Yksi ensimmäisen maailmansodan tuloksista oli, että Ottomaanien typerä viime hetken liitto keisarin ja itävaltalaisten kanssa johti heidän valtakuntansa hajoamiseen. Dardanellien voiton ansiosta jossain määrin voimistunut Turkki maallistui. Valtakunnan muut osat olivat vailla hallintoa mutta elivät täysin kaaoksen vallassa. Britit olivat käytännössä voittaneet sodan Lähi-Idässä, suurten intialaisjoukkojen sekä T.E. Lawrencen kaltaisista seikkailijoista koostuvien joukkojen avulla. Euroopan sotaretki verotti Britannian voimavaroja. Tahtoa ja kykyä miehittää Lähi-Itä ja liittää alue imperiumiin ei yksinkertaisesti ollut.
Balfourin julistuksella annetu epäsuora tuki juutalaisten vaatimukselle saada oma valtio Palestiinaan vuonna 1917 oli katkeroittanut monia arabeja ja raivostuttanut monia arabimyönteisiä Britannian siirtomaavaltavirastossa. Uudet kansallisaatteet jotka levisivät räjähdysmäisesti Balkanilla levisivät nopeasti uusiin vapautettuihin Ottomaani-provinsseihin,
ja brittien hallintoyrityksiä vastaan puhkesi katkeria kapinoita. Britanniassa tätä ei siedetty: "miten pitkään vielä uhrataan ihmishenkiä monimutkaiseen ja kalliiseen hallintoon jota (arabiväestö) ei ole pyytänyt eikä halua".
Jos britit olisivat ymmärtäneet, että alueen kuulut öljyvarannot olisivat seuraavalla vuosisadalla avain maailmanvaltaan, he olisivat saattaneet suhtautua asiaan vakavammin.
Kenties ainoa, joka todella välitti, oli Sir Mark Sykes, jonka kenraali Kitchener oli nimennyt 1915 henkilökohtaiseksi edustajakseen pääministerin komiteaan. Komitean tehtävänä oli määritellä Lähi-idän kohtalo. Vuonna 1919 Sykes kuitenkin kuoli odottamatta. Pääministeri David Lloyd George ei löytänyt tehtävään ketään muuta, ja poliittisesti painostettuna hän kääntyi 1921 siirtomaaministeriksi nimitettävän Winston Churchillin puoleen.
Churchillin aika ei riittänyt. Hän halusi demobilisoida armeijan, hän halusi kukistaa arabikapinoitsijat ja piirtää kartan uudelleen.
- Egyptin oli säilyttävä briteillä Suezin kanavan takia.
- Syyrian-Libanonin alueella ongelmia aiheutti se, että Ranska ei suostunut luopumaan siirtomaistaan.
- Muu Arabia oli kuitenkin hoideltava, ja koska sillä ei katsottu olevan erityistä arvoa, tämä oli tehtävä mahdollisimman pian.
Brittijoukot olivat valloittaneet Bagdadin jotensakin innottomasti 1917 kärsittyään 1916 40 000 kaatuneen tappion kaupungin eteläpuolella Kutissa. Lopulta 1917 perustettiin brittiläinen protektoraatti, mutta sen ote Irakista oli heikko.
Ottomaanit olivat aiemmin jakaneet alueen kolmeen maakuntaan, jotka olivat keskittyneet etnisesti Mosulin, Bagdadin ja Basran ympärille. Näin oli haluttu pitää riitelevät sunni- ja shiiaväestöt erillään.
Bagdadissa oli myös huomattava juutalaisväestö sekä merkittävä assyrialainen kristillinen väestö, puhumattakaan kurdeista, joiden maakunta oli lähimpänä Turkkia mutta jotka vastustivat brittihallintoa turkkilaisiakin kiivaammin.
Vuoteen 1920 mennessä tästä kaikesta oli kehkeytynyt täysimittainen kapina. Pöyristyttävää kyllä, Churchill ei ollut vähääkään kiinnostunut pohtimaan, mitä tehdä kenellekin. Myrkkykaasua käytettiin alueella jo tuolloin kapinoiden kukistamiseksi. Myöhemmin Dresdenin palopommituksissa "kunnostautunut" evlut Harris oli mukana tässä.
Se perusongelma sivuutettiin, mitä tehdä kun kapina on kukistettu. Taustalla oli ajatus luovuttaa koko Arabia paikallisille hallitsijoille, jos nämä antaisivat tukensa. Ihmisillä, heimoilla tai väestöillä ei ollut väliä, eikä myöskään sillä, tunnustaisivatko nämä uudet johtajansa tai ketä uudet maanmiehet olisivat.
Churchill piti 1921 Kairossa kymmenpäiväisen konferenssin uusien rajojen piirtämiseksi.
- Ibn Saud oli yksi alueen vahvoista miehistä, ja hänelle annettiin käytännössä Arabian sydän. Hänestä tuli Saudi-Arabian ensimmäinen kuningas.
- Mekkalaiset hashemiittiveljekset Faisal ja Abdullah värvättiin Irakin ja Transjordanian kuninkaiksi.
- Erilliset Mosulin, Bagdadin ja Basran ottomaanimaakunnat yhdistettiin uudksi Irakin valtioksi.
Paikalliset tarkkailijat olivat kauhuissaan:
"jätätte huomiotta neljän vuosituhannen historian", "hankkeessa on kaikki katastrofin ainekset", "syntymässä demokraattisen hallinnon vastakohta".
Kurdit huijattiin mukaan uuteen kuningaskuntaan lupaamalla itsehallintoa (joka pian rikottiin).
Abdullah oli jo ottanut vallan Transjordaniassa, mutta ranskalaisten vihamielisyys piti Faisalin poissa Syyriasta, ja hänelle tarjottiin hyvitykseksi Irakia.
Luodakseen helpommin puolustettavat rajat näille, konferenssi antoi huolettomasti suuren osan saudivaltiolle kuuluneesta alueesta Eufratin länsipuolella Irakille.
Vastineeksi Ibn Saudin hallintaan annettiin suuri osa historiallisesta Kuwaitin kuningaskunnasta, jotta irakilaisten pääsyä persianlahdelle voitaisiin rajoittaa.
vähän enemmän turvallisuuspoliittiseen ja -historialliseen suuntaan. Nimittäin, kirjastosta osui käteen kirja "Maailmanhistorian huonoimmat päätökset" (Stephen Weir, suom Veijo Kiuru, Schildts 2009). Laitanpa vähän taustoitusta tänne, kun en nyt katso omaa threadia tarpeelliseksi ihan vaan laiskuuttani...
Venäjä muuten taisi luvata olla myymättä S-300-ohjuksia Iraniin...myyneekö sitten S-400:a?
