Uusi maastopuku on tulossa?

Deeiii

Eversti
Mitäs porukka täällä on mieltä näistä haalarimalleista? Itse ryynätessä huomannu sen että paidan ja housujen väliseen maagiseen alueeseen kerääntyy kaikkea mahdollista paskaa kun tutustuu tarkemmin äiti luonnon pehmeään poskeen.
Vittumaisia kakkoshädällä, kylmässä varsinkin, ja etenkin jos päällä on vaikka liivit.

Mutta tossa on yksi syy siihen miksi minusta maastokelpoisissa housuissa pitää olla korkea vyötärö, ja toisaalta takissa riittävän pitkä helma. Joku tshekkien punatähtiaikainen vihreä sotahousu mulla on missä tuo on tyydyttävällä tasolla. Soldier 95 on jälleen ihan kohtuullinen :D.

Semmoiset jenkkityylin pikairroitettavat henkselit voisivat kans olla kova sana.

Kyllähän se on niin että joko hyväksytään että muotia voi muuttaa ja otetaan käyttöön ihan oikea sotapuku; tai otetaan käyttöön se tarvittaessa 50 vuotta palveleva lomapuku sitä varten kun pitää mennä 1800-luvun uniformuilla; tai sit mennään tällä nykylinjalla ja kiroillaan kun ei oikein tuu lasta eikä paskaa.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Juuh, nyt minä löysin sen osaston, johon on sijoitettu nämä pikkurilli pystyssä kävelevät kapiaiset. Epäilemättä valmiutta kohotettaessa Jaakko Selin ja Marco Bjurström liittyvät samaan SA-joukkoon.
Normeja ylläpitää pääesikunnan logistiikkaosasto (PELOGOS). Ja ei tässä edes ole kaikkia linkkejä, piti piruuttaan pistää kaikki, mutta kyllästyin matkalla.

Hei oikeesti nyt perkele, kyllä tällaiset kombinaatiot osataan miettiä, mutta maastopuvusta repee sitten perse...
Esitän, että panevat saman tarmon vaikka 11-sivuiseen muistioon, jossa otsikko "Helkkarin hyvä maastopuku tetsaamiseen sodan ja rauhan aikana, HUOM ei lomapukukäyttöön"

http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/sotilaspuvut/Suomeksi/Sotilas-+ja+virkapukunormit/
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/08752e8046d8e018bfc6bf786bf3619b/PVHSM+HPALV+002_HK905.pdf?MOD=AJPERES
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/9102b90046d8df9dbfbbbf786bf3619b/PVM+HPALV+001_HK904.pdf?MOD=AJPERES
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/194e900046d8e06abfd0bf786bf3619b/PVHSM+HPALV+003_HK906.pdf?MOD=AJPERES
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/62f5510046eb32689e9dbf786bf3619b/Liitteet+1_9_PVHSM_HPALV_002_HK905.pdf?MOD=AJPERES
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/fe929e8046eb314e9e82bf786bf3619b/Liitteet+1_2_PVHSM_HPALV_003_HK906.pdf?MOD=AJPERES
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/sotilaspuvut/Suomeksi/Maavoimien+sotilaspuvut/
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/sotilaspuvut/Suomeksi/Merivoimien+sotilaspuvut/
http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/Erikoissivustot/sotilaspuvut/Suomeksi/Ilmavoimien+sotilaspuvut/
 

Vääpeli

Respected Leader
Haalarin ongelmat on taisteluhommissa on isommat kuin hyödyt. Vaatetuksen vähentäminen/lisääminen, tarpeiden teko yms.
Toimii hyvin kun käyttäjä itse voi päättää tauot, toimitaan sisällä, ulkona yms, tai lyhyissä rynnäkkötehtävissä missä haetaan maksimaalista suojaa yms.
Jopa Erkkarit on luopumassa haalareiden käytöstä, koska käyttöalue on marginaalinen vs hinta, esim Snigelin haalarit n. 2k euroa.
Haalarit toimii hyvin poliisilla ja sotilaspoliiseille yms. Mutta esim paljon metsässä ryynääville spolleillekin maastopuku on paras.
 

Spadekessu

Luutnantti
Hei oikeesti nyt perkele, kyllä tällaiset kombinaatiot osataan miettiä, mutta maastopuvusta repee sitten perse..
Huonosti suunnitteltu taisteluasu on sotilasasujen käyttöohjeista yms. määräyksistä täysin riippumaton ongelma, kumpikaan ei ole ns. savu toisen tulelle. Turha noita on syyttää huonoista maastopuvuista, nuo sentään ovat tehneet työnsä kunnolla.

Kun M05 kesämaastopuku harmittaa niin voi aina helpottaa oloaan sillä ajatuksella, että ainakin M05 lumipuvun housut on oikeasti aika hyvät! Takkihan nyt on lumipuvussakin vähän typerä, mutta ainakin housut toimii.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Huonosti suunnitteltu taisteluasu on sotilasasujen käyttöohjeista yms. määräyksistä täysin riippumaton ongelma, kumpikaan ei ole ns. savu toisen tulelle. Turha noita on syyttää huonoista maastopuvuista, nuo sentään ovat tehneet työnsä kunnolla.
Toki näin.
Tarkoitukseni oli provosoivasti osoittaa, että aika lailla aivotyötä, ja hyvää sellaista, uhrataan hyvin toisarvoiseen prioriteettiin.

Epäilemättä hyvästä taisteluasusta on tehty yhtä paljon asiantuntevaa tekstiä ja muistiota.
Ja alkuperäinen kysymykseni olikin, kuka ja missä vaiheessa tuo nuo muodin/lomapuvun vaatimukset kehiin? Siis jonkunhan pitää miettiä varustusta siltä kantilta, että tuo tasku olisi tuossa hyvä, mutta se ei toimi lomapuvun tyylikkyysnäkökulmasta etc.

Sinähän olet vissiin suunnittelija? Mites se prosessi etenee? Ammattimiehenä sinulla olisi varmaan hurjasti ideoita, kuinka M05:n huonot suunnittelukukkaset poistettaisiin? Joku taho ei kuitenkaan ottaisi niitä kuuleviin korviin. Ja tällä taholla on varmasti hyvät muistiot perusteluiksi.
 

Deeiii

Eversti
Vahvasti samaa mieltä. Talvella paskoessa ei hyvä.
Myös tämä uudempi vz 95 on malliltaan erinomainen (ainakin minulle sopiva), ja tsekkien maastokuosi sopii hyvin myös suomalaiseen maastoon:
Jaa, pitäisköhän kokeilla... oon koittanut vältellä kyllä omissa vaatteissa maastokuvioita varsinkin nyt kun oon Massavanhentunut (tm).

Kumma kyllä miten vaikea on löytää laadukasta ja väljää ulkoiluvaatetusta neutraaleissa väreissä, varsinkin jos ei halua keinokuitua tai kalvohimmeleitä vaan vain simppelit byysat ja takin. Fjällravenilla tietty on ihan kohtalaista kamaa mutta hinnatkin sitten ihan omalla tasollaan. Justiinsa Varustelekan venäläistä Gorkaa kattelin mutta eipä siitäkään ollut hongankolistajakokoja.
 

Spadekessu

Luutnantti
Tarkoitukseni oli provosoivasti osoittaa, että aika lailla aivotyötä, ja hyvää sellaista, uhrataan hyvin toisarvoiseen prioriteettiin.
Sehän siinä vasta oikeastaan surullista on, että maastopuvun mallin suunnittelun eteen on varmasti nähty eksponentiaalisesti enemmän vaivaa kuin virkapukunormien laatimiseen.
M05 systeemi on kyllä siitä naurettava, että hirmu työllä ollaan periaatteessa vain kuljettu kehä ympäri ja palattu lähtöruutuun: M91 leikkaus suorilla rintataskuilla, uudella maastokuviolla sentäs kumminkin!

Ja alkuperäinen kysymykseni olikin, kuka ja missä vaiheessa tuo nuo muodin/lomapuvun vaatimukset kehiin?
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää missä vaiheessa tuo M05:n suunnittelu taisteluasuna romutettiin. Syy tosin on tietenkin ilmiselvä, raha. Järkyttävän typerä syyhän tuo silti on puvun taistelukelpoisuuden uhraamiselle, eikä se silti näytä "hyvältä".

Sinähän olet vissiin suunnittelija? Mites se prosessi etenee? Ammattimiehenä sinulla olisi varmaan hurjasti ideoita, kuinka M05:n huonot suunnittelukukkaset poistettaisiin? Joku taho ei kuitenkaan ottaisi niitä kuuleviin korviin. Ja tällä taholla on varmasti hyvät muistiot perusteluiksi.
Juu kyllä noita ideoita löytyy ihan riittämiin saakka, osaa on puitu väkivaltakoneiston ammattimiestenkin kanssa ja todettu, että kyllä tämä ja tämä olisi ihan fiksuja ideoita. PV:n kelkkaahan nyt on ihan toivotonta ja turhaa yrittää lähteä kääntämään, varsinkaan kenenkään siviilin. Mutta jos nyt kuut ja tähdet asettuisivat kohdilleen ja Jumala soisi, niin jos ja kun M05 maastokuvion mallisuojaa ei jatketa niin sittenhän mikään ei ole esteenä villeimpien maastopukinefantasioiden toteuttamiselle kaupallisella puolella... Siinä ois kyllä kovin joululahja tälle vuodelle, syksyllä sen sitten näkee.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Mutta jos nyt kuut ja tähdet asettuisivat kohdilleen ja Jumala soisi, niin jos ja kun M05 maastokuvion mallisuojaa ei jatketa niin sittenhän mikään ei ole esteenä villeimpien maastopukinefantasioiden toteuttamiselle kaupallisella puolella... Siinä ois kyllä kovin joululahja tälle vuodelle, syksyllä sen sitten näkee.
Ymmärsinkö oikein, että mallisuoja on katkolla syksyllä?
 

Vääpeli

Respected Leader
Missä vaiheessa M05 puku romuttui? siinä vaiheessa kun joku kissakaula niin päättää. Simppeliä :)
 

Spadekessu

Luutnantti
Ymmärsinkö oikein, että mallisuoja on katkolla syksyllä?
Mallisuojaa haetaan aina kerrallaan viideksi vuodeksi, jota sitten uusitaan haluttaessa. Nyt tosiaan umpeutuu sitten edellinen "uusintakierros", tämän jälkeen mallisuojan hakijalla on kuusi kuukautta aikaa hakea mallisuojalleen jatkoa.
Voisi toivoa, että jos PV päättää olla jatkamatta mallisuojaa niin asiasta tiedotettaisiin, muuten siinä on puoli vuotta aikaa kaikenmaailman putiikeilla kyhätä omia vaatteitaan ja varusteitaan jonka jälkeen PV toteaakin, että juu jatketaan sittenkin!

Tästä löytyy tuo M05 maastokuvioperheen tiedot:
http://mallioikeus.prh.fi/mallinet/mahaku.htx?hakija=puolustus*&radio1=ja&hakupvm=&radio2=ja&kuulutuspvm=&radio3=ja&tavaraluokka=&radio4=ja&vapaa=&kuvalista=0&koko=1&sb_haku=Hae&haetaan=R
 

Rannari

Greatest Leader
Vittumaisia kakkoshädällä, kylmässä varsinkin, ja etenkin jos päällä on vaikka liivit.

Mutta tossa on yksi syy siihen miksi minusta maastokelpoisissa housuissa pitää olla korkea vyötärö, ja toisaalta takissa riittävän pitkä helma. Joku tshekkien punatähtiaikainen vihreä sotahousu mulla on missä tuo on tyydyttävällä tasolla. Soldier 95 on jälleen ihan kohtuullinen :D.
Haalareihinhan voisi tehdä vuosisataisten perinteiden mukaisen luukun joka mahdollistaa nopeat materiaalipudotukset :rolleyes:

Korkea vyötärö kera olkainten ja reilun pituinen takin helma olisivat ehdoton yhdistelmä. Sotilaan persvaon ei kuulu näkyä kun hän tähyilee vainolaista maaston suojista.
 

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Samaa olen minäkin kuullut toisen käden tietona useasta suunnasta, mutta tosiaan Mutta.
Sinulla on varmaan valmiit mietinnöt päässä olemassa tilanteeseen, jossa komennat ompelukone, lepo, ompelukone, saa surrata :).
Uudista se niin että kissakaulat putoaa polvilleen ;).
 

J0h1F

Kenraali
Jos se mallisuoja todellakin raukeaa, niin sittenhän voisi todellakin toteuttaa kaikenlaisia varustefantasioita, kuten Gore-Tex lumipuku, uusista kestävistä jenkkien kankaista tehdyt (rayon-kevlar-nailonsekoitus, joista uudet USA:n asevoimien taisteluasut on tehty) maastopuvut, M05-kuvioidut kantolaitteet (muutkin kuin ne venäläisen Tehinkomin tekemät) ym.

Itse tykkään brittien uuden PCS:n joistain ratkaisuista enemmän, kuin S95:stä. Esimerkiksi piilotetut napit ovat iso parannus, ja puvut näyttävät särmemmiltä (kyllä sillä jotain väliä kuitenkin on). PCS:n Windproof Smock on aika lailla erinomainen, mutta toisaalta kenttäpuseron tarranauhasulkuiset rintataskut ovat kehnohkot. Parempaan tulokseen pääsisi Windproof Smockin tyylisillä vetoketjurintataskuilla. Lisäksi tarranauhakiristyksillä on omat haittapuolensa.
 

Spadekessu

Luutnantti
Sinulla on varmaan valmiit mietinnöt päässä olemassa tilanteeseen, jossa komennat ompelukone, lepo, ompelukone, saa surrata
Ainakin tähän suuntaan ollaan kovasti menossa, ei ole vaan mikään pikkujuttu pistää kuntoon, mutta kyllä se tästä!

Itse tykkään brittien uuden PCS:n joistain ratkaisuista enemmän, kuin S95:stä. Esimerkiksi piilotetut napit ovat iso parannus, ja puvut näyttävät särmemmiltä (kyllä sillä jotain väliä kuitenkin on). PCS:n Windproof Smock on aika lailla erinomainen, mutta toisaalta kenttäpuseron tarranauhasulkuiset rintataskut ovat kehnohkot. Parempaan tulokseen pääsisi Windproof Smockin tyylisillä vetoketjurintataskuilla. Lisäksi tarranauhakiristyksillä on omat haittapuolensa.
PCS olisi kyllä ehdottomasti oivallinen matkimisen aihe jos massa-armeijavarusteista haluaisi ottaa mallia taistelupuvun suunnitteluun. Malliltaanhan PCS on todellakin CS95:tä parempi, jotkut parannukset tosin ovat ainakin minun mielestäni menneet jo överiksi, kuten housujen verkkotaskut vetoketjuilla ja WP Smockin fleece-kädenlämmittelytaskut. Ja ne kevyen takin velcro-rintataskut, ne ovat vain käsittämttömän kamalat, vaikkakin pystysuora suuaukko verrattuna tavalliseen taskuun onkin itsessään parannus. Suurin ongelma, jolla ei tosin ole mitään tekemistä asun mallin kanssa on laatu, noitahan tehdään nykyään selvästi halvemmalla (esim. YKK:n vetoketjut vaihtuneet "nimettömiin") joka valitettavasti näkyy kestävyydessä.

Noh, onneksi noista voi aina ottaa opikseen!
 

Drontti

Korpraali
Lahjoittaja
Voisivat ottaa mallia venäjän kopioimista m05 vaatteista. Todella hyviä pukuja, itseltä tuo löytyy anglia (linkki) malli kaapista. Ei tarvitsisi lomapukuja miettiä, kun nykyinen m05 kelpaa sitten siihen.
 

Spadekessu

Luutnantti
Voisivat ottaa mallia venäjän kopioimista m05 vaatteista.
Vähän olisi hupsua, nuo kun ovat kumminkin käytännössä vain "ryssittyjä" versioita useasta brittivaatemallista. Kopion-kopioimisen sijaan on järkevämpää ottaa mallia kopion alkuperäisestä esikuvasta ja tutkia sitä omien tarpeidensa näkökulmasta. Anglijassa parasta on sen yksinkertaisuus-toimivuussuhde, mutta jos ihan vakavissaan haluaa ruveta taistelupuvun toimivuutta miettimään muutenkin kuin yksinkertaisuuden (eli valmistuskustannusten, eli hinnan) puolesta, niin ei noista siihen ole.

Venäläisten erinäisten Gorka-pukujen malleissa sen sijaan on paljon ovelia yksityiskohtia ja ominaisuuksia joita kelpaa miettiä. Venäläisethän olivat ensimmäisinä polvitaivekiristysten kanssa jo 70-luvulla, ominaisuus joka nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus kaikenmaailman supertaisteluhousuissa. Samaten tuommoinen low-tech ajattelu (luonnonkuituja jne. hienojen kalvojen sun muiden tilalla) mitä venäläiset ovat harrastaneet aina rupeaa nykyään vähät väliä nostamaan päätään lännessäkin, eikä vain alusvaatteiden puolella.
 

Deeiii

Eversti
Venäläisten erinäisten Gorka-pukujen malleissa sen sijaan on paljon ovelia yksityiskohtia ja ominaisuuksia joita kelpaa miettiä. Venäläisethän olivat ensimmäisinä polvitaivekiristysten kanssa jo 70-luvulla, ominaisuus joka nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus kaikenmaailman supertaisteluhousuissa. Samaten tuommoinen low-tech ajattelu (luonnonkuituja jne. hienojen kalvojen sun muiden tilalla) mitä venäläiset ovat harrastaneet aina rupeaa nykyään vähät väliä nostamaan päätään lännessäkin, eikä vain alusvaatteiden puolella.
Gorkasta ja sen yksityiskohdista olisi kiva kuulla lisää, ml. käyttökokemuksia jos sellaisia on. Osuisi nimittäin mulla tarpeeseen jos vain sopivia kokoja joskus Venäjänmaa lahjoittaa.
 
Top