US Navy - Yhdysvaltain laivasto

Tuollaisten konttiohjusten hajasijoittelu oman kauppalaivaston kansille maailman meriä seilaamaan...kuin sukellusveneet, mutta piilossa jo pinnan päällä.
 
Vuonna 2017 kolaroineen hävittäjä Fitzgeraldin onnettomuutta selvittävä tutkimus on vuotanut julkisuuteen ja kaikenlaista on paljastunut. Aluksella näyttää olleen vajaamiehitystä ja koulutusta laiminlyöty. Taistelukeskuksessa on ollut niin kiire ettei vessassa ole ehtinyt käydä ja tarpeet on hoidettu pulloon. Osa laitteistosta ei ole toiminut kunnolla. Vahtiupseerilla oli jotain kärhämää jonkun toisen kanssa eikä ollut viitsinyt kommunikoida taistelukeskukseen. Komentavissa upseereissa näyttää olleen hälläväliä-henkeä henkilöstön ilmeisten puutteiden ja miehistön huonon moraalin ja kurittomuuden suhteen.
 
Karua meininkiä. Ja kun miettii paljonko rahnoo Jenkit pistävät puolustukseen niin alkaa hieman mietityttämään tuon homman järkevyys. Kyllä noilla panostuksilla pitäisi asioiden olla hieman eri tolalla jos toiminnassa on mitään tolkkua.
 
Tämä ei ole kyllä mikään yllätys. Ennemminkin sääntö, kuin poikkeus nykyään US Navyllä tuo aluksien vajaamiehitys.

Kyllä, ja pistää miettimään että miten sitten toteutetaan suunniteltu laivaston kasvattaminen ~40 aluksella jos nykyisillekään ei riitä väkeä. Laivasto aikoo kasvattaa myös värväyksen määrää, mutta kriitikoiden mielestä suhteessa aivan liian vähän että aluksille saataisiin miehistöt. Henkilöstöpulaa on korjailtu viime aikoina mm. nostamalla selvästi uudelleenvärväytymispalkkiota. Uusia merimiehiä pitäisi sitten houkutella vielä korkeammilla palkoilla. Mistä rahat jos ei edes yhtä muuria saada rakennettua?

Huomionarvoista on että henkilöstöntarve ei ole kauheasti muuttunut kylmän sodan ajoista vaikka uusien alusten miehistöt ovatkin suhteessa paljon pienempiä automatisoinnin yms. vuoksi. Kylmän sodan lopussa laivaston henkilöstövahvuus oli vähän alle 600 000 henkeä, eli noin 1000 per alus. Nykyään merivoimilla on 283 alusta Battle Fleetissä ja henkilöstöä 328 000, melko samoissa liikutaan. Laivoista on tullut isompia ja vaativat varmaankin enemmän porukkaa tuki- ja huoltotehtävissä.
 
Kyllä noissa Jenkkien aluksissa miehistön koko on edelleen suuri verrattunan muiden länsivaltojen aluksiin. Uusimman Gerald Ford tukialuksen miehistö on n. 4300, se on toki paljon pienempi kuin edeltävässä Nimitz-luokassa mutta esim. Kuninkaallisen laivaston QE-uokan tukialuksen miehistö on noin 1500 vaikka on kooltaan 2/3 osaa Fordista. Burke-luokan aluksissa miehistöä on (pitäisi) n.300 kun muualla hävittäjässä tai suuressa fregatissa on enintään 200. LCS alukset on poikkeus, niissä miehistömäärä on samaa luokkaa kun pienehköissä fregateissa muualla.
 
R&R:
USS Bremerton oli satamassa Subic Bayssa Filippiineillä. Zettel oli kehuskellut kahdelle muulle merimiehelle erään hotellin auma-altaalla, että hän oli tilannut 10 tyttöä hotellille. Merimiehet kertoivat kuulustelussa, että olivat myöhemmin nähneet Zettelin hotellilla noin tusinan ”provokatiivisesti pukeutuneen” naisen seurassa.

Laivaston sisäisessä rikostutkinnassa Zettel myönsi maksaneensa naisseurasta.Hän sai vakavan varoituksen ja hänet vapautettiin USS Bremertonin komennosta.Zettel siirrettiin töihin maihin laivastoasemalle Bangoriin.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5a2c726c-e653-41f9-85c3-6c9719cef654
 
Amatööri. Todistajista kuuluu tehdä rikoskumppaneita, eivät olisi laverrelleet jos olisi ollut itselläänkin maksullisia kainalossa :D
On siinä keskusteluissa saattanut joltain lipsahtaa jokunen vähemmän julkinenkin tieto. Tilasi kymmenen tuli tusinan verran, mistä nuo pari ylimääräistä?
 
Kyllä noissa Jenkkien aluksissa miehistön koko on edelleen suuri verrattunan muiden länsivaltojen aluksiin. Uusimman Gerald Ford tukialuksen miehistö on n. 4300, se on toki paljon pienempi kuin edeltävässä Nimitz-luokassa mutta esim. Kuninkaallisen laivaston QE-uokan tukialuksen miehistö on noin 1500 vaikka on kooltaan 2/3 osaa Fordista. Burke-luokan aluksissa miehistöä on (pitäisi) n.300 kun muualla hävittäjässä tai suuressa fregatissa on enintään 200. LCS alukset on poikkeus, niissä miehistömäärä on samaa luokkaa kun pienehköissä fregateissa muualla.
Korjaan hieman miehistömääriä:
Queen Elizabeth 697 miehistöä, tilaa noin 1600:lle. Eli tuo 697 on aluksen miehistö, siihen lentotekninen väki lisäksi ja mahdolliset Royal Marinen joukot mukaan.
Gerald R.Ford noin 2600 miehistöä ja tilaa noin 4600:lle. Lentotekninen väki ja Marinet.
Onhan tuossa silti aikamoinen ero itse aluksen miehistömäärässä, lähes kaksi tuhatta henkilöä. Toki nämä on ilmoitetut luvut, tiiä sit mikä on todellinen lukumäärä.
 
Mites mahtaisi olla jos koko laivasto tarvittaisiin merelle. Riittäisikö ammattitaitoinen henkilöstö? Tuntuu, että osaavaa väkeä uupuu jo näin rauhan aikana, kun valtaosa aluksista makaa kotisatamissaan.
 
Hui! Noin tusina prostituoitua! :eek:

Ei vissiin kantsi hankkia enempää prostituoituja, kuin ne mitkä pystyy piilottamaan peiton alle. :whistle:

Oli vissiin aika etevä kapteeni, kun oli saanut kunnian komentaa laivaston vanhinta sukellusvenettä. USS Bremerton tuli palvelukseen vuonna 1981, siitä tuli vanhin palveluksessa oleva sukellusvene vuonna 2010 ja se oli palveluksessa vuoteen 2018 asti.
 
Korjaan hieman miehistömääriä:
Queen Elizabeth 697 miehistöä, tilaa noin 1600:lle. Eli tuo 697 on aluksen miehistö, siihen lentotekninen väki lisäksi ja mahdolliset Royal Marinen joukot mukaan.
Gerald R.Ford noin 2600 miehistöä ja tilaa noin 4600:lle. Lentotekninen väki ja Marinet.
Onhan tuossa silti aikamoinen ero itse aluksen miehistömäärässä, lähes kaksi tuhatta henkilöä. Toki nämä on ilmoitetut luvut, tiiä sit mikä on todellinen lukumäärä.

Yhdysvaltalaiset alukset on yleensä mitoitettu vähän pitemmille komennuksille kuin muissa laivastoissa. Tämä väkisinkin kasvattaa miehistöntarvetta. Tukialuksissa voisin myös kuvitella että ydinreaktori+höyryturbiinit vaativat merkittävästi enemmän käsipareja ylläpitoon kuin QE:n kaasu/diesel. Osin tästä syystä höyryturbiinit ovat pikkuhiljaa jääneet historiaan.
Mutta on myös totta että Yhdysvalloissa on ajateltu myös konservatiivisesti eikä ole oltu niin aktiivisesti korvaamassa ihmisiä automaatiolla. LCS on sitten jättiaskel toiseen suuntaan.
 
Back
Top