Ukrainan konflikti/sota

Niinpä, ns. "kansantasavalloissa" on pulaa ruoasta, lääkkeistä, samoin puhdas vesi on haave ainakin osassa Donetskia (Leninskin alueella reilun viikon ajan vesi on ollut käytännössä käyttökelvotonta - väri on jotain harmaan ja ruskean väliltä ja vedessä on paljon sakkaa). Kaasun ja lämmöntoimituksessa on ongelmia, sähkökatkoja on säännöllisesti.

Vuodenvaihteen juhlinta jää monissa perheissä väliin, tällä hetkellä tilanne on se, että DNR ei kykene maksamaan osaa palkoista ennen vuodenvaihdetta (joulukuun alkupuolella oli lupailtu palkkojen maksusta ennen kuun loppua). Tällä hetkellä ainakin kasvatus- ja opetustoimen parissa työskenteleville on ilmoitettu "palkanmaksuongelmista". Todennäköisesti ongelmat koskettavat suurta osaa työntekijöitä, korvausten maksussa etusijalla ovat taistelijat/militantit - heidät on pakko pitää tyytyväisinä, jos ei muuta niin antamalla vodkaa lämmikkeeksi.
vlad

Venäjällä itselläänkin alkaa jo pikku hiljaa olla vaikeaa. Mitä on uutisista saanut kuulla ja lukea niin lääkkeistä alkaa olla suoranaista pulaa ja hinnat ovat nousseen köyhimpien tavoittamattomiin. Ymmärrettävää kun lääkkeet ovat tuontitavaraa. Ruokaa on toistaiseksi ja siellä tiedetään kokemuksesta ettei valtio turvaa mitään vaan kaikki pitää kasvattaa itse. Mutta nälkäkin voi vielä tulla venäläisten nähtäväksi varsinkin köyhimmissä kaupungeissa.

Samalla valtion sisäinen kuri kovenee nälän ja köyhyyden kanssa. Putin diktatuuri ei kykene kasvattamaan maansa tuotantoa samalla tavalla kuin esikuvana oleva Natsi-Saksa ja Hitler tekivät 1930-luvun lopulla. Venäjä sakkaa taloudellisesti ja sosiaalisesti..
 
Täytyy kyllä hattua nostaa ukrainalaisille siitä että harjoittelun määrä ja taso on noussut merkittävästi erittäin lyhyessä ajassa.

Joukot näyttävät paljon yhtenäisimmiltä, kuin vuoden 2014 alussa. Kalustossa löytyy tulivoimaa, liikkuvutta ja moni muu asia mennyt huomattavasti eteenpäin.

Ukrainalla maana ei ole muuta kuin voitettavaa, tuetaan heitä yhdessä tällä vaikealla tiellä ja hetkellä.

Slava Ukraine!
 
Kuvaaja ei ole moksiskaan, kun laukaus tulee. Kamera tuskin heilahtaa. Ja lähimmät Ukrainan joukot ovat parin kilometrin päässä.

Jos kyseessä iso ns. tuotantokamera niin jo pelkkä kameran massa pysäyttää nopeat ja pienet liikkeet. Sille on ihan syynsä minkä takia ammattimaiset uutisvideot, keikkataltioinnit sun muut näyttää vakaammilta kun kuluttajaluokan välineillä tehdyt omakustannetallenteet.
 
Jep. Yhdenkään kameran sisäinen vakaaja ei poista kuvasta suurempia liikkeitä kuin mihin vakaajan oma (pieni) liikerata riittää. Eli juoksevan tai kyykkykävelyä harrastavan liikkeessä hyvänkin ammattikameran kuva heiluu. Sen normaalin käsien tärinän se tasaa - mutta ei jos kaveri olisi hätkähtänyt kunnolla. Mutta voihan olla kovahermoisempi tyyppi, kuten sotakuvaajan pitääkin. Pirulaiset kuvaavat ja kuvaavat, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.
 
Krimin miehitystä johtanut Venäjän kohtelias kenraali Shushukinin sydän pysähtyi. Mies johti myös Ossetian miehitystä. 52 vuotiana. En vitsi laittaa kuvaa, liian paljon kunnia miehelle, joka ei tehnyt mitään kunniakasta. Kohteliasti potkasi tyhjään ja oli kohteliasti naulattu kohteliaseen arkuun. Siinä se.

Helvetissa on nimenhuuto: Drjomov. -Täällä. Mozgovoi. -Paikalla. Shushukin. - Meitä ei ole täällä..

:D
 
Viimeksi muokattu:
Sitä on isoja pensaita ja auringonkukkapeltoja joilta kadonneita aseita voi löytää - seuraavan kuvan lukemat antavat kuvan aseiden ja kaluston lukumääristä:

CWcuOe3WUAANI3e.png

vlad

Hieman oikaisen laittamasi kuvan tietoja , kyse ei ole kaluston lukumäärästä.

Kuvan lukemat kertovat kuinka monta kertaa kapinalliset ovat avanneet tulen ko. aseilla alueille jotka ovat Ukrainan hallussa. ( 1.7.2014 - 16.11.2015 )
Ja kuinka paljon ammuksia on satanut , 440 junavaunullista eli 2600 rekkalastia , yhteensä 14000 tonnia.

Kalustoa on kapinallisilla paljon.
Keväällä ATO:n Valentin Fedizevin sanoilla : noin 700 tankkia , 1100 panssariajoneuvoa , 600 tykkiä , 380 raketinheitintä.

Tässä kuvassa on kalustolukuja marras-joulukuulta:

13592-1_uk_normal.jpg

http://gk-press.if.ua/vijska-rosiyi-ta-bojovykiv-na-donbasi-infografika/
http://www.trust.ua/news/119878-skolko-boevikov-nahoditsya-na-donbasse-infografika.html
http://informer.od.ua/news/kto-voyuet-protiv-ukrainy-na-donbasse/
http://112.ua/obshchestvo/na-vooruz...tem-pvo-zavezennyh-iz-rf-fedichev-217720.html
 
Viimeksi muokattu:
Hieman oikaisen laittamasi kuvan tietoja , kyse ei ole kaluston lukumäärästä.

Kuvan lukemat kertovat kuinka monta kertaa kapinalliset ovat avanneet tulen ko. aseilla alueille jotka ovat ukrainan hallussa. ( 1.7.2014 - 16.11.2015 )
Ja kuinka paljon ammuksia on satanut , 440 junavaunullista eli 2600 rekkalastia , yhteensä 14000 tonnia.

Kalustoa on kapinallisilla paljon.
Keväällä ATO:n Valentin Fedizevin sanoilla : noin 700 tankkia , 1100 panssariajoneuvoa , 600 tykkiä , 380 raketinheitintä.

Tässä kuvassa on kalustolukuja marras-joulukuulta:

Katso liite: 7333

http://gk-press.if.ua/vijska-rosiyi-ta-bojovykiv-na-donbasi-infografika/
http://www.trust.ua/news/119878-skolko-boevikov-nahoditsya-na-donbasse-infografika.html
http://informer.od.ua/news/kto-voyuet-protiv-ukrainy-na-donbasse/
http://112.ua/obshchestvo/na-vooruz...tem-pvo-zavezennyh-iz-rf-fedichev-217720.html

Kieltämättä, noilla kalustomäärillä kaivostyöläiset laittaisivat kyykkyyn minkä tahansa Euroopan maan maavoimat, ehkä isäntämaataan Venäjää, ja (tietenkään) Suomea lukuunottamatta ;)
 
Hieman oikaisen laittamasi kuvan tietoja , kyse ei ole kaluston lukumäärästä.

Kuvan lukemat kertovat kuinka monta kertaa kapinalliset ovat avanneet tulen ko. aseilla alueille jotka ovat Ukrainan hallussa. ( 1.7.2014 - 16.11.2015 )
Ja kuinka paljon ammuksia on satanut , 440 junavaunullista eli 2600 rekkalastia , yhteensä 14000 tonnia.

Kalustoa on kapinallisilla paljon.
Keväällä ATO:n Valentin Fedizevin sanoilla : noin 700 tankkia , 1100 panssariajoneuvoa , 600 tykkiä , 380 raketinheitintä.

Tässä kuvassa on kalustolukuja marras-joulukuulta:

Katso liite: 7333

Kiitokset oikaisusta - sen sitä saa kun laiskuuttaan jättää tekstin kääntämättä luottaen toisaalla twitterissä englanninokseen (mikä sana...). Mutta etenkin kiitokset viestisi grafiikkakuvasta - yritin samaista kuvaa etsiä epätoivoisesti tässä taannoin kun muistin, että twitterissä olin sen nähnyt ja kuvittelin tallentaneeni kuvan mutta näin en kuitenkaan ollut tehnyt. Nyt kuva talteen.

vlad
 
Mitähän tästä seuraa, Venäjän läntisen sotilaspiirin alueella 4. Kaartin Kantemirovskayan panssaridivisioona ja 9. Motorisoitu prikaati ovat lisänneet huomattavasti kaupunkisodankäyntiharjoituksia - puhutaan ns "Kharkiv skenaarion" harjoituksista (Harkovan skenaario). Lähteenä:

EuroMaidan on vastaavasti uutisoinut jännitteen lisäämisestä ja mahdollisesta hybridisodan aloittamisesta etelässä Khersonin oblastissa:

http://euromaidanpress.com/2015/12/30/is-putin-preparing-to-expand-the-war-to-kherson/

"The blockade and blackout of Crimea got the Kremlin’s attention. Putin may be preparing a response to expand his hybrid war to Kherson Oblast. Russian propaganda trumpeted the formation of supposed “self defense groups” or “partisan bands” in Crimea, Donbas, and Kharkiv right before Russia attacked these regions. The same pattern seems to be repeating in Kherson Oblast. Late last week a couple of videos surfaced of a Kherson farmer and a local politician complaining about thefts and coercion from individuals wore the uniform of the Ukrainian Aidar territorial battalion. These videos were quickly picked up by Russian propaganda, whichproclaimed that “residents of Kalanchatskyi District, Kherson Oblast are arming themselves and uniting in self defense units.” Kalanchatskyi District shares a border with occupied Crimea.

...

The Russian propaganda outlet RIA Novosti Ukraine took the narrative one step further, reporting that representatives of the Kherson self-defense groups said that the marauders wearing the Aidar uniforms had a “…Tatar appearance. They have a sneaking suspicion that they are not related to military formations of Ukraine, but to a radical Islamist wing.

...”

vlad
 
Tähän vuoden loppuun lyhyt katsaus muutamista näkyvimmistä henkilöistä Ukrainassa , mitä tapahtunut ja missä nyt mennään.
Sääli että kovin hyvää yhtenäisyyttä ei ole löytynyt.

- presidentti Poroshenko , kannatus 17 % , pudonnut pienemmäksi kuin entisen presidentin Janukovitsin kannatus ennen Maidania
- pääministeri Jatsenjukin puolueen kannatus vain luokkaa 1 %
- Odessan kuvernööri Shaskasvilin kannatus nousussa , huhuja oman puolueen perustamisesta

- Shakasvili riidoissa sisäministeri Avakovin kanssa
- oligarkit Kolomoisky ja Ahmetov riidoissa presidentin kanssa
- Oikean sektorin Yarosh riidoissa presidentin kanssa
- Oikean sektorin johtaja Yarosh jätti järjestön ja aikoo perustaa uuden poliittisen liikkeen

- entinen puolustusministerin avustaja kenraalimajuri Aleksandr Kolomiets loikkasi kapinallisten puolelle Donetskin kansantasavaltaan
- Melnikzuk ei komenna enää Aidar pataljoonaa , syytesuoja peruttu ja oikeusjuttu menossa ( ryöstelyä , laittomia aseita )
- Semenchenko ei komenna enää Donbass pataljoonaa , majurin arvo on otettu pois , syytetään jostain asiakirjaväärennöksistä

http://vlasti.net/news/231164
http://apostrophe.com.ua/article/po...shvili-zachem-ona-emu-i-kakoy-mojet-byit/2774
http://www.pravda.com.ua/rus/articles/2015/12/23/7093501/
http://www.pravda.com.ua/rus/articles/2015/09/15/7081344/
http://112.ua/mnenie/poroshenko-pro...yshaya-strategiya-pravogo-sektora-248990.html
http://www.unn.com.ua/ru/news/1533825-d-yarosh-viyshov-z-pravogo-sektora
http://vlasti.net/news/219829
http://www.aif.ua/politic/ukraine/groysman_podpisal_postanovleniya_po_klyuevu_i_melnichuku
http://www.gogetnews.info/news/soci...lona-donbass-lishilsya-voinskogo-zvaniya.html
 
Viimeksi muokattu:
Tähän vuoden loppuun lyhyt katsaus muutamista näkyvimmistä henkilöistä Ukrainassa , mitä tapahtunut ja missä nyt mennään.
Sääli että kovin hyvää yhtenäisyyttä ei ole löytynyt.

- presidentti Poroshenko , kannatus pudonnut pienemmäksi kuin entisen presidentin Janukovitsin kannatus ennen Maidania

Ns. "Talvisodan henki" ei ole vissiin ihan vielä löytynyt Ukrainassa.. Harmi.
 
Tähän vuoden loppuun lyhyt katsaus muutamista näkyvimmistä henkilöistä Ukrainassa , mitä tapahtunut ja missä nyt mennään.
Sääli että kovin hyvää yhtenäisyyttä ei ole löytynyt.

- presidentti Poroshenko , kannatus 17 % , pudonnut pienemmäksi kuin entisen presidentin Janukovitsin kannatus ennen Maidania
- pääministeri Jatsenjukin puolueen kannatus vain luokkaa 1 %
- Odessan kuvernööri Shaskasvilin kannatus nousussa , huhuja oman puolueen perustamisesta

- Shakasvili riidoissa sisäministeri Avakovin kanssa
- oligarkit Kolomoisky ja Ahmetov riidoissa presidentin kanssa
- Oikean sektorin Yarosh riidoissa presidentin kanssa
- Oikean sektorin johtaja Yarosh jätti järjestön ja aikoo perustaa uuden poliittisen liikkeen

- entinen puolustusministerin avustaja kenraalimajuri Aleksandr Kolomiets loikkasi kapinallisten puolelle Donetskin kansantasavaltaan
- Melnikzuk ei komenna enää Aidar pataljoonaa , syytesuoja peruttu ja oikeusjuttu menossa ( ryöstelyä , laittomia aseita )
- Semenchenko ei komenna enää Donbass pataljoonaa , majurin arvo on otettu pois , syytetään jostain asiakirjaväärennöksistä

http://vlasti.net/news/231164
http://apostrophe.com.ua/article/po...shvili-zachem-ona-emu-i-kakoy-mojet-byit/2774
http://www.pravda.com.ua/rus/articles/2015/12/23/7093501/
http://www.pravda.com.ua/rus/articles/2015/09/15/7081344/
http://112.ua/mnenie/poroshenko-pro...yshaya-strategiya-pravogo-sektora-248990.html
http://www.unn.com.ua/ru/news/1533825-d-yarosh-viyshov-z-pravogo-sektora
http://vlasti.net/news/219829
http://www.aif.ua/politic/ukraine/groysman_podpisal_postanovleniya_po_klyuevu_i_melnichuku
http://www.gogetnews.info/news/soci...lona-donbass-lishilsya-voinskogo-zvaniya.html

Kysymys: Kenen puolue ON nousussa?
 
Kysymys: Kenen puolue ON nousussa?

Pitänee kaivella hiukan tilastoja, mutta syksyn paikallisvaalien tulokset antavat ainakin jotain osviittaa tilanteesta:

"In the election Petro Poroshenko Bloc "Solidarity", Fatherland and Our Land won the largest number of seats.[10]Followed by Opposition Bloc and Radical Party.[10]

Petro Poroshenko Bloc did well in West and central Ukraine[11] and Kherson Oblast.[12] Fellow coalition partners in thesecond Yatsenyuk Government Self Reliance performed unconvincing with gaining about 10 percent of the votes nationwide.[11] (Coalition member People's Front did not take part in the elections, Fatherland is also a member of the coalition.[11]) Former coalition member Radical Party trailed behind Petro Poroshenko Bloc and Fatherland.[10][11]

Only Petro Poroshenko Bloc, Fatherland, Self Reliance and Radical Party won votes throughout the country.[37]

In Southern and Eastern Ukraine Opposition Bloc gained most votes,[11] but in Kharkiv Oblast, Revival gained most votes.[12]

In Western Ukraine Svoboda improved its performance compared with the 2014 Ukrainian parliamentary election.[11]

In 29 cities a second round of mayoral elections was held (on 15 November 2015)
". (lainaus: https://en.wikipedia.org/wiki/Ukrainian_local_elections,_2015)

Eniten paikkoja meni siis Poroshenkon blokki "Solidaritylle" sitä seurasi "Fatherland" jonka johdossa on Julia Tymoshenko, sen jälkeen "Our land" (ukr. Наш край) - kyseinen puolue on perustettu Alueiden puolueen jäänteille ja sen johdossa on viisi ex. Alueiden puoleen poliitikkoa. Alueiden puolue oli ex. presidentti Janukovitshin puolue. Opposition Bloc'in (Oppositioblokki) johdossa on Janukovitshin presidenttikauden aikainen varapääministeri Juriy Boyko. Puolueen kannatus on selkeästi suurempaa mitä Boykon kannatus oli presidentinvaaleissa 2014, jolloin Poroshenko voitti vaalit ja tuli valittua presidentiksi. Kyseisissä vaaleissa Boyko sai 0,19 % äänistä. Radical Party (ukr. Радикальна Партія) on Oleh Ljashkon johtama puolue, puolueesta sanottua:

"According to political scientist Tadeusz A. Olszański mid-September 2014 the party was "a typical one-man party, centred around Oleh Lyashko; its real organisational potential remains a mystery'". (lainaus: https://en.wikipedia.org/wiki/Radical_Party_of_Oleh_Lyashko)

Kyllähän Ukrainan poliittinen kenttä näyttää vähintäänkin kuplivan, jollei jopa kuohahtelevan. Paikoin hallituspuolueiden kannatus on romahtanut - pääministeri Jatsenjukin puolueen People's Front (Народний фронт) kannatus on todella alhaalla (kuten @rebane1 mainitsi). Puolue ei ottanut osaa syksyn paikallisvaaleihin, joten niistä ei saa vertailukohtaa, sen sijaa gallupit eivät anna mairittelevia tuloksia:

"In a June 2015 opinion poll by Sociological group "RATING" 2.7% of the polled stated they would vote for People's Front.[18] A Kyiv International Institute of Sociology poll of the same month gave the party 1.6%". (lainaus: https://en.wikipedia.org/wiki/People's_Front_(Ukraine) ).

Alas on tultu ja lujaa kun vielä syksyn 2014 parlamenttivaaleissa puolue keräsi 82 paikkaa Radaan (22,16 % kannatuslukema).

Mielenkiintoista nähdä kuinka tässä tilanteessa Jarosh tai Shaakasvili kykenevät hyötymään tilanteesta, Shaakasvilillä luulisi olevan suurta kannatusta jos lähtee mukaan politiikkaan. Toisaalta hänellä on jo lukuisia vihollisia - korruptoituneita oligarkkeja ja virkamiehiä tms - mutta se voi olla hänen etu tässä tilanteessa, koska lukemattomat ukrainalaiset ovat saaneet tarpeeksi uudistusten hitaudesta, edelleen jatkuvasta korruptiosta ja väärinkäytöksistä. Shaakasvilin mukaantulo politiikkaan saattaisi toimia varaventtiilinä ja estää Maidan III synty.

vlad
 
Kysymys: Kenen puolue ON nousussa?

Oppositiopuolueet ovat nousseet :

- isänmaa ( Timoshenko ) , Батькивщина
- oppositioblokki ( Boiko ) , Оппозиционный блок

Ja nämä jotka jäivät parlamentin ulkopuolelle vuoden 2014 vaaleissa :

- Svoboda ( Tjagnibok ) , Свобода
- Ukrainan patriootit ( Korban ) , Укроп. EDIT. uusi puolue , ei ollut vielä mukana 2014 parlamenttivaaleissa

Tuossa taulukossa muut puolueet joiden kannatus on yli 5% :

БПП Солидарность , Poroshenkon blokki , hallituspuolue
Самопомощь , oma apu , A Sadovyi , hallituspuolue
Радикальная партия , radikaalipuolue , Ljashko , lähti hallituksesta syksyllä

Elikkä hallituspuolueiden kannatus olisi n. 30 %.

5677cda93cfff.jpg

http://www.rbc.ua/rus/news/radikalnaya-partiya-vyhodit-koalitsii-lyashko-1441107199.html
http://zn.ua/POLITICS/lyashko-obyavil-o-vyhode-frakcii-radikalnoy-partii-iz-koalicii-187300_.html
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainian Armed Forces - 2015:
 
Mielenkiintoista nähdä kuinka tässä tilanteessa Jarosh tai Shaakasvili kykenevät hyötymään tilanteesta, Shaakasvilillä luulisi olevan suurta kannatusta jos lähtee mukaan politiikkaan. Toisaalta hänellä on jo lukuisia vihollisia - korruptoituneita oligarkkeja ja virkamiehiä tms - mutta se voi olla hänen etu tässä tilanteessa, koska lukemattomat ukrainalaiset ovat saaneet tarpeeksi uudistusten hitaudesta, edelleen jatkuvasta korruptiosta ja väärinkäytöksistä. Shaakasvilin mukaantulo politiikkaan saattaisi toimia varaventtiilinä ja estää Maidan III synty.

vlad

Vaikuttaisi siltä että Jarosh ottaisi erollaan etäisyyttä Oikean sektorin riveissä oleviin "höyrypäihin"
Tarkoitan esim. Igor Mosiizukin tapaisia hörhöjä , esiintymiset idioottimaisia ( parlamentin jäsen radikaalipuolueen listalla , arestissa ja syytteessä korruptiosta ).
Jaroshin mukana erosi viisi muutakin aktivistia , mm. tiedottaja Tarashenko.
Jarosh on alkanut tehdä jonkinlaista yhteistyötä Svoboda puolueen johtajan Tjagnibokin kanssa.

http://gordonua.com/news/politics/S...na-arest-Mosiychuka-na-2-oktyabrya-99326.html
http://gordonua.com/news/politics/Y...ie-nacionalisticheskogo-dvizheniya-98511.html
 
Back
Top