Uusi taistelijan ase

ip

Kersantti
Tavoite on tukeutua rakennuksiin aina kun mahdollista. Jos majoitus on okt alakerrassa niin aseiden jättäminen ulos epäilyttää, jos majoitus on kerrostalon pohjakerroksessa, esim väestönsuojassa, niin ulos voi matkaa olla jo huomattavan paljon. Rakennuksiin tukeuduttaessa ongelmana tuntuu olevan, että porukka on kun kotona tai kassulla ja aseet ovat "jossain". Eli yleensä kiireen iskiessä toisessa päässä rakennusta. Teline käytävällä tms voisi toimia, mutta rakennuksissa ei harjoituksissa oikein suoda säädettävän.

Vakioidusti järjestyvä telttamajoitus ei ole oletus, eli voi tottua että aseet olisivat teltan aukolta kaksi askelta vasempaan. Nykyöljyillä ase, jolla ei ole ammuttu, ei onneksi jäädy kovin herkästi jumiin.

Majoitusta pahempi sulamis, kondenssi, jäätymis rumba tykkää kyllä olla eri toimipisteissä ja ajoneuvoissa ramppaaminen.
 
Mikfin70

Kapteeni
Jos aseen huoltaa päivittäin vaikka sitten öljyten ei näitä ongelmia kyllä ole. Itse en pitänyt aseen viemistä telttaan ongelmana tai uhkana ettei toimisi.
On monia hyviä näkökantoja molempien näkemysten tueksi. Jos opetetaan, että ase on aina mukana niin kyllä sen täytyy silloin olla myös majoituksessa vieressä pl. kasarmi.
 
DM

Kapteeni
Aikanaan ei ollut mitään ongelmaa aseen kanssa, kun se vei talvella telttaan ja säilytti sitä pään takana. Liepeen vieressä on kuin aina sen verran viileää. Ja telttaöitä oli silloin ihan riittävästi luotettavan mielipiteen syntymiseen.
 
Huhta

Greatest Leader
Olen aina ihmetellyt, miksi jäätyminen on ongelma vain puolustusvoimissa, mutta ei poliisissa tai rajalla. Tukiaseet on vuoroin lämpimässä ja väliin jäähtyvässä autossa sekä sitten vielä pistooli vyöllä. @YJT , onko jäätymistä esiintynyt?
 
KIM

Kenraali

Autossa ilma on yleensä kuivaa. Samoin uusissa taloissa. Teltassa ilman suhteellinen kosteus ja lämpötila on aina korkealla. Paitsi niskan alla.
 
YJT

Ylipäällikkö
Olen aina ihmetellyt, miksi jäätyminen on ongelma vain puolustusvoimissa, mutta ei poliisissa tai rajalla. Tukiaseet on vuoroin lämpimässä ja väliin jäähtyvässä autossa sekä sitten vielä pistooli vyöllä. @YJT , onko jäätymistä esiintynyt?
En muista kuulleeni että konepistoolin tai partiokiväärin (tai muidenkaan toimintaa tukevien aseiden) suhteen olisi ollut jäätymisongelmaa; toki jos esim lippaan pudottaa hankeen niin se varmasti aiheuttaa jotain.

Tässä viikolla aloitettiin kevään koulutusjakso, ja 20 asteen pakkasessa oli joillakin suorittajilla virka-aseiden kanssa pientä jäykkyyttä luistin liikkeessä havaittavissa. En kuitenkaan muista että olisi erityisesti ollut häiriöitä, tai jos oli niin hanskat tai kohmeiset kädet olivat todennäköisempi syyllinen.
 
Pihkakoski

Kapteeni
Maavoimat
Valmetin Tourulan tehtaan pääsuunnittelija Hyytinen selitti kirjoissaan, että Valmet käytti ensin neuvostoliittolaista menetelmää 60-70-luvun taitteessa, mutta sillä piippuja hylättiin liikaa. Valmet kehitti 70-luvulla paremman menetelmän, mutta se oli PV:n mielestä liian kallis.

Kuitenkin 80-luvun alkupuolella Hyytisen mukaan yksityinen Kromax Oy kehitti edullisemman menetelmän, joka täytti vaatimukset ja Valmet kromautti PV:lle toimitettuja varaosapiippuja Kromaxilla. Uutena valmistettaviin aseisiin näitä ei kuitenkaan ilmeisesti asennettu.
Kiitokset niin sinulle, kuin muillekin aihe-aluetta tunteville ja tietouttaan jakaville. Google on hyvä, mutta ei kaikenkattava. Mielenkiintoista luettavaa!
 
VanhaPate

Kenraali
Sigin NGSW versiosta on tullut jo siviilimalli myyntiin. Hinta rapsakat 8 tuhatta taalaa. Jokohan tuo kohta päätyy Gun-Jeesuksen mutatestiin.

Samovarius

Kenraali
Valmetin Tourulan tehtaan pääsuunnittelija Hyytinen selitti kirjoissaan, että Valmet käytti ensin neuvostoliittolaista menetelmää 60-70-luvun taitteessa, mutta sillä piippuja hylättiin liikaa. Valmet kehitti 70-luvulla paremman menetelmän, mutta se oli PV:n mielestä liian kallis.

Kuitenkin 80-luvun alkupuolella Hyytisen mukaan yksityinen Kromax Oy kehitti edullisemman menetelmän, joka täytti vaatimukset ja Valmet kromautti PV:lle toimitettuja varaosapiippuja Kromaxilla. Uutena valmistettaviin aseisiin näitä ei kuitenkaan ilmeisesti asennettu.
Vahvistan, mulla on Hyytisen kirja Asesuunnittelua Suomessa missä tämä mainitaan ja Hyytinen itse vahvisti asian asemessuilla henkilökohtaisesti. Siinä muuten kaveri jonka kanssa tekisi mieli istahtaa illaksi tuopposen ääreen, juttua ainakin riittää.
 
Vääpeli

Respected Leader
Kenen tekemä tuo kädensija oli?
Muistaakseni B&T, testeissä oli muistaakseni myös Surefiren ja parin muun etutuki-saranoitu takakansi virityksiä
Ongelmat kaikissa oli, kun ne käytti alkuperäisiä kiristyksiä, niin ne löysty. Tähän vielä lisättynä paino, muistaakseni toi B&T oli yli 600g.
Saranoiduissa takakansissa taas ei sarana kestänyt, vaan väljisty. Sit jos ois tehny tarpeeksi järeän saranan, se oli ollut mallia ladon ovi.
Siksi tossa RK62M päädyttiin piipun juureen tulevaan blokkiin, mihin etukädensija kiinnitty, jonka tyylistä testattiin jo tossa 95 testeissä.
 
Oantteri

Kersantti
Joo, noi Galil tyyppiset kiskokädensijat ovat ihan hyviä ns. idean tasolla, mutta ne tekevät aseesta _vieläkin_ etupainoisemman, ja pysyvät tosiaan todella huonosti kiinni.
Toki nykyään paino on jo alta 500g, mutta silti.

Jos kuitenkin tuota haluaa kokeilla niin: https://www.asetalo.fi/tarvikkeet/kahvat-ja-perat/b-t/bt-21346-sako-m95/92-trh-4-rail-handguard/397/

Tämä PAUTACin kädensija sen sijaan vaikuttaa hyvältä, mutta ei ole vielä tullut vastaan, että voisi kertoa kokemuksia.

Tietääkö joku muuten mikä kierre RK95 ja/tai RK62Mien kylkikiskon reissä on? Arvaisin että M6, mutta...

Edit: Äidin_kieli ja kieli_oppia vähän kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

ltnFred

Korpraali
tämän kun saisi toimimaan rkssa

Ei paha. Olisko kellään kokemusta Unityn 60rds AK-lippaista? Kapasiteetti ei näissäkään jää paljoa rumpulippaasta.
Ja tällä mallilla jos saisi 7.62x51 kymppiarskaan...

1642513433949.png
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

ctg

Greatest Leader
IMG_3618-660x495.jpg

IMG_3610.jpg

Ammuslaskuri, etäisyysmittari, kompassi ja muuta Augmented Reality tavaraa. Tämä on ollut totta tietokone ympäristössä ties kuinka kautta. Magpul teki tämän systeemin erikoislippailla ja muulla elektroniikalla. Optiikka on jenkkimarkkinoilla noin kaksi tonnia, lippaille niillä ei ole vielä hintaa.

Top