Uusin tykkimme K9

Old Boy

Ylipäällikkö


Tykistö-lanka paisui vuosien varrella kaiken mahdollisen kattavaksi, usein kokonaan aiheen ulkopuolelta. Ehkä modetkin sen huomasi kun topic ei enää näy kun hakutoiminnolla. Pian tulee julkisuuteen runsaasti uutta matskua K9:stä koska parhaillaan eka saapumiserä tutustuu vehkeen saloihin. Tässä kuitenkin uutinen Norjasta, joka valitsi myös K9:n. Ekat panssarihaupitsit ovat saapuneet perille. Meistä poiketen ottivat myös latausajoneuvo K10:n käyttöönsä.
 
Tässä vielä valmistajan video. K9, K10 sekä komentovaunu. Vähän vanhaa tekniikkaa paitsi sitten kun latausvaunu tulee paikalle :D


Toivottavasti pian tulee ihan kotimaistakin matskua
 
Oli muuten hieno ratkaisu Virolta lähteä samaan kimppaan ja ostaa 12 tykkiä Suomenlahden eteläpuolelle. Tuo 12 tykkiä on Viron pinta-alaan tai potentiaalisiin rintamakilometreihin järeä tykistö. Kättä lippaan heimoveljille.
 
Virolaiset voisivat hankkia vaikka 12 HX-hävittäjääkin Suomen kanssa kimpassa. Sitten vasta vedän kättä lippaan.
Juu eivät hanki. Saavat ensiksi päivittää infran tälle vuosituhannelle. Kesällä tuli koettua Tallinnan lastensairaala. Mallia Neuvostoliitto. Yksityinen sektori siellä modernia mutta kaikki valtiollinen edelleen ryssän tasoa.
 
Saman verran eli toiset 48 kpl saataisiin pilkkahintaan. Meriväen purkkeihin meni sata milliä enemmän kun piti joten saa nähdä kuinka tässä asiassa käy. Tällä kustannusylityksellä olisi jo saanut melkein 40 tykkiä.
Vastaa nyt sinä kun kerran alan mies olet. Olisko laturit kannattanut myös hankkia?
 
Vastaa nyt sinä kun kerran alan mies olet. Olisko laturit kannattanut myös hankkia?
Oma mielipide, kyllä. 104 kranaattia mahtuu kyytiin ja syöttää niitä K9:siin 10kpl minuutissa. Siinä saa käsipelissä huhkia jonkun verran, että pääsee samaan vauhtiin.
 
Saman verran eli toiset 48 kpl saataisiin pilkkahintaan. Meriväen purkkeihin meni sata milliä enemmän kun piti joten saa nähdä kuinka tässä asiassa käy. Tällä kustannusylityksellä olisi jo saanut melkein 40 tykkiä.

Epäsuhta Maavoimien ja muiden puolustushaarojen rahoituksessa saattaisi kirvellä jos asiaa erehtyisi oikein ajattelemaan.
 
Olisko laturit kannattanut myös hankkia?
Tästä käytiin hankintapäätöksen julkistamisen aikaan forumilla pitkä keskustelu. Latausvaunujen toiminta näkyi erinomaisesti veli @peelo n postaamassa videossa. Miehistö on suojassa latausvaiheen ajan eli olishan siitä etua. Lataus tietysti sujuu käsipelissä melkein yhtä hyvin ja kotimaassa on kehitetty siihen vähän vastaavalla tavalla toimiva apuväline. Latausvaunu maksaa saman kuin tykkikin eli jokainen latausvempele olisi tarkoittanut yhtä tykkiä vähemmän.

Kun nytkin rahaa meni noin sadan millilin sijasta 150 miljoonaa on vastaus selkeä: ei missään tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Video E-Korean valmiusharjoituksesta. 2:50 kohdasta lähtien kuvaa K9 sisältä.



Tästä linkistä löytyy K9 valmistajan nettisivu
 
Tästä käytiin hankintapäätöksen julkistamisen aikaan forumilla pitkä keskustelu. Latausvaunujen toiminta näkyi erinomaisesti veli @peelo n postaamassa videossa. Miehistö on suojassa latausvaiheen ajan eli olishan siitä etua. Lataus tietysti sujuu käsipelissä melkein yhtä hyvin ja kotimaassa on kehitetty siihen vähän vastaavalla tavalla toimiva apuväline. Latausvaunu maksaa saman kuin tykkikin eli jokainen latausvempele olisi tarkoittanut yhtä tykkiä vähemmän.

Kun nytkin rahaa meni noin sadan millilin sijasta 150 miljoonaa on vastaus selkeä: ei missään tapauksessa.
Niin, olisi tietenkin kannattanut hankkia, mutta realiteetit kuten raha pilaavat hyvät suunnitelmat.
 
Korealaisten latausvaunuille on historialliset sekä myös taktiset syyt, joita meidän käytössä ei ole. Toimimme siis eri tavoin, joka suuresti vähentää lataustapahtuman haavoittuvuutta.

Koreassa aloitettiin opettelemaan tykkien tekemistä ainoalla järkevällä tavalla. He toimivat pitkään jenkkien M109:n lisenssivalmistajana omaan (suureen) tarpeeseensa eli tekivät niitä noin 1000 kpl. Siinä jo paljon oppii ja tuloksena syntyikin omaa suunnittelua oleva K9. Samalla tuli kopioitua jenkkien latausvaunu. Tällainen ajoneuvo oli USA:n suurvalta-armeijalle tarpeen, kun ei etukäteen tiedä, missä olosuhteissa joudutaan taistelemaan. Otetaan yhdeksi esimerkiksi ekassa Gulf-sodassa tehty hyökkäys aavikon yli, jossa kuorma-autot ei olisi kyenneet seuraamaan panssarihaupitseja.

Toinen korealaisten latausvaunutarpeen syy liittyy taktiikkaan joka näkyy hyvin @peelo n postaamasta videosta. Patteri toimii kootussa ryhmityksessä jolloin on todellinen uhka vastatykistötoiminnalle. Pohjois-Koreallahan tykkejä riittää. No niitä on myös meidän vastapuolella, mutta omat K9:t liikkuvat yksittäin jolloin vastatoimet edellyttävät täsmäaseita tai ilmatukea. Lataus voidaan tehdä vaikka sopivan teollisuushallin sisällä tai rakennuksen seinustalla lämpösuojaverkon alla.
 
@Old Boy osaatko sanoa tarkemmin miten K9 ammustäydennys suoritetaan?

Videoita katsoessa näkyy että tornissa on kranaateille kaksi hyllyä joissa molemmissa ilmeisesti 14 (15) kranaatille tilaa ja niiden yläpuolella kolmas hylly panoksilla. Rungossa takaluukun molemmilla sivuilla tila 10 (9) kranaatille. Kokonaismäärä siis ilmeisesti 48 kpl. Jos uhkatilanne olisi korkea voi K10 ladata varmaankin koko ammustäytön tornin kautta, mutta eiköhän se nopeammin tapahtuisi tornin sekä rungon takaluukun kautta. Henkilöstöä jälkimmäinen vaatisi varmaankin 3-4. Käytettävissä K9 sekä latausryhmän henkilöstö.

Panokset rungossa oikealla 10 kpl, vasemmalla 20 ja tornin ylähyllyllä 10-15. Täyssarjapanoksilla pitää tietysti olla vähintään sama määrä kuin kranaattejakin, mutta puolikkaita mahtuu sitten jo enemmän. Modulaarinen panosjärjestelmä tietysti olisi logistisesti kätevämpi.

Eli jos nopeudesta on kyse ei K10 latausvaunu toisi merkittävää etua kuin tornin ammustäyttöön (vajaa 30 kranaattia), ollen koko ammustäytön osalta jopa hitaampi jos käsintäyttöön saadaan 4 henkilöä.
 
Back
Top