Uutisia Britanniasta

Eikö noilla reppanoilla ole edes OC:ta käytössä?

On niillä, mutta tämä on todellisuus, kun heillä ei ole kansan kunnioitusta takanaan. Iso osa poliiseista on pistetty ulos ja suuri osa turvallisuustehtävistä on G4Sn tapaisille toimijoille. Pelkästään Lontoon alueella Mayn hallitus on potkinut yli 20 000 virkapukuista vahvuudesta.
 
Lisäksi poliisien laatu on laskenut kun on pitänyt palkata väkeä vähemmistöistä ja laskea vaatimuksia.
 
Veikkaan että tuossa ku poliisilla olisi aseet ja ne olisi esiin otettu ja tarvittaessa ammuttu varoituslaukaus ni olisi apina lauma lähtenyt eri suuntaan... Eihän tuossa ole mitään järkeä et poliisit pakenee apinoita kun ei ole työkaluja pitää kurissa elukoita.
 
FY4sqsS.jpg

Tackling serious violence is not a law enforcement issue alone, according to a key government strategy published amid a row over the impact of police numbers on a surge in violent crime in Britain.

The impact of police levels is conspicuous by its absence from the government’s much-hyped serious violence strategy, which was published by the Home Office on Monday after the Guardian revealed department research had concluded that the fall in the number of police was likely to have contributed to an increase in knife and gun crime.

The leak threatened to overshadow the broader findings of the strategy, such as the impact of drug markets, social and economic disadvantages and social media, at a time when deaths on British streets, particularly in London, have surged. There have been more than 50 suspected murders in the capital this year.

Amber Rudd, the home secretary, said she had not seen the leaked research papers but a further release to the Guardian late on Monday revealed the issue of police resourceswas clearly raised in the executive summary of the document, suggesting that the authors considered it among the most important conclusions.

It reads: “Serious violence within a drugs context is likely to be facilitated by four other factors: i) a shift in police resources meaning less proactive policing … and falls in arrests/charges relating to serious violence and drug trafficking offences.” The summary also lists social media and increases in homelessness as contributory factors.

The final 115-page document contains little about effect of increasing or decreasing police numbers, despite the research seen by the Guardian being clear on its findings and marked “official – sensitive”. The report was commissioned by Rudd.

Home Office statistics show the number of police officers fell from 143,734 in March 2010 to 123,142 in March 2017.
https://www.theguardian.com/uk-news...-left-out-of-governments-key-violent-strategy
 
Sivistyneet venäläiset pesevät kätensä aina saavuttuaan kotiinsa tai mennessään syömään, vaikka ravintolassa. Venäjällä on tuberkuloosia ja hepatiitteja..

On hyvä arvaus, että pesivät kätensä viimeistään pitseriassa tilattuaan ja odottaessaan ruokaansa..

Minäkin pesen käteni heti kaupungilta tullessa ja käytän paljon hanskojakin, Suomessakin on tuberkuloosia ja hepatiitteja.
 
Minäkin pesen käteni heti kaupungilta tullessa ja käytän paljon hanskojakin, Suomessakin on tuberkuloosia ja hepatiitteja.
Lainan edellisesta postauksestani tekstiani:
Tuberkuloosi tarttuu eniten pisaratartunnalla, samalla tavalla kun flunssa, yskän ja aivastelun kautta. Jos joku tub.sairastava yskinyt ruoan päälle, niin ei auttaa käsien pesu. Mutta toki käsiä ehdottomasti pitää pestää ennen ruokailua, tuberuloosia sairastava voi sotkea ysköksillä ja limalla pinnat, ja tuberkuloosia aiheuttava bakteeri elää jopa 18 päivä pinnoissa ja pölyssä, toisin 18 päivänä sitä on jäljellä vain 1% eläviä baktereita.
Lapset (ja myös jotkut aikuiset) voivat saada tuberkuloosia silmien kautta, jolloin se oireilee ja aiheuttaa voimakasta silmätulehdusta. Ja näin se myös tarttuu myös.
Hepatiittejakin monenlaisia, A hepat. voi saada ruoasta vaikka kuin pesisit käsiä, myös likaisista käsistä tietty, mutta siihen on olemassa rokotus. C hepatiitti ei tarttuu käsien kautta vain suorassa verikontaktissa. Ei rokotusta, B hepatiitti voi saada myös ruoasta ja sukupuoliteitse, mutta siihen on olemassa rokotus.
Likaisien käsien kautta voi tarttua muuten aika paljon ja vaikka mitä, mm loisia

Lisään tähän että tuberkuloosi on tarttuvin aktiivivaiheessa. Piilovaiheessa tarttu vähän jos lainkaan.

Vanhassa osoiteessa vastapäätä asunut yksi pariskunta joka asui ennen Britanniassa, nainen suomalainen, mies Indiasta, iäkäs pariskunta, joka puhui englantia keskenään. Vasta miehen kuoleman jälkeen nainen kertonut miehen sairastaneen tuberkuloosia. Miksi hän ei hoittanut sitä, en tiedä. Tuberkulosiin on olemassa antibiottihoito, useiden kuukausien muistaakseni. En muista enää olenko kuullut käytävässä kova yskimistä häneltä. Pelkäsin toki että sain tartunnan. Mutta juttu on niin että oirettomasta ihmisestä on hyvin vaikea todeta onko tub.bakteeri hänen keuhkossa vai ei. Pitää olla yskä, ysköstä ja sitä pitää olla runsasti jotta yskösta voitu tutkia. Olen kyllä käynyt ysköskokeessa, vastaus oli ysköstä on liian niukkasti, siksi ei löytynyt mitään.

Yksi tuttu lääkäri Ruotsista kertoi että Afrikasta pakolaisten kautta tulee koko ajan hyvin vaarallista tuberkulosia tänne, uusia stammeja, joita vaikea hoitaa.
T. on hänen mukaan oli jopa maahanmuutajien sair.henkilökunnalla (!) Se minua vasta järkytti. Kuitenkin oiretonkin tuberkulosi voi olla tarttuva. Tai tulla tarttuvaksi jos kantaja alkaa oireilla. En tietä hoidetaanko oirettomia.
 
Porton Down on 5-6km päässä Salisburyn keskustasta joten sattuma on aikamoinen, minähän sanoin että kyseessä olisi nimenomaan Venäjän suorittama false flag jossa se leimaa britit syylliseksi.
Huomautan että Salisbury on vain noin 15 km matkan (autolla) päässä Stonehengestä, jonka alkuperästä emme tiedä emmekä voi arvioida mitä rakentajat ovat maahan kätkeneet. Sen alla saattavat luurata Vriljat, joilla on Vril (-voima) hallussaan.

Teoria tämäkin...
 
Ilmeisesti Skripalin tausta selvisi hoidon alkuvaiheissa ja osasivat etsiä myrkkyä ja antaa sitten sopivaa vastalääkettä. Vaikka selvisivät, myrkky voi aiheuttaa myöhemmin vakavia oireita. Maksan pettämistä, hermosto-ongelmia yms, joihin voi jopa kuolla.
Nja, nuo hermomyrkyt hajottavat erästä entsyymiä jolloin hengitys ja veren hapensiirtokyky estyy. Vastamyrkkynä annetaan antropiiniä, ei mitään täsmävasta-aineita. Keho tuottaa sitten tuota entsyymiä noin 1% päivävauhdilla, joten tästä selittyy että kestää aikansa ennen kuin toipuvat. Ilmeisesti isä oli saanut hieman isomman annoksen.
 
Huomautan että Salisbury on vain noin 15 km matkan (autolla) päässä Stonehengestä, jonka alkuperästä emme tiedä emmekä voi arvioida mitä rakentajat ovat maahan kätkeneet. Sen alla saattavat luurata Vriljat, joilla on Vril (-voima) hallussaan.

Teoria tämäkin...

Vertaus hiukan ontuu kun Porton Down on maailman johtava hermokaasuihin perehtynyt tutkimuslaitos ja Stonehenge on kivikautinen kulttikeskus.
 
Nja, nuo hermomyrkyt hajottavat erästä entsyymiä jolloin hengitys ja veren hapensiirtokyky estyy. Vastamyrkkynä annetaan antropiiniä, ei mitään täsmävasta-aineita. Keho tuottaa sitten tuota entsyymiä noin 1% päivävauhdilla, joten tästä selittyy että kestää aikansa ennen kuin toipuvat. Ilmeisesti isä oli saanut hieman isomman annoksen.
Tarkalleen ottaen nuo sitoutuvat peruuttamattomasti asetyylikolinesteraasiin, jolloin hermojen asetyylikoliini-välittäjäaine ei enää hajoa, ja sitä välittäjäaineenaan käyttävät hermoliitokset yliaktivoituvat - tästä seuraa se hermokaasujen uhrien tyypillinen kouristelu, vaahdon tulo suusta, sulkijalihasten lamaantuminen jne., koska liikehermot ja autonomisen hermoston parasympaattiset säikeet käyttävät asetyylikoliinia.

Perinteisemmissä hermokaasuissa toki vaikutusaikakin on huomattavasti lyhyempi (sariiniin riittää huomattavan lyhyt hoito), mutta niihin annetaan atropiinin ohella myös pralidoksiimia, joka inaktivoi itse hermokaasuja sitoutuen niihin. Yksi novitshokien tavoitteista oli tietääkseni olla resistentti vasta-aineille, ja näin mahdollisesti onkin novitshok-5:n kohdalla, että pralidoksiimi ei tehoakaan siihen kunnolla.

Muistaakseni täällä käytetyssä vasta-aineinjektorissa ei ikinä ole ollut pralidoksiimia, vaan obidoksiimia, mutta se toimii samalla tavalla.

Lainan edellisesta postauksestani tekstiani:

Lisään tähän että tuberkuloosi on tarttuvin aktiivivaiheessa. Piilovaiheessa tarttu vähän jos lainkaan.

Vanhassa osoiteessa vastapäätä asunut yksi pariskunta joka asui ennen Britanniassa, nainen suomalainen, mies Indiasta, iäkäs pariskunta, joka puhui englantia keskenään. Vasta miehen kuoleman jälkeen nainen kertonut miehen sairastaneen tuberkuloosia. Miksi hän ei hoittanut sitä, en tiedä. Tuberkulosiin on olemassa antibiottihoito, useiden kuukausien muistaakseni. En muista enää olenko kuullut käytävässä kova yskimistä häneltä. Pelkäsin toki että sain tartunnan. Mutta juttu on niin että oirettomasta ihmisestä on hyvin vaikea todeta onko tub.bakteeri hänen keuhkossa vai ei. Pitää olla yskä, ysköstä ja sitä pitää olla runsasti jotta yskösta voitu tutkia. Olen kyllä käynyt ysköskokeessa, vastaus oli ysköstä on liian niukkasti, siksi ei löytynyt mitään.

Yksi tuttu lääkäri Ruotsista kertoi että Afrikasta pakolaisten kautta tulee koko ajan hyvin vaarallista tuberkulosia tänne, uusia stammeja, joita vaikea hoitaa.
T. on hänen mukaan oli jopa maahanmuutajien sair.henkilökunnalla (!) Se minua vasta järkytti. Kuitenkin oiretonkin tuberkulosi voi olla tarttuva. Tai tulla tarttuvaksi jos kantaja alkaa oireilla. En tietä hoidetaanko oirettomia.
Tubi on tosiaan yhä keskuudessamme. Suomestakaan sitä ei saatu täysin hävitettyä (vanhuksilla on yhä tubikantoja itselläänkin lapsuusajaltaan), mutta nyt uutena sitä tulee maahanmuuttajien mukana.
Ongelmallista sen hoidosta tekevät antibioottiresistentit kannat, joita on kehitysmaissa, mutta etenkin Venäjällä. Tyypillinen antibioottihoito sisältää kolmea tiettyä antibioottia 6-18 kk ajan, ja pahimmillaan venäläiset kannat ovat multiresistenttejä, eli sisältävät resistenssin useampaa antibioottia vastaan. On vain ajan kysymys, milloin syntyy ja levittäytyy täysin multiresistentti kanta, jota ei enää voida hoitaa, nytkin joitain joudutaan hoitamaan 5-6 antibiootin yhdistelmillä.

Venäjän lepsu antibioottipolitiikka, jonka vuoksi niitä saa käsikaupasta ostaa noin vain, on johtanut vaikeasti antibioottiresistenttien kantojen kehittymiseen siellä, ja tästä syystä Suomessa lääkärikunta suhtautuu osin vähän nihkeästi venäläisille suunnattuun lääkäribisnekseen, sillä sieltä voi tulla moniresistenttejä bakteerikantoja aiheuttamaan sairaalabakteeriepidemioita täälläkin. Tämä on aina muistettava kolmannen maailman maahanmuuttajien ohella (jotka toki tuovat mukanaan myös mitä erikoisimpia loistauteja jne.).
 
Vertaus hiukan ontuu kun Porton Down on maailman johtava hermokaasuihin perehtynyt tutkimuslaitos ja Stonehenge on kivikautinen kulttikeskus.
Et ole ymmärtänyt idän teorioiden synnytystapaa. Ei teorian tarvitse olla uskottava. Kunhan vaan sekoitetaan.
 
Et ole ymmärtänyt idän teorioiden synnytystapaa. Ei teorian tarvitse olla uskottava. Kunhan vaan sekoitetaan.

Heille on kyllä tyypillistä että sekoitetaan heittämällä varjo toisten hallintojen päälle, vaikka hyödyntämällä salaliittoteorioita tuottavia medioita syöttämällä lapaan.
 
Uutta Novitchok myrrkystä:
Koska myrkky herkkästi reagoi kosteuden (laimenee) oli myös onni Skripaleilla -kun venäläiset tappajat siveli myrkkyä ovenkahvaan, oli sumu. Kosteuden kosketuksen kanssa myrkyn vaikutus laskee useita kertoja. Jos sää olisi kuiva, Skripalit eivät olisi selviyttyneet, vaikka mitkä antidotit olisivat saaneet.

Kovasti venäläiset halusi tulla sairaalaan, mm tyttären serkku. Skrypalit eivät halunneet tavata heitä. Sairaalaan ja aika myöhään, tungennut itseään luvattomasti myös venäläinen kuvausryhmä, heitä heitettiin sieltä vartiavaimiin.
Skripalit ilmeisesti saavat piilopaikan USA:sta ja uuden identiteetin, ne myös tulevat tarvitsemaan jatkuva seurantaa ja lääkärin apua loppuun elämän saakka.
 
Ihmettelinkin, että kovasti ovat venäläiset sairaalaan tunkemassa. Tarjotaan konsuliapua yms. Onneksi ovat kieltäytyneet näistä vierailijoista. Tarkoitusperinä kun tod. näk. on:

- Selvittää, mitä Skripalit tietävät ts. esim. näkivätkö tappajiaan
- Viedä keskenjäänyt tehtävä loppuun jollain uudella, pitkän itämisajan myrkyllä
- uhkailla Skripaleita, että jos puhuvat, niin yritetään uudelleen ja muistuttaa vielä Venäjällä olevista sukulaisista
- muu, mikä?
 
Sukulaisten turvallisuudesta muistuttamista minäkin ajattelin. Mutta joka tapauksessa olisi voinut tehdä valeuutisen: Kerrotaan mitä haastateltava muka sanoi.
 
Russia had tested whether door handles could be used to deliver nerve agents and had targeted the email accounts of Sergei and Yulia Skripal since at least 2013, according to previously classified intelligence over the Salisbury attack that has been made public.

The UK released the intelligence on Friday linking Russia to the attack on the former double agent and his daughter.

The door handle and email claims were made in a letter from Sir Mark Sedwill, the UK’s national security adviser, to the Nato secretary general, Jens Stoltenberg. It is extremely rare for the UK to make such intelligence public.
https://www.theguardian.com/uk-news...ndles-before-skripal-attack-uk-dossier-claims

In his Nato letter, Sedwill said the nerve agent novichok had been developed at the Russian research facility in Shikhany as part of an offensive chemical weapons programme with the codename Foliant.

Sedwill said Russia regarded at least some of its defectors as “legitimate targets for assassination”, with the suggestion that they could include Skripal, a former member of the GRU, Russian military intelligence, who was convicted by Russia of espionage in 2004 after working for MI6.

“We have information indicating Russian intelligence service interest in the Skripals, dating back at least as far as 2013, when email accounts belonging to Yulia Skripal were targeted by GRU cyber specialists,” Sedwill wrote.

He also said: “During the 2000s, Russia commenced a programme to test means of delivering chemical warfare agents and to train personnel from special units in the use of these weapons. This programme subsequently included investigation of ways of delivering nerve agents, including by application to door handles. Within the last decade, Russia has produced and stockpiled small quantities of novichoks under the same programme.”

He said Russia had continued developing small amounts of novichok over the past decade.

“Russia’s chemical weapons programme continued after the collapse of the Soviet Union. By 1993, when Russia signed the chemical weapons convention (CWC), it is likely that some novichoks had passed acceptance testing, allowing their use by the Russian military,” he said.

“Russia’s CWC declaration failed to report any work on novichoks. Russia further developed some novichoks after ratifying the convention. In the mid-2000s, President [Vladimir] Putin was closely involved in the Russian chemical weapons programme. It is highly unlikely that any former Soviet republic (other than Russia) pursued an offensive chemical weapons programme after independence. It is unlikely that novichoks could be made and deployed by non-state actors (eg a criminal or terrorist group).”
 
Kysy itseltäsi olisiko Brittien tiedustelupalvelut niin tyhmiä että käyttäisivät omaa ainettaan false flaggiin. Ja olisiko Venäjä niin yksinkertaisen kiero että käyttäisi salamurhassa brittien omaa ainetta, jotta voidaan tuikata eetteri täyteen false flag syytöksiä. Sitähän Venäjä tekee jokaisessa asiassa, hämää, sekoittaa, kylvää epäilyksen siemeniä heikkomielisten päähän.
 
Zero Hedge's content has been classified as "alt-right",[3] anti-establishment, conspiratorial, and economically pessimistic,[4][5] and has been criticized for presenting extreme and sometimes pro-Russian views.[2][6][7][2]

Craig Pirrong, professor at the Bauer College of Business writes that "I have frequently written that Zero Hedge has the MO of a Soviet agitprop operation, that it reliably peddles Russian propaganda: my first post on this, almost exactly three years ago, noted the parallels between Zero Hedge and Russia Today."[6][23][7]
https://en.wikipedia.org/wiki/Zero_Hedge
 
Back
Top