenkään ei enää kaada Ukrainaa tai EU-maiden turvallisuusarkkitehtuuria.
Aivan. Ilmeisesti tuo Dmitriev olisi vuotanut tämän "sopimusluonnoksen" Axios-lehdelle (tai wsj), jossa ilmeisesti alkuperäinen juttu. Meinasin kirjoittaa pitkästi, samaa mieltä kanssasi. Michael Weiss tiivistänyt tässä oleelliset hyvin.
 
Ryssän risteilevä alas kiinalaisella manpadilla. Sinänsä mielenkiintoista mitä kautta tuo on Ukrainaan päätynyt.

Siis rahaa jos miettii, kannattaa aseistaa molempia osapuolia. Kiinalaisia kiinnostanee myös, miten hyvin heidän kamppeillaan ryssän vehkeitä voi ampua alas.

Tai sit sotasaaliina on löytynyt wangpadeja käyttöohjeineen.
 
En usko noihin jyrkkiin päätelmiin. Puten ote on sen verran tiukasti pysynyt, että pystyisi lopettamaan tähän ja pistämään propagandan selittämään parhain päin. Maine varmaan kärsisi, mutta vallassa pysyisi.
Samoin rauhanehdoissa yksi helpoin pelinappula lännellä on pakotteet, joten tuskinpa ne tulevat rauhan tullessa pitkään jatkumaan varsinkin kun muu maailma varmasti alkaa heti ostaa ryssien öljyä.

Putinin diktatuuri ei ole läheskään yhtä vahva kuin mitä eräiden edeltäjiensä. Putin on suhteellisen riippuvainen erilaisista tukevista tahoista ja monilta osin myös kansan mielipiteistä. Liian epäsuosittuja päätöksiä kuten uutta isoa liikekannallepanoa Putin välttelee.

Vetäytyminen Ukrainasta eli käytännössä hävitty sota olisi valtava epäonnistuminen ja kasvojen menetys. Ukrainaan lähdettiin hakemaan revanssia, Neuvostoliiton hajoamiseen liittyviä nöyryytyksiä piti kostaa, palauttaa Venäjän entistä valta-asemaa ja kansallistunnetta, ottaa Ukrainan taloudelliset resurssit venäläisten oligarkkien haltuun jne. Jos homma päättyykin siihen, että Venäjä kokee tappion Ukrainan kaltaiselle selvästi pienemmälle maalle, ja päälle päätteeksi Venäjän kansainvälinen vaikutusvalta ja maine sekä talous ovat romuna, niin vaikea on kuvitella Putinin selviävän siitä.
 
Oikein. Näin käy kun valtiokulissia ylläpitävä mafia, jolla on valtio lypsettävänään, yhtäkkiä kuvittelee voivansa kestävästi tapella valtiosarjassa. Voipi käydä niin, että tulee uudet matalasilmäisemmät capo dei capit mestoille.
 
Tämä tuntuu jotenkin järkevimmältä vaihtoehdolta. Uskoisin, että tämä on osa sitä disinformaatio kampanjaa, minkä ryssä on pistänyt selkeästi pyörimään. Voi toki olla, että jotain isompaa tässä nyt pohjustetaan.
Sukkana läpi koko mediakentän. Voi meitä. Negatiiviset ja peloittelevat uutisotsikot ja uutiset tuovat klikkejä, niitä sitten tuutit täyteen.

Vetäytyminen Ukrainasta eli käytännössä hävitty sota olisi valtava epäonnistuminen ja kasvojen menetys. Ukrainaan lähdettiin hakemaan revanssia, Neuvostoliiton hajoamiseen liittyviä nöyryytyksiä piti kostaa, palauttaa Venäjän entistä valta-asemaa ja kansallistunnetta, ottaa Ukrainan taloudelliset resurssit venäläisten oligarkkien haltuun jne. Jos homma päättyykin siihen, että Venäjä kokee tappion Ukrainan kaltaiselle selvästi pienemmälle maalle, ja päälle päätteeksi Venäjän kansainvälinen vaikutusvalta ja maine sekä talous ovat romuna, niin vaikea on kuvitella Putinin selviävän siitä.
Venäjä ei voi hävitä Ukrainalle. Jos sodasta on pakko päästä eroon muusta viis, niin eskalaatio ja NATO mukaan. NATOlle on kunniallista hävitä.
 
Viimeksi muokattu:
Sukkana läpi koko mediakentän. Voi meitä. Negatiiviset ja peloittelevat uutisotsikot ja uutiset tuovat klikkejä, niitä sitten tuutit täyteen.

Witkoff vaan meni vahvistamaan tuon listan, jolla Ukraina kirjottaisi oman kuolemantuomionsa.
 
Back
Top